Riskimaista maahan tulevien pakolliset terveystarkastukset jatkuvat Itä-Suomen rajanylityspaikoilla kesäkuun ajan
Jokaiselle maahantulijalle on edelleen järjestettävä terveystarkastus Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen rajanylityspaikoilla. Itä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa myös päätöstä maahantulijoiden pakollisesta terveystarkastuksesta alueensa rajanylityspaikoilla. Määräykset ovat voimassa 30.6.2021 saakka.
Itä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa tartuntatautilain 15. pykälän nojalla huhtikuussa antamansa määräyksen voimassaoloa. Päätöksen mukaan Siilinjärven kunnan ja Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten pitää järjestää kaikille alueellaan sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta maahan tuleville henkilöille terveystarkastus koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Itä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa myös huhtikuussa tartuntatautilain 16. pykälän nojalla tekemäänsä päätöstä riskimaista maahan tulevien pakollisesta terveystarkastuksesta alueensa rajanylityspaikoilla.
Päätöksen myötä jokaisen rajanylityspaikan kautta riskimaasta maahan tulevan matkustajaliikenteen henkilön täytyy edelleen osallistua välittömästi maahantulon jälkeen Siilinjärven kunnan tai Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun soten järjestämään terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirustesti. Terveystarkastuksen tarkemmasta sisällöstä yksittäistapauksissa päättää sen suorittava terveysviranomainen.
Matkustajaa ei tarvitse ohjata testiin, jos hänellä on esittää THL:n ohjeiden mukainen luotettava negatiivinen tulos, jonka terveystarkastusta suorittava terveydenhuollon henkilöstö hyväksyy enintään 72 tuntia ennen maahantuloa otetusta koronavirustestistä tai luotettava todistus sairastetusta covid-19-infektiosta, josta on aikaa alle puoli vuotta.
Päätös koskee kaikkia Itä-Suomen aluehallintoviraston alueen rajanylityspaikkoja eli Kuopion lentoasemaa Siilinjärvellä, Joensuun lentoasemaa, Niiralan rajanylityspaikkaa Tohmajärvellä sekä Inarin tilapäistä rajanylityspaikkaa Lieksassa.
Riskimaista tulevilla henkilöillä tarkoitetaan niitä henkilöitä, jotka ovat 14 vuorokauden sisällä ennen maahantuloa oleskelleet maassa, jonka koronailmaantuvuus on suurempi kuin 25/100 000 henkilöä/14 vrk.
Määräys pakollisesta terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä huoltovarmuuden ja tuonnin sujuvuuden varmistamiseksi. Määräys ei myöskään koske vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneitä lapsia.
"Ulkomailta tulevien virustartuntojen kiinni saamiseksi ja viruksen leviämisen ehkäisemiseksi riskimaista tulevien pakolliset terveystarkastukset katsotaan edelleen välttämättömiksi.", kertoo ylitarkastaja Emma-Lotta Kinnunen Itä-Suomen aluehallintovirastosta.
Molemmat määräykset ovat voimassa 1.6. - 30.6.2021.
Tartuntatautilain 15 §:n mukainen päätös terveystarkastuksen järjestämisestä (pdf)
Tartuntatautilain 16 §:n mukainen päätös pakollisesta terveystarkastuksesta (pdf)
Lisää tietoa
Sosiaali- ja terveysministeriön 30.3.2021 aluehallintovirastoille ja kunnille lähettämä ohjauskirje (stm.fi)
Matkustaminen ja koronaviruspandemia (thl.fi)
Rajavartiolaitoksen ohjeet rajanylitykseen koronapandemian aikana (raja.fi)
Aluehallintoviraston koronaneuvonta (ma–pe klo 8–11.30 ja 12.30–16): p. 0295 016 666, [email protected]
Yhteyshenkilöt
ylitarkastaja Emma-Lotta Kinnunen, p. 0295 016 863
aluehallintoylilääkäri Sami Remes, p. 0295 016 876
johtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888
ylijohtaja Soile Lahti, p. 0295 016 964
[email protected], Itä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut