Valvonnassa selvitetään kyselyyn vastaamattomien hoivakotien henkilöstömitoitus. Valvira ottaa valvottavakseen 33 hoivakotia, ja aluehallintovirastoille Valvira siirtää 9. Näissä yhdeksässä yksikössä aluehallintovirastoilla on valvontaa meneillään jo entuudestaan.
Kyselyyn vastaamattomien joukossa on sekä kunnallisia että yksityisiä hoivakoteja eri puolilta Suomea. Säätiöt ja pienet yritykset muodostavat näistä merkittävän osan. Kysely lähetettiin lähes 1900 toimintayksikölle.
Vanhuspalvelulain mukaista henkilöstömitoitusta selvittävän seurantakyselyn toteuttaja on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tänä vuonna kysely toteutetaan kahdesti. THL toimittaa kyselyn tulokset valvontaviranomaisille mahdollisia valvontatoimenpiteitä varten. Kuntakohtaiset seurantatiedot ovat nähtävissä THL:n verkkosivuilla (thl.fi).
Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus nousee vanhuspalvelulain mukaan asteittain. Tällä hetkellä mitoitus on 0,55 työntekijää asiakasta kohti ja vuoden 2022 alusta lähtien vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohti. Siirtymäaika loppuu 1.4.2023, minkä jälkeen lakisääteinen vähimmäishenkilöstömitoitus on 0,7 työntekijää asiakasta kohti.
Lisätietoja:
Vanhuspalvelulain mukaisten henkilöstömitoitusten valvonta alkaa (valvira.fi)
THL:n selvitys: Lähi- ja sairaanhoitajien määrä ei ole noussut vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa (thl.fi)
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (finlex.fi)