Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 20 ihmistä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.
Lapin aluehallintoviraston määräys on voimassa 22.2.–21.3.2021, ja se koskee Lapin sairaanhoitopiirin aluetta eli Enontekiön, Inarin, Kittilän, Kemijärven, Kolarin, Muonion, Pelkosenniemen, Pellon, Posion, Ranuan, Rovaniemen, Sallan, Savukosken, Sodankylän ja Utsjoen kuntia.
Tämä päätös korvaa aiemman Lapin aluehallintoviraston 25.1.2021 antaman päätöksen (LAAVI/89/2021).
Lapin sairaanhoitopiiri on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen
Lapin sairaanhoitopiiri on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen. Koronavirustartunnat alueella ovat lisääntyneet selvästi, ja alueella on todettu myös sellaisia tartuntaketjuja, joiden alkuperä ei ole selvillä. Myös Lapissa on todettu muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia. Lapin sairaanhoitopiirin alueella toimenpiteitä arvioitaessa on otettava huomioon muualta Suomesta Lappiin suuntautuva talvimatkailu sekä lähialueiden huono tautitilanne.
Kokoontumisiin liittyy edelleen suuria riskejä taudin leviämiselle, minkä vuoksi rajoitustoimet ovat välttämättömiä. Taudin leviämisen estämisen ennakointi on edelleen tärkeää. Vastuullisella toiminnalla ja määräysten noudattamisella voidaan yhdessä pitää huolta siitä, että tautitilanne ei pahene.
Mikäli epidemiatilanne muuttuu merkittävästi, Lapin aluehallintovirasto voi arvioida kokoontumismääräyksiä uudestaan.
Lisätietoa
Päätös Lapin sairaanhoitopiirin alueelle LAAVI/273/2021
Usein kysytyt kysymykset (avi.fi)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi, 21.9.2020 (minedu.fi)
Tapahtumajärjestäjien neuvonta puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16), sähköposti: [email protected]