Lastensuojelulaitos Lastenkoti Aurinkoisen on keskeytettävä toimintansa 1.3.2021 alkaen
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Perhekoti Maailman Lapset Oy:n keskeyttämään Lohjalla sijaitsevan Lastenkoti Aurinkoisen toiminnan. Aluehallintovirasto on havainnut laitoksen toiminnassa useita vakavia puutteita.
Aluehallintovirasto on saanut puolen vuoden aikana yhteensä kahdeksan epäkohtailmoitusta yksikön toiminnasta. Aluehallintovirasto on tehnyt laitokseen kolme ennalta ilmoittamatonta tarkastuskäyntiä.
Laitoksessa ei ole ollut riittävästi lastensuojelulain mukaista henkilökuntaa eikä henkilöstön koulutustaso ole ollut riittävä. Lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä sekä kasvatuskäytännöissä on ollut puutteita ja asiakasturvallisuus on vaarantunut. Palvelujen tuottaja on laiminlyönyt toistamiseen velvollisuutensa järjestää palvelu lastensuojelulain ja yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain edellyttämällä tavalla.
Palvelujen tuottaja ei ole korjannut toimintaa saamansa ohjauksen perusteella niin, että aluehallintovirasto olisi voinut todeta toimintaedellytysten täyttyvän. Toiminnan korjaaminen säännösten mukaiseksi vaatii palvelujen tuottajalta niin suuria toimenpiteitä, ettei se ole mahdollista ilman toiminnan keskeyttämistä.
Toimintayksikössä ei ole tällä hetkellä lapsia.
Lisätietoja:
Sosiaalihuollon ylitarkastaja Anna Tervonen, p. 0295 016 598
Sosiaalihuoltoyksikön päällikkö Niina Väkeväinen, p. 0295 016 356
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.