Kysely: Kouluruokailun järjestämisessä etäopetuksessa eroja
Aluehallintovirasto ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat selvittäneet koronaepidemiaan liittyen varhaiskasvatuksen tilannetta viikolla 44 ja perusopetuksen tilannetta viikolla 46. Kysely suunnattiin varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäjille.
Varhaiskasvatuksessa aiempaa harvempi vastaaja arvioi poissaolojen määrän tavanomaista (esim. vuoden 2019 syksyyn verrattuna) runsaammiksi. Kun viikolla 38 yhteensä 50 prosenttia vastaajista arvioi lasten poissaolojen määrän tavanomaista runsaammaksi, viikolla 44 vastaavan arvion antoi enää 32,1 prosenttia vastaajista. Poissaolojen kestot arvioitiin kuitenkin edelleen tavanomaista pidemmiksi.
Päiväkotiyksikköjä on jouduttu sulkemaan erittäin vähän (3,4 prosenttia kaikista vastaajista). Pienten päiväkotien osalta koko henkilökunnan altistuessa on päiväkoti jouduttu sulkemaan. Tällöin altistumattomat lapset ovat siirtyneet toisiin yksiköihin.
Perusopetuksessa kouluruokailun järjestämisessä vaihtelevia tapoja
Etäopetuksessa oli tiistaina 10.11. yhteensä 6 701 perusopetuksen oppilasta. Määrä oli noussut viikosta 44. Etäopetuksessa olevia oppilaita oli kaikilla AVI-alueilla ja kaikissa maakunnissa. Selvästi eniten etäopetuksessa olevia oppilaita oli viikon 44 tavoin Uudellamaalla ja Pohjanmaalla.
Kyselyssä selvitettiin myös kouluruokailun järjestämistä etäopetuksessa oleville. Vastaajista 46 prosenttia oli varautunut tarjoamaan kouluruokana 5 kylmää ateriaa viikossa. Joka viides opetuksen järjestäjä ilmoitti etäopetuksessa oleville tarjottavan kouluruuan muodoksi muun kuin viidesti viikossa tarjottavan kylmän tai lämpimän aterian.
Vastauksista ilmenee, että yksittäisissä kunnissa on päätetty toteuttaa kouluruokailujärjestelyt muulla tavoin kuin lainsäädännössä edellytetään. Kouluruokailua on järjestetty mm. jakamalla ruokarahaa, ruokalippuja, joilla saa haettua ruuan kaupasta, lahjakortteja, maksusitoumuksia ja ostopalveluseteleitä kauppoihin sekä jakamalla ruokatarvikekasseja, jotka eivät ole perusopetuslain (521/2020) 20 a §:n tai lain esitöiden mukaisia ratkaisuja.
Kymmenesosa yläkouluista ei ollut varautunut maskihankintoihin
Maskien osalta joka kolmas vastanneista opetuksen järjestäjistä (30,7 %) oli hankkinut maskeja yläkouluikäisten oppilaiden käyttöä varten. Joka kymmenes vastaaja ilmoitti, ettei ole varautunut hankkimaan maskeja yläkouluikäisten oppilaiden käyttöön.
Opetuksen järjestäjät, jotka ovat vastausajankohtaan mennessä tarjonneet maskeja yläkoululaisten käyttöön, arvioivat, että keskimäärin viidesosa (20 %) oppilaista käyttää maskeja.
Koronaepidemian leviämisvaiheessa maskisuositus koskee myös yläkouluja. Osana kuntien valtionosuuskorotusta tuetaan yläkoululaisten ja toisen asteen koulutuksessa opiskelevien maskikustannuksia.
Varhaiskasvatuksen järjestämistä koskevaan kyselyyn vastasi 223 kuntaa (vastausprosentti 75,8) ja 245 yksityistä päiväkoti- ja esiopetusta tuottavaa varhaiskasvatuksen palveluntuottajaa.
Perusopetuksen osalta kyselyyn vastasi 224 kuntaa (vastausprosentti 76,2) ja 43 yksityistä perusopetuksen järjestäjää.
Kyselyjä on tehty opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille keväällä ja syksyllä 2020. Tiedonkeruuta jatketaan säännöllisillä kyselyillä loppuvuoden aikana. Tuoreimmat kyselyraportit päivitetään niiden valmistuttua avi.fi-verkkosivuille kohtaan Ajankohtaista / Korona – kuntaraportit.
Yhteyshenkilöt
Mari Kyllönen, opetustoimen ylitarkastaja, p. 0295 018 664
Anu Liljeström, ylitarkastaja, p. 0295 016 224
[email protected]
Opetus- ja kulttuuriministeriössä:
Mika Puukko, opetusneuvos, p. 0295 330 032, [email protected]
Heli Nederström, opetusneuvos, p. 0295 330 122, [email protected]
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.