Aluehallintovirastot valvoivat eläinten hyvinvointia ja lääkitsemistä kattavasti vuonna 2020
Aluehallintovirastojen eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontasuunnitelma toteutui hyvin koronaepidemian aiheuttamista haasteista huolimatta. Eläintautien vastustaminen ja seuranta toteutui yleisesti ottaen hyvin. Ainoastaan eläinkuljetusten valvonnan osalta jäätiin hieman tavoitteesta.
Aluehallintovirastot ohjaavat kuntien eläinsuojeluvalvontaa, ohjaavat ja valvovat eläintautien torjuntaa. Lisäksi virastot laativat helposti leviävien eläintautien alueelliset vastustamissuunnitelmat sekä ryhtyvät tarvittaessa toimenpiteisiin vastustettavan eläintaudin leviämisen ehkäisemiseksi ja hävittämiseksi.
Vuonna 2020 aluehallintovirastot valvoivat eläinten kohtelua monipuolisesti: valvonnan kohteena olivat eläinsuojelu ja eläinten lääkitseminen tiloilla, eläinkuljetukset ja eläinlääkärien harjoittama lääkitseminen.
Aluehallintovirastojen eläinsuojeluviranomaiset saavuttivat valvontasuunnitelmiensa tavoitteet hyvin. Etelä-Suomen aluehallintoviraston osalta eläinten hyvinvoinnin ja lääkitsemisen valvontasuunnitelmaa ei toteutettu täysimääräisesti. Silti lääkitsemistä valvottiin kattavasti niillä tiloilla, joilla se oli merkityksellistä.
Kaikkien virastojen toiminta eläintautitapausten suhteen ripeää
Kaikki todettujen tai epäiltyjen eläintautitapausten edellyttämät hallintopäätökset ja selvitykset tehtiin yhden viikon kuluessa. Aluehallintovirastot antoivat tai kumosivat päätöksen määräyksistä eläintautien leviämisen estämiseksi viikon kuluessa tarpeen toteamisesta sekä toimittivat kirjallisesti Ruokavirastolle alustavan selvityksen eläintaudin alkuperästä ja levinneisyydestä eli niin sanotun epidemiologisen selvityksen. Piilevien mehiläistautien osalta jäätiin hieman tavoitteista Lounais-Suomen aluehallintovirastossa, kaikkien muiden eläinten osalta tavoite toteutui Lounais-Suomessakin.
Eläinkuljetuksia valvottiin kaikkialla Suomessa
Kaikki aluehallintovirastot valvoivat eläinkuljetuksia alueillaan vuonna 2020. Valvonta keskittyi hevosiin, poroihin ja välitysvasikoihin. Eläinkuljetusten otantavalvonnat tehtiin poliisin kanssa. Lapissa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa saavutettiin vuotuiset tavoitteet kuljetusten valvonnan suhteen. Itä-Suomessa ja Lounais-Suomessa aluehallintovirastot järjestivät valvonnan useampana päivänä. Mutta valvontapäivien aikana liikenne oli hiljaista, jolloin tarkastettavien eläinkuljetusten määrä jäi tavoitteista. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueella eläinkuljetustarkastuksia tehtiin rajoitetusti koronan vuoksi.
Valtakunnallinen POTSI 2020 -valmiusharjoitus onnistui hyvin
Syksyllä aluehallintovirastot osallistuivat Ruokaviraston koordinoimaan Potsi 2020 -valmiusharjoituksen, jossa harjoiteltiin varautumista afrikkalaiseen sikaruttoon. Sioille kohtalokas verenvuotokuumetauti on levinnyt Euroopassa nopeasti ja uhka taudin leviämisestä Suomeen on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Etäyhteyksin pidetty valmiusharjoitus oli onnistunut, ja valmiusharjoituksen opit ovat helposti sovellettavissa muidenkin eläintautien torjuntaan.
Eläinsuojelun tarve on pysynyt ennallaan
Eläinsuojelun tarve on pysynyt ennallaan. Vuonna 2020 epäilyyn perustuvia ja ilmoituksenvaraisia eläinsuojelutarkastuksia tehtiin koko maassa 5511 (vastaava luku v. 2019 oli 6588 ja v. 2018 6479). Eläinsuojelulain 44 pykälän mukaisia kiireellisiä toimenpiteitä joudutaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella tekemään huomattavasti enemmän kuin muualla maassa, ja näiden osuus on pysynyt samana vuodesta toiseen. Lemmikkien laiton maahantuonti on erityisesti pääkaupunkiseudun ongelma, ja siihen on pyritty vaikuttamaan aktiivisella tiedottamisella ja viranomaisyhteistyöllä. Etelä-Suomessa seura- ja harraste-eläinten osuus epäilyyn perustuvista tarkastuksista on ollut viime vuosina noin 90 prosenttia.
Poronlihantarkastus sujui hyvin
Lapin aluehallintovirasto vastaa poronlihan tarkastuksesta ja siihen liittyvästä valvonnasta. Vuonna 2020 poronlihan tarkastus toteutettiin suunnitelmien mukaisesti, elintarviketurvallisuus oli korkeatasoista eikä valvonnassa paljastunut säännöstenvastaisuuksia.
Lisätietoja
Aluehallintovirastojen tilinpäätös 2020 löytyy verkkosivuiltamme www.avi.fi.
Yhteyshenkilöt
läänineläinlääkäri Pirkko Pirinen, p. 0295 017 377, Lapin aluehallintovirasto
läänineläinlääkäri, yksikön päällikkö Matti Nyberg, p. 0295 018 572, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
läänineläinlääkäri, yksikön päällikkö Jani Soini, p. 0295 018 115, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.