Korjattu tiedote: Aluehallintovirasto kieltää yli 500 hengen yleisötilaisuudet Manner-Suomessa
Aluehallintovirastot ovat 13.3.2020 antaneet määräykset, joiden mukaan yli 500 hengen yleisötilaisuudet sekä sisä- että ulkotiloissa kielletään uuden koronaviruksen aiheuttaman infektion (covid-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Määräykset koskevat kaikkia Manner-Suomen kuntia ja ovat voimassa tartuntatautilain mukaisesti yhden kuukauden eli 12.4.2020 klo 24 asti. Määräys astuu voimaan välittömästi.
Kunkin aluehallintoviraston alueelleen antama määräys perustuu tartuntatautilain (1227/2016) 58 §:n mukaisiin toimenpiteisiin, joilla ehkäistään uuden koronaviruksen aiheuttaman infektion leviämistä ja sen ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja.
Aluehallintovirastojen määräykset on annettu yleistiedoksiantona. Tiedoksiannot löytyvät verkkosivuillamme osoitteesta http://www.avi.fi/web/avi/yleistiedoksiannot. Päätöstä on noudatettava heti tartuntatautilain 91 pykälän nojalla.
Aluehallintovirastot varautuvat siihen, että päätösten voimassaolon umpeutuessa saattaa olla tarve harkita uusia vastaavia päätöksiä. Valtioneuvoston suositus on, että yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti. Aluehallintovirastot seuraavat aktiivisesti tilanteen kehittymistä alueillaan ja tekevät tilanteen mukaiset päätökset kiellon jatkamisesta.
Tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin mukaan kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti on todettu tai sen esiintyminen on perustellusti odotettavissa, aluehallintovirasto voi päättää alueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden, oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen ja vastaavien tilojen sulkemisesta sekä yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä, jos kyseisten rajoitusten tekeminen on tarpeen usean kunnan alueella. Edellytyksenä on lisäksi, että toimenpide on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Säännöksen 3 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitetut päätökset tehdään enintään yhden kuukauden ajaksi. Toimenpiteet on heti lopetettava, kun tartunnan vaaraa ei enää ole.
Julkaisemme verkko-osoitteessamme www.avi.fi vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin lähiaikoina. Pyrimme siellä vastaamaan yksityiskohtaisempiin kysymyksiin erilaisista tilaisuuksista.
Lisätietoa verkkosivuillamme siitä, mikä on yleisötilaisuus. Osoite https://www.avi.fi/web/avi/yleisotilaisuudet
(Huom. 13.3.2020 julkaistua tiedotetta on korjattu: säädösnumeron 1227/2020 pitää olla 1227/2016).
Annamme lisätietoja asiasta puhelimitse
Perjantaina 13.3.2020 kello 21 asti
Lauantaina 14.3. ja sunnuntaina 15.3.2020 kello 10-18 välisenä aikana seuraavasti:
Lisätietoja uutistoimittajille ja muille median edustajille:
viestintäyksikön päällikkö Jaana Lehtovirta, p. 0295 016 404
alueellinen viestintäpäällikkö Auli Posti, p. 0295 016 854
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen, p. 0295 017 551
Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Mikael Luukanen, p. 0295 018 092
Lapin aluehallintovirasto Kaisa Ainasoja, p. 0295 017 345
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ylijohtaja Marko Pukkinen, p. 0295 018 582
Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Soile Lahti, p. 0295 016964
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist, p. 0295 016 271
Lisätietoja ravintoloitsijoille:
yksikön päällikkö Heikki Mäki, p. 0295 018 094
Lisätietoja tapahtumajärjestäjille:
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto:
aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski, p. 0295 017 598
aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola, p. 0295 017 573
lakimies Pirjo Mäkeläinen, p. 0295 017 581
johtaja Hanna Toiviainen, p. 0295 017 680
Lounais-Suomen aluehallintovirasto:
johtaja Ilkka Horelli, p. 0295 018 061
Lapin aluehallintovirasto:
Aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen, p. 0295 017 350
Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila 15.3.2020 saakka, p. 0295 017 372
Johtaja Kristiina Poikajärvi alkaen 16.3.2020, p. 0295 017 375
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto:
aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield, p. 0295 018 587
aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen, p. 0295 018 786
yksikön päällikkö Niina Siirilä, p. 0295 018 563
johtaja Leena Laajala, p. 0295 018 549
Itä-Suomen aluehallintovirasto:
aluehallintoylilääkäri Tuula Tarkiainen, p. 0295 016 910
aluehallintoylilääkäri Sami Remes, p. 0295 016 876
johtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888
Etelä-Suomen aluehallintovirasto:
aluehallintoylilääkäri, yksikön päällikkö Anne Hiiri, p. 0295 016 067
aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564
aluehallintoylilääkäri Mikko Floréen, p. 0295 016 484
johtaja Marko Peltonen, p. 0295 016 184