Nykyinen kirjastolaki astui voimaan 2017, jolloin lakiin tuli uutena tavoitteena aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden edistäminen. Lisäksi yleisten kirjastojen yhdeksi tehtäväksi määriteltiin yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen. Demokratian edistämiseen liittyvän tehtävän toteuttaminen on vakiintunut kirjastokentän arkipuheessa tuttavallisemmin kirjastojen demokratiatyöksi. 

Demokratian edistämisen tehtävä on koettu kirjastoissa nykyisen lain kohdista hankalimmin toteutettavaksi. Vaikka kirjasto on aina ollut demokratiaa edistävä instituutio, on roolia täytynyt sanoittaa viime vuosina ihan uudella tavalla, jotta laissa säädettyä tehtävää on saatu konkretisoitua ja demokratiatyön erilaisia muotoja ja menetelmiä kehiteltyä.

Kirjastojen näkemyksiä demokratiatyöstä

Mitä demokratiatyö kirjastoille sitten tarkoittaa? Seamkin opiskelijoiden opinnäytetyökyselyn vastausten (77kpl) perusteella demokratiatyö käsitetään kirjastoissa hyvin laajalla skaalalla. Osa kirjastoista katsoo, että kirjasto jo pelkällä olemassaolollaan toteuttaa laissa määriteltyä demokratiatehtävää olemalla avoin ja maksuton julkinen instituutio. 

Demokratiatehtävää lähestytään lisäksi tilojen, tiedon välittämisen ja tilaisuuksien näkökulmista. Demokratiatyö on erilaisten tilojen tarjoamista ja kuntalaisten kohtaamisten mahdollistamista. Se on tiedon välittämistä aineistojen, näyttelyiden ja tietopalvelun kautta, mediakasvatuksen, digineuvonnan ja lukutaitotyön keinoin. Se on keskustelutilaisuuksia, luentoja ja monenlaisia muita tapahtumia.

Mainitut näkökulmat linkittyvät kirjastojen puheissa läheisesti osallistamiseen, kuntapäätöksenteon näkyväksi tekemiseen sekä vaikutusmahdollisuuksien tarjoamiseen kuntalaisille. Kirjaston käsitys demokratiatyöstä voi muodostua yhdestä, kahdesta tai jopa kaikista mainituista näkökulmista.

”Kaikki mitä kirjasto tekee edistää demokratiaa, ja se on hyvin syvällä kirjaston perusolemuksessa ja arvoissa. Lukutaidon, monipuolisten lukutaitojen ja digi- ja medialukutaidon edistäminen ovat edellytys aktiiviselle kansalaisuudelle ja osallistumiselle yhteiskuntaan….Kirjaston monipuolinen aineistovalikoima mahdollistaa tiedon äärelle pääsyn, ja uusiin lähteisiin ja aineistoihin tutustumisen varallisuudesta riippumatta…Uusimmat ja vaikeimmat demokratiatyön osa-alueet ovat varmasti aktiivisen kansalaisuuden ja yhteiskunnallisen vuoropuhelun edistäminen: miten kirjastoissa keskustellaan yhteiskunnallisista asioista, miten päättäjät saadaan kirjastoihin, keitä tänne voi ottaa, kenelle kaikille tiloja voidaan luovuttaa, ja miten kannustamme ihmisiä osallistumaan?”

Viimeistään demokratiahankkeiden myötä ymmärrys demokratiatyöstä on syventynyt ja laajentunut. Se on alettu nähdä aidosti osana kirjaston perustyötä, ei enää irrallisena ja ulkopuolisena asiana. Toisaalta resurssipuheessa demokratiatyö nousee edelleen esiin ylimääräisenä tehtävänä, johon on vähiten osaamista ja resursseja.

Demokratiatehtävää ei tarvitse toteuttaa samalla tavalla kaikissa kirjastoissa

Kirjastolaissa määritellyt tehtävät ovat lakisääteisiä, mutta laissa ei ole määritelty, missä mittakaavassa tehtäviä tulee toteuttaa. Suomessa on erikokoisia ja erilaisia kuntia, eikä ole tarkoituksenmukaista, että kaikki tekevät asioita samalla tavalla. 

Tämä antaa kirjastoille vapautta löytää omaan kirjastoon parhaiten sopiva tapa edistää demokratiaa ja yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Vapaus ei tarkoita sitä, että demokratiatehtävän voi kuitata toteutetuksi olemalla kirjasto, vaan jokaisessa kirjastossa on aiheellista käydä keskustelua siitä, mitä kirjaston demokratiatehtävän aktiivinen toteuttaminen meidän kirjastossamme tarkoittaa ja vastaako se meidän kuntalaistemme tarpeita. Demokratiatyötä voi tehdä pienesti, keskikokoisesti tai isosti. Tärkeää on sanoittaa, mitä ja miksi tehdään.

Aluehallintovirastot myönsivät vuonna 2021 erityisavustusta yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun foorumeina. Avin kirjastotoimi kartoitti hankkeiden antia ja vaikutuksia syksyllä 2023 kyselyllä, johon vastasi 28 hanketta (38 hanketta sai rahoitusta). Yhteistyötä on tehty myös Seamkin kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiopiskelijoiden Katariina Pirttiniemen ja Johanna Pulkkisen kanssa, jotka kartoittivat opinnäytetyössään (ei vielä julkaistu) kyselyllä demokratian edistämistä yleisissä kirjastoissa. Blogiteksti pohjautuu molempiin kyselyaineistoihin.
    

Jonna Toukonen
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjastolaki (Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016) antaa kunnille tehtäväksi kirjastopalvelujen järjestämisen. Lain toisessa pykälässä määritellään, mitä asioita lain tavoitteena on edistää, 5 § määrittää kunnan tehtävät ja 6 § yleisen kirjaston tehtävät. Palvelujen järjestämiseen kunta saa laissa varsin vapaat kädet. Ja tämä näkyy peruspalvelujen arvioinnin 2021 tuloksissa.

Tehtäväpykälän viimeisessä momentissa todetaan, että tehtävän hoitamiseksi yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä ja osaava henkilöstö. 17 §:ssä hiukan tarkennetaan: Yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä. Asiantuntijatehtävässä toimivalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, jollei tehtävän luonteesta muuta johdu.

Peruspalvelujen arvioinnin 2021 tulosten mukaan kaikissa kirjastoissa ei ole riittävästi henkilökuntaa. Tilastotietokannan mukaan palvelutavoitteeseen (0,8 htv / 1000 as.) ylsi vain reilu kolmannes kirjastoista. Kirjastolaissa määriteltyihin tehtäviin ei ole riittävästi tekijöitä.

Samaa mieltä ovat kirjastot. Vain kolmannes peruspalveluarviointikyselyyn vastanneista kirjastoista arvioi, että niillä on riittävästi henkilökuntaa edistämään yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua, joka on kirjaston uusimpia lakisääteisiä tehtäviä. Puolet kirjastoista arvioi, että henkilökunta riittää lukemisen ja kirjallisuuden edistämiseen, joka on kirjaston perinteisiä perustehtäviä. Vahvimmillaan kirjastot ovat kokoelmiin ja aineistoihin liittyvissä toiminnoissa. Yli 80 % arvioi, että henkilöstö riittää näihin tehtäviin. 

Kirjastolaki edellyttää, että asiantuntijatehtävissä toimivalla on korkeakoulututkinto. Kirjastotilaston mukaan kirjastojen korkeakoulutettujen kirjastoammatillisten työntekijöiden osuus kirjastojen koko henkilöstöstä vuosina 2012 ja 2019 on noussut 38 prosentista 44:ään. Tästä huolimatta kirjastot arvioivat henkilöstön osaamisessa olevan vielä puutteita hoitaa kirjaston kaikkia lakisääteisiä tehtäviä.

Kirjastojen omien arvioiden mukaan henkilöstön ammattitaito riittää kirjaston perinteisiin tehtäviin. Kirjastot arvioivat, että henkilöstö osaa heikoimmin edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Tätä mieltä oli noin 40 % vastanneista. Yli 90 % arvioi, että henkilöstön tietotaito riittää kokoelmiin ja aineistoihin liittyvissä toiminnoissa. 85 %:ssa kirjastoista pidettiin riittävänä osaamista lukemisen ja kirjallisuuden edistämisessä, vaikka vain joka toisessa kirjastossa on siihen riittävästi henkilökuntaa. 

Kirjaston henkilökunnan määrä ja osaaminen vaikuttavat suoraan siihen, miten kunnan kirjasto pystyy hoitamaan lakisääteiset tehtävänsä. Laatu korvaa johonkin saakka määrää, lisääntynyt osaaminen parantaa tehtävien hoitamista, mutta jossakin raja tulee vastaan. Liian vähäisellä henkilöstöresurssilla aika riittää vain perinteisiin peruspalveluihin, mutta ei riitä kehittämiseen eikä uusien tehtävien ja taitojen haltuun ottamiseen. 

Kirjastoissa on myös syytä miettiä tehtävien priorisointia. Käytetäänkö työaikaa liikaa perinteisiin tehtäviin, jotka osataan hyvin? Olisiko tarpeen siirtää painotusta kokoelmatyöstä lukemisen edistämiseen, sisätöistä tapahtumien järjestämiseen? Pitäisikö täydellisyyteen pyrkimisen sijaan valita riittävän hyvä? 

Monissa kunnissa kirjasto pystyy tuottamaan kirjastolain mukaiset peruspalvelut loistavasti - kaikki tehtävät toteutuvat. Mutta on kuntia, joiden kirjastossa joudutaan menemään yli aidan matalimmasta kohdasta, koska resurssi ei kerta kaikkiaan riitä muuhun. Kansalaisten tasa-arvo ei toteudu.

Blogi perustuu aluehallintovirastojen kirjastotoimen arviointiin kirjastojen toiminnasta. Arvioinnissa on käytetty yleisten kirjastojen tilastotietokantaa ja kirjastoille tehdyn kyselyn vastauksia.

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
​​​​​​​Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue

Vuoden 2017 alusta voimaan tullut kirjastolaki tarkensi yleisten kirjastojen tehtäviä. Aineistoihin pääsyn, kokoelmatyön ja lukemisen ja lukutaidon edistämisen lisäksi laissa todetaan tilojen tarjoamisesta erilaiseen toimintaan sekä kirjaston roolista yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämisessä. Lain niin sanottu tehtäväpykälä oli ohjaavana tekijänä myös aluehallinnon tekemässä kirjastotoimen peruspalvelujen arvioinnissa syksyllä 2021. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan arvioinnin tuloksia kirjastojen henkilöstön osaamisen näkökulmasta – sekä kirjastojen osaamistarpeiden että osaamisen riittävyyden osalta.

Korkeakoulutettujen kirjastoammattilaisten osuus kirjastojen henkilöstöstä on kasvanut vuosien 2012 ja 2019 välillä. Tämä on positiivinen signaali ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Yhtäältä koulutettu henkilöstö on valmiimpi kehittämään ja ottamaan käyttöön uusia palveluja, ja toiseksi koulutus ja sitä kautta mahdollisuus henkilökohtaiseen osaamisen kehittämiseen usein kumuloituu. Osaava henkilöstö ja korkeakoulutettujen ammattilaisten tarjonta vastaavat myös paremmin kirjaston ja kirjastopalvelua tuottavan kunnan tarpeisiin. Tämä näkyy myös alan työpaikkailmoituksissa: vaikka kirjastolain kelpoisuusvaatimuksia on kevennetty, rekrytoijat vaativat yleisesti ottaen edelleen alan tutkintoa tai opintoja.

Peruspalvelujen arviointitulosten mukaan niin sanotuissa perinteisissä kirjastoalan tehtävissä henkilöstön määrä ja osaaminen riittää edelleen hyvin. Kokoelmatyö, pääsyn tarjoaminen aineistoihin ja lukemisen edistäminen ovat kirjastojen ”peruskauraa” – joskin lukemisen edistämiseen liittyy myös haasteita esimerkiksi asiakkaiden tavoittamisessa ja perinteisen lukemisen hiipuessa. Lukemisen edistäminen kaipaisi myös lisää tekijöitä. Tilojen tarjoamisessa oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn tai kansalaistoimintaan on havaittavissa pientä osaamisvajetta ja erityisesti osaamista pitäisi kasvattaa yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämisessä. 60 % vastanneista kirjastoista oli nimittäin sitä mieltä, että henkilöstön osaaminen ei riitä tässä uudessa mutta tärkeässä tehtävässä. Jopa 68 % vastaajista kertoi myös, että henkilöstön määrä ei riitä tähän tehtävään. Kyse on merkittävästä resurssi- ja osaamisvajeesta lakisääteisessä tehtävässä.

Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen vuoropuhelu kytkeytyy kirjastoissa vahvasti demokratian uusintamiseen ja vahvistamiseen, ja tähän liittyvän osaamisen tueksi aluehallintovirasto on tuottanut kirjastojen käyttöön Liboppi-verkkokurssin. Kannustamme myös yhteisölliseen oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen asian äärellä. Jaettu osaaminen, vertaismentorointi ja työnkierto voivat olla myös osaratkaisuja osaamiseen ylläpitoon ja kehittämiseen. Tämä koskee myös muita tehtäviä ja osaamista kuin yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämistä.

Jos tarkastellaan ketjua muuttuneiden osaamisvaatimusten takana, on yhtenä perustavana ketjun lenkkinä kirjastojen toimintaympäristön muutos. Kirjastojen toimintaympäristö koostuu sekä fyysisistä että hallinnollisista rakenteista, mutta myös paikallisen ja alueellisen yhteisön inhimillisistä tarpeista. Monet merkittävimmät muutokset kirjastoissa ovat liittyneet 1990-luvulta eteenpäin teknologiaan, kuten automaatioon tai digitalisaatioon. Yhteiskunnallisen vuoropuhelun, hieman niin kuin 2010-luvun taitteessa mediakasvatuksen osalta kyseessä on kuitenkin työn pedagogisempi muutos. Tähän muutokseen vastaaminen ja siinä eläminen menee kenties syvemmälle ammatti-identiteettiin ja oman osaamisen kokemukseen. Asiakastyön näkökulmasta ”digissä ja pedassa” on silti myös yhtäläisyyksiä: miten kohtaan asiakkaan, kuinka autan häntä löytämään vastauksia, millaista kulkijaa asiakas kaipaa rinnalleen kirjastossa asioidessaan?

Lähestymistapana työhön edellä mainitut kysymykset ovat kovin toisenlaisia kuin tehtävissä, jossa suoraa asiakaskontaktia ei välttämättä ole. Kirjastotyö on yhä enemmän ihmisten ohjaamista, keskustelun ja vuoropuhelun mahdollistamista sekä yhteisön resilienssin rakentamista, ja tällaiseen tekemiseen tarvitaan lisää käsiä ja mieliä. Monipuolistuneet mahdollisuudet rekrytoida erilaisista taustoista ja erilaisella koulutuksella olevia ihmisiä tukevat kirjastojen muuttuvaa työtä.

Kirjastojen henkilöstön osaamiskartoitukset ja suunnitelmallinen henkilöstön koulutus kertovat arviointituloksissa rohkaisevaa viestiä kirjastojen osaamisen kehittämisen orientaatiosta. Kirjastolain vaatimukset huomioidaan rekrytointien yhteydessä: 77 % arviointikyselyyn vastanneista kirjastoista ottaa lain vaatimukset huomioon tehtäviä täyttäessään. Monta palikkaa osaamisen riittävyyden varmistamiseksi on siis paikoillaan. Haastavimmaksi tekijäksi osaamisyhtälössä saattaakin lopulta muodostua tarjolla oleva työvoiman määrä ja sen halukkuus liikkua työn perässä.

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Vem leder, ansvarar och utvecklar det kommunala biblioteket och med vilka resurser? I basserviceutvärderingen som publicerades i september utvärderade vi bland annat hur bibliotekslagen förverkligas gällande ledningen av biblioteken. 

I en enkät som vi riktade till biblioteken löd en kommentar om ledarskapet: ”I princip är bibliotekarien chef för biblioteket, men den högsta beslutanderätten utövas av bildningsdirektören som inte har någon aning om bibliotekssektorn. Det är också oklart hur makten/ansvaret är fördelat mellan bibliotekarien och bildningsdirektören.” Det här var en av flera liknande kommentarer, ledarskap på avstånd och ”i princip” finns dessvärre på många bibliotek i dag. 

Bibliotekslagen förutsätter att den som leder verksamheten ska ha en lämplig högre högskoleexamen, ledarskapsförmåga och goda insikter i bibliotekens uppgifter och verksamhet. Även om behörighetskraven har luckrats upp betydligt sedan motsvarande utvärdering 2013 finns det nu färre behöriga chefer än då. Endast 67% av cheferna är behöriga enligt nuvarande lag, i små kommuner med under 5 000 invånare så få som 47%. År 2013 uppfyllde 72 % av bibliotekscheferna de dåvarande striktare behörighetskraven.  

Det otydliga ledarskapet utmärker speciellt små kommuner, men finns också i större. Det är svårt att veta vem som egentligen leder biblioteket. Är det tjänsteinnehavaren som undertecknar beslut men som inte i övrigt har någon kontaktyta till bibliotekets verksamhet och kanske saknar de där ”goda insikterna i bibliotekens uppgifter och verksamhet”? Eller är det en anställd i arbetsavtalsförhållande som i praktiken sköter all biblioteksverksamhet och ärenden som hör till ledningen men som inte har beslutanderätt?  

Oroväckande är också att endast varannan chef (små 30%) kan koncentrera sig enbart på biblioteksuppdraget. Samma person kan leda flera sektorer. Den splittrade arbetstiden försvårar det övergripande utvecklingsarbetet också för de bibliotekschefer som inte kan delegera kundservice och rutinuppgifter till övrig personal. 64% av cheferna deltar regelbundet i kundservicen och i övrigt biblioteksarbete vid sidan av administrativa, ledarskaps- och utvecklingsuppdrag (små 70%). En förutsättning för ett motiverat ledarskap är tillräckligt med tid för att sätta sig in i ärenden, nätverka och utveckla. Genom kompetent och förutseende planering i samarbete med övriga sektorer och aktörer kan en behörig chef utnyttja även små resurser. Men samarbete och nätverkande kräver tillräckligt med tid för att ge synergieffekter. 

Den största expertisen i biblioteksärenden finns hos biblioteken, men ansvaret för biblioteksverksamheten verkar alltså förflyttas utanför biblioteken. Att sammanslå ledarskapet för olika sektorer kan vara kostnadseffektivt, men ansvaret och det operativa ledarskapet behöver definieras. Annars finns det en risk för att både mänskliga och ekonomiska resurser lider och att det inverkar på kvaliteten på den service som kommuninvånarna bekostar. Ju längre bort från bibliotekets vardag beslutsfattandet sker desto svårare är det för personalen och biblioteket att uppfylla de uppgifter som bibliotekslagen förutsätter.  

Bloggen grundar sig på en utvärdering utförd av Regionförvaltningsverkens biblioteksväsende. I utvärderingen användes de allmänna bibliotekens statistikdatabas  och svaren i en enkät riktad till biblioteken. 

Susanne Ahlroth, överinspektör för bildningsväsendet (bibliotek) 
RFV i Västra och Inre Finland, Svenska enheten för bildningsväsendet  

Avien tekemässä kirjastotoimen peruspalvelujen arvioinnissa yhtenä arviointikohteena oli kirjastojen johtaminen. Teema on alati mielenkiintoinen, koska johtamisella on merkittävä vaikutus organisaation suorituskyvylle. Lisäksi edellisen arvioinnin jälkeen kirjastolakia ja sitä myöten myös kirjastolaitoksesta vastaavan henkilön kelpoisuusvaatimusta on muutettu, joten arvioinnissa haluttiin tarkastella muutoksen vaikutusta kirjastojen johtamiseen. 

Aikaisemmin kirjastolaitosta johtavalta edellytettiin ylempää korkeakoulututkintoa, johon kuului tai jonka lisäksi oli suoritettu 60 opintopisteen laajuiset, korkeakoulutasoiset kirjastoalan opinnot. Vuonna 2017 voimaantulleessa kirjastolaissa kelpoisuutta on väljennetty. Laki edellyttää johtajalta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, johtamistaitoa sekä hyvää perehtyneisyyttä kirjaston tehtäviin ja toimintaan. Tästä huolimatta kelpoisten johtajien osuus on vähentynyt verrattuna edelliseen arviointiin, jolloin kelpoisia johtajia oli 72 %. Nyt osuus on 67 %. Erityisen huono tilanne on pienissä kunnissa. 

Julkishallinnossa on totuttu populistiseen mantraan tehottomuudesta sekä liiallisista johtajista. Se näyttää kyselyn perusteella johtaneen yhdessä talouspaineiden kanssa siihen, että johtajuutta on ryhdytty niputtamaan, eli yhden johtajan käsiin on yhdistelty useita kokonaisuuksia. Kyselyn mukaan reilussa puolessa kirjastolaitoksia on johtaja, jolla ei ole muiden toimialojen tehtäviä. Loput kirjastolaitosta johtavista käyttää osan työajasta muiden toimialojen tehtäviin. 12 prosentilla on käytössä alle päivä viikossa kirjaston johtamiseen ja kehittämiseen. 

Euroilla mitattuna tällainen yhdistely saattaa tuoda säästöjä. Ainakin Excelissä pyöriteltynä. Jos julkisen sektorin tehokkuutta mitataan sen lakisääteisen tehtävän näkökulmasta – esimerkiksi laadukkaiden kirjastopalvelujen tuottamisen kautta – voi näkymä ollakin ihan toista. 

Kuntalaisilla on oikeus nimellisesti järjestetyn peruspalvelun lisäksi myös laadukkaisiin kirjastopalveluihin, jotka vastaavat heidän tarpeitaan.  Panostamalla   johtamiseen kunta voi parantaa palveluiden laatua. Varaamalla riittävästi aikaa toiminnan suunnittelulle ja tulevaisuuden visioinnille voidaan palveluja tuottaa tavoilla, jotka vastaavat asiakastarvetta ja jotka ovat toteutettavissa kirjaston resursseilla. Riittävällä johtamisresurssilla taataan myös kirjastoon käytettyjen panostusten paras mahdollinen käyttö, mikä on silkkaa säästöä.  

Johtaminen työnä on vaativaa, vaikka kyse olisi kirjastosta monikansallisen yrityksen sijaan. Siinä tulee byrokratian kiemuroiden ja veroeurojen käytön lisäksi hallita laajoja kokonaisuuksia, pystyä toimimaan erilaisissa verkostoissa ja kannustamaan henkilöstöä sekä viestimään kirjaston asioista useille eri kohderyhmille. Mikäli johtajalla ei ole osaamista ja mahdollisuutta perehtyä asioihin, voivat tehdyt ratkaisut olla ristiriidassa kirjaston tavoitteiden ja asiakkaiden tarpeiden kanssa. Siitä syystä työajan jakaminen useille eri toimialoille saattaa todellisuudessa heikentää johtamisen tuottavuutta. Lisäksi siitä johtuva työkuorma on omiaan heikentämään myös johtajan jaksamista. 

Peruspalvelujen arvioinnissa esitetäänkin toimenpiteeksi kunnille, että ne palkkaavat kirjastoa johtamaan henkilön, jolla on kirjastolain mukainen kelpoisuus sekä määrittelevät johtajan vallan ja vastuun selkeästi ja allokoivat hänelle aikaa johtaa ja kehittää kirjaston toimintaa kirjastolain mukaisesti. Johtajalla tulee olla lisäksi mahdollisuus olla mukana tarvittavissa kunnan sisäisissä valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa, jolloin kunnassa voidaan huomioida kirjaston lakisääteisten palveluiden toteutuminen erilaisissa muutostilanteissa. 

Toimenpiteet voivat kuulostaa itsestään selville. Niissä kuitenkin piilee yllättävä totuus: kyselyvastaukset piirtävät kuvan, että (kirjastojen) johtaminen nähdään kunnissa kevyenä puuhasteluna, jonka voi hoitaa vaikka vasemman käden pikkurillillä. Kyseessä on kuitenkin asiantuntijaorganisaatio, joka hoitaa lakisääteistä peruspalvelua ja jonka toiminta pitää pystyä järjestämään asiakkaita palvelevalla tavalla, verovaroja tehokkaasti käyttäen. Sellaisen tehtävän toteuttaminen ei ole hoidettavissa olemattomalla osaamisella ja ajalla. 

Kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen, Itä-Suomen aluehallintovirasto 

Viime aikoina on puhuttu paljon työvoimapulasta, jota muun muassa ravintolat ovat kohdanneet. On uutisoitu jopa siitä, että osa ravintoloista on jouduttu sulkemaan, koska työntekijöitä ei ole. Tämä on helposti ymmärrettävissä: ruokaa ei saada asiakkaille, jos joku ei ole sitä valmistamassa ja tarjoilemassa. Sama pätee hoiva- ja hoitotyöhön; sen työvoimavaltaisuus ymmärretään. 

Entäpä kirjastopalvelut? Monissa kunnissa vallitsee käsitys, että kirjasto pyörii ihan itsekseen; riittää, että ovet saadaan auki sähköisellä kulunvalvonnalla. Ja koska henkilökuntaa ei kirjaston palveluiden tuottamiseen tarvita, heille voidaan lykätä muita kunnan tehtäviä tai jättää palkkaamatta uusia työntekijöitä poislähtevien tilalle. 

Kirjastolaissa kunnille annetaan tehtäväksi yleisen kirjaston toiminnan järjestäminen. Lisäksi määrätään, että ”yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä.” Henkilöstömäärän tulee olla riittävä lain kuudennessa pykälässä määriteltyjen tehtävien – esimerkiksi lukemisen edistäminen ja tiedonhankinnan ohjaaminen sekä yhteiskunnallisen vuoropuhelun edistäminen – hoitoon.  

Kysyimme kirjastojen mielipidettä siitä, onko niillä riittävästi henkilöstöä kirjastolaissa määriteltyjen tehtävien hoitamista varten. Vastaukset kertovat kirjastojen niukasta arjesta ja kuntien kirjastoille ohjaamasta riittämättömästä resurssista. Vain joka toisessa kirjastossa on riittävästi henkilökuntaa edistämään lukemista ja kirjallisuutta. Tehtävään, jota on pidetty kirjaston perustehtävänä ja joka on laajentunut informaatiokentän monipuolistuttua. Kokoelmatyöhön – eli siihen, että asiakkaille on tarjolla kirjoja ja muuta aineistoa ja että ne ovat löydettävissä niin tietokannasta kuin hyllystä – on riittävästi henkilökuntaa noin 80 % kirjastoista. 

Aikaisemmin oli suositus, jonka mukaan kirjastossa tulisi olla vähintään 0,8 htv/1000 asukasta. Vaikka määrälliset henkilöstömitoitussuositukset on poistettu, voidaan aikaisempia suosituksia edelleen pitää palvelutavoitteena, joista saadaan näppituntuma riittävään henkilöstömäärään, jolla kirjastolaissa annetut tehtävät pystytään hoitamaan. Kunnassa tulee kuitenkin huomioida, että määrä ei ole riittävä, mikäli kirjastolla on muitakin kuin kirjastolaissa annettuja tehtäviä. Vuonna 2019 vain 36 % kirjastolaitoksista ylsi palvelutavoitteeseen.  

Arvioinnin perusteella näyttääkin, että kirjastojen henkilöstöresurssi on riittämätön suhteessa kirjastolain määräämiin tehtäviin. Kunnat heikentävät tilannetta entisestään siirtämällä kirjastojen tehtäväksi muita, kirjastolain ulkopuolisia tehtäviä sekä jättämällä palkkaamatta uutta henkilökuntaa poislähtevien tilalle. Tämä vaarantaa kuntalaisten oikeuden lakisääteisiin palveluihin, ja saattaa aiheuttaa pahimmillaan noidankehän, joka rapauttaa elinvoiman ja sivistyksen lisäksi demokratian toimivuutta. Ei ole osaamiseen ja asiantuntemukseen perustuvan kansalaisyhteiskunnan etu lähteä rapauttamaan yhtä kivijaloistaan.  

Kirjaston tehtävä on taata meille kaikille asuinpaikasta, varallisuudesta tai muista seikoista huolimatta tasa-arvoisia mahdollisuuksia lukemisharrastukseen, oppimiseen ja opiskeluun, yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen sekä kansalaisena kehittymiseen alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Näitä tehtäviä ei voida hoitaa, jos kirjasto on kylmäasema ilman henkilökuntaa. Siksi kunnan tulee huolehtia, että kirjastossa on riittävästi osaavaa henkilökuntaa kuntalaisten käytössä ja että heillä on aikaa huolehtia kuntalaisten kirjastonkäyttötarpeista.  

Blogi perustuu aluehallintovirastojen kirjastotoimen arviointiin kirjastojen toiminnasta. Arvioinnissa on käytetty yleisten kirjastojen tilastotietokantaa https://tilastot.kirjastot.fi/ ja kirjastoille tehdyn kyselyn vastauksia.  

Virpi Launonen
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastojen peruspalveluarvioinnin 2021 mukaan kahdella kirjastolaitoksesta kolmesta on johtaja, jolla on kirjastolain mukainen kelpoisuus. Kelpoisia johtajia on etenkin pienissä kirjastoissa entistä vähemmän, vaikka kirjastolain kelpoisuusvaatimuksia on lievennetty huomattavasti.  Kirjastolain (Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016) 17 § mukaan kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaaditaan virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan.

Aikaisemmin kirjastolaista (904/1998) annetun valtioneuvoston asetuksen (406/2013) mukaan kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaadittiin virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyivät tai jonka lisäksi oli suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. 

Aikaisemmissa säädöksissä myös muiden kirjastoammatillisten työntekijöiden kelpoisuusvaatimukset oli määritelty tarkasti. Myös henkilöstön koulutusrakenne oli määritelty tarkasti: kirjastolaitoksen henkilöstöstä vähintään 70 prosentilla tuli olla kirjastoammatillinen kelpoisuus ja vähintään 45 prosentilla kirjastoammatillinen korkeakoulututkinto. 

Edellisen hallituksen norminpurkutalkoot sekä kirjastoammattien puuttuminen EU:n ammattipätevyysdirektiivistä olivat kelpoisuussäädösten väljentämisen taustalla. 
Uudessa kirjastolaissa edellytetään, että yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä. Lisäksi edellytetään virkaan tai tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa asiantuntijatehtävässä toimivalta, jollei tehtävän luonteesta muuta johdu.

Kirjastojen korkeakoulutettujen kirjastoammatillisten työntekijöiden osuus kirjastojen koko henkilöstöstä on noussut 44 prosenttiin. Tähän lienee vaikuttanut se, että ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä kirjastoissa on lisääntynyt. Aikaisemmalla asetuksellakin saattaa vaikutusta olla. Kirjastoammatillisen henkilöstön osuus koko henkilöstöstä on noussut 88 prosenttiin. Tässä näkyy henkilöstön kokonaismäärän vähentyminen.  Automaation lisääntyminen on vähentänyt kouluttamattoman työvoiman tarvetta, ja talouden kiristyminen on myös vaikuttanut taustalla.
Kirjastoalan työpaikkailmoituksista voi havaita, että valtaosassa työpaikkailmoituksista, joissa haetaan kirjastonhoitajaa, informaatikkoa tai kirjastovirkailijaa, hakijalta edellytetään kirjastoalan opintoja. Usein opintopiste- ja viikkomäärät ovat entisen asetuksen mukaiset. Kun haetaan kirjastolaitoksen johtajaa, hakuilmoituksessa on sen sijaan useimmiten kelpoisuusvaatimukset suoraan uudesta kirjastolaista. Kirjastoalan opintojen sijaan vaaditaan hyvää perehtyneisyyttä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. 
Voisi päätellä, että kirjastoammatillisen ja korkeakoulututkinnon osalta uuden lain väljennykset ovat olleet ihan toimivia. Kirjastoalan tehtäviin on valittu kirjastoalan osaajia.

Toisaalta väljennysten tarkoituksena oli myös mahdollistaa muun alan osaajien palkkaaminen kirjastoon. Tätä joustavuutta toivoivat erityisesti isojen kaupunkien kirjastot. Hallituksen esityksessä (HE 238/2016) tätä perusteltiin seuraavasti: Asiantuntijatehtävät voisivat kirjasto- ja informaatioalan lisäksi liittyä esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikkaan, pedagogiikkaan sekä viestintään ja markkinointiin.
Kolmasosa peruspalveluarviointikyselyn vastaajista oli palkannut kirjastoon viime vuosina muita kuin kirjastoalan ammattilaisia. Eniten kirjastoalan ulkopuolelta oli palkattu pedagogeja ja kulttuuri- ja viestintäalan ammattilaisia. Tältä osin lain uudistaminen näyttää toteutuneen tavoitteen mukaisesti.
Kirjaston toiminnasta vastaavan johtajan pitää johtaa, suunnitella ja kehittää kirjaston toimintaa. Hän hallitsee muutoksia, rakentaa kumppanuuksia, tekee yhteistyötä ja verkostoituu. Tehtävän vaativuuden vuoksi johtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Häneltä ei kuitenkaan lain mukaan edellytetä kirjastoammatillista koulutusta, vaan johtamistaidon lisäksi hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan pitäisi riittää. 

Peruspalveluarviointikyselyn mukaan vain 67 prosenttia kirjastolaitosten johtajista oli kelpoisia nykylain mukaan, ja pienissä alle 5000 asukkaan kunnissa kirjastolaitosten johtajista oli kelpoisia vain 47 prosenttia. Edellisessä arvioinnissa vuonna 2013 silloisten kelpoisuusvaatimusten mukainen johtaja oli 72 prosentilla kirjastoista. 

Kahdeksaa prosenttia vastanneista kirjastoista johtaa henkilö, jolla ei ole yhtäkään laissa määritellyistä pätevyyskriteereistä: ei ylempää korkeakoulututkintoa, ei johtamistaitoa eikä hyvää perehtyneisyyttä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. Pienissä kirjastoissa tällaisia johtajia on 14 prosentissa.  
Usein puuttuu juuri perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. Kaikista kirjastolaitoksista 12 prosenttia johtaa henkilö, jolla ei ole kirjastoalan koulutusta eikä työkokemusta. Pienissä kunnissa tilanne on vielä heikompi: 18 prosenttia johtajista on vailla sekä alan koulutusta että työkokemusta.
Kun lain mukaan kunnan kirjastolaitosta johtavalta ei enää vaadita kirjastoalan koulutusta, vaan yleisesti hyvää perehtyneisyyttä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan, tämä kelpoisuusehto ohitetaan helposti johtajaa rekrytoidessa. Yhä useammin kirjastotoimenjohtajan virka muutetaan hyvinvointi- tai vapaa-aikajohtajaksi ja saman johtajan alaisuuteen lisätään laaja kirjo eri toimialoja. Tätä perustellaan organisaatiouudistuksella, johtajien määrän vähentämisellä sekä toimialojen välisen yhteistyön ja synergian lisäämisellä, mutta useimmiten tavoitellaan säästöjä. Näihin monialajohtajien virkoihin ei millään löydy kaikkien alojen asiantuntijaa, joten kelpoisuusvaatimuksista tingitään.

Ammattitaitoisen johdon puute on huolestuttavaa etenkin pienissä kirjastoissa. Niissä osaava johtaja pystyisi hyödyntämään kirjaston niukkojakin voimavaroja asiantuntevalla ja ennakoivalla suunnittelulla yhteistyössä muiden toimialojen ja asiakkaiden kanssa. 

Kysymys ei ole vain muodollisesta pätevyydestä, vaan ennen kaikkea ammattitaidosta, kuntalaisten kustantaman palvelun tasosta ja kirjastojen voimavarojen tehokkaasta käytöstä. 

Kirjastolakia varten pyydetyissä lausunnoissa näkemykset osaamista ja johtamista koskevasta pykälästä jakautuivat. Yhtäältä katsottiin, että etenkin pienissä kirjastoissa henkilöstön osaaminen heikkenee ja kirjastoammatillinen koulutus vähenee. Toisaalta oltiin sitä mieltä, että kelpoisuusehtojen muutos mahdollistaa joustavuuden, uudenlaiset palvelutuotannot ja monipuolisen osaamisen rekrytoinnin.
Nämä molemmat näyttävät toteutuneen. Pienten kirjastojen osalta valitettavasti.

Blogi perustuu aluehallintovirastojen kirjastotoimen arviointiin kirjastojen toiminnasta. Arvioinnissa on käytetty yleisten kirjastojen tilastotietokantaa ja kirjastoille tehdyn kyselyn vastauksia.

Merja Kummala-Mustonen, kirjastotoimen ylitarkastaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue
 

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta.

Erilaisten yhteiskunnallisten tapahtumien tärkeyttä kirjastossa kysyttäessä tärkeimmiksi nousivat oman kunnan ajankohtaisten asioiden esittely- ja keskustelutilaisuudet sekä tilaisuudet osallistua oman kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen asiakkaana. Ensimmäiseen eivät liity kuntapäättäjien tapaamiset, jota kysyttiin erikseen, ja se sijoittui neljänneksi.

Ajankohtaisten asioiden esittelyt ja keskustelut kokivat tärkeimmiksi kirjastoa viikoittain käyttävät sekä päivittäin lukevat ja 35-54-vuotiaat. Mutta huonoimmankin painoarvon antaneet ’ei lainkaan lukevat’ -vastaajat pitivät näitä tilaisuuksia melko tärkeinä.

Palvelujen kehittämiseen tähtäävät tilaisuudet koettiin kaikkein tärkeimmiksi nuorten aikuisten (18-34 v.), harvoin lukevien ja ei ollenkaan lukevien keskuudessa. Kaiken kaikkiaan nuorten aikuisten ryhmä nousi tässä kysymyksessä esiin. Heidän vastauksensa korostivat yhteiskunnallisten tilaisuuksien tärkeyttä samoin kuin kirjastoja viikoittain käyttävien ja viikoittain lukevien vastaukset. Tässä oiva sisäänheittotuote nuorille aikuisille?

Tulosta voi tulkita siten, ettei varsinainen poliittisten päättäjien kanssa puhe innosta niin paljon kuin aito aihelähtöinen keskustelu sekä mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Ehkä taustalla on tarve olla samalla viivalla yhdenvertaisena muiden keskustelijoiden kanssa, eikä pelkästään informaation kohteena. Tätä juuri on kirjastolaissa kirjaston tehtäväksi osoitettu yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen. Se lisää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta, joiden edistäminen on kirjastolain tavoitteena.

Ero eri ikäisten välillä tämän kysymyksen kohdalla on merkittävä. Tarve vaikuttaa on selvä alle keski-ikäisten ryhmässä, mutta vanhemmissa ikäryhmissä yhteiskunnallisten tilaisuuksien tärkeyttä kirjastossa ei koeta kovin tärkeäksi. Tämä kuvastaa muutosta yhteiskunnassa ja julkisessa keskustelussa. Päätökset tehtiin ennen kokouksissa, ja niihin oli tyytyminen. Nyt monet lait velvoittavat osallistamaan kohderyhmää palvelujen suunnitteluun, ja nuoremmilla sukupolvilla on tähän selvä tarve.

Kirjastoissa monesti tuskaillaan sitä, että päättäjät eivät tule kirjastoon. Mutta äänestäjät tulevat, eikö se ole tärkeintä? Kun äänestäjillä on tila kokoontua vaihtamaan ajatuksiaan ja muodostamaan mielipiteitä yhdessä, voi poliittisia päättäjiäkin alkaa kiinnostaa kirjasto tilaisuuksien areenana.

Satu Ihanamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Lapin AVI

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä,. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta.

Väestökyselyn vastaajat pitivät erityisesti kirjaston tiloja sanavapautta edistävänä. Yllättävää! Tärkeimmäksi eivät nousseet aineistot, tapahtumat tai tasavertainen tarjonta, vaan tilat! 

”Kirjasto tarjoaa tiloja oleskeluun, työskentelyyn ja/tai opiskeluun” edistää sananvapautta vastaajien mielestä eniten. Katsotaan tulosta vähän tarkemmin:

• Eniten edellä mainittua mieltä ovat päivittäin lukevista (66%) ja muutaman kerran kuukaudessa kirjastoa käyttäneet (66%).
• Kauas eivät jää viikoittain kirjastoa käyttäneet (64%), 65+-vuotiaat (61%) ja 35-54 -vuotiaat (60%).
• Ja lähes samaa mieltä ovat vielä ryhmät 18-34 -vuotiaat  ja 55-64 -vuotiaat (molemmat 59%), muutaman kerran vuodessa kirjastoa käyttävät (57%), viikoittain lukevat (54%) ja kuukausittain tai harvemmin lukevat (50%).
• Alle puoleen putoaa vain 'ei ollenkaan lukevien' mielipide (40%).

Siis ei suurta mielipide-eroa eri suunnista tarkastellen.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus määrittelee sananvapauden ”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta” (19. artikla). Näyttää siltä, että AVIen kyselyssä vastaajat ovat mieltäneet sananvapauden laajemmin. Sananvapaudeksi on mielletty maksuton julkinen tila, jota voi käyttää omiin tarpeisiinsa perustelematta käyttöä mitenkään. Tilassa on mahdollista vastaanottaa ja levittää tietoja, mutta sekään ei ole edellytys oleskelulle. Kirjastotila on tekemisen pakosta vapaa alue, joka mahdollistaa, muttei velvoita muuhun kuin antamaan kanssaihmisille saman vapauden rauhassa toteuttaa itseään.

Tulos kertoo siitä, että ilmainen julkinen tila on tärkeä. Jokainen voi antaa eri hetkinä tilalle eri merkityksen omista tarpeistaan käsin. Tämä on tärkeä viesti myös kirjastoja ylläpitäville kunnille. Tilaa ei tarvita vain kokoelmille, vaan tila tarvitaan erityisesti ihmisille.

Satu Ihanamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Lapin AVI

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta.

Kyselyssä selvitettiin ihmisten mielipiteitä siitä, miten he kokevat kirjaston onnistuneen yhteiskunnallisen tiedon saatavuuden ja käytön edistämisessä, tiedonhankinnan ja käytön tukemisessa sekä aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden edistämisessä. Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan myös sitä, kuinka hyvin kirjasto on onnistunut edistämään kirjastolain keskeisiä tavoitteita: tasavertaista pääsyä informaatioon, kirjallisuuden ja taiteen harrastusta, hyvinvointia, kulttuurista moninaisuutta, demokratiaa, jatkuvaa tietojen ja taitojen kehittämistä sekä yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. 

Vastaajat katsoivat kirjaston onnistuneen kirjastolain tavoitteiden toteuttamisessa erittäin tai melko hyvin. Parhaiten kirjaston katsottiin onnistuneen sen tutuimmissa ja perinteisimmissä tehtävissä eli kirjallisuuden ja taiteen harrastamisen edistämisessä (81 % vastaajista) ja tasavertaisen pääsyn informaatioon tukemisessa (80 %). Heikoimmin kirjastot ovat onnistuneet yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden edistämisessä. 59 % vastaajista koki, että kirjasto on onnistunut siinä erittäin tai melko hyvin. 

Vastauksia tarkasteltiin myös suhteessa vastaajan ikään, kotipaikkakunnan kokoon ja kirjastokäytön aktiivisuuteen. Mitä vanhempi vastaaja oli, sitä positiivisemman arvioin hän antoi kirjaston onnistumisesta tavoitteiden edistämisessä. Poikkeuksena tästä on yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen, jonka nuoremmat näkivät vanhempia positiivisemmin. 

Tähän eroon saattaa löytyä syy vuonna 2018 toteutetussa kirjastojen valtakunnallisesta asiakaskyselystä. Sen tuloksista havaitaan, että nuorten kirjastonkäyttö poikkeaa vanhempien ikäluokkien kirjastonkäytöstä muun muassa siinä, että nuoret viettävät kirjastossa aikaa enemmän ja käyttävät kirjastoa kohtaamispaikkana. Sitä kautta kirjastolla saattaa olla nuorille yhteisöllisempi rooli kuin muille ikäluokille.  

Kotipaikkakunnan koolla ja kirjastokäytön aktiivisuudella on suora korrelaatio arvioon kirjaston onnistumisesta lakisääteisissä tehtävissä. Mitä suuremmassa kunnassa vastaaja asuu tai mitä aktiivisemmin hän käyttää kirjastoa, sitä paremmaksi hän arvioi kirjaston onnistumisen.  

Aktiivisille kirjaston käyttäjille kirjaston palvelut ovat luonnollisesti tutumpia kuin harvoin kirjastossa vieraileville. Kirjastot markkinoivat palveluitaan tiloissaan, jolloin niiden näkyvyys keskittyy kirjastoa käyttäville kuntalaisille. Kirjastojen viestinnän haasteena onkin tavoittaa myös kirjastoa harvemmin käyttävät. Suuremmissa kunnissa on enemmän resursseja tuottaa tapahtumia ja muita palveluita sekä ylläpitää laajempaa kokoelmaa, mikä selittää korrelaatiota asuinkunnan kokoon. 

Oivallinen keino sitouttaa kuntalaisia kirjastopalveluihin on osallisuuden lisääminen. Asiakkaita tulee ottaa mukaan suunnittelemaan heille sopivia ja lisäarvoa tuottavia palveluita. Tulevaisuudessa haasteena onkin aiempaa heterogeeniset asiakkaat, jotka korostavat yksilöllisen palvelukokemuksen merkitystä. Tämä tarkoittanee kirjastoille palveluiden uudelleenkonseptointia sekä verkostomaisen yhteistyön lisäämistä niin paikallisesti, alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. 

Virpi Launonen 
kirjastotoimen ylitarkastaja 
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta.

Väestökyselyn vastaajista 88% piti vähintään melko tärkeänä sitä, että kirjasto edistää yhteiskunnallista aktiivisuutta. Tässä ei ole eroa eri-ikäisten, kirjastoa käyttävien tai käyttämättömien välillä. Sen sijaan notkahdus tärkeydessä on niiden kohdalla, jotka eivät lue. 

Uusia asioita kirjaston avulla kokevat oppineensa erityisesti nuoret aikuiset (44%) ja yli 100 000 asukkaan kaupungissa asuvat (41%). Kirjasto on saanut innostumaan uusista asioista tasaisen kolmanneksen kaikista väestöryhmistä ja eri kokoisten kuntien asukkaista. 

Kirjasto on innostanut olemaan aktiivinen itseä kiinnostavissa asioissa eniten yli 65 -vuotiaita (33%) ja nuoria aikuisia (24%). Alle 100 000 asukkaan kunnissa neljännes, ja isommissa kaupungeissa viidennes kokee näin. Kiinnostavia ihmisiä on kohdannut kirjastoissa eniten eläkeikäiset (31%), nuoret aikuiset (21%), kun muut ikäryhmät ovat kohdanneet vähemmän. Alle 100 000 asukkaan kunnissa neljännes, isoissa kaupungeissa alle viidennes on kohdannut kiinnostavia ihmisiä kirjastossa. 

Tietotekniikkaa on oppinut käyttämään kirjastossa yllättäen eniten nuoret aikuiset (18-34v.), joista viidennes toteaa näin. Sen sijaan vanhimmasta ikäryhmästä vain 11% kokee oppineensa tietotekniikkaa kirjastossa. Vähiten tietotekniikkaa on opittu alle 10 000 asukkaan kunnankirjastoissa (11%). 

Kirjaston on ohjannut aktivoitumaan paikallisessa vaikuttamisessa eniten nuoria aikuisia (13%), muilla ikäryhmillä tämä jää alle 10%:n. Pienissä kunnissa tämä on hyvin harvinaista (5%). 

Tulokset näyttävät vaihtelevan enemmän ikäryhmien kuin kunnan koon mukaan. Tämä kertoo toisaalta suhteellisen tasalaatuisista kirjastopalveluista maan eri osissa, ja toisaalta eri ikäisten tarpeista ja tottumuksista. Kunnan koko vaikuttaa myös kulttuuriin: kaupungeissa on enemmän väkeä, mutta ei ehkä kohdata kanssaihmisiä samoin kuin pienemmillä paikkakunnilla. 

Miten kirjasto voisi lisätä kohtaamisia ja osallisuuden tunnetta? Onko kirjoittamaton sääntö ”Hyss!” vai tuoliryhmät vuorovaikutusta edistävästi? Entä millaiset toimijat ovat kirjastojen kumppaneita? Voisiko heidän avullaan luoda kirjastoon aktiivisuutta, vuorovaikutusta, tietotekniikan ohjausta, toimintaympäristön asioiden esille tuontia?

Satu Ihanamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Lapin AVI