Satakunnassa kokoontumisrajoitukset pysyvät ennallaan
Satakunnassa yli 50 henkilön yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on edelleen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia tartuntatautitilanteen pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi. Joulukuuta koskee siis sama kokoontumisrajoitus kuin marraskuuta.
Koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 25.11.2020 päättänyt, että Satakunnassa yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi jatkossakin järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa silloin, kun tapahtumajärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden.
Tapahtuman turvallisuus varmistetaan noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi (21.9.2020, muokattu 4.11.2020). Ohjeessa edellytetään muun muassa, että:
- osallistujien tai seurueiden välille on turvattava mahdollisuus 1-2 metrin turvavälin ylläpitämiseen.
- tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, ihmisiä pitää muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä.
- järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
Yllä kuvattu kokoontumisrajoitus koskee seuraavia kuntia: Eura, Eurajoki, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Rauma, Siikainen, Säkylä ja Ulvila.
Epidemiatilanteen hillitsemiseksi on tärkeää, että jokainen tapahtumanjärjestäjä ja yksittäinen ihminen toimii vastuullisesti. Vastuullisella toiminnalla ja määräysten noudattamisella voimme yhdessä pitää huolen siitä, että tartuntatautitilanne ei pahene.
Jos tartuntatautitilanne pahenee Satakunnassa äkillisesti, kukin kunta voi päättää paikallisista kokoontumisrajoituksista, jotka ovat aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia tiukempia. Kunta voi päätöksellään myös sulkea toimitilojaan ja antaa suosituksia yksityistilaisuuksista ja kasvomaskien käyttämisestä. Myös sairaanhoitopiiri (satasairaala.fi) voi antaa alueelleen suosituksia. Jos tiukemmat kokoontumisrajoitukset ovat tarpeen usean kunnan tai koko maakunnan alueella, niistä päättää aluehallintovirasto.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston 25.11.2020 tekemä päätös koskien Satakunnan maakuntaa perustuu tartuntatautilain 58. pykälään. Päätös tulee voimaan 1.12.2020. Tartuntatautilain mukaisesti päätös voi olla voimassa enintään kuukauden ajan
Lisätietoa
- Päätös kokoontumisrajoituksista Satakunnassa, 25.11.2020 (pdf)
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi (minedu.fi)
- Usein kysytyt kysymykset (avi.fi)
Tapahtumajärjestäjien neuvonta
- Puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16)
- Sähköposti: koronainfo(at)avi.fi
Median yhteydenotot / Lounais-Suomen aluehallintovirasto
- Mikael Luukanen, ylijohtaja, p. 0295 018 092, mikael.luukanen(at)avi.fi
- Heikki Mäki, johtaja, p. 0295 018 094, heikki.maki(at)avi.fi
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.