Itä-Suomen aluehallintovirasto on tiistaina 31.8.2021 pyytänyt Itä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymältä (Sosteri) arvion epidemiatilanteesta Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella ja näkemykset epidemian hallinnan edellyttämistä välttämättömistä toimista. Lausunto on pyydetty 6.9.2021 mennessä. Lausunnon saatuaan Itä-Suomen aluehallintovirasto arvioi tartuntatautilain mukaisten rajoitusten välttämättömyyttä ja tekee mahdolliset päätökset viikon 36 aikana.
”Aluehallintovirasto voi tehdä päätöksen kokoontumisrajoituksista vain, jos se on välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi useamman kuin yhden kunnan alueella. Yksittäistä kuntaa koskevissa päätöksissä toimivalta on kunnan tartuntataudeista vastaavalla toimielimellä.", kertoo aluehallintoylilääkäri Tiina Reijonen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut