Ymmärrystä murrosikäisen kohtaamiseen, OSA I
Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään webinaarisarjaan (Teams)
Ymmärrystä murrosikäisen kohtaamiseen, osa I
Torstaina 16.11.23 klo 13.00-16.00
Koulutussarjassa tutustutaan murrosikäisen oppimiseen, oppimisen haasteisiin ja psyykkiseen kasvuun liittyviin asioihin. Osallistujat saavat koulutuksesta käytännönläheisiä työkaluja, joiden avulla tukea opiskelijoita tässä haastavassa ikäkaudessa entistä paremmin ja samalla löytää oikeanlaisia toiminnanohjauksen menetelmiä, pedagogista rakkautta ja myös huumoria nuorten kohtaamiseen.
Fyysinen kehitys kulkee melko suoraviivaisesti aikuisuutta kohti, mutta psyykkinen kehitys on jo paljon mutkikkaampaa. Nuoren aivoissa tapahtuvat myllerrykset näyttäytyvät ympäristössä välillä impulsiivisuutena tai huonona käytöksenä, joka hämmentää sekä nuoria itseään että heidän lähipiiriään ja myös opettajaa. Nuoret tarvitsevatkin paljon ymmärrystä, ohjausta ja välittämistä, vaikka tätä ei käyttäytymisen perusteella välttämättä voisikaan olettaa. Koulumaailmassa murrosikäisen oppiseen vaikuttavat monet sellaiset tekijät, joista harvoin puhutaan. Onko murrosikäisen oppimishaasteiden, keskittymättömyyden ja koulumotivoitumattomuuden taustalla nepsy-haasteita vai ehkä jotain muuta?
Aivotutkimus antaa näihin kysymyksiin monia hyviä näkökulmia, jotka avaavat sitä, miten aivojen kehitys vaikuttaa suoraan nuoren toiminnanohjauksen taitoihin, oppimiseen ja ihmissuhteisiin.
Kouluttajina toimivat FT, KM Merja Meriläinen, positive psychology practitioner® ja KT Maarika Piispanen, erityisluokanopettaja
Seuraavat webinaarisarjan osat II ja III ovat torstaina 1.2.24 ja torstaina 8.2.24. Näistä tiedotetaan erikseen myöhemmin.
Koulutus on maksuton.
Lisätietoja: Ann-Christin Mitts, [email protected]