Alueen vetovoima sekä osaajien pitovoima keskiössä Itä-Suomen alueen kansanedustajien yhteisessä tapaamisessa
Alueen vetovoima ja osaajien pitovoima nousivat keskustelun keskiöön Itä-Suomen aluehallintoviraston ja Itä-Suomen alueen kansanedustajien yhteisessä tapaamisessa keskiviikkona. Pääteemana tilaisuudessa oli osaavan työvoiman saatavuus alueella.
"Osaavan työvoiman saatavuuden vaikeutuminen on yhteinen huolemme koko Itä-Suomessa. Osaavan työvoiman saatavuusongelma näkyy jo tällä hetkellä resurssien puutteena sekä vaikeutena saavuttaa asetetut määrälliset ja laadulliset tavoitteet useissa aluehallintoviraston valvomissa toiminnoissa.", alusti tilaisuutta Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Soile Lahti. Kyseessä on myös opiskelualan ja työn sekä asuinympäristön houkuttelevuus - ei pelkkä työvoiman ns. kohtaanto-ongelma. Tilanteen ratkaiseminen edellyttää laajavaikutteisia toimia ja yhteistyötä.
Haasteita erityisesti sosiaalialan asumispalveluyksiköissä sekä varhaiskasvatuksessa
"Asumispalveluyksiköihin on hankaluuksia saada osaavaa henkilöstöä. Myös terveydenhuollossa henkilöstövaje vaikeuttaa hoitoon pääsyä ja hoidon toteuttamista. Hoidon tarpeeseen ei voida vastata ja näin jonotusajat voivat olla erittäin pitkiä.", totesi johtaja Ulla Ahonen. Kiinnostus kunnaneläinlääkärin työhön erityisesti pienemmillä paikkakunnilla on vähentynyt ja tämä lisää jo alalla olevien kuormittuneisuutta. Myös ravintola-alalla osa ravintoloitsijoista on joutunut lopettamaan työvoimapulan myötä.
"Varhaiskasvatuksen tuen kolmiportaisuuden toteutuminen kunnissa on haasteellista tilanteessa, jossa kaikki tai lähes kaikki varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat kelpoisuutta vailla.", kertoi johtaja Anu Liljeström.
Työnteko-oikeuksien varmistamiseen kaivataan keinoja
Työsuojelun puolella haasteina ovat mm. työnteko-oikeuksien epäselvyydet ulkomaalaistaustaisella työvoimalla sekä työvoimaa Suomeen lähettävien pitkät ketjut, mikä tukee myös harmaata taloutta.
"On tärkeää, että työnantajille tarjotaan helppo keino varmistaa työntekijän työnteko-oikeus. Tilanne ei nyt ole työnantajan osalta kohtuullinen, voidaanko jatkaa näin?", kysyi johtaja Markku Rautio.
Pelastuslaitosten työvoiman saatavuus vaikeaa
"Myös pelastuslaitosten työvoiman saatavuus on heikkoa. Alan koulutukseen ei osoitettu lisää rahoitusta, mikä osaltaan vaikeuttaa työvoimatilannetta myös tulevaisuudessa", totesi johtaja Taina Rautio. Vapaapalokuntien supistuminen erityisesti Harva-alueilla on myös Itä-Suomessa huolenaihe.
Myös valvontaan tarvitaan resursseja
Aluehallintoviraston henkilöstön edustajana tilaisuuteen osallistunut Tomi Lappalainen nosti esiin myös valvontaviranomaisen henkilöstön jaksamisen resurssien vähetessä. Onko virkamiehiä ja viranomaisen resursseja sittenkään ihan oikeasti liikaa, herätteli Lappalainen keskustelua osaavan työvoiman saatavuuden teemasta myös valvovan viranomaisen henkilöstön näkökulmasta.
Itä-Suomen aluehallintoviraston ja Itä-Suomen alueen kansanedustajien tapaamisen ohjelma sekä esitysmateriaali (avi.fi, pdf)
Itä-Suomen aluehallintovirasto kutsui alueensa - Kaakkois-Suomen vaalipiirin ja Savo-Karjalan vaalipiirin - kansanedustajia jo perinteiseen tapaamiseen keskiviikkona 29.9.2021. Tilaisuus järjestettiin Teams-kokouksena. Itä-Suomen aluehallintovirastosta tilaisuudessa puheenvuoron pitivät ylijohtaja Soile Lahti, vastuualueiden johtajat Ulla Ahonen, Anu Liljeström, Markku Rautio ja Taina Rautio sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston henkilöstön edustaja Tomi Lappalainen.
Yhteyshenkilöt
ylijohtaja Soile Lahti, p. 0295 016 964, [email protected], Itä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut