Peruspalvelujen arviointi

Arvioimme peruspalvelujen saatavuutta joka toinen vuosi. Peruspalvelujen arvioinnilla seuraamme, valvomme ja arvioimme palvelujen yhdenvertaista toteutumista koko maassa. Kiinnitämme huomiota myös alueellisiin eroihin palvelujen saatavuudessa.

Peruspalvelujen arvioinnin kohteet vaihtelevat eri arviointivuosina. Keräämme tietoa arviointeja varten esimerkiksi kuntiin lähetettävillä kyselyillä. Arviointien pohjalta teemme ehdotuksia palvelujen parantamiseksi. 

Peruspalvelujen arviointi on aluehallintoviraston lakisääteinen tehtävä. Ensimmäinen arviointi valmistui vuonna 1996. Vuodesta 2013 alkaen olemme tehneet arviointeja joka toinen vuosi.

Vuoden 2019 arviointi

Tuorein peruspalvelujen arviointi tehtiin vuonna 2019 ja julkaistiin kesäkuussa 2020. Se kohdistui yhdeksään arviointikohteeseen:

  • viittomakieliset ja coda-lapset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
  • sijoitettujen lasten opetus kunnissa
  • kuntien kulttuuripalvelujen saatavuus ja resurssit
  • kirjastotilojen käytettävyys, saatavuus ja tarkoituksenmukaisuus
  • liikuntapaikkojen fyysinen saavutettavuus 
  • kuntien nuorille suunnattujen palvelujen riittävyys
  • eläinlääkäripalvelujen saatavuus
  • eläinlääkäripalvelujen saatavuus (päivystys)
  • eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan saatavuus
  • pelastustoiminnan nopean avun saanti.