Kokoontumisrajoitukset voimaan sisätiloissa Varsinais-Suomessa
Lounais-Suomen aluehallintovirasto kieltää yli viidenkymmenen (50) henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa. Määräys on voimassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella 16.11.-16.12.2021. Toimijat voivat järjestää yli viidenkymmenen henkilön tilaisuuksia ottamalla käyttöön koronapassin.
Tartuntatautilain pykälään 58 perustuva päätös kokoontumisrajoituksista on tehty koronaviruksen laajemman leviämisen ehkäisemiseksi, riskiryhmien suojelemiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi alueella.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on ollut viime viikot koronaepidemian leviämisvaiheessa ja tilanne on edelleen heikentynyt viimeisen viikon aikana. Ilmaantuvuusluku on kohonnut 216:een /100 000 asukasta/14 vrk ja sairaalakuormitus uhkaa tehohoitoa vaativaa kirurgiaa. Rajoituksella halutaan turvata terveydenhuollon kantokyky ja tartunnanjäljityksen onnistuminen.
Yleisötilaisuuksien järjestäjät voivat ottaa käyttöön koronapassin ja näin mahdollistaa passin omaavien henkilöiden osallistumisen tilaisuuksiin ilman aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia. Menettely on jo laajasti käytössä ravitsemisliiketoiminnan yhteydessä.
Aluehallintovirasto voi määrätä rajoituksia vain, kun ne ovat epidemian leviämisen estämiseksi välttämättömiä. Aluehallintovirasto seuraa sairaanhoitopiirien epidemiatilanteen kehittymistä jatkuvasti ja kumoaa päätökset, kun niiden edellytykset eivät enää täyty.
Lisätietoja:
- Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla
- Koronapassi: Mikä on koronapassi? (stm.fi)
- Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot
- Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronatiedotteet
- Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille: p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), [email protected]
Medialle:
- ylijohtaja Leena Räsänen, p. 0295 017 385, [email protected]
- johtaja Heikki Mäki, p. 0295 018 094, [email protected]
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
(EDIT: 16.11. korjattu "Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäjät" muotoon "Yleisötilaisuuksien järjestäjät")
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut