Vanhuspalveluissa valvontaviranomaiset keskittyvät erityisesti kotiin annettavien palvelujen järjestämisen, kotihoidon palvelujen sisällön ja rekisteröinnin sekä vanhuspalvelujen terveydenhuollon valvontaan. Uutena valvontakohteena tänä vuonna on uuden ikääntyneiden ruokasuosituksen käyttöönotto.
Lastensuojelun sijaishuollossa valvotaan erityisesti, että lapset pääsevät psykiatrisiin palveluihin, mukaan lukien päihdepalvelut, ja että lasten oikeudet ja itsemääräämisoikeus toteutuvat. Valvontakohteena on myös rajoitustoimenpiteiden käytön asianmukaisuus.
Sekä vanhuspalveluissa että lastensuojelun sijaishuollon valvonnassa painotetaan kuntien ja kuntayhtymien järjestämisvastuun ja siihen sisältyvän omavalvontavelvoitteen toteutumista.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä valvotaan erityisesti ehkäisevää päihdetyötä, opiskeluterveydenhuollon tilastointia sekä lakimääräisiä terveystarkastuksia lastenneuvoloissa, kouluterveydenhuollossa ja opiskelijaterveydenhuollossa.
Valvontaviranomaisten tavoitteena on ennen kaikkea edistää ja varmistaa palveluja järjestävien ja tuottavien omavalvontaa. Omavalvonnan tarkoituksena on tunnistaa toiminnan asiakas- ja potilasturvallisuusriskit, ennaltaehkäistä ongelmia ja korjata mahdolliset ongelmat nopeasti. Omavalvonta on koko valvontaohjelmakauden kantava teema.
Valvontaohjelma ja sen painopisteet kattavat vain osan valvontaviranomaisten työstä. Valvontaviranomaiset tekevät paljon työtä myös muissa valvontakohteissa ja -asioissa, mutta ohjelman tavoitteena on varmistaa toiminnan kehittyminen erityisesti kunkin vuoden painopisteissä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaohjelmaan liittyvää viestintää voi seurata Valviran ja aluehallintovirastojen verkkosivuilla sekä sosiaalisessa mediassa tunnisteella #sotevalo.
Lue lisää sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisesta valvontaohjelmasta
Lisätietoja
Aluehallintovirasto
johtaja Leena Laajala, puhelin 0295 018 549
[email protected]
Valvira
suunnittelupäällikkö Hanna Toiviainen, puhelin 0295 209 619
[email protected]
@HKToiviainen