Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei tee nk. turvavälipäätöstä Vaasan sairaanhoitopiirin alueelle - kokoontumisrajoitukset yhä voimassa
Kuultuaan Vaasan sairaanhoitopiirin näkemyksen aluehallintovirasto ei näe nykytilanteessa tarvetta määrätä alueelle tartuntatautilain pykälä 58 d:n mukaista nk. turvavälimääräystä. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskeva kokoontumisrajoitus on edelleen voimassa Vaasan sairaanhoitopiirin alueella ja tartuntatautilaissa säädettyjä yleisiä hygieniavaatimuksia tulee noudattaa.
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä totesi maanantaina 23.8. pitämässään ylimääräisessä kokouksessaan, että Vaasan sairaanhoitopiirin alue on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Tilannekuva Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on kehittynyt nopeasti heikompaan suuntaan. Elokuun aikana viruksen ilmaantuvuus on kolminkertaistunut alueella ollen tämän viikon maanantaina 122. Noin puolet tapauksista on esiintynyt Vaasassa, mutta koronatartuntoja on myös lähes kaikissa muissa alueen kunnissa. Painopiste koronatautiin sairastuneissa on rokottamissa tai vain yhden rokotteen saaneissa lapsissa ja nuorissa. Joukkoaltistumisia on tapahtunut muun muassa päiväkodeissa, ala- ja yläkouluissa sekä urheiluharrastuksissa ja yksityistilaisuuksissa. Viime viikon tapaan sairastuneiden kohdalla todetaan koronatartuntojen leviävän erittäin herkästi perhepiireissä, mutta myös kouluissa ja harrastusryhmissä. Ks. Vaasan keskussairaalan tiedote 23.8.
Vaikka koronataudin ilmaantuvuus on sairaanhoitopiirin mukaan noussut merkittävästi lyhyessä ajassa, sairaanhoitopiiri ei näe tartuntatautilain pykälä 58 d:n mukaisen nk. turvavälipäätöksen tekemistä välttämättömäksi vielä tässä tilanteessa. Sairaanhoitopiirin 25.8.2021 antaman lausunnon mukaan tartunnat leviävät nyt ensisijaisesti alle 25-vuotiaiden joukossa ja muista tartunnoista merkittävä osa on perheensisäisiä, joissa tartunnanlähteenä on usein nuori tai lapsi. Sairaanhoitopiiri katsoo, että tässä tilanteessa turvavälimääräys ei kohdentuisi itse ongelmakohtaan.
Aluehallintovirasto katsoo saamiensa tietojen ja tekemänsä kokonaisarvion perusteella, että tartuntatautilain pykälä 58 d:n mukainen nk. turvavälimääräys ei nykytilanteessa ole välttämätön koronatartuntojen torjumiseksi Vaasan sairaanhoitopiirissä.
Kokoontumisrajoitus edelleen voimassa, myös lain yleisiä hygieniavaatimuksia noudatettava
Aluehallintoviraston 10.8. antama määräys tartuntatautilain 58 pykälän mukaisista, yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevista kokoontumisrajoituksista on kuitenkin edelleen voimassa Vaasan sairaanhoitopiirin alueella 8.9.2021 saakka. Määräys täydentää tartuntatautilain pykälän 58 c yleisiä hygieniavaatimuksia, jotka on huomioitava laajasti erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käytössä – myös yleisötilaisuuksissa. Pykälä velvoittaa toimijoita mm. siten, että asiakkaille on tarjottava mahdollisuus käsien puhdistamiseen tai desinfiointiin, asiakaspaikat on järjestettävä mahdollisimman väljästi ja asiakkaita on ohjeistettava hyvistä käytännöistä, joilla terveysturvallisuutta parannetaan. Tietyn mittaisia turvavälejä ei kuitenkaan vaadita.
Ravintolatoiminnan koronarajoituksista säädetään erikseen tartuntatautilain pykälässä 58 a, jossa kuvattuja rajoituksia hallitus tarkentaa ja lieventää asetuksilla. Näitä voimassa olevia ravintoloita koskevia rajoituksia on noudatettava myös ravintolassa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa.
Aluehallintovirasto voi määrätä tartuntatautilain mukaisia rajoituksia vain, kun ne ovat epidemian leviämisen estämiseksi välttämättömiä. Aluehallintovirasto seuraa Vaasan sairaanhoitopiirin epidemiatilanteen kehittymistä jatkuvasti ja tarvittaessa kumoaa aiemmin tekemänsä kokoontumisrajoituspäätöksen, jos päätöksen välttämättömyysedellytys ei enää täyty.
Lisätietoja:
- Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräykset (avi.fi: yleistiedoksiannot)
- Aluehallintoviraston tiedote 10.8.2021: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määrää Vaasan sairaanhoitopiirin alueelle kokoontumisrajoitukset
- Vaasan sairaanhoitopiiri
- Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä, 31.5.2021
- Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille: p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), [email protected]
Medialle:
- ylijohtaja Marko Pukkinen, p. 0295 018 582
- aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, p. 0295 018 587
sähköpostit [email protected]
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut