Koronaviruksesta aiheutunutta tilannetta yhteensovitetaan Lounais-Suomen valmiustoimikunnassa (Lounais-Suomi)
Lounais-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontuu viikoittain seuraamaan COVID-19-viruksen aiheuttamaa tilannetta ja yhteensovittamaan eri viranomaisten toimintoja. Verkkokokousten tavoitteena on lisätä yhteistä ymmärrystä pandemiatilanteesta ja sen vaikutuksista.
Valmiustoimikunta kävi viimeksi 28.4. kokouksessaan läpi koronavirustilanteeseen liittyvää tilannekuvaa Lounais-Suomessa eri toimijoiden näkökulmasta. Valmiustoimikunta totesi, että viranomaisten toimintakyky Lounais-Suomessa on hyvä.
- Yhteinen huoli kaikilla toimijoilla on muun muassa siitä, kuinka lapset ja lapsiperheet jaksavat. Heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten tilanne sekä muiden erityisryhmien tilanne huolestuttaa erityisesti.
- On edelleen tärkeää noudattaa viranomaisten ohjeita, suosituksia ja määräyksiä. Lähikontakteja tulee välttää, ja toimia vastuullisesti sekä järkevästi, jotta hidastetaan epidemian leviämistä.
- Keskustelussa nousseita teemoja ovat lomautukset, yrittäjien tilanne sekä kausityövoiman saanti maataloudessa.
- Vapaaehtoistyön tarve on suuri, jota seurakunnat ja kolmannen sektorin järjestöt organisoivat ja kouluttavat. Avunpyyntöjen välittämiseen on olemassa toimiva järjestelmä.
- Valmiustoimikunta toivoo vastuullista toimintaa jokaiselta vapun vietossa. Vappu se on vappu kotonakin.
Lounais-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontuu viikoittain. Häiriötilanteissa Aluehallintovirastojen tehtävä on tukea toimivaltaisia viranomaisia ja tarvittaessa sovittaa yhteen näiden toimintaa.
Lounais-Suomen alueellisessa valmiustoimikunnassa ovat edustettuna seuraavat tahot:
- Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY-keskukset
- Varsinais-Suomen ja Satakunnan sairaanhoitopiirit
- Varsinais-Suomen ja Satakunnan pelastuslaitokset
- Poliisi
- Turun ja Porin hätäkeskukset
- Porin prikaati
- Länsi-Suomen merivartiosto
- Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli
- Varsinais-Suomen ja Satakunnan SPR:n piirit
- Turun ja Porin kaupungit
- Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Yhteyshenkilöt
Alueellisen valmiustoimikunnan puheenjohtaja, ylijohtaja Mikael Luukanen p. 040 162 0125