Hoitotarvikejakelussa on noudatettava lakia
Aluehallintovirastot ja Valvira muistuttavat, että kuntien ja kuntayhtymien täytyy järjestää pitkäaikaissairauksien kotihoitoon tarvittavien ilmaisten hoitotarvikkeiden jakelu asianmukaisesti lakia noudattaen. Hoitotarvikejakelun on oltava myös yksilöllistä ja tasapuolista.
Hoitotarvikejakelu edellyttää aina terveydenhuollon ammattihenkilön tekemää, potilaan tarpeeseen perustuvaa määrittelyä sekä hoidon kokonaistilanteen arviointia ja seurantaa. Hoitotarvikkeet ja niiden jakelu on osa potilaan kokonaishoitoa, johon kuuluu sairaanhoidollista ohjausta ja yksilöllistä neuvontaa. Päätöksen hoitotarvikkeista tekee lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattihenkilö.
Hoitotarvikkeet luovutetaan maksutta. Niistä ei saa periä omavastuuosuuksia tai toimitusmaksuja.
Kunta voi omilla terveyspalvelujen järjestämistä koskevilla ohjeillaan yhtenäistää jakelukäytäntöjä, mutta ohjeet voivat olla vain lainsäädäntöä täydentäviä. Niillä ei ole mahdollista rajoittaa tai sulkea pois lainsäädännössä turvattuja oikeuksia.
Hoitosuunnitelman mukaiset, pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet ovat osa sairaanhoitopalveluja, joiden järjestäminen on terveydenhuoltolain mukaan kunnan vastuulla. Tällaisia hoitotarvikkeita ovat esimerkiksi diabeteksen hoitoon ja seurantaan liittyvät välineet sekä inkontinenssisuojat.
Hoitotarvikkeiden tarpeen arvioinnissa puutteita
Viimeisen viiden vuoden aikana aluehallintovirastoissa on ollut vireillä kolmisenkymmentä hoitotarvikejakeluun liittyvää kantelu- tai valvonta-asiaa. Lisäksi Valvira on antanut useita hoitotarvikejakeluun liittyviä lausuntoja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Merkittävimpänä epäkohtana valvonta-asioissa nousee esiin puutteet yksilöllisesti määritellyn hoitotarvikkeiden tarpeen arvioinnissa sekä hoitotarvikejakelun tasapuolisuudessa ja oikeudenmukaisuudessa.
Hoitotarvikejakelun valvontatarpeen on tuonut esiin myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies. Lain mukaisesti järjestetty ja toimiva hoitotarvikejakelu on osa perustuslaissa säädettyjen riittävien terveyspalvelujen toteutumista.
Aluehallintovirastot ja Valvira arvioivat vuoden 2021 loppupuolella kunnille annetun ohjauksen vaikutusta ja jatkotoimenpiteiden tarvetta.
Yhteyshenkilöt
ylitarkastaja Päivi Ahvenus, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 018 575
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.