Pohjois-Suomen alueellinen maanpuolustuskurssi 79 alkoi Hyrynsalmen Ukkohallassa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Kainuun prikaati järjestävät Pohjois-Suomen alueellisen maanpuolustuskurssin nro 79 kuntien, viranomaisten, elinkeinoelämän, median ja kansalaisjärjestöjen avainhenkilöille Hyrynsalmen Ukkohallassa 27.1. - 31.1.2020.
Maanantaina 27.1.2020 alkaneella kurssilla on yli 50 osallistujaa. Kurssin johtajina toimivat Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Mika Seppä. Seppä siirtyy 1.2.2020 lukien Kainuun prikaatin apulaiskomentajaksi.
Ylijohtaja Savolainen korosti alueellisen maanpuolustuskurssin avauspuheessaan poikkeusolojen tai kriisien lisäksi arjen häiriötilanteita.
"Viime vuodet ovat olleet erityisen poikkeuksellisia. Ilmastonmuutos saattaa vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa yllättävällä ja voimakkaalla tavalla turvallisuusympäristöömme. Kainuun lumikriisiä seurasi vuosituhannen hellekesä ja harvinaisen lämmin syksy. Näitä poikkeuksellisia oloja kuvastaa myös kuluva tammikuu sekä Suomessa että maailmalla. Lapissa on lunta keskimääräisen maaliskuun verran, kun taas Oulun eteläpuolella kärsitään vesisateista sekä nolla- ja jopa plussakeleistä. Uutisista saamme seurata huolestuneena poikkeusolojen aiheuttamia tulipaloja Australiassa ja lumimyrskyjä Espanjassa. Aluehallintoviraston Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen tehtävät varautumisasioissa liittyvät päivittäistavarahuoltoon, sosiaali- ja terveydenhuoltoon, terveydensuojeluun ja ympäristöterveydenhuoltoon. Nyt ajankohtaisena mahdollisena uhkana, jota on seurattava ja joka voi vaikuttaa työtehtäviimme, on Kiinasta leviävä Korona-virus", ylijohtaja Savolainen kertoi.
Prikaatikenraali Tuomo Repo näki esitelmässään alueellisen maanpuolustuskurssin korvaamattomana koulutuksena. "Kurssi on kruununjalokivi kokonaismaanpuolustuksen konseptin toteuttamisessa Suomessa, Kainuun prikaatin komentaja katsoi
Maanpuolustuskurssi kestää viisi päivää. Päivien aikana käsitellään ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä eri toimialojen varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Kurssin pääesitelmän pitää puolustusministeriön turvallisuuskomitean erikoistutkija Antti Sillanpää yhteiskunnan turvallisuusstrategiasta, valmiuslaista ja puolustustilalaista. Turvallisuuspoliittisen luennon pitää päätöspäivänä ulkoasianneuvos Hannu Kyröläinen ulkoministeriöstä.
Luentojen ja kurssitöiden lisäksi tärkeää on kurssilaisten keskinäinen verkottuminen, sillä osanottajiksi on kutsuttu erityisesti Kainuun alueen vastuullisia toimijoita mitä erialaisimpiin yhteiskunnan häiriötilanteisin varautumisessa ja vastaamisessa.
Mikä on alueellinen maanpuolustuskurssi?
Alueellisia maanpuolustuskursseja on järjestetty 1960-luvun alusta lähtien.
Kursseilla annetaan yleiskuva Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä kokonaisturvallisuuden eri alojen valmiudesta.
Kursseilla käsitellään alue- ja paikallistason varautumista yhteiskunnan häiriötilanteisiin, suuronnettomuuksiin sekä sotilaallisiin uhkatilanteisiin. Erityisesti esillä ovat sisäinen turvallisuus, väestön toimintakyky ja palvelut, henkinen kriisinkestävyys, puolustuskyky sekä talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden toimivuus.
Alueelliset maanpuolustuskurssit edistävät alueen viranomaisten sekä häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa keskeisiä tehtäviä hoitavien henkilöiden ja yhteisöjen yhteistoimintaa. Maanpuolustuskursseille kutsutaan johtavissa asemissa olevia sekä varautumisen ja yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeissä tehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Kutsu perustuu yleensä työnantajan tai yhteisön esitykseen.
Yhteyshenkilöt
Pelastusylitarkastaja Tom Tallberg p. 0400 159 789 [email protected] Pohjois-Suomen AVI
Alueellinen viestintäpäällikkö Alpo Merilä 050 396 1466 [email protected] Pohjois-Suomen AVI