Valoisasta koronatilanteesta huolimatta Länsi- ja Sisä-Suomen valmiustoimikunta muistuttaa riskeistä etenkin massakokoontumisiin ja rajaliikenteeseen liittyen
Länsi- ja Sisä-Suomen valmiustoimikunta kokoontui 17.6. kokoukseen puheenjohtajansa aluehallintoviraston ylijohtaja Marko Pukkisen johdolla. Tilannekuvan ja muiden ajankohtaisten signaalien tarkastelun lisäksi Turvallisuuskomitean erikoistutkija Jouni Pousi kertoi valmiustoimikunnalle komitean ajankohtaisista kuulumisista ja yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivitystyöstä.
Ylijohtaja Marko Pukkinen totesi koronakatsauksessaan, että Suomessa tautitilanne on kaiken kaikkiaan hyvä. Ilmaantuvuusluvut ovat alhaalla ja maan rokotuskattavuus on kivunnut yli 50 prosenttiin. Edelleen hyviä signaaleja antaa koronaviruksen jätevesiseuranta, joka osoittaa, ettei yhdyskuntajätevedessä koronavirusta enää paljon esiinny. ”Lähialueellamme vaihtelua on havaittavissa”, totesi Pukkinen viitaten mm. Ruotsissa havaittuun viruksen Delta-varianttiin sekä Venäjän kasvaneisiin tartuntamääriin, johon liittyy vielä laajempi leviämisriski jalkapallon EM-lopputurnauksen myötä.
Länsi- ja Sisä-Suomen alueen kokoontumisrajoituspäätöksistä Pukkinen totesi, että tällä hetkellä tartuntatautilain 58 pykälän mukainen päätös on voimassa ainoastaan Soiten alueella 22.6. saakka. Maamme rajaliikennettä tullaan avaamaan maanantaina 21.6. hallituksen päätöksellä. Aluehallintovirasto seuraa tarkasti tilannetta jatkon osalta.
Muista turvallisuushavainnoista Pukkinen huomioi myös huolestuttavat uutiset Valko-Venäjän puolelta Liettuaan saapuneista siirtolaisista, mikä vaikuttaa vahvasti Valko-Venäjän tarkoitukselliselta hybridisodankäynniltä. Tapahtumat tuovat vahvasti mieleen vastaavat tilanteet itärajallamme vuosina 2015—2016. Ylijohtaja Pukkinen nosti esille myös maailmanlaajuisen Covax-rokoteyhteistyön, jossa Suomikin on osallisena, osoituksena siitä, ettei vähävaraisia valtioita ei ole jätetty yksin taistelussa virusta vastaan.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivitys – kokonaisturvallisuutta yhdessä
Turvallisuuskomitean erikoistutkija Jouni Pousi kertoi valmiustoimikunnalle yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivityksestä, joka tehdään nyt laajassa yhteistyössä kaikkien hallinnonalojen ja ministeriöiden kanssa sekä alueita ja muita toimijoita kuullen. Edellinen turvallisuusstrategia on vuodelta 2017. Poliittinen toimeksianto päivitystyölle annettiin 12.5.2021 hallituksen neuvottelussa, ja päivitetyn turvallisuusstrategian on määrä valmistua kesällä 2022. Päivystystarve liittyy keskeisesti siihen, että strategia vastaisi osuvammin nykypäivän ja tulevaisuuden haasteisiin.
Strategian päivittämisessä on hallinnonaloilta saatujen palautteiden mukaan tarpeellista huomioida etenkin uudenlaisten uhkakuvien nouseminen, kansainvälisen toimintaympäristön muutokset sekä kyber- ja informaatioulottuvuuden korostuminen. Uhkakuvien moniulotteisuus sekä kriisien ja häiriötilanteiden hallinnan poikkihallinnollisuuden tärkeys painottuvat myös kokonaisturvallisuuden mallin mukaisesti.
Lisäksi valtakunnallinen ja alueellinen tilannekuvatoiminta ja sen kehittäminen tulisi huomioida strategian päivitystyössä, kertoi Pousi.
Alueen ajankohtainen turvallisuustilanne
Rajavartiolaitokselta tuotiin esille huoli maahan saapuvan ulkomaiseen työvoimaan liittyvistä koronariskeistä, mutta tilanne on tällä hetkellä varsin hyvin kontrollissa. Elinkeinoelämän alueelliset varautumisyhteistyö -toimikunnat (ELVAR) nosti esille maamme yritysten huolet logistisisiin haasteisiin, raaka-aine- ja komponenttipulaan ja saatavuusvaikeuksiin liittyen. Pulaa on ollut muun muassa mikrosiruista, tietokoneista ja tuotantolinjojen komponenteista. Edelleen huolestuttavina signaalina voidaan havaita se, että monen kansalaisen ja yrityksen ymmärrys ja halu noudattaa rajoituksia on loppumassa. Myös lisääntynyt ja lisääntyvä rajaliikenne aiheuttaa paineita ja luo riskinäkymiä.
Länsi- ja Sisä-Suomen valmiustoimikunta toteaa viranomaisten suorituskyvyn ja valmiuden tason olevan kiitettävässä kunnossa. Valmiustoimikunta korostaa aluehallintoviraston tavoin, että vaikka koronatilanne Länsi- ja Sisä-Suomen alueella on tällä hetkellä varsin hyvä, voimassa olevia määräyksiä, suosituksia ja ohjeita on silti painava syy yhä noudattaa. Riskejä taudin leviämiselle esiintyy etenkin yleisötilaisuuksissa ja massakokoontumisissa sekä maamme rajoilla.
Lisätietoja
Turvallisuuskomitea
Kokonaisturvallisuusmessut 1. -2.10. 2021, Tampereen messukeskus
Kokonaisturvallisuutta yhdessä -videoblogit
Medialle
ylijohtaja Marko Pukkinen p.0295 018 582
johtaja Tarja Wiikinkoski p. 0295 018 800
[email protected]
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut