Pyhäranta välttyi uhkasakolta
Pyhärannalle asetettiin 26.2.2020 uhkasakko, koska kunta ei ollut aluehallintoviraston vaatimuksista huolimatta ryhtynyt tarvittaviin korjaaviin toimiin. Nyt asetetusta uhkasakosta on luovuttu, koska kunta määräpäivään mennessä otti käyttöön Satakielen päiväkodin uudet väistötilat.
Satakielen päiväkoti Pyhärannassa on runsaan kahden vuoden odotuksen jälkeen saanut määräysten mukaiset väistötilat. Lounais-Suomen aluehallintovirasto edellytti Pyhärannan kuntaa hankkimaan uudet väistötilat Pyhärannan Satakielen päiväkodin lapsille 14.4.2020 mennessä ja asetti tälle 100 000 euron uhkasakon.
Satakielen päiväkodin väistötilat ovat käytössä määräpäivänä 14.4., mutta koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi osa päiväkodin tavaroista saadaan siirrettyä uusiin väistötiloihin vasta kyseisellä viikolla.
Pyhärannan Satakielen päiväkoti paloi joulukuussa 2017. Uuden päiväkodin suunnittelu on tällä hetkellä käynnissä, ja sen arvioitu käyttöönotto on syksyllä 2021. Uuden väistötilan myötä päiväkotilapsilla on asianmukainen oppimisympäristö rakennusvaiheen aikana.
Lisätietoa:
- varhaiskasvatuksen ylitarkastaja Ulla Soukainen, p. 0295 018 057, ulla.soukainen(at)avi.fi
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
- Tiedote 26.2.2020: Pyhärannan kunnalle asetetaan uhkasakko päiväkodin väistötilojen takia (avi.fi)