Täydennyskoulutusta ja informaatio-ohjausta kasvatuksen ja opetuksen parissa toimiville

Tavoite 4: Taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet (Kädenjälki merkittäväksi tunnistettuun YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen).
Alatavoite 4.7: varmistaa vuoteen 2030 mennessä, että kaikki oppijat saavat kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavat tiedot ja taidot esimerkiksi kestävää kehitystä ja kestäviä elämäntapoja, ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa, rauhan ja väkivallattomuuden kulttuurin edistämistä, maailmankansalaisuutta, kulttuurien monimuotoisuuden sekä kulttuurin osuutta kestävässä kehityksessä arvostavan koulutuksen kautta.
Organisaation toiminnan kannalta merkittävimmiksi tunnistetut alatavoitteet
Opetus- ja kulttuuritoimen vastuualueella olemme tunnistaneet oman toimialamme näkökulmasta merkittäväksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteeksi tavoitteen 4 ja sen alatavoitteen 4.7. YK:n indikaattorilistauksessa on ehdotettu kyseisen alatavoitteen edistymisen mittariksi maailmankansalaisuuskoulutuksen ja kestävän kehityksen koulutuksen laajuus
- kansallisissa koulutuspolitiikoissa
- opetussuunnitelmissa
- opettajankoulutuksessa
- opiskelijoiden arvioinnissa.
Emme voi toimivaltamme rajoissa vaikuttaa vastuualueellamme edellä mainittuihin teemoihin suoraan. Voimme kuitenkin täydennyskoulutuksen keinoin tukea oman hallinnonalamme henkilöstön osaamisen kehittymistä ja lisätä heidän valmiuksiaan edistää alatavoitteessa mainittuja teemoja. Järjestämme aktiivisesti täydennyskoulutustilaisuuksia sivistyksen, kasvatuksen ja opetuksen parissa toimiville.
Koulutustilaisuutemme rahoitetaan aluehallintovirastoille osoitetulla toimintamäärärahalla. Emme tavoittele toiminnallamme taloudellista hyötyä, ja osallistuminen on osallistujille maksutonta.
Edistymisen mittarit
Järjestämme täydennyskoulutusta opetus-, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntatoimien sekä varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Käytämme mittareina täydennyskoulutustilaisuuksien lukumäärää sekä niiden tavoittamaa osallistujamäärää. Vuoden 2025 alusta opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunnatta täydennyskoulutustoimintamme loppui. Olemme järjestäneet vuonna 2024 yhteensä 141 (2023: 135) alatavoitteessa 4.7 mainittuja teemoja käsittelevää täydennyskoulutustilaisuutta. Tilaisuuksiin on osallistunut yhteensä 16 041 henkilöä (2023: 13 178).
Mittarit |
2024 |
2023 |
2022 | Muutos v. 2022 (kpl ) |
Muutos v. 2022 (%) |
Täydennyskoulutustilaisuudet |
141 |
135 |
89 | 52 |
58,4 |
Osallistujamäärä |
16 041 |
13 178 |
5 535 | 10 506 |
189,8 |
Erittäin positiivista oli, että tilaisuuksia oli vuonna 2024 enemmän kuin edellisenä vuonna, ja niissä oli myös vuotta 2023 enemmän osallistujia. Vastuullisuusteemoja sisältävät koulutukset kiinnostavat kohderyhmiämme yhä enenevissä määrin, ja peruste niiden järjestämiselle syntyy kentän tarpeista.
Olemme käsitelleet täydennyskoulutustilaisuuksissamme kaikkia alatavoitteen mukaisia vastuullisuusteemoja. Vuoden 2024 tilaisuuksissa teemoista eniten esiintyivät Ihmisoikeudet (55), Kestävä kehitys ja kestävät elämäntavat (53) ja Rauhan ja väkivallattomuuden kulttuurin edistäminen (43). Yhdessä koulutuksessa on voitu käsitellä useampia teemoja.
Olemme keränneet tietoja alatavoitteen mukaisten teemojen esiintymisestä koulutustapahtumissamme vuodesta 2022 alkaen. Oheisista kuvioista on nähtävissä tapahtuma- ja osallistujamäärien kehitys.
Tapausesimerkit
Miten puhua koulussa tapahtuneesta väkivaltatilanteesta lapsen ja nuoren kanssa? -koulutus järjestettiin nopealla aikataululla Vantaan kouluampumisen jälkeen.
Koulutuksessa käytiin läpi, miten keskustella koulun aikuisena tapahtuneesta lapselle tai nuorelle. Tilaisuus oli suunnattu erityisesti opettajille, rehtoreille, nuorisotyöntekijöille ja opiskeluhuollon työntekijöille. Tilaisuuteen osallistui 6 346 henkilöä, ja tilaisuuden tallenteen tilasi 3 520 henkilöä.
Nuorten jengit ja rikollisuus -koulutuksessa pureuduttiin nuorten jengiytymiseen ja rikollisuuteen ilmiönä sekä rikollisiin kehityskulkuihin ja mahdollisuuksiin niiden katkaisemiseksi. Koulutuksessa keskusteltiin muun muassa seuraavista aiheista:
- Millaista on nuorten rikollisuus ja mitkä ovat sen taustatekijät?
- Mikä jengeissä vetää ja miten ne vaikuttavat nuoreen?
- Millaisina kuvautuvat rikolliset kehityspolut ja onko meillä keinoja niiden katkaisemiseen?
Osallistujia tapahtumassa oli 349.
Neuroesteetön koulu 2024 – kaikkia kannatteleva oppimisympäristö -webinaarissa käsiteltiin neuromoninaisuutta, rakennettua ympäristöä sekä yhteisöllisyyttä. Lisäksi tilaisuudessa oli monta kokemusasiantuntijapuheenvuoroa. Tilaisuus tallennettiin ja tallenne on katseltavissa 31.5.2025 saakka. Webinaariin osallistui 804 henkilöä ja tallennetta on katseltu jo yli 4 000 kertaa.
Valtakunnalliset vapaan sivistystyön päivät (VST) järjestettiin Helsingissä valtakunnallisena hybriditilaisuutena. Tilaisuus järjestettiin sivistyksen juhlavuoden teemassa, ja aiheena päivillä oli vapaan sivistystyön monimuotoisuus yhteiskunnallisena voimavarana. Sivistys ja kestävä kehitys olivat päivien läpileikkaavat teemat, ja ne tulivat esiin puheenvuoroissa ja työpajoissa. Näissä käsiteltiin esimerkiksi ekososiaalista sivistystä, kulttuurista kestävyyttä ja kestävän kehityksen indikaattoreita. VST-päivät oli suunnattu vapaan sivistystyön henkilöstölle ja alan tutkijoille. Päiville osallistui lähes 130 henkilöä lähitilaisuudessa ja verkon välityksellä päiviä seurasi noin 50 henkilöä.