Aluehallintovirasto valvoo pelastustointa sekä pelastustoimen palvelujen saatavuutta ja tasoa toimialueellaan. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Keski-Uudenmaan alueen pelastustoimelle määräyksen pelastustoiminnan huomattavien epäkohtien korjaamisesta.
Huomattavat epäkohdat koskevat pelastustoiminnan toimintavalmiusaikoja, jotka eivät ole toteutuneet kiireellisissä tehtävissä niille asetettujen vähimmäistavoitteiden mukaisesti. Puutteet toimintavalmiusaikojen saavuttamisessa koskevat Keski-Uudenmaan pelastustoimen aluetta. Niitä on havaittu erityisesti Länsi-Vantaalla, Tikkurilassa ja Itä-Vantaalla sekä jossain määrin muun muassa Jokelan alueella.
Valvonnan kohde, Keski-Uudenmaan alueen pelastustoimi, on kiinnittänyt puutteisiin huomiota jo aiemmin. Toimintavalmiusaikojen puutteisiin oli kiinnittänyt huomiota myös Vantaan kaupungin tarkastuslautakunta omassa vuoden 2019 arviointikertomuksessaan. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen oma selvitys huomattavista epäkohdista sekä selvityksen pohjalta laadittu suunnitelma toimintavalmiuden kehittämiseksi tukevat näitä havaintoja.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto edellyttää alueen pelastustointa korjaamaan palvelutasonsa huomattavat epäkohdat ja saattamaan palvelut lain edellyttämälle tasolle. Epäkohdat tulee korjata toimintavalmiusaikojen parantamiseksi laaditun suunnitelman ja siinä esitettyjen aikataulujen mukaisesti vuosien 2022–2026 aikana. Aluehallintovirasto korostaa, että pelastustoimen palvelutason tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Aluehallintovirasto tulee tarkastelemaan asetettujen velvoitteiden toteutumista vuosittain.
Lisätietoja:
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös 21.4.2021
Medialle:
pelastusylitarkastaja Mira Leinonen, p. 0295 016 572
vastuualueen johtaja Tommi Laurinen, p. 0295 016 144
[email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto