AVI kirjastotoimi järjesti elo-syyskuussa kirjastohenkilöstölle kaksi opintomatkaa Tanskaan. Kullekin matkalle osallistui 16 kirjastolaista eri puolilta Suomea sekä kolme kirjastotoimen ylitarkastajaa. 

Matkojen teemoiksi oli valittu osallisuus, saavutettavuus, kirjastotilan käyttö, omatoimisuus, tapahtumat, palvelut lapsille, nuorille ja perheille, lukemisen edistäminen ja kirjastonkäyttö koronan jälkeen. Matkaohjelma oli monipuolinen, vierailimme yhteensä kymmenessä erilaisessa kirjastossa.

Tanska on kirjastomaana hyvin paljon samankaltainen Suomen kanssa. Kunnat ylläpitävät kirjastoja ja kuntien erilaiset panostukset kirjastoihin näkyvät palveluissa. Viime vuosina on panostettu omatoimisuuteen ja kannettu huolta lasten ja nuorten lukutaidosta ja lukuharrastuksen vähenemisestä. Kirjasto sijoittuu yhä useammin monitoimitaloon yhdessä muiden palvelujen kanssa. Tanskassa on ollut jo monta vuotta yhteinen e-kirjasto koko maassa, Suomessa sitä vasta rakennetaan. Tanskassa on myös tehty iso kuntareformi, jossa kuntia yhdistettiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Kirjastotilat Tanskassa

Kirjastotiloissa oli pyritty väljyyteen ja visuaalisuuteen. Kirjastot olivat valoisia, avaria ja käytännöllisiä. Runsaasta omatoimisuudesta huolimatta joka puolella ei näkynyt ohjeistavia A4-lappusia. Wau-arkkitehtuuria edusti pari kirjastoa, Tingbjergin kirjasto Kööpenhaminassa sekä Cosmos Vibyssä. Kirjat olivat näyttävästi esillä joko hyllyissä kannet katsojaa kohti tai pöydillä kirjakauppamaisesti pinoihin aseteltuna. Äärilaitaa edusti Lejren aseman kirjasto, jonka kaikki kirjat olivat hyllyissä kansi esillä, jopa varaukset. Roskildessa sen sijaan oli vielä uudistus kesken, aikuisten osastolla oli pääosin perinteisiä kirjahyllyjä. 

Tingbjergin kirjasto

Roskilden kirjaston lastenosasto

Kööpenhaminan Laes-lastenosastoa.

Lasten osastoilla oli paljon erilaisia lukupaikkoja ja koloja. Kööpenhaminan pääkirjaston Laes-osasto oli suunniteltu 0-12-vuotiaille toiminnalliseksi ja elämykselliseksi tutkimusten ja pedagogiikan pohjalta. Siitä oli tullutkin lapsiperheiden suosima paikka. Myös Roskilden lastenosasto oli uudistettu samantyyliseksi, mutta lähtökohtana oli paikallisuus. Lyngbyn lastenosastolla toiminnallisuutta toi lähiruokateemaan ja terveelliseen ravintoon liittyvä leikkikeittiö, joka näytti olevan lasten suosiossa. 

Yhteisö mukana kirjastojen toiminnassa

Yhteisöllisyys näkyi vahvasti kirjastoissa. Ympäröivä yhteisö oli mukana kirjastojen toiminnassa ja suunnittelussa ja omatoimi tarjosi laajan saavutettavuuden. Esimerkiksi Vibyn Cosmos-kirjasto- ja kulttuuritalossa palkattu kirjastohenkilöstö hoiti kirjastoa omalla asiantuntemuksellaan, mutta kulttuuritoimintaa pyöritti yhdistys. Talon kulttuuritaustainen johtaja koordinoi toimintaa. Ostedin uudessa kauniissa kombikirjastossa (yhdistetty yleinen kirjasto ja koulukirjasto) oli huomioitu yhteisöllinen toiminta tilojen suunnittelussa. Ympäröivän yhteisön huomioiminen näkyi myös siinä, että sanaa ”asiakas” kuuli harvemmin käytettävän, sen sijaan kirjastolaiset puhuivat Tanskassa ”kansalaisista” ja ”kuntalaisista” viitatessaan kirjaston käyttäjiin. 

Vibyn kombikirjaston aikuisten osasto.

Osallistujat olivat tyytyväisiä matkojen ohjelmaan ja saivat paljon sulateltavaa. Matkat mahdollistivat myös verkostoitumisen eri puolilta Suomea olevien matkakumppaneiden kanssa. Matkan antia avataan laajemmin kirjastolaisille eri puolella Suomea järjestettävissä webinaareissa ja etäkahveilla. Toivottavasti matka herättää ideoita oman kirjaston tilojen ja palvelujen kehittämiseen. Odotamme mielenkiinnolla tulevia kehittämishankkeiden valtionavustushakemuksia, onko niissä näkyvissä opintomatkan seurauksia.

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Vuoden 2017 alusta voimaan tullut kirjastolaki tarkensi yleisten kirjastojen tehtäviä. Aineistoihin pääsyn, kokoelmatyön ja lukemisen ja lukutaidon edistämisen lisäksi laissa todetaan tilojen tarjoamisesta erilaiseen toimintaan sekä kirjaston roolista yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämisessä. Lain niin sanottu tehtäväpykälä oli ohjaavana tekijänä myös aluehallinnon tekemässä kirjastotoimen peruspalvelujen arvioinnissa syksyllä 2021. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan arvioinnin tuloksia kirjastojen henkilöstön osaamisen näkökulmasta – sekä kirjastojen osaamistarpeiden että osaamisen riittävyyden osalta.

Korkeakoulutettujen kirjastoammattilaisten osuus kirjastojen henkilöstöstä on kasvanut vuosien 2012 ja 2019 välillä. Tämä on positiivinen signaali ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Yhtäältä koulutettu henkilöstö on valmiimpi kehittämään ja ottamaan käyttöön uusia palveluja, ja toiseksi koulutus ja sitä kautta mahdollisuus henkilökohtaiseen osaamisen kehittämiseen usein kumuloituu. Osaava henkilöstö ja korkeakoulutettujen ammattilaisten tarjonta vastaavat myös paremmin kirjaston ja kirjastopalvelua tuottavan kunnan tarpeisiin. Tämä näkyy myös alan työpaikkailmoituksissa: vaikka kirjastolain kelpoisuusvaatimuksia on kevennetty, rekrytoijat vaativat yleisesti ottaen edelleen alan tutkintoa tai opintoja.

Peruspalvelujen arviointitulosten mukaan niin sanotuissa perinteisissä kirjastoalan tehtävissä henkilöstön määrä ja osaaminen riittää edelleen hyvin. Kokoelmatyö, pääsyn tarjoaminen aineistoihin ja lukemisen edistäminen ovat kirjastojen ”peruskauraa” – joskin lukemisen edistämiseen liittyy myös haasteita esimerkiksi asiakkaiden tavoittamisessa ja perinteisen lukemisen hiipuessa. Lukemisen edistäminen kaipaisi myös lisää tekijöitä. Tilojen tarjoamisessa oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn tai kansalaistoimintaan on havaittavissa pientä osaamisvajetta ja erityisesti osaamista pitäisi kasvattaa yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämisessä. 60 % vastanneista kirjastoista oli nimittäin sitä mieltä, että henkilöstön osaaminen ei riitä tässä uudessa mutta tärkeässä tehtävässä. Jopa 68 % vastaajista kertoi myös, että henkilöstön määrä ei riitä tähän tehtävään. Kyse on merkittävästä resurssi- ja osaamisvajeesta lakisääteisessä tehtävässä.

Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen vuoropuhelu kytkeytyy kirjastoissa vahvasti demokratian uusintamiseen ja vahvistamiseen, ja tähän liittyvän osaamisen tueksi aluehallintovirasto on tuottanut kirjastojen käyttöön Liboppi-verkkokurssin. Kannustamme myös yhteisölliseen oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen asian äärellä. Jaettu osaaminen, vertaismentorointi ja työnkierto voivat olla myös osaratkaisuja osaamiseen ylläpitoon ja kehittämiseen. Tämä koskee myös muita tehtäviä ja osaamista kuin yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämistä.

Jos tarkastellaan ketjua muuttuneiden osaamisvaatimusten takana, on yhtenä perustavana ketjun lenkkinä kirjastojen toimintaympäristön muutos. Kirjastojen toimintaympäristö koostuu sekä fyysisistä että hallinnollisista rakenteista, mutta myös paikallisen ja alueellisen yhteisön inhimillisistä tarpeista. Monet merkittävimmät muutokset kirjastoissa ovat liittyneet 1990-luvulta eteenpäin teknologiaan, kuten automaatioon tai digitalisaatioon. Yhteiskunnallisen vuoropuhelun, hieman niin kuin 2010-luvun taitteessa mediakasvatuksen osalta kyseessä on kuitenkin työn pedagogisempi muutos. Tähän muutokseen vastaaminen ja siinä eläminen menee kenties syvemmälle ammatti-identiteettiin ja oman osaamisen kokemukseen. Asiakastyön näkökulmasta ”digissä ja pedassa” on silti myös yhtäläisyyksiä: miten kohtaan asiakkaan, kuinka autan häntä löytämään vastauksia, millaista kulkijaa asiakas kaipaa rinnalleen kirjastossa asioidessaan?

Lähestymistapana työhön edellä mainitut kysymykset ovat kovin toisenlaisia kuin tehtävissä, jossa suoraa asiakaskontaktia ei välttämättä ole. Kirjastotyö on yhä enemmän ihmisten ohjaamista, keskustelun ja vuoropuhelun mahdollistamista sekä yhteisön resilienssin rakentamista, ja tällaiseen tekemiseen tarvitaan lisää käsiä ja mieliä. Monipuolistuneet mahdollisuudet rekrytoida erilaisista taustoista ja erilaisella koulutuksella olevia ihmisiä tukevat kirjastojen muuttuvaa työtä.

Kirjastojen henkilöstön osaamiskartoitukset ja suunnitelmallinen henkilöstön koulutus kertovat arviointituloksissa rohkaisevaa viestiä kirjastojen osaamisen kehittämisen orientaatiosta. Kirjastolain vaatimukset huomioidaan rekrytointien yhteydessä: 77 % arviointikyselyyn vastanneista kirjastoista ottaa lain vaatimukset huomioon tehtäviä täyttäessään. Monta palikkaa osaamisen riittävyyden varmistamiseksi on siis paikoillaan. Haastavimmaksi tekijäksi osaamisyhtälössä saattaakin lopulta muodostua tarjolla oleva työvoiman määrä ja sen halukkuus liikkua työn perässä.

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Vem leder, ansvarar och utvecklar det kommunala biblioteket och med vilka resurser? I basserviceutvärderingen som publicerades i september utvärderade vi bland annat hur bibliotekslagen förverkligas gällande ledningen av biblioteken. 

I en enkät som vi riktade till biblioteken löd en kommentar om ledarskapet: ”I princip är bibliotekarien chef för biblioteket, men den högsta beslutanderätten utövas av bildningsdirektören som inte har någon aning om bibliotekssektorn. Det är också oklart hur makten/ansvaret är fördelat mellan bibliotekarien och bildningsdirektören.” Det här var en av flera liknande kommentarer, ledarskap på avstånd och ”i princip” finns dessvärre på många bibliotek i dag. 

Bibliotekslagen förutsätter att den som leder verksamheten ska ha en lämplig högre högskoleexamen, ledarskapsförmåga och goda insikter i bibliotekens uppgifter och verksamhet. Även om behörighetskraven har luckrats upp betydligt sedan motsvarande utvärdering 2013 finns det nu färre behöriga chefer än då. Endast 67% av cheferna är behöriga enligt nuvarande lag, i små kommuner med under 5 000 invånare så få som 47%. År 2013 uppfyllde 72 % av bibliotekscheferna de dåvarande striktare behörighetskraven.  

Det otydliga ledarskapet utmärker speciellt små kommuner, men finns också i större. Det är svårt att veta vem som egentligen leder biblioteket. Är det tjänsteinnehavaren som undertecknar beslut men som inte i övrigt har någon kontaktyta till bibliotekets verksamhet och kanske saknar de där ”goda insikterna i bibliotekens uppgifter och verksamhet”? Eller är det en anställd i arbetsavtalsförhållande som i praktiken sköter all biblioteksverksamhet och ärenden som hör till ledningen men som inte har beslutanderätt?  

Oroväckande är också att endast varannan chef (små 30%) kan koncentrera sig enbart på biblioteksuppdraget. Samma person kan leda flera sektorer. Den splittrade arbetstiden försvårar det övergripande utvecklingsarbetet också för de bibliotekschefer som inte kan delegera kundservice och rutinuppgifter till övrig personal. 64% av cheferna deltar regelbundet i kundservicen och i övrigt biblioteksarbete vid sidan av administrativa, ledarskaps- och utvecklingsuppdrag (små 70%). En förutsättning för ett motiverat ledarskap är tillräckligt med tid för att sätta sig in i ärenden, nätverka och utveckla. Genom kompetent och förutseende planering i samarbete med övriga sektorer och aktörer kan en behörig chef utnyttja även små resurser. Men samarbete och nätverkande kräver tillräckligt med tid för att ge synergieffekter. 

Den största expertisen i biblioteksärenden finns hos biblioteken, men ansvaret för biblioteksverksamheten verkar alltså förflyttas utanför biblioteken. Att sammanslå ledarskapet för olika sektorer kan vara kostnadseffektivt, men ansvaret och det operativa ledarskapet behöver definieras. Annars finns det en risk för att både mänskliga och ekonomiska resurser lider och att det inverkar på kvaliteten på den service som kommuninvånarna bekostar. Ju längre bort från bibliotekets vardag beslutsfattandet sker desto svårare är det för personalen och biblioteket att uppfylla de uppgifter som bibliotekslagen förutsätter.  

Bloggen grundar sig på en utvärdering utförd av Regionförvaltningsverkens biblioteksväsende. I utvärderingen användes de allmänna bibliotekens statistikdatabas  och svaren i en enkät riktad till biblioteken. 

Susanne Ahlroth, överinspektör för bildningsväsendet (bibliotek) 
RFV i Västra och Inre Finland, Svenska enheten för bildningsväsendet  

Avien tekemässä kirjastotoimen peruspalvelujen arvioinnissa yhtenä arviointikohteena oli kirjastojen johtaminen. Teema on alati mielenkiintoinen, koska johtamisella on merkittävä vaikutus organisaation suorituskyvylle. Lisäksi edellisen arvioinnin jälkeen kirjastolakia ja sitä myöten myös kirjastolaitoksesta vastaavan henkilön kelpoisuusvaatimusta on muutettu, joten arvioinnissa haluttiin tarkastella muutoksen vaikutusta kirjastojen johtamiseen. 

Aikaisemmin kirjastolaitosta johtavalta edellytettiin ylempää korkeakoulututkintoa, johon kuului tai jonka lisäksi oli suoritettu 60 opintopisteen laajuiset, korkeakoulutasoiset kirjastoalan opinnot. Vuonna 2017 voimaantulleessa kirjastolaissa kelpoisuutta on väljennetty. Laki edellyttää johtajalta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, johtamistaitoa sekä hyvää perehtyneisyyttä kirjaston tehtäviin ja toimintaan. Tästä huolimatta kelpoisten johtajien osuus on vähentynyt verrattuna edelliseen arviointiin, jolloin kelpoisia johtajia oli 72 %. Nyt osuus on 67 %. Erityisen huono tilanne on pienissä kunnissa. 

Julkishallinnossa on totuttu populistiseen mantraan tehottomuudesta sekä liiallisista johtajista. Se näyttää kyselyn perusteella johtaneen yhdessä talouspaineiden kanssa siihen, että johtajuutta on ryhdytty niputtamaan, eli yhden johtajan käsiin on yhdistelty useita kokonaisuuksia. Kyselyn mukaan reilussa puolessa kirjastolaitoksia on johtaja, jolla ei ole muiden toimialojen tehtäviä. Loput kirjastolaitosta johtavista käyttää osan työajasta muiden toimialojen tehtäviin. 12 prosentilla on käytössä alle päivä viikossa kirjaston johtamiseen ja kehittämiseen. 

Euroilla mitattuna tällainen yhdistely saattaa tuoda säästöjä. Ainakin Excelissä pyöriteltynä. Jos julkisen sektorin tehokkuutta mitataan sen lakisääteisen tehtävän näkökulmasta – esimerkiksi laadukkaiden kirjastopalvelujen tuottamisen kautta – voi näkymä ollakin ihan toista. 

Kuntalaisilla on oikeus nimellisesti järjestetyn peruspalvelun lisäksi myös laadukkaisiin kirjastopalveluihin, jotka vastaavat heidän tarpeitaan.  Panostamalla   johtamiseen kunta voi parantaa palveluiden laatua. Varaamalla riittävästi aikaa toiminnan suunnittelulle ja tulevaisuuden visioinnille voidaan palveluja tuottaa tavoilla, jotka vastaavat asiakastarvetta ja jotka ovat toteutettavissa kirjaston resursseilla. Riittävällä johtamisresurssilla taataan myös kirjastoon käytettyjen panostusten paras mahdollinen käyttö, mikä on silkkaa säästöä.  

Johtaminen työnä on vaativaa, vaikka kyse olisi kirjastosta monikansallisen yrityksen sijaan. Siinä tulee byrokratian kiemuroiden ja veroeurojen käytön lisäksi hallita laajoja kokonaisuuksia, pystyä toimimaan erilaisissa verkostoissa ja kannustamaan henkilöstöä sekä viestimään kirjaston asioista useille eri kohderyhmille. Mikäli johtajalla ei ole osaamista ja mahdollisuutta perehtyä asioihin, voivat tehdyt ratkaisut olla ristiriidassa kirjaston tavoitteiden ja asiakkaiden tarpeiden kanssa. Siitä syystä työajan jakaminen useille eri toimialoille saattaa todellisuudessa heikentää johtamisen tuottavuutta. Lisäksi siitä johtuva työkuorma on omiaan heikentämään myös johtajan jaksamista. 

Peruspalvelujen arvioinnissa esitetäänkin toimenpiteeksi kunnille, että ne palkkaavat kirjastoa johtamaan henkilön, jolla on kirjastolain mukainen kelpoisuus sekä määrittelevät johtajan vallan ja vastuun selkeästi ja allokoivat hänelle aikaa johtaa ja kehittää kirjaston toimintaa kirjastolain mukaisesti. Johtajalla tulee olla lisäksi mahdollisuus olla mukana tarvittavissa kunnan sisäisissä valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa, jolloin kunnassa voidaan huomioida kirjaston lakisääteisten palveluiden toteutuminen erilaisissa muutostilanteissa. 

Toimenpiteet voivat kuulostaa itsestään selville. Niissä kuitenkin piilee yllättävä totuus: kyselyvastaukset piirtävät kuvan, että (kirjastojen) johtaminen nähdään kunnissa kevyenä puuhasteluna, jonka voi hoitaa vaikka vasemman käden pikkurillillä. Kyseessä on kuitenkin asiantuntijaorganisaatio, joka hoitaa lakisääteistä peruspalvelua ja jonka toiminta pitää pystyä järjestämään asiakkaita palvelevalla tavalla, verovaroja tehokkaasti käyttäen. Sellaisen tehtävän toteuttaminen ei ole hoidettavissa olemattomalla osaamisella ja ajalla. 

Kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen, Itä-Suomen aluehallintovirasto 

Aluehallintovirastojen peruspalveluarvioinnin 2021 mukaan kahdella kirjastolaitoksesta kolmesta on johtaja, jolla on kirjastolain mukainen kelpoisuus. Kelpoisia johtajia on etenkin pienissä kirjastoissa entistä vähemmän, vaikka kirjastolain kelpoisuusvaatimuksia on lievennetty huomattavasti.  Kirjastolain (Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016) 17 § mukaan kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaaditaan virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan.

Aikaisemmin kirjastolaista (904/1998) annetun valtioneuvoston asetuksen (406/2013) mukaan kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaadittiin virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyivät tai jonka lisäksi oli suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. 

Aikaisemmissa säädöksissä myös muiden kirjastoammatillisten työntekijöiden kelpoisuusvaatimukset oli määritelty tarkasti. Myös henkilöstön koulutusrakenne oli määritelty tarkasti: kirjastolaitoksen henkilöstöstä vähintään 70 prosentilla tuli olla kirjastoammatillinen kelpoisuus ja vähintään 45 prosentilla kirjastoammatillinen korkeakoulututkinto. 

Edellisen hallituksen norminpurkutalkoot sekä kirjastoammattien puuttuminen EU:n ammattipätevyysdirektiivistä olivat kelpoisuussäädösten väljentämisen taustalla. 
Uudessa kirjastolaissa edellytetään, että yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä. Lisäksi edellytetään virkaan tai tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa asiantuntijatehtävässä toimivalta, jollei tehtävän luonteesta muuta johdu.

Kirjastojen korkeakoulutettujen kirjastoammatillisten työntekijöiden osuus kirjastojen koko henkilöstöstä on noussut 44 prosenttiin. Tähän lienee vaikuttanut se, että ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä kirjastoissa on lisääntynyt. Aikaisemmalla asetuksellakin saattaa vaikutusta olla. Kirjastoammatillisen henkilöstön osuus koko henkilöstöstä on noussut 88 prosenttiin. Tässä näkyy henkilöstön kokonaismäärän vähentyminen.  Automaation lisääntyminen on vähentänyt kouluttamattoman työvoiman tarvetta, ja talouden kiristyminen on myös vaikuttanut taustalla.
Kirjastoalan työpaikkailmoituksista voi havaita, että valtaosassa työpaikkailmoituksista, joissa haetaan kirjastonhoitajaa, informaatikkoa tai kirjastovirkailijaa, hakijalta edellytetään kirjastoalan opintoja. Usein opintopiste- ja viikkomäärät ovat entisen asetuksen mukaiset. Kun haetaan kirjastolaitoksen johtajaa, hakuilmoituksessa on sen sijaan useimmiten kelpoisuusvaatimukset suoraan uudesta kirjastolaista. Kirjastoalan opintojen sijaan vaaditaan hyvää perehtyneisyyttä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. 
Voisi päätellä, että kirjastoammatillisen ja korkeakoulututkinnon osalta uuden lain väljennykset ovat olleet ihan toimivia. Kirjastoalan tehtäviin on valittu kirjastoalan osaajia.

Toisaalta väljennysten tarkoituksena oli myös mahdollistaa muun alan osaajien palkkaaminen kirjastoon. Tätä joustavuutta toivoivat erityisesti isojen kaupunkien kirjastot. Hallituksen esityksessä (HE 238/2016) tätä perusteltiin seuraavasti: Asiantuntijatehtävät voisivat kirjasto- ja informaatioalan lisäksi liittyä esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikkaan, pedagogiikkaan sekä viestintään ja markkinointiin.
Kolmasosa peruspalveluarviointikyselyn vastaajista oli palkannut kirjastoon viime vuosina muita kuin kirjastoalan ammattilaisia. Eniten kirjastoalan ulkopuolelta oli palkattu pedagogeja ja kulttuuri- ja viestintäalan ammattilaisia. Tältä osin lain uudistaminen näyttää toteutuneen tavoitteen mukaisesti.
Kirjaston toiminnasta vastaavan johtajan pitää johtaa, suunnitella ja kehittää kirjaston toimintaa. Hän hallitsee muutoksia, rakentaa kumppanuuksia, tekee yhteistyötä ja verkostoituu. Tehtävän vaativuuden vuoksi johtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Häneltä ei kuitenkaan lain mukaan edellytetä kirjastoammatillista koulutusta, vaan johtamistaidon lisäksi hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan pitäisi riittää. 

Peruspalveluarviointikyselyn mukaan vain 67 prosenttia kirjastolaitosten johtajista oli kelpoisia nykylain mukaan, ja pienissä alle 5000 asukkaan kunnissa kirjastolaitosten johtajista oli kelpoisia vain 47 prosenttia. Edellisessä arvioinnissa vuonna 2013 silloisten kelpoisuusvaatimusten mukainen johtaja oli 72 prosentilla kirjastoista. 

Kahdeksaa prosenttia vastanneista kirjastoista johtaa henkilö, jolla ei ole yhtäkään laissa määritellyistä pätevyyskriteereistä: ei ylempää korkeakoulututkintoa, ei johtamistaitoa eikä hyvää perehtyneisyyttä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. Pienissä kirjastoissa tällaisia johtajia on 14 prosentissa.  
Usein puuttuu juuri perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. Kaikista kirjastolaitoksista 12 prosenttia johtaa henkilö, jolla ei ole kirjastoalan koulutusta eikä työkokemusta. Pienissä kunnissa tilanne on vielä heikompi: 18 prosenttia johtajista on vailla sekä alan koulutusta että työkokemusta.
Kun lain mukaan kunnan kirjastolaitosta johtavalta ei enää vaadita kirjastoalan koulutusta, vaan yleisesti hyvää perehtyneisyyttä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan, tämä kelpoisuusehto ohitetaan helposti johtajaa rekrytoidessa. Yhä useammin kirjastotoimenjohtajan virka muutetaan hyvinvointi- tai vapaa-aikajohtajaksi ja saman johtajan alaisuuteen lisätään laaja kirjo eri toimialoja. Tätä perustellaan organisaatiouudistuksella, johtajien määrän vähentämisellä sekä toimialojen välisen yhteistyön ja synergian lisäämisellä, mutta useimmiten tavoitellaan säästöjä. Näihin monialajohtajien virkoihin ei millään löydy kaikkien alojen asiantuntijaa, joten kelpoisuusvaatimuksista tingitään.

Ammattitaitoisen johdon puute on huolestuttavaa etenkin pienissä kirjastoissa. Niissä osaava johtaja pystyisi hyödyntämään kirjaston niukkojakin voimavaroja asiantuntevalla ja ennakoivalla suunnittelulla yhteistyössä muiden toimialojen ja asiakkaiden kanssa. 

Kysymys ei ole vain muodollisesta pätevyydestä, vaan ennen kaikkea ammattitaidosta, kuntalaisten kustantaman palvelun tasosta ja kirjastojen voimavarojen tehokkaasta käytöstä. 

Kirjastolakia varten pyydetyissä lausunnoissa näkemykset osaamista ja johtamista koskevasta pykälästä jakautuivat. Yhtäältä katsottiin, että etenkin pienissä kirjastoissa henkilöstön osaaminen heikkenee ja kirjastoammatillinen koulutus vähenee. Toisaalta oltiin sitä mieltä, että kelpoisuusehtojen muutos mahdollistaa joustavuuden, uudenlaiset palvelutuotannot ja monipuolisen osaamisen rekrytoinnin.
Nämä molemmat näyttävät toteutuneen. Pienten kirjastojen osalta valitettavasti.

Blogi perustuu aluehallintovirastojen kirjastotoimen arviointiin kirjastojen toiminnasta. Arvioinnissa on käytetty yleisten kirjastojen tilastotietokantaa ja kirjastoille tehdyn kyselyn vastauksia.

Merja Kummala-Mustonen, kirjastotoimen ylitarkastaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue
 

Aluehallintovirastot kysyivät peruspalveluarvioinnissaan parhailta asiantuntijoilta eli kirjastoväeltä itseltään, miltä henkilöstö- ja johtamistilanne näyttää kirjastoissa. Blogin otsikko tuli johtajalta, joka oman työpäivänsä jälkeen saattaa tehdä vielä päälle iltavuoron asiakaspalvelussa, kun virkailija on sairastunut ja sijaisia ei voi palkata. Myös seuraavat esimerkit ovat elävästä elämästä.

Yhä useammassa kirjastossa tilanne on tämä. ”Kirjastossa on ollut useamman vuoden ajan johtamisvaje, joka näkyy toiminnassa, työkulttuurissa ja ajattelutavassa monella tavalla. Pitkäaikaisen johtajan jälkeen tehtävää on hoitanut virkailija eläkkeelle siirtymiseensä asti ja sen jälkeen hallintojohtaja omien töidensä ohella.”  On kirjastoja, joilla ei ole erillistä esihenkilöä, vaan esimerkiksi kunnanjohtaja tai luokanopettaja hoitaa kirjastoasiat oman toimensa ohella.

Koska henkilöstöjohtamiseen ei riitä voimavaroja, niin jäljelle jää henkilöstön itseohjautuvuus, joka on positiivinen asia silloin kun se toimii. ”Päivittäiset perustyötehtävät eivät vaadi jokapäiväistä johtamista, vaan jokainen tietää tehtävänsä ja toimii niiden mukaisesti. Sen lisäksi tulee kertaluontoisia tehtäviä ja tilanteita, joissa tarvitaan johtamista.”

Kirjaston johtaja voi hyvin harvoin keskittyä pelkästään kirjaston toiminnan kehittämiseen. Etenkin pienissä kirjastoissa johtaja päivystää myös asiakaspalvelussa, jollei hoida muita kunnan tehtäviä. ”Kirjastotoimenjohtaja osallistuu asiakaspalvelutyöhön sijaistaen kirjastovirkailijoiden kaikki sairaus- ja vuosilomat tai muut poissaolot, mutta ei muuten osallistu asiakaspalvelutyöhön säännöllisesti. Kirjastotoimenjohtaja sijaistaa tarvittaessa myös nuorisotoimen esihenkilötehtävissä ja hoitaa vakituiseen kunnan kulttuuri- ja museopalvelut, joten viikottaiseen asiakaspalvelutyöhön ei riitä aika.”

Kun kunta on tarpeeksi pieni ja kompakti sekä työtehtävät hyvin suunniteltu yhdessä työntekijöiden kanssa, niin yhdistelmävirka voi myös onnistua. ”Kunnassamme kirjastotoimenjohtajan virka, johon sisältyvät kansalaisopiston rehtorin tehtävät. Molempien toimipaikka on sama ja näen myös tehtävien tavoitteen samana. Olen kokenut pienessä kunnassa tehtävän mielekkäänä ja motivoivana. Minulla on pätevyys molempiin tehtäviin.” Viimeinen lause on ratkaiseva onnistumisessa: työntekijällä on ammatillinen pätevyys ja koulutus tehtäviin.

Isommissa kunnissa kirjastojohto saattaa olla tarpeettoman hierarkkista ja monimutkaista, jolloin vastuut jäävät epäselväksi ja tiedonkulku kangertelee etenkin päättäjien suuntaan. ”Ongelmana on kirjaston sijainti liian alhaalla organisaatiossa. Esimerkiksi kansalaisopisto, joka useissa kunnissa on kirjaston rinnalla, on X:ssa ylempänä organisaatiossa. Tämä näkyy esim. siten, että kirjastopalvelujohtajan yläpuolella on enemmän päälliköitä. Kirjastopalvelujohtajalla ei ole läsnäolo-oikeutta liikunta- ja kulttuurilautakunnassa eikä sivistyksen johtoryhmässä.”

Kirjastojen vastausten ja arvioinnin muun aineiston perusteella kuntien kirjastot voidaan jakaa karkeasti johtamisen näkökulmasta kolmeen ryhmään.

1. Kirjastot, joiden pätevillä, osaavilla johtajilla on aikaa johtaa ja kehittää kirjastojaan. Kirjastolla on selkeä tehtävä ja päämäärä kunnan palveluissa, toiminnassa ja strategioissa.
2. Kirjastot, joiden päteville ja osaaville johtajille on sälytetty niin paljon muiden toimialojen tehtäviä, että heillä ei ole aikaa kehittää kirjaston toimintaa ja tukea työntekijöitään. Kirjastosta saattaa tulla muiden toimialojen tukimuoto, jolloin sen rooli kunnan kokonaisuudessa jää epäselväksi ja voimavarat eivät ole tehokkaassa käytössä.
3. Kirjastot, joita johdetaan nimellisesti paperilla, mutta käytännössä ovat tuuliajolla, jos kirjastossakaan ei ole ammattitaitoista henkilökuntaa. Kirjasto on vaarassa marginalisoitua kunnan muusta toiminnasta, kirjasto nähdään kunnassa kulueränä ja säästökohteena.

Blogi perustuu aluehallintovirastojen kirjastotoimen arviointiin kirjastojen toiminnasta. Arvioinnissa on käytetty yleisten kirjastojen tilastotietokantaa ja kirjastoille tehdyn kyselyn vastauksia.  

Kristiina Kontiainen
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta.

Kirjasto on matalan kynnyksen palvelu kaikille. Tämä oli kyselyn vastaajista 68 prosentin mielestä kirjaston vahvuus tiedonjakelussa. Samaa mieltä olivat niin kirjastoa viikoittain käyttävät kuin kirjastoa käyttämättömät vastaajat. Eniten (75 %) kirjaston matalaa kynnystä vahvuutena pitivät muutaman kerran kuukaudessa kirjastoa käyttävät. Kirjaston vahvuus on matalan kynnyksen palvelu erityisesti alle 10 000 asukkaan kunnissa asuvien vastaajien mielestä.  Kirjaston kynnystä matalana pitivät vähiten ei-käyttäjät sekä nuoret aikuiset. Ei-käyttäjistäkin lähes puolet piti kirjaston vahvuutena matalaa kynnystä ja nuorista aikuisista yli puolet.  

Kirjaston vahvuutena pidettiin myös helppoa saavutettavuutta (62 % vastanneista). Kriittisimmin saavutettavuuteen suhtautuivat ei-käyttäjät sekä harvoin lukevat. Ei-käyttäjistä vain 35 % piti kirjaston vahvuutena helppoa saavutettavuutta ja harvoin lukevista 45 %. Nuorista aikuisista lähes puolet piti kirjaston vahvuutena helppoa saavutettavuutta, vaikka he olivat ikäryhmittäin jaoteltuna kriittisimpiä. Kirjaston helppo saavutettavuus korostui yli 100 000 asukkaan paikkakunnilla asuvien vastauksissa verrattuna pienemmillä paikkakunnilla asuviin. Isojen kaupunkien tiheä kirjastotoverkko lisää saavutettavuutta.  

Kirjastojen vahvuutena tiedonjakelussa pidettiin myös monipuolista painetun aineiston tarjontaa (58 % vastaajista). Kirjaston tarjoama monipuolinen aineisto mainittiin sitä useammin mitä isommalla paikkakunnalla vastaaja asui. Isoilla paikkakunnilla on isompi valikoima, vaikka kirjastokimpat tuovat isomman valikoiman pienempienkin kirjastojen kautta tarjolle. Ei-käyttäjät, vähän lukevat ja nuoret aikuiset olivat kriittisimpiä kirjaston tarjoaman monipuolisen painetun aineiston osalta.  

Kirjastojen tarjoamaa digitaalista aineistoa piti vahvuutena vain kolmasosa vastaajista. Tässä ero eri ikäluokkien vastauksissa oli pieni. Kirjaston ei-käyttäjät näkyivät tässäkin kohdassa kriittisimpinä vastaajina. Positiivisimmin kirjastojen digitaaliseen aineistoon vahvuutena suhtautuivat kirjastojen aktiivikäyttäjät sekä paljon lukevat. Mielenkiintoista on, että paikkakunnan koolla ei näyttänyt olevan vaikutusta tämän kohdalla. Eroja erikokoisten paikkakuntien välillä vastauksissa oli vain kaksi prosenttiyksikköä. Tämä oli yllättävää, koska yhteistä e-kirjastoa on pidetty tärkeänä tasa-arvon näkökulmasta: samanlainen e-kirjatarjonta kaikkiin kirjastoihin ja erityisesti tämän on katsottu olevan tärkeää pienten paikkakuntien asukkaille. 

Kirjastossa on saatavilla henkilökohtaista neuvontaa tiedon etsintään. Tätä piti kirjaston vahvuutena 56 % vastaajista. Kirjastoa käyttämättömistäkin lähes 40 % piti henkilökohtaisen neuvonnan saatavuutta kirjaston vahvuutena. Kirjastoa muutaman kerran kuukaudessa käyttävät pitivät saatavilla olevaa henkilökohtaista neuvontaa vahvuutena useammin kuin kirjastoa viikoittain käyttävät. Näille ns. heavy-usereille kirjasto on mitä ilmeisimmin niin tuttu paikka, että henkilökunnan apu on harvemmin tarpeen. Vanhemmat ikäryhmät nostivat henkilökohtaisen neuvonnan mahdollisuuden nuoria korkeammalle. Paikkakunnan koolla ei ollut merkitystä tämän vahvuuden osalta. 

Puolet vastaajista piti vahvuutena kirjaston tarjoaman tiedon luotettavuutta ja ajantasaisuutta. Kirjastoa viikoittain käyttävät heavy-userit nostivat kirjaston vahvuudeksi kirjaston tarjoaman luotettavan ja ajantasaisen tiedon selkeästi useammin kuin vähemmän kirjastoa käyttävät. Viikoittain kirjastoa käyttävistä tätä mieltä oli 65 %, ei-käyttäjistä vain 27 %. Ikäryhmittäin tarkasteltuna tämä oli korkeimmalla iäkkäimmillä ja laski tasaisesti iän myötä. Mutta 45 % nuorista aikuisistakin piti kirjaston vahvuutena tarjotun tiedon luotettavuutta ja ajantasaisuutta.

Vastaajista 45 % oli sitä mieltä, että kirjaston vahvuutena on myös, että tieto löytyy helposti. Tämä jakaa kirjaston aktiivikäyttäjät ja ei-käyttäjät selvästi. Vain neljäsosa kirjastoa käyttämättömistä oli sitä mieltä, että kirjastosta tieto löytyy helposti, kun puolestaan viikoittain kirjastoa käyttävistä kaksikolmasosaa piti tiedon helppoa löydettävyyttä kirjaston vahvuutena.

Vähiten kirjaston vahvuutena pidettiin hyviä näyttelyjä ja esittelyjä yhteiskunnallisista aiheista, kirjaston verkkosivut ovat ajantasaiset ja helppo käyttää, kirjasto tarjoaa monipuolisesti digitaalisia aineistoja ja kirjastossa on riittävästi tietokoneita tiedonhankintaa varten. 

Ikäryhmittäin vanhemmat vastaajat arvostivat eniten kaikkia annettuja vaihtoehtoja kirjaston vahvuuksina. Kriittisyys kasvoi, mitä nuorempi vastaaja oli. Poikkeuksena oli ainoastaan hyvät näyttelyt ja esittelyt yhteiskunnallisista aiheista, joita nuorimmat vastaajat (18–34-vuotiaat) arvostivat jonkin verran enemmän kuin vastaajat keskimäärin. Eniten tätäkin arvostivat kuitenkin yli 65-vuotiaat vastaajat. 

Alle 10 000 asukkaan kuntien kirjastojen verkkosivut olivat ajantasaiset ja helpot käyttää keskimääräistä useamman vastaajan mielestä. Kirjastojen kannattaisi panostaa enemmän verkkosivujensa ajantasaisuuteen ja helppokäyttöisyyteen, koska edes kirjastojen aktiivikäyttäjät eivät tunnistaneet niitä kirjastojen vahvuudeksi tiedonjakelussa. Digitaalisten aineistojen monipuolisen tarjonnan osalta haaste on aineiston saatavuus kirjastoille. Tähänkin toivottavasti saadaan parannusta yhteisen e-kirjastohankkeen myötä.  

Kirjastot ovat säilyttäneet asemansa matalan kynnyksen palveluna ja helposti saavutettavana tiedonjakajana. Mutta aseman säilyttämistä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Kannattaa miettiä tarkasti nuoremman ikäryhmän sekä kirjastoa käyttämättömien muita kriittisempiä vastauksia. Millaisilla palveluilla, viestinnällä ja markkinoinnilla kirjastot voisivat jatkossa tarjota luotettavaa ja ajantasaista tietoa heillekin. 

Merja Kummala-Mustonen 
kirjastotoimen ylitarkastaja 
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen kysely tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta. 

Kirjastot ovat asiakaspalvelun mestareita – ainakin jos uskomme Taloustutkimuksen Kansallinen asiakaspalvelupalaute -tutkimusta. Kirjastot ovat sijoittuneet poikkeuksellisella voittoputkella tutkimuksen kärkeen vuosina 2013–2020. Taloustutkimuksen selvityksissä vastaajat ovat ottaneet kantaa muun muassa odotus- ja asiointiaikaan, asiantuntemukseen ja halukkuuteen käyttää palvelua uudestaan. Avin kirjastotoimen selvityksessä tarkasteltiin kirjaston palveluille ominaisia asiakastarpeita. 

Kirjasto demokratian edistäjänä -väestökyselyn perusteella kirjastojen asiakkaat vaikuttavat verrattain itseohjautuvilta. Kyselyyn vastanneista yli kaksi kolmasosaa eivät olleet kokeneet tarvitsevansa henkilökunnan apua tietotekniikan käyttämisessä, tiedon etsinnässä internetistä tai tiedon luotettavuuden arvioinnissa. Ne, jotka apua tarvitsivat, kaipasivat sitä tietotekniikan käytössä hieman useammin kuin nettitiedonhaussa tai tiedon luotettavuuden arvioinnissa. Mielenkiintoisesti 18—34-vuotiaat (N=255) olivat kertoneet saaneensa apua sitä tarvitessaan useimmin kuin muut ikäryhmät kaikessa muussa paitsi tiedon löytämisessä kirjaston kokoelmasta. 

Voisiko ero ikäryhmien välillä kertoa jotakin monilukutaitojen tilasta nuoremmassa väestössä, vai ovatko nuoret aikuiset ja alle keski-ikäiset itsevarmempia pyytämään apua sitä tarvitessaan? Hieman ikävämmältä vastausten jakautuminen näyttää siitä näkökulmasta, että 18—34-vuotiaat kertovat myös useammin kuin muut ikäryhmät jääneensä ilman apua, vaikka olisivat sitä tarvinneet. Kyselyssä ei päästy kiinni siihen, mistä avun saamisen puute johtui, mutta asiakaspalvelun näkökulmasta kirjastoissa on tietenkin olennaista kiinnittää huomiota myös nuorempiin kirjaston käyttäjiin. Vastaavia kehittämisen kohteita on havaittu myös Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastojen tutkimuksessa. 

Kaikissa ikäryhmissä vaille henkilökunnan apua oli jäänyt viisi prosenttia vastanneista. Tuloksissa ei ollut juurikaan eroja, kun vastauksia tarkasteltiin kirjastonkäytön aktiivisuudessa. Alle 10 000 asukkaan kunnissa ja yli 100 000 asukkaan kaupungeissa apua vaille jääminen oli hieman harvinaisempaa kuin muissa kokoluokissa. Yleistäen voidaan myös sanoa, että mitä harvemmin vastaaja käytti kirjaston palveluja, sitä vähemmän hän koki myös tarvinneensa henkilökunnan apua. Kenties vähemmän kirjastoja käyttävien palveluntarve kohdistuu sellaisiin palveluihin, joissa henkilökunnan ohjaus- ja tukitehtävät eivät ole kovin suuressa roolissa. Ehkäpä myös sähköisten aineistojen käytön kasvu vaikuttaa näissä vastauksissa, sillä e-aineistot muuttavat kirjaston fyysisen tilan merkitystä ja kirjaston aineistokokoelman käytön tapoja.  
 
Voit tutustua tarkemmin kirjastotilojen valtakunnallisen arvioinnin johtopäätöksiin ja toimenpide-ehdotuksiin vuoden 2019 peruspalvelujen arvioinnin raportissa. 

Yli puolet vastaajista (54 %) oli tarvinnut ja saanut henkilökunnalta apua tiedon löytämisessä kirjaston kokoelmasta. Kyselyssä ei eritelty printti- ja e-aineistojen käyttöä. Mitä ahkerampi lukija, sitä vähemmän tarvitsi kirjaston henkilökunnan apua tietotekniikan käyttämisessä, tiedon etsinnässä internetistä sekä tiedon luotettavuuden arvioinnissa. Silti myös päivittäisiksi lukijoiksi identifioituneet tarvitsivat apua kokoelman käyttöön. Tässä tulosten tulkinta siirtyy hatarammalle pohjalle. Kyse voi olla siitä, että aktiiviset lukijat hyödyntävät enemmän kirjaston henkilökunnan sisältöjen suosittelua ja tarvitsevat näin ollen apua ”tiedon” löytämisessä. 56 % vastaajista ilmoitti toisaalla kyselyssä henkilökohtaisen neuvonnan tiedon etsinnässä myös kirjaston keskeiseksi vahvuudeksi. Toisaalta kyse voi olla sosiaalisten kontaktien tarpeesta – kirjastossa kohdataan muita ihmisiä. Tiedontarve limittyy inhimillisen vuorovaikutuksen tarpeen kanssa. Kolmas tulkinta voisi olla se, että kirjastoilla on vielä aidosti tekemistä kirjastonkäytön ohjaamisen ja saavutettavuuskysymysten kanssa. 

Joka tapauksessa tuloksissa on pohdinnan paikka kirjastojen viestinnälle ja asiakaspalvelulle: miten merkityksellistää kirjaston yhteiskunnallista roolia asiakkaille ja saada myös ei-käyttäjiä tutustumaan tai palaamaan palvelujen äärelle – ja miten huomata sellaiset asiakkaat, jotka eivät välttämättä tule nähdyiksi ja kohdatuiksi hektisen arjen keskellä. Kirjastoilla on asiakaspalveluun vahva ote, mutta alati muuttuva yhteiskunta ja kirjastojen käyttäjäkunta asettavat odotuksia kirjastotilalle, henkilöstön osaamiselle, palvelukanaville sekä yksilöllisten tarpeiden huomioimiselle.  

Näitä teemoja käsiteltiin Länsi- ja Sisä-Suomen avin ja alueemme alueellisten kehittämiskirjastojen koulutuspäivissä syksyllä 2021. Voit myös tutustua linkkien takaa tarkemmin koulutuspäivien herättämiin ajatuksiin strategisesta viestinnästä ja kulttuurisesta moninaisuudesta. 

Mika Mustikkamäki 
kirjastotoimen ylitarkastaja 
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakaskysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta.

Toimiiko kirjasto jatkossa myös alueellisen tason tiedon lähteenä?

Aluevaalien ennakkoäänestys on käynnissä kotimaassa 12.-18.1.2022 ja varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022. Soteuudistus on samalla myös iso kuntauudistus. Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen yhteistyö on jatkossa erittäin tärkeää. Erilaiset yhdyspinnat hallinnon tasojen välillä ovat keskeisiä sujuvalle yhteistyölle. Yksi näistä yhdyspinnoista liittyy tiedon saatavuuteen ja kirjastoihin. 

Aluehallintovirastojen kirjastotoimen väestökyselyssä selvitettiin vastaajien näkemyksiä kirjastojen roolista paikallisen ja valtakunnallisen tiedon tarjoajana. Paikallisella ja valtakunnallisella tiedolla tarkoitetaan tässä esimerkiksi tietoa ajankohtaisista asioista, päätöksenteosta sekä vaikuttamismahdollisuuksista.

Yli 80 prosenttia vastaajista pitää paikallisen ja valtakunnallisen tiedon saantia kirjastoista vähintään melko tärkeänä. Lisäksi noin 60 % vastaajista on etsinyt ja löytänyt oman kuntansa kirjaston kautta jotakin paikallisen ja valtakunnallisen tason tietoa. Tämä tarkoittaa, että myös ne, jotka eivät välttämättä itse ole tietoa kirjastosta etsineet pitävät sen saatavuutta tärkeänä. 

Nuoret aikuiset ovat löytäneet paikallisen tason tietoa kirjastosta keskimäärin vähemmän kuin vanhemmat ikäluokat, mutta hekin pitävät kuitenkin yhtä lailla tärkeänä, että sitä on tarjolla kirjastossa. Valtakunnallisen tason tiedon osalta vastauksissa ei ole selvää ikäluokittaista jakautumista, vaan hajontaa on enemmän. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta kyselyssä on myös se, että keskisuurten kuntien (yli 10000 ja alle 100000 asukasta) vastaajat ovat löytäneet paikallisen tason tietoa kirjastosta selvästi enemmän kuin pienten ja isojen kuntien asukkaat. 

Kyselyn tulosten perusteella on ilmeistä, että myös alueellisen tason tietoa tulee olla jatkossa saatavilla kirjastojen kautta. Kirjaston vahvuus on matala kynnys ja helppo saavutettavuus laajoin aukioloin. Aluevaalien äänestysaktiivisuus on herättänyt etukäteen huolta. On tulos lopulta mikä tahansa, alkavan valtuustokauden aikana tietoisuutta hyvinvointialueen tehtävistä ja päätöksistä tulee lisätä.

Aluevaltuuston yhtenä tehtävänä on asukkaiden osallistaminen päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten, kuten hyvinvointialueen nuorisovaltuusto, lisäksi aluevaltuuston tulee järjestää esimerkiksi keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia. Erinomaisia paikkoja näille ovat alueen kirjastot. Kuntien keskeisenä tehtävänä on uudistuksen jälkeenkin asukkaidensa hyvinvoinnin edistäminen ja kirjastoilla on keskeinen rooli etenkin kulttuurihyvinvoinnin kentällä. Kirjastoilla on myös mahdollisuus olla linkki hyvinvointialueiden valmistelun ja päätöksenteon sekä asukkaiden välillä. Tähän kirjastojen kannattaa nyt myös itse aktiivisesti tarttua.

Marko Ojala
ylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet julkaisivat syyskuussa selvityksen Kirjastovuosi 2020 – Koronasta kohti uutta normaalia [pdf]. Julkaisu tarkastelee Suomen yleisten kirjastojen koronavuotta 2020 ja tarjoaa tulevaisuuden näkökulmia kirjastojen valmiussuunnitteluun ja kriiseihin varautumiseen.  

Julkaisemme selvitykseen pohjautuvan blogitekstien sarjan, jossa käsitellään esiin nousseita aiheita. Tässä kirjoituksessa pohditaan, miten kirjastot voivat olla yksilön kriisinkestävyyden tukena henkilökohtaisen resilienssin näkökulmasta. Näihin näkökulmiin pureuduttiin myös Aluehallintovirastojen kirjastotoimen 11.10.2021 järjestämässä koulutustilaisuudessa Varautuminen ja henkinen kriisinkestävyys, joka antoi paljon eväitä kansalaisten kriisinkestävyyden tukemiseen. 

Miten kirjastot voivat vahvistaa yksilöiden resilienssiä? 

Resilienssi on yksilön, organisaation tai muun tahon muutosjoustavuutta ja -kyvykkyyttä. Yksilöiden ominaisuutena resilienssiä kuvaillaan usein kykynä ponnahtaa takaisin vastoinkäymisen jälkeen. Resilienssi koostuu monesta tekijästä: osaltaan perustana ovat lapsuudet turvalliset kiintymyssuhteet, osaltaan yksilön ominaisuudet kuten optimismi, luovat ongelmanratkaisutaidot, itsemyötätunto ja kasvun asenne. Resilienssiä voi myös oppia. 

Kirjasto voi vahvistaa kansalaisten resilienssiä monella tavalla. Lukemisen edistämisellä ja aineistojen tarjoamisella on keskeinen merkitys, sillä tutkimusten mukaan kaunokirjallisuus mm. lisää empatiaa ja auttaa sanallistamaan tunteita. Digi- ja tiedonhakutaitojen opettaminen lisää yksilöiden pystyvyyden kokemusta. Kirjaston tuttu henkilökunta tukee osaltaan lapsen turvallisuuden tunnetta silloin, kun resilienssin perustuksia rakennetaan.  
 
Kuuluminen kirjastoyhteisöön -vaikka passiivisestikin - lisää luottamusta yhteiskunnan toimintaan, sillä onhan kirjasto harvoja ilmaisia turvallisia tiloja, jossa kukaan ei odota mitään. 

Kirjastot kansalaisten henkisen kriisinkestävyyden voimavarana 

Resilienssi liittyy läheisesti henkiseen kriisinkestävyyteen, joka on kykyä kestää kriisitilanteen paineet ja selviytyä niistä tilanteen jälkeen. Henkinen kriisinkestävyys on osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.  Henkiselle kriisinkestävyydelle - kuten muillekin toiminnoille - keskeistä on se, että pohjaa sille rakennetaan normaalioloissa.  

Henkisen kriisinkestävyyden perustana on tunne osallisuudesta, yhteiskuntaan kuulumisesta ja elämän merkityksellisyydestä. Näitä kaikkia kirjasto voi tukea perustoiminnallaan. Kirjasto palveluna on tarkoitettu kaikille. Sen käyttöä ei rajata iän tai muun ominaisuuden perusteella, eikä sen käyttö vaadi erillisiä perusteluja tai tarvearviota. Kirjasto tarjoaa tiloja erilaisille tavoille kohdata ihmisiä ja olla vuorovaikutuksessa. Kirjastosta saa tietoja ja taitoja, joiden avulla yhteiskunnassa toimiminen helpottuu. 

Poikkeusoloissa sitoutuminen yhteiskuntaan saa uusia merkityksiä. Halu toimia yhteiseksi hyväksi esimerkiksi noudattamalla viranomaisten määräyksiä on osa henkistä kriisinkestävyyttä. 

Henkinen kriisinkestävyys on kuitenkin kuin fyysinen kunto: ei riitä, että on onnistunut jumppaamaan itsensä haluamaansa kuntoon, vaan kunnon ylläpitämiseksi on tehtävä aktiivisesti töitä. Tämä tarkoittaa sitä, että henkistä kuntoa ja kestävyyttä on pidettävä yllä myös poikkeusoloissa. 

Viimeistään korona-aikana kirkastui, mikä merkitys kirjaston tilalla, aineistolla ja henkilökunnalla on henkisessä kriisinkestävyydessä. Pelkkä perustarpeiden turvaus ei hyvinvoinnin kannalta riitä pitkälle, kirjastoa ja kulttuuripalveluita tarvitaan elämysten tarjoamiseen ja luomiseen.

Kirjastotoimen ylitarkastajat, Virpi Launonen (Itä-Suomi) ja Jonna Toukonen (Länsi- ja Sisä-Suomi)

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet julkaisivat syyskuussa selvityksen Kirjastovuosi 2020 – Koronasta kohti uutta normaalia [pdf]. Julkaisu tarkastelee Suomen yleisten kirjastojen koronavuotta 2020 ja tarjoaa tulevaisuuden näkökulmia kirjastojen valmiussuunnitteluun ja kriiseihin varautumiseen.  

Julkaisemme selvitykseen pohjautuvan blogitekstien sarjan, jossa käsitellään esiin nousseita aiheita. Seuraavaksi tehdään katsaus siihen, mitä kirjastojen tulisi huomioida tulevaisuuden häiriötilanteisiin ja poikkeusolosuhteisiin varautumisessa. Näihin näkökulmiin pureuduttiin myös Aluehallintovirastojen kirjastotoimen 11.10.2021 järjestämässä koulutustilaisuudessa Varautuminen ja henkinen kriisinkestävyys, jossa yhtenä teemana oli kirjastojen varautumistoiminnan parantaminen. 

Megatrendit valmiussuunnittelun pohjana 

Digi- ja väestötietoviraston julkaisemassa raportissa Digihumaus 2021: Näkökulmia koronapandemian jälkeiseen digiloikkaan [pdf] jäsennetään julkishallinnon tulevaisuutta ja koronapandemian vaikutuksia seuraavan viiden megatrendin kautta:

1. ongelmien kompleksisuuden lisääntyminen,  
2. kaikille aloille ja alueille levittyvä digitalisoituminen,  
3. väestön ikääntyminen ja monimuotoistuminen,  
4. ympäristön ja talouden suhteen muutos ja  
5. turvallisuusympäristön monimutkaistuminen.  

Nämä megatrendit koskettavat myös kirjastoja ja niiden huomiointi on oleellista tulevaisuuden uhkiin varautuessa. Yhtä lailla mainittuja megatrendejä kannattaa pohtia kirjastojen vahvuuksien kannalta: miten kirjastot voivat pelata omilla vahvuuksillaan vastatessaan näihin tulevaisuuden ilmiöihin/haasteisiin? 

Ongelmien kompleksisuuden lisääntyminen korreloi disinformaation ja yleisen epäluottamuksen lisääntymisen kanssa. Suomessa on perinteisesti ollut vahva luottamus yhteiskuntaan, mutta tätä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Kirjaston roolia luotettavana ja tasa-arvoisena tiedon välittäjänä kannattaakin vaalia. Kirjaston vahvuutena on myös jo laissa määritellyt osallisuuden ja yhdenvertaisuuden tavoitteet, jotka määrittävät kirjastopalveluja. Digitalisoitumisen ja väestön ikääntymisen ja monimuotoistumisen vaarana on kansalaisten eriarvoistuminen ja syrjäytyminen, mitä vastaan kirjasto jo nyt toimii tarjoamalla ilmaiseksi laitteita, tiloja ja digitaitojen opastusta.  

Tulevaisuuden kenties suurin haaste tulee olemaan turvallisuusympäristön monimutkaistuminen ja etenkin siihen liittyvät kyberturvallisuuden uhat. Esimakua saatiin kirjastoissakin kesällä 2021, kun yhteen kirjastojärjestelmään kohdistettu verkkohyökkäys ajoi järjestelmää käyttävien kirjastojen palvelut alas useiksi päiviksi Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa ja lainausdataa menetettiin ainakin päivän ajalta. Miten jatkossa varmistetaan kirjastojärjestelmä- ja verkkopalvelutoimittajien valmius vastata kyberuhkiin? Miten taataan asiakastietojen koskemattomuus ja kirjaston palvelujen saatavuus mahdollisen verkkohyökkäyksen tai tietovuodon sattuessa? 

Varautumisvelvollisuus ja käytännön valmiussuunnittelu 

Kaikilla julkisilla tahoilla (ml. kunnat) on varautumisvelvollisuus. Mahdollisiin uhkiin ja niiden ehkäisyyn pitää valmistautua ja toiminta täytyy pystyä varmistamaan riittävän hyvin myös poikkeusoloissa. Varautumisen lähtökohtana on normaaliorganisaatio ja varautuminen on tehtävä etukäteen, koska kriisin tullessa on yleensä liian myöhäistä. 

Olisi tärkeää, että kirjastot ovat mukana oman kunnan valmiussuunnittelussa muiden toimijoiden kanssa ja tulevat huomioiduiksi suunnitelmissa. Kirjaston oma valmiussuunnitelma kannattaa yhteensovittaa osaksi kunnan strategisemman tason yleissuunnitelmaa. Tärkeää on myös tarkempien, toiminnallisten turvallisuussuunnitelmien (toimintaohjeet, kunnossapito-ohjelmat ja pelastussuunnitelma) tekeminen kirjasto-organisaation sisällä. 

Mistä sitten apua varautumisen suunnitteluun? Kirjasto voi tarvittaessa kääntyä kunnan varautumisesta vastaavan henkilön (turvallisuuspäällikkö) tai vaikka alueen pelastuslaitoksen puoleen. Kannattaa myös vilkaista Pelastusopiston ohjeita kunnan valmiussuunnitelman yleisen osan mallista ja sen käytöstä [pdf] ja kokonaisturvallisuustrategiaa 2017. 

Korona osoitti, että kirjastohenkilöstö on joustavaa, palvelualtista ja innovatiivista. Kirjastohenkilöstön tietotaitoa voidaan käyttää kriisitilanteessa laajasti, esimerkiksi joissain kunnissa kirjastot olivat erikseen yhteydessä iäkkäisiin kuntalaisiin kirjaston ollessa suljettuna. Tilanteessa hyödynnettiin kirjastohenkilökunnan asiakaspalvelutaitoja ja ennen kaikkea asiakastuntemusta ja valmiita verkostoja.  

Toisaalta maailmanlaajuinen pandemia toi ilmi myös sen, että varautumisessa on parannettavaa. Onnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) raportissa Koronaepidemian ensimmäinen vaihe Suomessa vuonna 2020 todetaan, että hallinnon kaikilla tasoilla oli pandemian alkaessa keskeneräisiä tai vanhentuneita valmiussuunnitelmia. Tulevaisuudessa organisaatioiden eri tasot - myös kirjastot- tulee osallistaa varautumiseen riittävän laajasti. Kun eri palvelujen roolit on mietitty etukäteen niiden vahvuuksien kautta, jää muitakin mahdollisia toimintatapoja kuin palvelujen sulkeminen kokonaan. 

Kirjastotoimen ylitarkastaja Jonna Toukonen (Länsi- ja Sisä-Suomi) 

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet julkaisivat syyskuussa selvityksen Kirjastovuosi 2020 – Koronasta kohti uutta normaalia [pdf]. Julkaisu tarkastelee Suomen yleisten kirjastojen koronavuotta 2020 ja tarjoaa tulevaisuuden näkökulmia kirjastojen valmiussuunnitteluun ja kriiseihin varautumiseen. 

Julkaisemme selvitykseen pohjautuvan blogitekstien sarjan, jossa käsitellään esiin nousseita aiheita. Ensimmäisenä aiheena on kirjaston käyttäjien näkemykset poikkeuksellisesta vuodesta.

Kirjasto hyvinvoinnin tukena

Kirjaston käyttäjien mielipiteitä koronapandemian aiheuttamasta kirjastojen sulkemisesta ja käyttörajoituksista on kartoitettu useilla käyttäjäkyselyillä. Tässä esitettyjä mielipiteitä on koottu Suomen kirjastoseuran, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen sekä Lapin kirjastojen ja AKELapin toteuttamista kyselyistä.

Suomen kirjastoseuran marraskuussa 2020 toteuttamassa kyselyssä kirjastojen sulkemisella oli joka toisen vastaajan mielestä kielteisiä vaikutuksia ihmisten elämään. Pohjois-Suomen ja Lapin raporttien mukaan iso osa näistä kirjastojen sulkemisen vaikutuksista liittyi lukemiseen. Kun kirjasto ei ollut tarjoamassa lukemista, jouduttiin sitä etsimään lainaan tuttavilta tai siirryttiin e-aineistojen puoleen. Etenkin mahdollisuutta lehtien lukemiseen oli kaivattu. Lukemisen puute oli harmillisesti vähentänyt lukuintoa erityisesti lapsilla.

Kirjastojen kiinniolo oli herättänyt asiakkaissa monenlaisia tunteita. Eniten kuvailtiin harmituksen tunteita, mutta toisaalta myös ymmärrettiin ja hyväksyttiin kirjaston sulkemisen ja rajoitusten syyt. Moni mainitsi haikeuden, surun ja ikävän, osa oli kokenut hyvinkin negatiivisia tunteita: epätoivoa, tuskaa, kiukkua.

Kirjastokäynnit ovat kyselyiden perusteella monelle käyttäjälle sosiaalisia tapahtumia, oikeita arjen kohokohtia. Kirjastossa oleilua lasten kanssa pidettiin tärkeänä ja asiakkaat ikävöivät kirjastohenkilöstön hyvää palvelua ja lukusuosituksia. Vastauksissa painotettiin myös kirjastotilan merkitystä maksuttomana, tasa-arvoisena ja ei-kaupallisena paikkana.

Kirjastot luovatkin hyvinvointia ja parantavat elämänlaatua tarjoamalla ilmaiseksi lukuelämyksiä, kulttuuria, tietoa sekä tiloja, joissa on turvallista ja rauhallista oleskella. Etenkin pandemian raskaimmassa vaiheessa kirjoja ja kirjastokäyntejä olisi tarvittu korona-arjen piristykseksi. Monella opiskelu- ja ammattikirjallisuuden saanti vaikeutui eikä kirjastoa voitu käyttää opiskelu- ja työskentelytilana. Myös kirjaston tietokoneita olisi tarvittu tiedonhakuun ja verkkoasiointiin, sillä kaikilla kansalaisilla ei ole omia laitteita. 

Sulkeminen kirkasti kirjaston merkityksen

Jos koronapandemiasta on etsittävä jotain positiivista, niin ainakin se osoitti, kuinka tärkeitä kirjastot ovat kansalaisille ja koko yhteiskunnalle yksilöiden resilienssin vahvistajana. Itsestään selvää maksutonta palvelua opittiin arvostamaan, kun se ei enää ollutkaan saatavilla. 
 

”Heräsin muistamaan, kuinka hieno ja tärkeä palvelu kirjasto on. Tätä koko kansan sivistystakuuta on syytä vaalia.”
Pohjoissuomalainen kirjaston käyttäjä Lapin kirjastojen asiakaskyselyssä

Jos tulevaisuudessa tullaan vielä siihen tilanteeseen, että kirjastopalveluja joudutaan rajoittamaan, niin kirjaston käyttäjät toivoivat ainakin seuraavia palveluita: etukäteen tilattavan aineiston noutomahdollisuutta (esim. kirjakassipalveluna), varausten nouto- ja aineiston palautusmahdollisuutta joko rajattuna palveluna tai omatoimisena itsepalveluna sekä laajempaa e-kirjastoa. Nyt suurimmalla osalla kirjastoista on jo pandemian aikana kehitetyt toimintamallit valmiina näiden palveluiden toteuttamiseen.

Lähteitä:

• Aluehallintovirastojen julkaisu 119 - Kirjastovuosi 2020: Koronasta kohti uutta normaalia (pdf) 
• Kajaanin kaupunki. Millaisia vaikutuksia kirjastojen sulkemisella korona-aikana oli?
• Rovaniemen kaupunki. Koostetut vastaukset asiakkaille suunnatusta kyselystä poikkeusajan vaikutuksista. (pdf)
• Suomen kirjastoseura. Koronapandemia ja kirjastot. (pdf)

Kirjastotoimen ylitarkastajat Jonna Toukonen (Länsi- ja Sisä-Suomi) ja Kristiina Kontiainen (Etelä-Suomi)

Avin kirjastotoimi järjesti ensimmäisen Nordic Libraries Annual -konferenssin 5.-6.11.2020. Teemana oli kestävä kehitys ja sen erilaiset näkökulmat. Yhteiskunnallista ja yksilöllistä muutosta kuvaavien keynote-puheenvuorojen lisäksi konferenssissa kerrottiin tapausesimerkkejä suomalaisten kirjastojen hankkeista ja kestävän kehityksen toiminnasta yleisesti. Lisäksi esillä oli kaupunkien kehitystavoitteita ja -toimenpiteitä erityisesti energiatehokkuuden lisäämiseksi. Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kuultiin myös puheenvuorot, ja näissäkin kestävän kehityksen toimenpiteitä esiteltiin hyvin käytännöllisten esimerkkien kautta.

Konferenssi jouduttiin järjestämään pandemian takia kokonaan verkkovälitteisenä. Kirjastokaista oli avin kumppanina ja mahdollisti tilaisuuden onnistuneen toteutuksen. Verkon suoralähetyksestä oli hyötyä konferenssin tavoittavuudessa, sillä pyydystimme huomattavasti lähikokoontumista laajemman yleisön. Saamiemme tilastojen perusteella Nordic Libraries Annualin verkkolähetystä seurasi parhaimmillaan useita satoja yhtäaikaisia katselijoita. Lähetysvirran käynnistyskertoja oli yli 700 molempina päivinä. Vuorovaikutteisella viestiseinällämme kommentteja tuli pohjoismaiden lisäksi Baltian maista, Keski-Euroopasta ja jopa Australiasta saakka. Pohjoismaiselle kestävän kehityksen kirjastokeskustelulle saatiin siis kerralla paljon näkyvyyttä ja huomiota.

Sekä alustusten että viestiseinällä käydyn keskustelun perusteella kestävän kehityksen toimenpiteisiin on hyvä lähteä pienilläkin teoilla. Kirjastoilla on jo valmiiksi kiertotaloutta hyödyntävinä toimijoina mahdollisuus vaikuttaa kuntien toimintaan laajemminkin. Rohkaisevat esimerkit ovat tarpeen. Kirjastot ovat myös luontevia paikkoja kestävän kehityksen käsittelylle tapahtumien, näyttelyjen tai keskustelujen järjestäjinä. Ville Lähde totesi esityksessään, että kestävän tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan valtavasti inhimillistä luovuutta. Tämän luovuuden avaamiseksi tarvitaan sekä teknologista, taloudellista että kulttuurista muutosta. Kirjastoilla on valtava potentiaali kestävyyden edistämisessä kaikista näistä näkökulmista. Kuten eräs kommentoija totesi, kirjastot ovat yhteiskuntia pienoiskoossa.

Myös Maria Joutsenvirta puhui kestävyydestä inhimillisenä haasteena. Hänen mukaansa ratkaistavat haasteet ovat systeemisiä ja keskinäisriippuvaisia, ja niiden ratkaisu vaatii uudistavaa oppimista (transformative learning). Uudistavan oppimisen kautta on mahdollista tavoitella sekä muuntautumiskykyä että resilienssiä. Kirjastot tarjoavat sekä fyysisiä tiloja että sosiaalista kanssakäymistä, ja niissä syntyvän vuorovaikutuksen ja dialogin kautta arkiseen elämänrytmiin on mahdollista luoda kriittinen katse. Vuorovaikutuksessa muiden kanssa kompleksiset ideat tulevat helpommin hahmotettavaksi ja pinttyneistä tavoista voi olla helpompi pyrkiä eroon. Tällä tavalla ajateltuna kestävän kehityksen haasteissa voi olla kirjastoille todella merkittävä yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikka. Voisivatko kirjastot jopa konseptoida kestävästä kehityksestä uuden lähestymistavan lukutaitoon? Ympäristölukutaitoa on ehdotettu kirjastojen agendalle hieman suppeammassa määritelmässä jo vuosia sitten.

Osallistujien välisessä keskustelussa viitattiin norjalaisen psykologin Per Espen Stoknesin ajatukseen siitä, että käyttäytymistään muuttamalla pystyy muuttamaan asenteitaan. Tällaista toimintatapaa hyödyntämällä kestävään kehitykseen voisi tuoda laajenevaa vaikutusten kehää yksilötasolta aina poliittiseen päätöksentekoon saakka. Eräs alustuksista syntynyt keskustelun teema olikin kirjastojen poliittinen asemoituminen kestävän kehityksen reuna-alueille, esimerkiksi kansalaistottelemattomuuden hyväksymiseen tai jopa tukemiseen. Konferenssin järjestäjinä koemme, että tällaiselle ajatusten vaihtamiselle tarvitaan tilaa ja mahdollisuuksia. Dialogi esimerkiksi poliittisen aktivismin muotojen tukemisesta kirjastoissa on tärkeää. Yksi askel kestävän kehityksen toimenpiteiden rakentamisessa liittyy mielipiteen ilmaisun mahdollistamiin turvallisiin tiloihin.

Vaikka pienet teot eivät ole merkityksettömiä, kestävään kehitykseen liittyvän toiminnan pitäisi olla suunnitelmallista ja rakentaa aikaisempien onnistumisten päälle. Konferenssin loppupuolella keskusteluun heitetty ajatus Pohjoismaiden kattavammasta yhteistyöstä kestävän kehityksen tavoitteisiin pyrkimisessä jäi varmasti monen osallistujan ajatuksiin. Kuka tai ketkä ottaisivat suomalaisella kirjastokentällä koppia tällaisen yhteistyön käynnistämisestä? Pohjoismailla on monia toimintaympäristöön ja infrastruktuuriin liittyviä yhtäläisyyksiä. Erilaiset ratkaisumallit kestävään kehitykseen olisivat todennäköisesti skaalattavissa valtiorajojen yli. Ensimmäinen Nordic Libraries Annual -konferenssi antoi mielenkiintoisia ideoita ja aktivoitumisen mahdollisuuksia hyvien tulevaisuuksien rakentamiseen.

Kaikki Nordic Libraries Annual: Towards Sustainable Futures -konferenssin esitykset ovat katsottavissa Kirjastokaistalta.

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen AVI