Kymenlaaksossa voi kesäkuussa järjestää terveysturvallisuus huomioiden isojakin tilaisuuksia, Kanta-Hämeessä rajoituksia lievennetään maltillisemmin heikomman tautitilanteen vuoksi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uusia päätöksiä kokoontumisrajoituksista Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirien alueille kesäkuun loppuun asti. Kymenlaaksossa yleisötilaisuuksille sisällä ja ulkona ei ole henkilömäärärajaa, mutta osallistujien terveysturvallisuus pitää varmistaa. Kanta-Hämeessä sisällä voi järjestää enintään kymmenen hengen tilaisuuksia ja yli 50 hengen ulkotilaisuuksissa tila täytyy voida jakaa erillisiin lohkoihin. Lisäksi erilaisissa asiakastiloissa on voitava varmistaa turvavälien ylläpitämisen mahdollisuus.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset korvaavat alueille aiemmin tehdyt rajoituspäätökset. Päätökset kokoontumisrajoituksista ovat voimassa 5.-30.6.2021, ja niissä on huomioitu alueiden epidemiatilanne, sairaanhoitopiirien johtamien koronakoordinaatioryhmien tilannekuva ja sosiaali- ja terveysministeriön viimeisin ohjaus. Kokoontumisrajoitukset koskevat yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Sairaanhoitopiirit antavat lisäksi suosituksia yksityistilaisuuksien, esimerkiksi valmistujais- tai hääjuhlien, järjestämisestä.
Kymenlaaksossa kokoontumisrajoituksia lievennetään, lähikontakteja ei saa päästä syntymään isommissa tilaisuuksissa
Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne on koronakoordinaatioryhmän tuoreen tilannekuvan mukaan edelleen kiihtymisvaiheessa, ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt tilanteen ja STM:n ohjauksen mukaisen päätöksen kokoontumisrajoituksista.
- Sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää kokoontumisia ilman henkilömäärärajoitusta.
- Sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen kokoontumisissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus säilyttää turvavälit eli välttää lähikontakti toisiinsa. Lähikontaktilla tarkoitetaan sisätiloissa asiakkaiden oleskelua enintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia.
- Yli 50 (viidenkymmenen) henkilön ulkotilaisuuksissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa, mutta tietyn mittaisia turvavälejä ei enää vaadita.
- Jos sisätiloissa järjestetyssä tilaisuudessa on yli kymmenen henkilöä ja ulkotiloissa yli 50 (viisikymmentä) henkilöä, tilaisuuden järjestelyissä on lisäksi noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.
- Lisäksi on noudatettava lain hygieniavaatimuksia esimerkiksi asiakkaille tarjottavasta mahdollisuudesta käsien puhdistamiseen ja oleskelun väljästä järjestämisestä.
Vastaava rajoituspäätös on tällä hetkellä voimassa Etelä-Suomen alueella myös Itä-Uudellamaalla ja suuressa osassa Länsi-Uudenmaan kuntia (ks. tarkemmin 1.6. julkaistusta tiedotteesta: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69910989)
Kanta-Häme on epidemian leviämisvaiheessa - sisätiloissa voi kokoontua enintään kymmenen henkilöä
Kanta-Hämeessä tilanne on heikompi ja epidemia on koronakoordinaatioryhmän tuoreimman tilannekuvan mukaan leviämisvaiheessa. Tämän vuoksi aluehallintovirasto ei lievennä kokoontumisrajoituksia yhtä paljon kuin Kymenlaaksossa.
- Sisätiloissa voi järjestää enintään kymmenen hengen kokoontumisia.
- Sisätiloissa järjestettävissä kokoontumisissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus säilyttää turvavälit eli välttää lähikontakti toisiinsa. Lähikontaktilla tarkoitetaan sisätiloissa asiakkaiden oleskelua enintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia.
- Rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää enintään 50 (viidenkymmenen) hengen kokoontumisia. Tätä suurempiakin kokoontumisia voi kuitenkin järjestää, jos tilassa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita.
o Kussakin lohkossa saa olla enintään 50 (viisikymmentä) henkilöä.
o Lohkojen välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke, ja jokaiselle lohkolle täytyy olla omat kulkureitit, palvelut (kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat) sekä tapahtumahenkilökunta.
- Lisäksi kaikenkokoisissa ulkotilaisuuksissa asiakkaille tai osallistujille täytyy varmistaa mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa, mutta tietyn mittaisia turvavälejä ei enää vaadita.
- Kaikenkokoisten kokoontumisten järjestelyissä sekä sisä- että ulkotiloissa on lisäksi noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.
- Lisäksi on noudatettava lain hygieniavaatimuksia esimerkiksi asiakkaille tarjottavasta mahdollisuudesta käsien puhdistamiseen ja oleskelun väljästä järjestämisestä.
Vastaava rajoitus on voimassa tällä hetkellä muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Päijät-Hämeen alueella (ks. tarkemmin 1.6. julkaistusta tiedotteesta: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69910989).
Sisätiloissa myös laajasti muussa toiminnassa on taattava turvavälit asiakkaille sekä Kanta-Hämeen että Kymenlaakson alueilla
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myös tehnyt tartuntatautilain 1.6. voimaan tulleen muutoksen myötä uuden määräyksen, jonka mukaan sekä yksityisen että julkisen sektorin toimijoiden on varmistettava laajasti erilaisten sisätilojen käytössä, että osallistujilla tai asiakkailla on mahdollisuus säilyttää turvavälit eli välttää lähikontakti toisiinsa. Määräys koskee sisätiloja, joissa on samanaikaisesti yli kymmenen asiakasta. Ns. korkean tartuntariskin tiloissa, kuten sisäliikuntatiloissa, määräystä on noudatettava, vaikka asiakkaita olisi samanaikaisesti vähemmänkin. Lisäksi ulkotiloissa, joissa on yli 50 asiakasta samanaikaisesti, on varmistettava, että asiakkaat voivat välttää fyysisen kontaktin toisiinsa, mutta tietyn mittaista turvaväliä ei ulkotiloissa enää vaadita.
Määräyksellä parannetaan terveysturvallisuutta toiminnassa, johon kokoontumisrajoitukset eivät ulotu. Määräys perustuu tartuntatautilain pykälään 58 d ja on voimassa Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella 5.-15.6. ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella 5.-30.6. Vastaava määräys on voimassa lisäksi myös mm. pääkaupunkiseudulla ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueilla (ks. tarkemmin 1.6. julkaistusta tiedotteesta: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69910989).
Koko Suomessa on lisäksi noudatettava tartuntatautilain (pykälän 58 c) mukaisia yleisiä hygieniavaatimuksia, joiden mukaan mm. asiakkaille on tarjottava mahdollisuus käsien puhdistamiseen tai desinfiointiin, asiakaspaikat on järjestettävä mahdollisimman väljästi ja asiakkaita on ohjeistettava hyvistä käytännöistä, joilla terveysturvallisuutta parannetaan. Vaatimukset ovat voimassa koko Suomessa suoraan tartuntatautilain perusteella ja velvoittavat laajasti erilaisten asiakas- ja toimitilojen käytöstä vastaavia toimijoita niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.
Lisätietoa:
- Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset avi.fi-sivuston yleistiedoksiannoissa
- Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla: https://avi.fi/korona
- Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu 27.5.2021: hybridistrategian toimintasuunnitelman päivityksen mukaiset toimenpidesuositukset
- Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille: p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), [email protected]
Medialle:
- aluehallintoylilääkäri Anne Hiiri, p. 0295 016 067 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), [email protected]
- ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), [email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut