Under 2023 genomförde Regionförvaltningsverket i Södra Finland 39 inspektionsbesök på barnskyddsenheter i sin region. Representanter från regionförvaltningsverket diskuterade med 188 barn som var placerade i vård utanför hemmet, enligt bestämmelserna i barnskyddslagen 80.1 §. I inspektionsbesöken ingår förutom samtalen med barnen också att granska enhetens dokument och att diskutera med ansvarspersonen och tjänsteproducenten vid enheten. Regionförvaltningsverket övervakar särskilt hur begränsningsåtgärder enligt barnskyddslagen utförs och hur barnens grundläggande rättigheter säkerställs på enheterna.

Syftet med samtalen med barnen är att höra deras åsikter om vardagen på enheten och hur deras grundläggande rättigheter och gott bemötande omsätts i praktiken på enheten. Barnens inställning till samtalen är huvudsakligen positiv, och ofta ser de fram emot inspektörernas ankomst till enheten. 
– Jag blev överraskad över hur avslappnat samtalet var! 

Barnet har också alltid möjlighet att avstå från att delta i samtalen. Barnen berättar ofta öppet om enheten, och de kan beskriva problem och lämpliga lösningar förbluffande väl! 

Baserat på samtalen hade en socialarbetare som ansvarar för barnets ärenden enligt barnskyddslagen 13.1 b § utsetts till en del av barnen. Många barn visste ändå inte vem deras socialarbetare var på grund av flera personalbyten eller av andra orsaker. Många socialarbetare hade besökt enheterna men de stannade inte alltid upp för att föra personliga samtal med barnen, så som lagen förutsätter. 
 – Ingen har någonsin tidigare frågat om sådana saker. 
Socialarbetarna känner inte alltid till om det förekommer någon osaklig praxis på enheten eller om barnets grundläggande rättigheter begränsats utan laglig grund enligt barnskyddslagen. Sådan praxis kommer ofta fram just då man talar med barnen eller så finns det i anteckningarna i barnens klientjournaler. Barnet kan ha svårigheter med någon vardaglig sak som socialarbetaren inte känner till. De här frågorna kan vara relaterade till barnets grundläggande behov, hanteringen av ärenden eller relationerna på enheten.

Positiv feedback om vården utanför hemmet, men mycket skulle kunna förbättras

Barnen var i regel oftast nöjda med sin placering och de vuxna som arbetade där. 
 – Det här boendet är säkert det bästa som någonsin har hänt mig. 
De flesta barn hade en vuxen på enheten som de kunde prata med och en utsedd handledare eller ett handledarpar. Men barnen sade ofta att de önskade mer tid med vuxna i allmänhet och i synnerhet enskilt med sina egna handledare. I många enheter fanns inga regelbundna handledartider. 
 – Borde inte handledaren komma och fråga hur du har det? 

I barnens samtal under året accentuerades den tid barnen tillbringade i sina egna rum och i viss mån en vardag fattig på stimulans. Barnen kände inte alltid till namnen på de övriga barnen i enheten och de umgicks inte nödvändigtvis med dem. Barnen nämnde ofta att det hölls ett veckomöte på enheten där man kunde framföra önskemål om mat eller aktiviteter.

Barnen sade att man oftast motiverade begränsningsåtgärderna enligt barnskyddslagen. 
– Det vet jag, att det måste finnas en motivering och ett beslut.  
Men barnen hade inte alltid fått beslutet om begränsning själva och förstod inte alltid motiveringen till begränsningarna. Flera barn visste inte hur man kunde överklaga beslutet. Enligt barnen hade situationerna som ledde till begränsning inte alltid benats ut tillräckligt i efterhand.

I vissa enheter berättade barnen om begränsningar av rörelsefriheten, som baserades på enhetens praxis eller regler. Flera barn i olika enheter nämnde så kallade inomhusdagar då de inte fick gå ut eller träffa vänner. 
– Jag förstår verkligen inte den här regeln.
Enligt barnen kunde de ha fått en inomhusdag exempelvis på grund av förseningar, dåligt uppförande eller att de inte hade gått till skolan. 

Också situationer med fasthållanden enligt barnskyddslagens 68 § förekom i enheten, enligt samtalen med barnen. Enligt barnen hade personalen inte alltid agerat på ett lämpligt sätt i de här situationerna, eller situationerna hade känts skrämmande. Det är viktigt ur barnens synvinkel att fasthållningssituationerna behandlas på ett sådant sätt inom enheten att de inte tynger barnens sinne efteråt.

Största delen av barnen kände inte till planen om gott bemötande enligt barnskyddslagen 61 b §.  
 – Alltså vad det här? 
Barnen kom inte nödvändigtvis ihåg att man skulle ha diskuterat planens innehåll på enheten. De ansåg att de inte hade deltagit i att utarbeta planen på det sätt som bestämmelsen avser.

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har noterat att praxis som gäller bemötandet av barn och lagstridiga metoder inte framkommer enbart genom dokument eller diskussioner med tjänsteproducenten och ansvarspersonen. Barnens erfarenheter i vardagen och att lyfta fram dem har stor betydelse i tillsynsarbetet.
– Jag önskar att vuxna skulle kunna lyssna och förstå och också tro på vad de unga berättar. 

Tillsyn för barnens bästa

Regionförvaltningsverket i Södra Finland instruerade barnskyddsenheterna förutom i ovan nämnda frågor också i följande:  

• mer allmänt om lagenligt genomförande av begränsningsåtgärder 
• om att informera barnen om deras rättigheter 
• om tillräckligt med personal med tanke på barnens behov. 

Observationer och vägledning vidarebefordras alltid också för kännedom och eventuella åtgärder till välfärdsområdet och till den socialarbetare som ansvarar för barnets ärenden.

Tillsynsansvaret för barnets individuella vård utanför hemmet ligger uttryckligen hos de socialarbetare som ansvarar för barnets ärenden. Regionförvaltningsverket betonar vikten av socialarbetarnas individuella tillsyn av barnet:

• betydelsen av personliga samtal med barnet
• granskning av dokumentation om barnet, utöver månadsrapporterna, samt begränsningsbeslut och de journalanteckningar som gjorts i samband med dem.

Regionförvaltningsverket i Södra Finland fortsätter att arbeta för barnens bästa även 2024!

 

Elina Haahti, överinspektör för socialvården
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Hänvisningar: Barnskyddslagen (417/2007)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki vuoden 2023 aikana 39 tarkastuskäyntiä alueensa lastensuojeluyksiköihin. Aluehallintoviraston edustajat keskustelivat tarkastuskäyntien yhteydessä 188 sijaishuoltoon sijoitetun lapsen kanssa, kuten lastensuojelulain 80.1 §:ssä on säädetty. Lasten kanssa käytävien keskustelujen ohella tarkastuksen toteuttamiseen kuuluu yksikön asiakirjojen tarkastaminen sekä keskustelu yksikön vastuuhenkilön ja palveluntuottajan kanssa. Aluehallintovirasto valvoo erityisesti lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden ja lasten perusoikeuksien toteutumista yksiköissä.

Lasten kanssa käytyjen keskustelujen tarkoituksena on kuulla lasten näkemyksiä yksikön arjesta sekä lasten perusoikeuksien ja hyvän kohtelun toteutumisesta sijoituspaikassa. Lasten suhtautuminen keskusteluun on pääasiassa myönteistä, usein he jopa odottavat tarkastajien saapumista yksikköön.
– Yllätyin, miten rento keskustelu tämä oli! 

Lapsella on aina myös mahdollisuus kieltäytyä keskustelusta. Lapset kertovat yksikön asioista useimmiten avoimesti. He osaavat kuvata ongelmakohtia ja niihin tarvittavia ratkaisuja usein hämmästyttävänkin hyvin! 

Keskustelujen perusteella osalle lapsista oli nimetty lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä lastensuojelulain 13.1 b §:n mukaisesti. Monella lapsella ei kuitenkaan ollut tiedossa omaa sosiaalityöntekijää useiden työntekijävaihdosten takia tai muutoin. Useat sosiaalityöntekijät ovat käyneet yksiköissä, mutta aina lasten kanssa ei pysähdytä keskustelemaan henkilökohtaisesti, kuten laki edellyttää. 
– Kukaan ei koskaan ole aiemmin kysynyt tällaisia asioita.
Sosiaalityöntekijät eivät ole välttämättä tietoisia, jos yksikössä on epäasiallisia käytänteitä tai jos lapsen perusoikeuksia on rajoitettu ilman lastensuojelulain mukaisia perusteita. Tällaiset käytänteet tulevat ilmi juuri lasten kanssa keskustellessa tai lasten asiakasasiakirjauksista. Lapsella voi olla yksikössä vaikeuksia jonkin ihan arkisenkin asian kanssa, josta sosiaalityöntekijä ei ole tietoinen. Tällaiset asiat voivat liittyä lapsen perustarpeisiin, asioiden hoitoon tai ihmissuhteisiin yksikössä.

Hyvää palautetta sijaishuollosta, mutta myös monenlaista kehitettävää havaittu

Lapset olivat usein pääsääntöisesti tyytyväisiä sijoituspaikkaansa sekä siellä työskenteleviin aikuisiin. 
– Tämä laitos on varmasti parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Useimmilla lapsilla oli yksikössä joku aikuinen, jolle voi kertoa asioistaan, sekä nimetty omaohjaaja tai omaohjaajapari. Lapset kertoivat kuitenkin usein kaipaavansa enemmän aikaa aikuisten kanssa yleensä sekä kahdenkeskisesti omaohjaajien kanssa. Monessa yksikössä omaohjaaja-aikojen toteutuminen ei ollut säännöllistä. 
– Eikös omaohjaajan kuuluis tulla kysymään, mitä sulle kuuluu? 

Lasten keskusteluissa vuoden aikana korostui lasten viettämä aika omassa huoneessa ja osin virikkeetönkin arki. Lapset eivät aina tunne yksikön toisia lapsia nimeltä, eikä heidän kanssaan välttämättä vietetä aikaa. Lapset mainitsivat usein, että yksikössä on kerran viikossa kokous, jossa voi esittää toiveruokia tai -menojaan.

Lapset kertoivat, että lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden perustelut käydään heidän kanssaan useimmiten läpi. 
– Sen mä tiedän, että pitää olla perustelut ja päätös. 
Aina lapset eivät kuitenkaan olleet saaneet rajoituspäätöstä itselleen, eivätkä täysin ymmärtäneet rajoitusten perusteluja. Useampi lapsi ei tiennyt, miten päätöksestä voisi valittaa. Lasten mukaan rajoittamiseen johtaneita tilanteita ei ole aina käyty jälkikäteen riittävästi läpi.

Joissakin yksiköissä lapset puhuivat liikkumisen rajoittamisesta, joka perustuu yksikön käytäntöihin tai sääntöihin. Useat lapset eri yksiköissä puhuivat niin sanotuista sisäpäivistä, jolloin ei saa lähteä ulos tai kavereita tapaamaan. 
– Tätä sääntöä mä en kyllä ihan tajuu.
Lasten mukaan sisäpäivä on saattanut tulla muun muassa myöhästelystä, huonosta käytöksestä tai siitä, ettei ole mennyt kouluun. 

Myös yksikössä tapahtuneet lastensuojelulain 68 §:n mukaiset kiinnipidot nousivat lasten keskusteluissa esiin. Aina tilanteissa ei ollut toimittu lasten mukaan asianmukaisesti, tai tilanteet olivat tuntuneet pelottavilta. Lasten näkökulmasta on tärkeää, että kiinnipitotilanteet käsitellään yksikössä siten, etteivät ne jää painamaan lasten mieltä.

Suurin osa lapsista ei ollut kuullut lastensuojelulain 61 b §:n mukaisesta hyvää kohtelua koskevasta suunnitelmasta. 
– Siis mikä se on?
Lapset eivät välttämättä muistaneet, että suunnitelman mukaisista asioista olisi yksikössä myöskään keskusteltu. He eivät tunnistaneet, että olisivat osallistuneet suunnitelman laatimiseen säännöksen tarkoittamalla tavalla.

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa on havaittu, että lasten kohteluun ja lainvastaisiin toimintatapoihin liittyvät käytännöt eivät tule esiin pelkkien asiakirjojen tai palveluntuottajan ja vastuuhenkilön kanssa käytyjen tarkastuskeskustelujen kautta. Lasten arjen kokemuksilla ja niiden esiin nostamisella on valvontatyössä suuri merkitys.
– Toivon, että aikuiset voisi kuunnella ja ymmärtää ja uskoa myös nuoren kertomaa.

Valvonta lasten asialla

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi lastensuojeluyksiköitä edellä kuvattujen asioiden lisäksi muun muassa 

• laajemmin rajoitustoimenpiteiden lainmukaisesta toteuttamisesta
• lasten oikeusturvakeinojen kertomisesta lapsille
• lasten tarpeisiin nähden riittävästä henkilöstömäärästä. 

Havainnot ja ohjaus annetaan aina myös hyvinvointialueelle ja lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

Lapsikohtaisen sijaishuollon toteutumisen valvontavastuu on nimenomaisesti lapsen asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä. Aluehallintovirasto korostaa sosiaalityöntekijöiden lapsikohtaisessa valvonnassa

• henkilökohtaisen keskustelun merkitystä lapsen kanssa
• tutustumista kuukausiraporttien lisäksi lasta koskeviin asiakaskirjauksiin sekä rajoituspäätöksiin ja niiden ajankohtana tehtyihin kirjauksiin.

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa jatketaan lasten asialla myös vuonna 2024!

 

Elina Haahti, sosiaalihuollon ylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Viittaukset: Lastensuojelulaki (417/2007)

I de här två blogginläggen har vi samlat nyttig information om tillsynen och klagomålen över social- och hälsovården. Bloggarna hjälper dig också att förstå vilken andel välfärdsområdena (fr.o.m 1.1.2023) har i social- och hälsovårdstillsynen.

Vad är ett tillsynsärende?

Regionförvaltningsverket kan inleda ett tillsynsärende till exempel på basis av anmälan om missförhållanden eller egna observationer. 
 
Utifrån ett tillsynsärende som har kommit till tillsynsmyndighetens kännedom vidtar myndigheten de åtgärder som den anser befogade med tanke på säkerställandet av klient- eller patientsäkerheten eller efterlevnaden av lag. 

Om ärendet inte föranleder särskilda åtgärder hos regionförvaltningsverket kan regionförvaltningsverket bedöma att det finns skäl att delge ärendet till välfärdsområdet som beaktar det i egenkontrollen och tillsynen. 

Regionförvaltningsverkets tillsyn riktas framför allt mot misstänkt lagstridig verksamhet eller verksamhet som äventyrar klientsäkerheten och som till sin art eller omfattning är betydande. Regionförvaltningsverket utreder ärendet i regel när välfärdsområdets egenkontroll eller tillsyn av missförhållanden som antingen gäller den egna verksamheten eller den privata serviceproduktionen inte har varit tillräcklig eller när det är fråga om ett ärende som inte hör till välfärdsområdets behörighet. 

Tillsynsärenden är i regel mer omfattande än klagomål och behandlas på en mer allmän nivå, dvs. så kallad organisationstillsyn. Vid organisationstillsyn behandlas frågor som gäller ordnandet och organiseringen av verksamheten, till exempel personalens antal och struktur, vårdens och tjänstens kvalitet och innehåll samt genomförandet av läkemedelsbehandlingen.

Vi börjar i allmänhet utreda tillsynsärendet genom att låta den som är föremål för tillsynen yttra sig. I samband med hörandet skickar vi i regel alla dokument som lämnats in till oss till exempel i samband med anmälan om missförhållanden och som anknyter till ärendet och ber tillsynsobjektet om en utredning i ärendet. 

Om tillsynsärendet gäller en privat tjänsteproducent ber vi dessutom eventuellt den aktör som ansvarar för att ordna tjänsten, dvs. välfärdsområdet, om ett utlåtande om tillsynsärendet. 

Vi behandlar oftast tillsynsärenden utifrån dokument, men tillsynsärendet kan också innehålla ett inspektionsbesök.

Dokument som ansluter till tillsynsärenden är i regel offentliga senast efter att ärendet har avgjorts. Dokumenten kan ändå i viss mån innehålla sekretessbelagd information.

Vad är ett klagomål?

Med klagomål avses en anmälan till tillsynsmyndigheten om misstänkt försummelse eller felaktig verksamhet. Utöver regionförvaltningsverket undersöker flera olika myndigheter klagomål.

Som klagomål behandlar vi oftast individuella ärenden, det vill säga ärenden som gäller en viss klients eller patients vård, tjänster eller bemötande, vilket skiljer klagomålen från mer omfattande tillsynsärenden.

Regionförvaltningsverket bedömer vilka åtgärder det vidtar med anledning av klagomålet. Om klagomålet inte ger regionförvaltningsverket anledning till åtgärder, meddelar vi i allmänhet klaganden om detta per brev.

Ibland är det mest ändamålsenligt att klientens eller patientens klagomål behandlas som en anmärkning. I ett sådant fall kan vi överföra ärendet till verksamhetsenheten eller välfärdsområdet. De ska besvara anmärkningen skriftligen inom skälig tid och även skicka svaret till regionförvaltningsverket.

Om klagomålet utreds vid regionförvaltningsverket börjar vi utreda ärendet till exempel genom att skaffa dokument eller höra den som är föremål för klagomålet. I samband med hörandet skickar vi i regel alla dokument som lämnats in till den som är föremål för klagomålet och ber om en utredning i ärendet. Regionförvaltningsverket kan också inhämta ett sakkunnigutlåtande i ärendet.

När vi har fått de nödvändiga utredningarna bedömer vi om föremålet för klagomålet har agerat på det sätt som lagen förutsätter och ger ett beslut i ärendet.

Klagomålen är sekretessbelagda även efter att ärendet har avgjorts.

Tillsynens påföljder

Ett brevsvar ges i allmänhet om regionförvaltningsverket har bedömt ärendet och anser att det av klagomålet eller tillsynsärendet inte framgår sådant lagstridigt förfarande eller sådan försummelse som omfattas av regionförvaltningsverkets behörighet och som skulle föranleda åtgärder av regionförvaltningsverket.

Ingen påföljd innebär att utredningarna inte visat på några brister eller att missförhållandet har varit så lindrigt att tillsynsmyndigheten har ansett att det är tillräckligt att i beslutet ge aktören styrning om ett lagenligt förfarande.

Om regionförvaltningsverket utifrån ett inspektionsbesök eller erhållna utredningar konstaterar brister i välfärdsområdets eller den privata tjänsteproducentens verksamhet, kan det i sitt beslut ge administrativ styrning för den fortsatta verksamheten. Former av administrativ styrning är delgivning av uppfattning, uppmärksamgörande och anmärkning, som är den strängaste formen av styrning. Tillsynsmyndigheten kan alltså delge den övervakade sin uppfattning om ett lagenligt förfarande eller göra den övervakade uppmärksam på att verksamheten ska ordnas på behörigt sätt och på kraven på god förvaltning. Om denna styrning inte är tillräcklig kan vi ge den övervakade en anmärkning.

Tillsynsmyndigheten kan också uppmana den övervakade att avhjälpa bristen eller missförhållandet.

Regionförvaltningsverket kan till exempel under ett inspektionsbesök också ge muntlig handledning i syfte att vägleda tjänsteproducenten att utan dröjsmål rätta till brister eller missförhållanden i verksamheten. Handledning kan också ges för att identifiera risker i kundens tjänsteprocesser för att förebygga äventyrande av klientsäkerheten.

Som ett sista medel i ett tillsynsärende kan vi meddela organisationen ett förpliktande föreläggande om hur brister eller missförhållanden ska avhjälpas. När vi meddelar ett föreläggande fastställer vi en tidsfrist inom vilken de nödvändiga åtgärderna ska vidtas. Föreläggandet kan stärkas bland annat med vite. För att trygga klient- eller patientsäkerheten kan regionförvaltningsverket också avbryta verksamheten, förbjuda användningen av en tjänsteenhet eller en del av den omedelbart eller återkalla registreringen av en tjänsteproducent eller registreringen av en tjänsteenhet.

Vad avses med proaktiv, planmässig och reaktiv tillsyn samt tillsyn på eget initiativ?

Med proaktiv tillsyn avses privata social- och hälsovårdsproducenters tillstånds- och anmälningsförfarande, där vi bedömer tjänsteproducentens verksamhetsförutsättningar redan innan verksamheten inleds. Vid bedömningen av verksamhetsförutsättningarna beaktar vi till exempel de lokaler där verksamheten är avsedd att genomföras, personalens antal och struktur, verksamhetsidén och målgruppen för verksamheten. 

Med reaktiv tillsyn avses att vi får en anmälan eller ett klagomål om fel eller försummelse hos en producent av social- eller hälsovårdstjänster, dvs. ett missförhållande kan redan ha inträffat, och vi börjar utreda ärendet i efterhand. Regionförvaltningsverket kan också på eget initiativ ta upp ett reaktivt tillsynsärende till behandling till exempel på grund av ett missförhållande som kommit till dess kännedom via medierna. Detta kallas också tillsyn på eget initiativ.

Med planmässig tillsyn avses tillsyn som vi genomför till exempel utifrån en riskbedömning eller med stöd av vår lagstadgade skyldighet utifrån en plan. Vi utför planmässig tillsyn även på basis av tillsynsprogrammet för social- och hälsovården som regionförvaltningsverken och Valvira utarbetat tillsammans.

Överinspektör för socialvården Päivi Vainio och överinspektör Oona Mölsä
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Bloggen uppdaterad 25.1.2024.

Näihin kahteen blogikirjoitukseen on koottu hyödyllistä tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta ja kanteluista. Kirjoitukset selittävät myös, mikä on 1.1.2023 aloittaneiden hyvinvointialueiden osuus sote-valvonnassa.

Mikä on valvonta-asia? 

Aluehallintovirastossa valvonta-asia voi tulla vireille esimerkiksi epäkohtailmoituksen tai omien havaintojemme perusteella.  

Valvontaviranomainen ryhtyy tietoonsa tulleen valvonta-asian perusteella niihin toimenpiteisiin, joihin se asiakas- tai potilasturvallisuuden varmistamisen tai lain noudattamisen kannalta katsoo olevan aihetta.

Jos asia ei anna aluehallintovirastossa aihetta erillisiin toimenpiteisiin, aluehallintovirasto voi arvioida, että asia on syytä saattaa hyvinvointialueelle tiedoksi ja omavalvonnassa ja valvonnassa huomioon otettavaksi.

Aluehallintoviraston valvonta puuttuu ennen kaikkea epäilyihin laadultaan tai laajuudeltaan merkittävästä lainvastaisesta tai asiakasturvallisuutta vaarantavasta toiminnasta. Aluehallintovirasto ottaa asian selvitettäväkseen lähtökohtaisesti silloin, kun hyvinvointialueen omavalvonnalliset tai valvonnalliset toimenpiteet joko omaa toimintaa tai yksityistä palvelutuotantoa koskevien epäkohtien suhteen eivät ole olleet riittäviä tai kyse ei ole hyvinvointialueen toimivaltaan kuuluvasta asiasta.

Valvonta-asiat ovat pääsääntöisesti kanteluita laaja-alaisempia ja yleisemmällä tasolla käsiteltäviä asioita, eli niin sanottua organisaatiovalvontaa. Organisaatiovalvonnassa käsitellään toiminnan järjestämiseen ja organisointiin liittyviä asioita, joita ovat esimerkiksi henkilökunnan määrään ja rakenteeseen, hoidon ja palvelun laatuun ja sisältöön sekä lääkehoidon toteuttamiseen liittyvät asiat. 

Ryhdymme yleensä selvittämään valvonta-asiaa siten, että kuulemme valvonnan kohdetta. Kuulemisen yhteydessä lähetämme valvonnan kohteelle lähtökohtaisesti kaikki meille esimerkiksi epäkohtailmoituksen yhteydessä toimitetut asiakirjat, jotka liittyvät asiaan, ja pyydämme valvonnan kohteelta selvitystä asiasta.  

Jos valvonta-asia koskee yksityistä palveluntuottajaa, pyydämme lisäksi mahdollisesti palvelun järjestämisvastuulliselta taholta eli hyvinvointialueelta lausuntoa valvonta-asiasta.  

Käsittelemme valvonta-asiat useimmiten asiakirjojen perusteella, mutta valvonta-asiaan voi liittyä myös tarkastuskäynti. 

Valvonta-asiaan liittyvät asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisia viimeistään asian ratkaisemisen jälkeen. Asiakirjat saattavat kuitenkin sisältää joiltakin osin salassa pidettävää tietoa. 

Mikä on kantelu? 

Kantelulla tarkoitetaan valvovalle viranomaiselle tehtyä ilmoitusta epäillystä laiminlyönnistä tai virheellisestä toiminnasta. Aluehallintoviraston lisäksi useat eri viranomaiset tutkivat kanteluja. 
 
Kanteluina käsittelemme yleisimmin yksilöasioita eli tietyn asiakkaan tai potilaan hoitoa, palvelua tai kohtelua koskevia asioita, mikä erottaa kantelut laajemmista valvonta-asioista. 

Aluehallintovirasto arvioi, mihin toimenpiteisiin se kantelun johdosta ryhtyy. Jos kantelu ei anna aluehallintovirastolle aihetta toimenpiteisiin, ilmoitamme siitä yleensä kantelun tekijälle kirjeellä. 

Joskus asiakkaan tai potilaan kantelu on tarkoituksenmukaisinta käsitellä muistutuksena. Tällaisessa tapauksessa voimme siirtää asian toimintayksikköön tai hyvinvointialueelle. Sen pitää vastata muistutukseen kirjallisesti kohtuullisessa ajassa ja toimittaa vastaus myös aluehallintovirastolle. 

Jos kantelu otetaan aluehallintovirastossa selvitettäväksi, ryhdymme selvittämään asiaa esimerkiksi hankkimalla asiakirjoja tai kuulemalla kantelun kohdetta. Kuulemisen yhteydessä lähetämme kantelun kohteelle lähtökohtaisesti kaikki meille kantelun yhteydessä toimitetut asiakirjat ja pyydämme kantelun kohteelta selvitystä asiasta. Aluehallintovirasto voi hankkia asiassa myös asiantuntijalausunnon. 

Kun olemme saaneet tarvittavat selvitykset, arvioimme, onko kantelun kohde toiminut lain edellyttämällä tavalla, ja annamme asiassa päätöksen. 

Kantelut ovat salassa pidettäviä myös asian ratkaisemisen jälkeen. 

Valvonnan seuraamukset

Kirjevastaus annetaan yleensä, jos aluehallintovirasto on arvioinut asian ja katsoo, ettei kantelussa tai valvonta-asiassa ilmene sellaista aluehallintoviraston toimivallan piiriin kuuluvaa lainvastaista menettelyä tai laiminlyöntiä, joka antaisi aihetta aluehallintoviraston toimenpiteisiin. 

Ei seuraamusta tarkoittaa, että asia on selvitysten perusteella ollut kunnossa tai epäkohta on ollut niin lievä, että valvontaviranomainen on katsonut päätöksessä annetun ohjauksen lain mukaiseen menettelyyn riittävän. 

Jos aluehallintovirasto toteaa hyvinvointialueen tai yksityisen palveluntuottajan toiminnassa joko tarkastuskäynnin tai saatujen selvitysten perusteella puutteita, se voi antaa tälle päätöksessään hallinnollista ohjausta toiminnan jatkoa varten. Hallinnollisen ohjauksen muotoja ovat käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen ja voimakkaimpana huomautus. Valvova viranomainen voi siis saattaa valvottavan tietoon käsityksensä lainmukaisesta menettelystä tai kiinnittää tämän huomiota toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen ja hyvän hallinnon vaatimuksiin. Mikäli nämä keinot eivät olisi riittäviä, voimme antaa valvottavalle huomautuksen. 

Valvontaviranomainen voi myös kehottaa valvottavaa korjaamaan todetun puutteen tai muun epäkohdan. 

Aluehallintovirasto voi antaa esimerkiksi tarkastuskäynnillä myös suullista ohjausta, jonka tarkoituksena on ohjata palvelujen tuottajaa korjaamaan toiminnan puutteita tai epäkohtia viivytyksettä. Ohjausta voidaan antaa myös asiakkaan palveluprosesseissa olevien riskien tunnistamisessa, jotta asiakasturvallisuuden vaarantuminen voidaan ennaltaehkäistä. 

Viimesijaisena keinona valvonta-asiassa voimme antaa organisaatiolle velvoittavan määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta. Antaessamme määräyksen asetamme määräajan, jonka kuluessa tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Määräystä on mahdollista tehostaa muun muassa uhkasakolla. Asiakas- tai potilasturvallisuuden turvaamiseksi aluehallintovirasto voi myös keskeyttää toiminnan, kieltää palveluyksikön tai sen osan käytön välittömästi taikka poistaa palveluntuottajan rekisteröinnin tai palveluyksikköä koskevan rekisteröinnin.

Mitä tarkoitetaan ennakollisella, suunnitelmallisella, reaktiivisella ja oma-aloitteisella valvonnalla? 

Ennakollisella valvonnalla tarkoitetaan yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluntuottajien lupa- ja ilmoitusmenettelyä, jossa arvioimme palveluntuottajan toimintaedellytyksiä jo ennen toiminnan aloittamista. Toimintaedellytysten arvioinnissa huomioimme esimerkiksi tilat, joissa toimintaa on tarkoitus toteuttaa, henkilökunnan määrän ja rakenteen, toiminta-ajatuksen ja toiminnan kohderyhmän.

Reaktiivisella valvonnalla tarkoitetaan sitä, että saamme ilmoituksen tai kantelun sosiaali- tai terveyspalveluntuottajan virheestä tai laiminlyönnistä, eli jokin epäkohta on jo saattanut toteutua, ja ryhdymme selvittämään asiaa jälkikäteen. Aluehallintovirasto voi ottaa reaktiivisen valvonta-asian käsiteltäväkseen myös omasta aloitteestaan esimerkiksi median kautta tietoonsa tulleen epäkohdan perusteella. Tästä käytetään myös nimitystä oma-aloitteinen valvonta. 

Suunnitelmallisella valvonnalla tarkoitetaan valvontaa, jota toteutamme esimerkiksi riskien arvioinnin perusteella tai lakisääteisen velvollisuutemme nojalla suunnitelmaan perustuen. Toteutamme suunnitelmallista valvontaa myös aluehallintovirastojen ja Valviran yhteistyössä laatiman sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaohjelman perusteella. 

Sosiaalihuollon ylitarkastaja Päivi Vainio ja ylitarkastaja Oona Mölsä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjoitusta on päivitetty 22.1.2024 uuden sotevalvontalain mukaiseksi.

I de här två blogginläggen har vi samlat nyttig information om tillsynen och klagomålen över social- och hälsovården. Bloggarna hjälper dig också att förstå vilken andel välfärdsområdena (fr.o.m 1.1.2023) har i social- och hälsovårdstillsynen.

Vilken myndighet ansvarar för tillsynen över social- och hälsovården?

Tillsynsmyndigheter är Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården Valvira och regionförvaltningsverken. Välfärdsområdet betraktas som tillsynsmyndighet endast när det är fråga om tillsyn över privat socialservice enligt lagen om privat socialservice.

Regionförvaltningsverket övervakar inom sitt verksamhetsområde lagenligheten i ordnandet av social- och hälsovården och de tjänster som omfattas av välfärdsområdets organiseringsansvar och utövar styrning i samband med tillsynen. Regionförvaltningsverket övervakar och styr också de privata social- och hälsovårdstjänster där välfärdsområdet inte fungerar som anordnare.

Valvira styr den verksamhet vid regionförvaltningsverket som syftar till att genomföra, samordna och förenhetliga tillsynen och därmed sammanhängande styrning. Dessutom övervakar Valvira att social- och hälsovården ordnas lagenligt och att de tjänster som omfattas av välfärdsområdenas organiseringsansvar är lagenliga samt utövar tillsynsrelaterad styrning när det är fråga om 

• principiellt viktiga eller vittsyftande frågor,
• frågor som gäller verksamhetsområdena för flera regionförvaltningsverk eller hela landet,
• frågor som har ett väsentligt samband med andra tillsynsärenden som behandlas av Valvira och gäller socialvård eller hälso- och sjukvård eller yrkesutbildade personer inom socialvård eller hälso- och sjukvård,
• frågor som regionförvaltningsverkets tjänstemän för tillsynsärenden är jäviga att behandla.

Även Valvira övervakar och styr de privata social- och hälsovårdstjänster där välfärdsområdet inte fungerar som anordnare.

Vilken roll har välfärdsområdet i tillsynen över social- och hälsovårdstjänsterna?

Från och med början av 2023 har det primära tillsynsansvaret överförts till anordnarna av social- och hälsovårdstjänster, dvs. välfärdsområdena. Med ordnande av tjänster avses bland annat att välfärdsområdet ansvarar för tillgången till social- och hälsovårdstjänster enligt invånarnas servicebehov. För att fullgöra sitt organiseringsansvar kan välfärdsområdet bland annat producera social- och hälsovårdstjänsterna själv, anskaffa dem av en privat producent av social- och hälsovårdstjänster eller ordna tjänsterna med servicesedel. Välfärdsområdena övervakar ordnandet och genomförandet av sina tjänster med hjälp av egenkontroll. Även om välfärdsområdet övervakar de social- och hälsovårdstjänster som det anordnar, används inte namnet tillsynsmyndighet för välfärdsområdet.

Riksdagen har den 28 februari 2023 godkänt lagen om tillsyn över social- och hälsovården. Lagen avses träda i kraft den 1 januari 2024. I och med lagen kommer välfärdsområdets tillsynsskyldighet att med vissa undantag gälla tjänster som omfattas av välfärdsområdets organiseringsansvar.

Om det i ett ärende som omfattas av välfärdsområdets organiseringsansvar framkommer missförhållanden eller brister i verksamheten hos den privata tjänsteproducenten eller dennes underleverantör, ska välfärdsområdet ge tjänsteproducenten styrning eller vid behov be tjänsteproducenten och underleverantören lämna en redogörelse för saken inom en rimlig tidsfrist som välfärdsområdet sätter ut. När missförhållanden eller brister har framkommit ska välfärdsområdet kräva att de avhjälps inom en skälig tidsfrist som sätts ut av välfärdsområdet. Om det är fråga om missförhållanden eller brister som väsentligt äventyrar klient- eller patientsäkerheten ska välfärdsområdet kräva att de korrigeras omedelbart.

Om en privat tjänsteproducent eller dennes underleverantör inte avhjälper missförhållandena eller bristerna inom den tid som välfärdsområdet fastställt ska välfärdsområdet vid behov vidta avtalsrättsliga åtgärder för att sänka eller avstå från att betala ersättning. Om överträdelserna är väsentliga eller om de upprepas ska välfärdsområdet vidta åtgärder för att säga upp eller häva avtalet.

Hur samarbetar välfärdsområdena och regionförvaltningsverken?

Välfärdsområdet ska omedelbart underrätta det regionförvaltningsverk som övervakar tjänsterna om sådana missförhållanden och brister i tjänsteproducentens eller dennes underleverantörs verksamhet som väsentligt äventyrar klient- och patientsäkerheten. På motsvarande sätt om regionförvaltningsverket får information om missförhållanden eller brister i tjänsteproducentens eller dennes underleverantörs verksamhet som väsentligt äventyrar klient- och patientsäkerheten, ska regionförvaltningsverket omedelbart underrätta de välfärdsområden åt vilka tjänsteproducenten producerar tjänster. Dessutom ska välfärdsområdet och regionförvaltningsverket för kännedom sända varandra de inspektionsberättelser som de sammanställt om verksamheten hos en tjänsteproducent som producerar tjänster åt välfärdsområdet eller dennes underleverantör.

Regionförvaltningsverkets uppgift är att främja och säkerställa välfärdsområdenas egenkontroll och ingripa i situationen när välfärdsområdets egenkontroll inte är tillräcklig.

Överinspektör för socialvården Päivi Vainio och överinspektör Oona Mölsä
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Näihin kahteen blogikirjoitukseen on koottu hyödyllistä tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta ja kanteluista. Kirjoitukset selittävät myös, mikä on 1.1.2023 aloittaneiden hyvinvointialueiden osuus sote-valvonnassa.

Mikä on sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaviranomainen? 

Valvontaviranomaisia ovat sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä aluehallintovirastot. Hyvinvointialue katsotaan valvontaviranomaiseksi ainoastaan silloin, kun kyse on yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain mukaisesta yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta. 

Aluehallintovirasto valvoo toimialueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen sekä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen lainmukaisuutta ja antaa valvontaan liittyvää ohjausta. Aluehallintovirasto valvoo ja ohjaa myös niitä yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja, joissa hyvinvointialue ei toimi järjestäjänä. 

Valvira ohjaa aluehallintovirastojen toimintaa valvonnan ja siihen liittyvän ohjauksen toimeenpanossa, yhteensovittamisessa ja yhdenmukaistamisessa. Lisäksi Valvira valvoo sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen sekä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen lainmukaisuutta ja antaa valvontaan liittyvää ohjausta silloin, kun kysymyksessä ovat 

• periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat 
• usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat asiat 
• asiat, jotka liittyvät olennaisesti Valvirassa käsiteltävään muuhun sosiaalihuoltoa tai terveydenhuoltoa taikka sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöä koskevaan valvonta-asiaan 
• asiat, joita aluehallintoviraston valvonta-asioita käsittelevät virkamiehet ovat esteellisiä käsittelemään. 

Myös Valvira valvoo ja ohjaa niitä yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja, joissa hyvinvointialue ei toimi järjestäjänä. 

Mikä on hyvinvointialueen rooli sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnassa? 

Vuoden 2023 alusta alkaen ensisijainen valvontavastuu on siirtynyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjille eli hyvinvointialueille. Palvelujen järjestämisellä tarkoitetaan muun muassa sitä, että hyvinvointialue on vastuussa asukkaidensa palvelutarpeen mukaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta. Järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi hyvinvointialue voi muun muassa tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut itse, hankkia ne yksityiseltä sosiaali- tai terveyspalvelujen tuottajalta tai järjestää palvelut palvelusetelillä. Hyvinvointialueet valvovat palvelujensa järjestämistä ja toteutumista omavalvonnallisin keinoin. Vaikka hyvinvointialue valvoo järjestämiänsä sosiaali- ja terveyspalveluja, ei hyvinvointialueesta käytetä nimeä valvontaviranomainen. 

Eduskunta on 28.2.2023 hyväksynyt lain sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024. Sen myötä hyvinvointialueen valvontavelvoite tulee koskemaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvia palveluita joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Jos hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvassa asiassa yksityisen palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa ilmenee epäkohtia tai puutteita, hyvinvointialueen on ohjattava yksityistä palveluntuottajaa tai tarvittaessa pyydettävä yksityiseltä palveluntuottajalta ja tämän alihankkijalta asiasta selvitystä asettamassaan riittävässä määräajassa. Epäkohtien tai puutteiden ilmettyä hyvinvointialueen on vaadittava niiden korjaamista asettamassaan riittävässä määräajassa. Jos on kyse asiakas- tai potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavista epäkohdista tai puutteista, hyvinvointialueen on vaadittava niiden välitöntä korjaamista. 

Jollei yksityinen palveluntuottaja tai tämän alihankkija korjaa epäkohtia tai puutteita hyvinvointialueen asettamassa määräajassa, hyvinvointialueen on tarvittaessa ryhdyttävä sopimusoikeudellisiin toimenpiteisiin korvauksen alentamiseksi tai sen maksamisesta pidättymiseksi. Jos rikkomukset ovat olennaisia tai toistuvia, hyvinvointialueen on ryhdyttävä toimenpiteisiin sopimuksen irtisanomiseksi tai purkamiseksi. 

Miten hyvinvointialueet ja aluehallintovirastot tekevät yhteistyötä? 

Hyvinvointialueen on ilmoitettava välittömästi palveluja valvovalle aluehallintovirastolle palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa ilmenneet asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavat epäkohdat ja puutteet. Vastaavasti jos aluehallintovirasto saa tiedon asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavista epäkohdista tai puutteista palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa, on aluehallintoviraston ilmoitettava asiasta välittömästi hyvinvointialueille, joille palveluntuottaja tuottaa palveluja. Lisäksi hyvinvointialueen ja aluehallintoviraston on lähetettävä toisilleen tiedoksi laatimansa tarkastuskertomukset, jotka koskevat hyvinvointialueelle palveluja tuottavan palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toimintaa. 

Aluehallintoviraston tehtävänä on edistää ja varmistaa hyvinvointialueiden omavalvontaa ja puuttua tilanteeseen, kun hyvinvointialueen omavalvonta ei riitä. 

Sosiaalihuollon ylitarkastaja Päivi Vainio ja ylitarkastaja Oona Mölsä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on moniulotteinen ja monitasoinen käsite, ja siihen liittyviin tehtäviin ja rakenteisiin on tullut muutoksia hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa. Tässä kirjoituksessa aihetta tarkastellaan erityisesti viranomaisvalvonnan näkökulmasta.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säädetään useissa eri laeissa. Sote-uudistuksen myötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä on tullut kuntien, hyvinvointialueiden ja eri toimijoiden yhteinen tehtävä. Hyvinvointialueilla ja kunnilla sekä muilla toimijoilla on useita yhdyspintoja, joissa rakenteet ja yhteiset toimintakäytännöt mahdollistavat, että toiminta terveyden, työ- ja toimintakyvyn, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä palvelujen järjestämisessä on vaikuttavaa. Aluehallintovirastojen tehtävänä on kuntien ja hyvinvointialueiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lainmukaisuuden valvonta ja valvontaan liittyvä ohjaus.

Keinoina valvonta ja ohjaus 

Valvontaviranomaisten eli aluehallintovirastojen ja Valviran valvonnan keskeisiä keinoja ovat ennakollinen, suunnitelmaperusteinen sekä jälkikäteinen (reaktiivinen) valvonta ja valvontaan liittyvä ohjaus:

• Ohjauskirjeet ja tiedotteet
• Ohjaus- ja arviointikäynnit
• Informaatio-ohjaus (esim. koulutustilaisuudet)
• Valviran ja aluehallintovirastojen valtakunnallisten valvontaohjelmien mukainen tai muu suunnitelmallinen valvonta
• Aluehallintovirastojen poikkihallinnollinen sidosryhmäyhteistyö

Kunnan ja hyvinvointialueen on toimittava yhteistyössä ja tuettava toisiaan asiantuntemuksellaan. Yhteistyön toimivuus on tärkeää erityisesti monialaisten toimintojen yhdyspinnoilla. Kunnista poiketen hyvinvointialueiden tulee varmistaa omavalvonnalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä ehkäisevän päihdetyön lainmukaisten järjestämistehtävien toteutumista. Valvontaviranomaisten valvonnan ja siihen liittyvän ohjauksen tarkoituksena on edistää hyvinvointialueiden omavalvonnan onnistumista ja varmistaa omavalvonnan toteutuminen.

Valtakunnalliset valvontaohjelmat ohjaavat työtä

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja aluehallintovirastot ovat valmistelleet sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen valvontaohjelman vuosille 2020–2023. Valvontaohjelmassa valvonnan suuntaviivoina vuodelle 2024 on nostettu esiin ehkäisevän työn merkitys. Erityisesti hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä korostuu hyvinvointialueiden, kuntien ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö.

Ehkäisevällä päihdetyöllä on oma toimintaohjelma, joka tukee kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävää lakisääteistä työtä. Toimintaohjelma nostaa esille mahdollisuuksia tehdä vaikuttavaa, laaja-alaista ja kustannustehokasta ehkäisevää päihdetyötä käytännössä. Myös tupakkavalvonnalla ja valtion alkoholihallinnolla on omat valtakunnalliset valvontaohjelmat, joiden tavoitteena on ehkäistä tupakasta ja alkoholista aiheutuvia haittoja. Tupakkavalvonnasta huolehtii kunnan tupakkavalvonta sekä Valvira ja valvonnan ohjauksesta Valvira ja aluehallintovirastot yhdessä.

Yhteistyötä tarvitaan

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyössä tarvitaan eri toimijoiden alueellisia yhteistyörakenteita ja yhteisesti sovittuja toimintakäytänteitä. Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on kokonaisvaltaista ja sisältää hyvinvoinnin, terveyden ja arjen turvallisuuden eri alueet sekä taustatekijöihin vaikuttamisen olemassa olevien strategialinjausten mukaisesti. Työssä otetaan huomioon alueiden erityispiirteet.​ Me aluehallintoviranomaiset olemme teitä - eli asiakkaitamme - varten!

Lue lisää hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyöstä:

• Kansanterveyden neuvottelukunta - Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi)
• HYTE-toimintamallien arviointi - THL
• Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2020–2023, päivitys vuodelle 2023
• Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu 2022:18, Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliset tavoitteet vuosille 2023–2026.

Kirjoittajat: aluehallintovirastojen ylitarkastajat
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Heli Heimala
Itä-Suomen aluehallintovirasto, terveydenhuollon ylitarkastaja Katja Maksimainen
Lapin aluehallintovirasto, ylitarkastaja Sanna Ylitalo
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, terveydenhuollon ylitarkastaja Anne Taulu
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Jenni Lahtinen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Raija Fors

Ansvaret för att ordna social- och hälsovård överfördes till välfärdsområdena den 1 januari 2023. Samtidigt ändrades socialvårdslagen bland annat i fråga om stödtjänster och hemvård. Nu är det upp till bevis för välfärdsområdena att ordna stödtjänster och hemvårdstjänster från första början så att man också genom lärdomar från tidigare tillsynsobservationer kan få verksamheten att motsvara de förutsättningar som lagstiftningen ställer.

Beviljandegrunder och instruktioner för stödtjänster och hemvård säkerställer att målen i lagstiftningen uppnås

Som en del av ansvaret för att ordna socialvård utarbetar välfärdsområdena bland annat beviljandegrunder och instruktioner för tjänsterna samt förenhetligar verksamhetssätten. Kommunerna och samkommunerna har tidigare utarbetat beviljandegrunder för hemvård och stödtjänster för hemvården som kan ha varit förknippade med minimi- eller maximi- eller inkomst- och förmögenhetsvillkor. Regionförvaltningsverket har lagt märke till att det här i praktiken kan ha fördunklat klienternas rätt att söka service och ordnandet av service som motsvarar servicebehovet. 

Man har i alla situationer till exempel inte identifierat klienternas servicebehov som de framfört muntligt. Det har också förekommit situationer där klienten har informerats om att det finns ekonomiska begränsningar för att bevilja en viss service och därför har hen inte ens getts möjlighet att ansöka om servicen. I de här situationerna har klienten inte haft möjlighet att få ett administrativt beslut om servicen, för att inte tala om den service hen behöver. Situationen har inte motsvarat målen i lagstiftningen.

I fortsättningen bör varje välfärdsområde säkerställa att det inte ställer sådana villkor för beviljande av socialservice som strider mot lagen. Välfärdsområdena får inte heller genom sitt förfarande eller sina anvisningar begränsa klienternas rätt till tillräcklig service i rätt tid som motsvarar klientens individuella servicebehov och som tryggas i lagen. Välfärdsområdet ska säkerställa att man i praktiken identifierar de situationer där klienten de facto ansöker om service. Man måste också identifiera de situationer där ärendet ska tas upp till behandling och bedömas och ett administrativt beslut ska ges om det. Ärendet kan inledas muntligen.

Det är också viktigt att ge ett negativt beslut så att klienten ska kunna utnyttja sin rätt att söka ändring i beslutet. Beviljandet av socialservice ska grunda sig på klienternas individuella servicebehov. Servicen kan inte kategoriskt avgränsas på basis av antalet tjänster eller klientens ekonomiska situation.

En lyckad planering och genomförande av hemvården kräver tillräckliga personalresurser

Situationen och servicebehovet hos en person som ansöker om hemvård ska bedömas och ordnas individuellt. Situationen för en klient som får service ska vid behov följas upp och bedömas på nytt, vilket förutsätter tillräckliga personalresurser och tydliga verksamhetssätt. Detta gäller även genomförandet av hemvården.

I flera tillsynsärenden gällande hemvården har man konstaterat utmaningar i anknytning till hemvården på grund av personalbrist inom social- och hälsovården . Det kan också förekomma brister i planeringen och resursfördelningen av hemvårdsarbetet. Till exempel har tiden för resor mellan klienter och den tid som behövs för annat indirekt arbete inte alltid beaktats i tillräcklig utsträckning. Dessutom har det förekommit brister i den nya bedömningen av servicebehovet och i servicebeslutens aktualitet. 

Välfärdsområdet kan lyckas med att genomföra hemvården genom att säkerställa tillräckliga personalresurser för att bedöma klienternas servicebehov, planera och ge servicen. Dessutom ska välfärdsområdet säkerställa att de anvisningar och tillvägagångssätt som hänför sig till servicen är enhetliga samt följa upp och utvärdera genomförandet av servicen på ett övergripande sätt.

Egenkontroll säkerställer en enhetlig serviceprocess

Välfärdsområdena ska säkerställa en enhetlig serviceprocess genom egenkontroll, där tjänsterna bedöms, planeras och genomförs under alla tider på det sätt som klienternas individuella servicebehov förutsätter. Genom att beakta tillsynsmyndigheternas tidigare tillsynsobservationer då verksamheten planeras och genomförs kan välfärdsområdena undvika att upprepa tidigare missförhållanden.

Överinspektörer inom socialvården Leila Eklöv och Saija Lindström, Regionförvaltningsverket i Södra Finland
 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2023 hyvinvointialueille. Samanaikaisesti muuttui sosiaalihuoltolaki muun muassa tukipalvelujen ja kotihoidon osalta. Nyt hyvinvointialueilla on tuhannen taalan paikka järjestää tukipalvelut ja kotihoidon palvelut alusta alkaen niin, että myös aiemmista valvontahavainnoista oppimalla saadaan toiminta vastaamaan lainsäädännön asettamia edellytyksiä.

Tukipalveluiden ja kotihoidon myöntämisperusteet ja toimintaohjeet varmistavat lainsäädännön tavoitteiden toteutumista

Osana sosiaalihuollon järjestämisvastuuta hyvinvointialueet muun muassa laativat palvelujen myöntämisperusteita ja toimintaohjeita sekä yhtenäistävät toimintatapoja. Kunnissa ja kuntayhtymissä on aiemmin ollut kotihoidon ja kotihoidon tukipalveluja koskevia myöntämisperusteita, joihin on saattanut liittyä vähimmäis- tai enimmäismäärä- tai tulo- ja varallisuusehtoja. Aluehallintovirasto on huomannut, että tämä on käytännössä saattanut hämärtää asiakkaiden oikeutta palvelun hakemiseen ja palvelutarvetta vastaavan palvelun järjestymiseen. 

Kaikissa tilanteissa ei ole esimerkiksi tunnistettu asiakkaiden suullisesti esittämää palveluntarvetta hakemukseksi. On ollut myös tilanteita, joissa asiakkaalle on kerrottu palvelun myöntämiseen liittyvät taloudelliset rajat, joiden vuoksi hänelle ei ole edes annettu mahdollisuutta hakea palvelua. Näissä tilanteissa asiakkaalla ei ole ollut mahdollisuutta saada palvelusta hallinnollista päätöstä, saati tarvitsemaansa palvelua. Tilanne ei ole vastannut lainsäädännön tavoitteita.

Jatkossa jokaisen hyvinvointialueen on syytä varmistaa, että se ei aseta sosiaalipalvelujen myöntämiselle sellaisia ehtoja, jotka ovat lain vastaisia. Hyvinvointialueet eivät myöskään saa menettelyllään tai ohjeillaan rajoittaa asiakkaiden oikeutta laissa turvattuihin riittäviin, asiakkaan yksilöllisiä palvelutarpeita vastaaviin ja oikea-aikaisiin palveluihin. Hyvinvointialueen on varmistettava, että käytännössä tunnistetaan ne tilanteet, joissa asiakas tosiasiallisesti hakee palvelua. Tunnistettava on myös ne tilanteet, joissa asia on otettava käsiteltäväksi, arvioitavaksi ja siitä on annettava hallinnollinen päätös. Asia voi tulla vireille suullisesti.

Kielteisen päätöksen antaminen on myös tärkeää, jotta asiakas voi käyttää oikeuttaan hakea päätökseensä muutosta. Sosiaalipalvelujen myöntämisen tulee perustua asiakkaiden yksilöllisesti arvioituun palvelutarpeeseen. Palveluja ei voi kategorisesti rajata palvelun määrän tai asiakkaan taloudellisen tilanteen perusteella.

Kotihoidon onnistunut suunnittelu ja toteutus vaatii riittävät henkilöstöresurssit

Kotihoitoa hakevan henkilön tilanne ja palvelutarve on arvioitava ja järjestettävä yksilöllisesti. Palveluissa olevan asiakkaan tilannetta on seurattava ja arvioitava tarvittaessa uudelleen, mikä edellyttää riittäviä henkilöstöresursseja ja selkeitä toimintatapoja. Tämä koskee myös kotihoidon toteuttamista.

Useissa kotihoitoa koskevissa valvonta-asioissa on todettu kotihoitoon liittyviä haasteita sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittämättömyyden vuoksi. Myös kotihoidon työn suunnittelussa ja resursoinnissa on saattanut olla puutteita. Esimerkiksi asiakkaiden välisiä siirtymäaikoja ja muuhun välilliseen työhön tarvittavaa aikaa ei ole aina otettu huomioon riittävällä tavalla. Lisäksi palvelutarpeen uudelleenarvioinnissa ja palvelupäätösten ajantasaisuudessa on ollut puutteita. 

Hyvinvointialue voi onnistua kotihoidon toteuttamisessa varmistamalla riittävän henkilöstöresurssin asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin, palvelun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi hyvinvointialueen tulee varmistaa palveluun liittyvien toimintaohjeiden ja toimintatapojen yhteneväisyys ja eheys sekä seurata ja arvioida palvelun toteutumista kokonaisvaltaisesti.

Omavalvonnalla varmistetaan eheä palveluprosessi

Hyvinvointialueiden on omavalvonnallisesti varmistettava eheä palveluprosessi, jossa palvelut arvioidaan, suunnitellaan ja toteutetaan kaikkina aikoina asiakkaiden yksilöllisten palvelutarpeiden edellyttämällä tavalla. Ottamalla valvontaviranomaisten aiemmat valvontahavainnot huomioon toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa hyvinvointialueet voivat välttää toistamasta aiempia epäkohtia.

Sosiaalihuollon ylitarkastajat Leila Eklöv ja Saija Lindström, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
 

Palvelujen järjestäjät ovat tuoneet kevään aikana Itä-Suomen aluehallintoviraston tietoon vaikeudet henkilöstön saatavuudesta erityisesti vanhusten palveluasumisessa ja kotihoidossa. Aluehallintoviraston saamien tietojen mukaan henkilöstön saatavuus on vaikeutunut myös muiden asiakasryhmien palvelutarpeisiin.

Sosiaalihuollon asumispalveluissa ja kotihoidossa tulee olla asiakkaiden tarpeita vastaava määrä ammatillista henkilöstöä. Vanhusten tehostetun palveluasumisen vähimmäishenkilöstömitoitus välittömän asiakastyön osalta on laissa säädetty. 

Aluehallintovirasto piti tarpeellisena selvittää, miten henkilöstö riittää tulevana kesänä vanhustenhuollon ja muiden asiakasryhmien palvelutarpeisiin. 

Itä-Suomen aluehallintovirasto kartoitti tilannetta kunnissa ja kuntayhtymissä Webropol-kyselyllä, joka toteutettiin 18.5. - 3.6.2022 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä yhteensä 19 toimijaa, joista 12 oli yksittäisten kuntien ja 7 kuntayhtymien vastauksia.  

Vastausten mukaan vanhusten tehostetun palveluasumisen paikkoja on joissakin yksiköissä jouduttu vähentämään tai jättämään täyttämättä, jotta henkilöstömitoitus toteutuu voimassa olevan vanhuspalvelulain mukaisesti. Muiden sosiaalihuollon asiakasryhmien osalta ei vastausten mukaan ole samanlaisia haasteita.

Kunnat tekevät vastausten mukaan sekä palveluasumisen että kotihoidon osalta henkilöstön aktiivista rekrytointia sekä ennakoivasti että ajan tasaisesti. Rekrytointipalkkiot ovat myös osassa kuntia käytössä. Henkilöstön saatavuutta varmistetaan myös porrastamalla lomia, käyttämällä vuokratyövoimaa ja  varahenkilöstöä sekä siirtämällä henkilöstöä yksiköiden välillä. Vastauksista ilmeni, että kunnilla ei ole juurikaan enempää keinoja rakenteellisen työvoimapulan eikä ylipäätään työvoimapulan  ratkaisemiseksi. Syrjäseutujen pienissä kunnissa henkilöstöpula on vaikein.

Vastauksista ilmenee, että kuntien yhteistyö yksityisten palveluntuottajien kanssa on pääsääntöisesti aktiivista ja vuorovaikutteista kaikkien sosiaalihuollon asiakasryhmien osalta. Kunnat tekevät ennakoivaa ohjausta ja kartoittavat tilannekuvaa yhteistyössä palveluntuottajien kanssa. Jatkuva keskusteluyhteys palveluntuottajiin ja ajantasainen tieto henkilöstömitoituksen riittävyydestä sekä rekrytointitilanteesta auttaa molemmin puolin ratkaisemaan asioita yhdessä asiakkaiden parhaaksi. Vastauksista ilmenee, että lähes kaikkien vastanneiden kuntien yksityisten palveluntuottajien valvonta on aktiivista. Epäkohtailmoituksiin reagoidaan nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Kunnissa on vastausten mukaan varauduttu tilanteisiin, joissa kunnan tai yksityisen toimijan tuottama palvelu keskeytyisi kokonaan tai osittain. Varautumisessa on huolehdittu muun muassa siitä, että kesän aikana on riittävä sosiaalityön edustus paikalla. Selvitetty on myös vaihtoehtoisia palveluntuottamistapoja ja etsitty ratkaisuja ja toimintatapoja tiiviissä yhteistyössä palveluntuottajien kanssa asiakkaiden palvelujen turvaamiseksi. 

Kunnissa on päivitetty valmiussuunnitelmia häiriö- ja poikkeustilanteiden varalta. Valmiussuunnitelmien käyttöönotto on kyselyn mukaan mahdollista, mikäli muilla  toimenpiteillä ei voida taata asiakkaiden palveluja ja asiakasturvallisuutta.

Sosiaalihuollon asiakkaiden palvelutarpeisiin ja asiakasturvallisuuteen tulee pystyä vastaamaan kaikissa tilanteissa. Aluehallintoviraston kyselyn pohjalta voidaan todeta, että vastanneet palvelunjärjestäjät ja palveluntuottajat ovat varautuneet käytössään olevin keinoin tulevan kesän tilanteeseen kaikkien sosiaalihuollon asiakasryhmien palveluissa.

Henkilöstön saatavuudessa on suuria haasteita, etenkin vanhuspalveluiden osalta. Syrjäseutujen pienet kunnat kärsivät kyselyn mukaan eniten henkilöstöpulasta. Henkilöstön saatavuuden ongelmat ovat suuri uhka sekä asiakasturvallisuudelle että palvelutuotannolle kaikkien sosiaalihuollon asiakasryhmien osalta. Vastauksissa tuotiin esille, että henkilöstön saatavuuteen tulee kehittää laaja-alaisia toimia, jotta alan veto- ja pitovoimaisuutta voidaan lisätä.

Kyselyvastausten ja valvontahavaintojen perusteella aluehallintovirasto katsoo, että rakenteellisen työvoimapulan korjaamiseksi sosiaalihuollon palveluissa tarvitaan toimenpiteitä.

Kirsi Laitinen
ylitarkastaja, sosiaalihuoltoyksikön päällikkö
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Päihteiden käytön lisääntyminen julkisilla paikoilla saattaa aiheuttaa kuntalaisissa monenlaisia tunteita kuten pelkoa, turvattomuutta, välinpitämättömyyttä ja jopa inhoa. Tutkimusten mukaan erityisesti lapset ja nuoret kokevat usein turvattomaksi sellaiset paikat, joissa on päihteitä käyttäviä henkilöitä, päihtyneitä tai sekavasti tai häiritsevästi käyttäytyviä ihmisiä. 

Yli miljoona suomalaista pelkää päihtyneitä, haittoja koetaan sekä taajamassa että maaseudulla

Kohtaatko kadulla tai kotiympäristössä päihtyneitä tai sekavasti käyttäytyviä ihmisiä? Vuonna 2016 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen on pelännyt päihtyneitä ihmisiä julkisilla paikoilla. Päihtyneiden pelkääminen julkisissa tiloissa on meillä paljon yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Haittoja koetaan sekä taajamassa että maaseudulla.  

Pääkaupunkiseudulla päihtyneiden henkilöiden käyttäytyminen heikentää turvallisuuden tunnetta, ja monet ihmiset välttävät liikkumista ulkona erityisesti ilta-aikaan. Lapin matkailukeskuksissa muun muassa päihteiden ongelmakäyttö aiheuttaa haasteita niin turvallisuuspalveluille kuin kuntien hyvinvointiturvallisuudelle.

Lapin hyvinvointiohjelman ja turvallisuussuunnitelman toimeenpanosuunnitelma 2020–2025 laadittiin aluehallintoviraston ja Lapin liiton hyvinvointityöryhmien toimesta laajalla asiantuntijaverkostoyhteistyöllä. Hyvinvointi ja turvallisuus liittyvät läheisesti yhteen ja kuntalaisten turvallisuuden tunne on merkittävä elinvoimaisen kunnan perusedellytys. 

Lapin turvallisuus- ja hyvinvointiverkostojen yhteistyön tavoitteiden selkeyttäminen ja toimenpiteiden suunnittelu toteutettiin Arjen turvallisuus tiekartta- aktivoiva osallisuus syrjäytymisen ehkäisyssä -hankkeessa 2020–2021. Arjen turvallisuus koostuu perinteisistä turvallisuuspalveluista, kuten poliisi, pelastus, ensihoito, tulli, rajavartiosta ja puolustusvoimat sekä hyvinvointiturvallisuudesta. Kuntien hyvinvointiturvallisuutta ylläpidetään ja vahvistetaan ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä ja palveluissa. Perhe, lähiyhteisö, sosiaalitoimi, koulu, terveyspalvelut ja järjestöt ovat keskeisessä roolissa arjen turvallisuuden varmistamisessa. Paikallisten hyvinvointi- ja turvallisuusilmiöiden ja niiden haasteiden ratkaiseminen edellyttää yhteistyötä eri toimijoiden välillä unohtamatta yritystoiminnan turvallisuutta. (Lapin arjen turvallisuuden tiekartta 2021.)

Yhteisölliset menetelmät turvallisuuden edistäjänä

Kuntalaiset toivovat ratkaisuksi päihteiden käytöstä aiheutuviin ongelmiin usein lisää vartiointia ja valvontaa. Pääkaupunkiseudun päihdetilannekyselyssä asukkaat ehdottivat turvallisuuden lisäämiseksi valvonnan lisäksi muun muassa lisää valaistusta ja ruiskujen keräysastioita puistoihin. Lisäksi toivottiin jalkautuvaa työtä ja poliisin valvontaa asuinalueilla sekä erilaista ennalta-ehkäisevää verkostotyötä päihteiden käytön juurisyihin puuttumiseksi.

Näiden toimien lisäksi meillä tulisi olla tarjolla riittävästi matalan kynnyksen palveluita riittävillä aukioloajoilla, myös iltaisin viikonloppuisin. Suurimmissa kaupungeissa näitä palveluita tulisi olla sijoitettuna tasaisesti ympäri kaupunkia, jolloin mahdolliset lieveilmiöt eivät kasautuisi yhdelle alueelle. Päihteitä käyttäville tulisi tarjota vastikkeellista ja mielekästä työtoimintaa, jolloin tarve omaisuusrikoksiin vähenee.

Tällä hetkellä kaikissa suuremmissakaan kunnissa ei ole välttämättä ole paikkoja, joissa päihtyneet ihmiset voisivat viettää aikaa. Tämä lisää ihmisen oleskelua julkisissa tiloissa, kuten esimerkiksi ostoskeskuksissa.

Ympäristötyön avulla lisätään turvallisuutta ja päihteitä käyttävien ihmisten osallisuutta

Ympäristötyön (käytetään myös termiä naapurustotyö) tavoitteena on vähentää päihteiden käytöstä aiheutuvia lieveilmiöitä kaupunkitilassa, asuinalueella ja esimerkiksi päihdepalveluiden ja asumisyksiköiden lähistöllä.

Ympäristötyötä suunnitellaan ja tehdään yhteistyössä päihteitä käyttävien ja päihdeongelmasta toipuneiden ihmisten kanssa vahvistaen heidän hyvinvointiansa ja osallisuutta yhteiskuntaan.  Ympäristötyöntekijät jalkautuvat säännöllisesti ja suunnitelmallisesti ympäristöön, kortteleihin ja kaduille, puistoihin ja esimerkiksi päiväkotien ja koulujen lähistöille.  Ympäristöstä siivotaan esimerkiksi käyttövälineitä ja muita roskia. Työn tarkoitus ei kuitenkaan ole pelkästään roskien kerääminen, vaan tavoitteena on olla näkyvillä ja saatavilla, vastata naapureiden kysymyksiin ja puuttua järjestyshäiriöihin mahdollisuuksien mukaan ja ohjata päihteitä käyttäviä ihmisiä muita huomioivaan käyttäytymiseen.

Kaupunki kuuluu kaikille -toimintamalli

Lapset saattavat kokea turvattomuutta paikoissa, joissa on päihteitä käyttäviä tai sekavasti käyttäytyviä ihmisiä. Kaupunki kuuluu kaikille -toimintamallin tavoite on lisätä lasten ymmärrystä päihteiden ongelmakäyttöön liittyvistä ilmiöistä kaupunkitilassa. Mallin avulla voidaan vähentää ennakkoluuloja ja pelkoja sekä lisätä lasten turvallisuuden tunnetta, vahvistaa lapsen omaa toimijuutta ja turva- ja tunnetaitoja.

Lisäksi on tärkeää muistaa, että vaikka päihteiden käyttö julkisessa tilassa saattaa aiheuttaa turvattomuutta, suurin osa ihmisistä käyttäytyy kuitenkin asiallisesti ja monet ongelmatilanteet ovat vältettävissä ystävällisellä asenteella. Kohtaamiset eivät kuitenkaan aina suju miellyttävästi, ja sen vuoksi tarvitsemme vartioinnin ja valvonnan rinnalle myös muita hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviä menetelmiä.

Liian monen lapsen joulutunnelma kärsii aikuisen humalan vuoksi. Perinteinen Anna lapselle raitis joulu -kampanja järjestetään tänä vuonna 24. kerran. Kampanja muistuttaa kaikkia aikuisia päihteettömän läsnäolon tärkeydestä. Iloinen yhdessä olo turvallisen aikuisen seurassa on paras lahja lapselle. Annetaan tänäkin vuonna lapsille raitis rauhallinen joulu!

Kirjoittajat:
Ylitarkastaja Sanna Ylitalo, Lapin aluehallintovirasto
Asiantuntija Inari Viskari, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lähteet:

• Helameri, Eeva, Iivari, Pekka, Raasakka, Eija, Viinamäki, Eeva. Lapin arjen turvallisuuden tiekartta. Lapin ammattikorkeakoulu, 2021.
• Helsingin kaupunki. Helsingin kaupungin turvallisuussuunnitelma (2015).
• Keskinen, Vesa & Laihinen, Eija (2017). Kaikesta huolimatta turvallista. Helsingin turvallisuustutkimus 2015. Tutkimuksia 2017:2. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.
• Mäkelä, Pia; Härkönen, Janne; Lintonen, Tomi; Tigerstedt, Christoffer; Warpenius, Katariina. Näin Suomi juo - Suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2018.
• Warpenius, Katariina, Holmila, Marja, Tigerstedt, Cristoffer. Alkoholi- ja päihdehaitat läheisille, muille ihmisille ja yhteiskunnalle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2013.
• STT (2021) Pääkaupunkiseudun päihdetilannekyselyyn tuli runsaasti ja vastauksia ja kehitysehdotuksia.
• Viskari, Lund & Avellan (2015). Erilainen naapuri. Asuinaluelähtöisen ympäristötyön menetelmiä ja kokemuksia. Sininauhasäätiö.

Resultaten av skolhälsoenkäten som genomfördes förra våren visar en positiv utveckling: Rökning och berusningsdrickande bland unga har minskat. Men hur ser resultaten ut om vi gräver lite djupare och granskar resultaten mer regionalt?

Resultaten från Norra Finland (Norra Österbotten, Kajanaland och Lappland)

Enligt resultaten som publicerades i september har ungdomar i Norra Finland, dvs. elever i årskurserna 8–9, minskat användningen av rusmedel. Också andelen nyktra har ökat något sedan enkäten 2019. Användningen av tobaksprodukter, tobak och snus, har minskat, vilket till en del torde förklaras av problem med tillgången. När den svenska gränsen är stängd har tillgången till snus i gatuhandeln varit dålig och priset högt.

Antalet nyktra unga har ökat redan i flera år och även i Norra Finland är 60–70 procent av eleverna i årskurs 8–9 nyktra. Hälften av eleverna i årskurs 8–9 har inte provat tobaksprodukter.

Vad gäller gymnasieklasserna 1–2 har utvecklingen i Norra Finland till största delen varit bättre. Visserligen har det i Kajanaland skett en liten ökning i att prova cannabis, berusningsdrickande och användning av tobaksprodukter.  Över 50 procent av gymnasieeleverna har inte provat någon tobaksprodukt.

Men vad händer med flickor i yrkeshögskolan?

Berusningsdrickande, cannabistestande och användning av snus har ökat i hela regionen för flickor som studerar i yrkesläroanstalter. Av flickorna använder 7–10 procent snus varje dag, vilket är en betydande andel. Det vore bra att fundera närmare på denna utveckling, för inom ett par år kan dessa unga redan hålla på att bli mödrar och vara villiga att sluta använda snus. Men har vi kunskap om avvänjning från starka snusprodukter på rådgivningarna? Det är viktigt att redan nu börja diskutera hur användning av starka nikotinprodukter påverkar fostret och hur vi hittar rätt behandling och hjälp för att sluta använda snus.

Den minskade användningen av rusmedel har sannolikt också påverkats av corona. Under coronatiden har ungdomarna varit isolerade i sina hem och det sociala umgänget har begränsats till skol- och studievärlden. Ofta är ungas testande och användning av rusmedel starkt förknippade med socialt tryck och gruppverksamhet. När kontakterna är få är också grupptrycket att börja använda nikotinprodukter och andra rusmedel betydligt mindre. 

Redan nu har man fått höra att ungdomarna har samlats i stora grupper efter att coronabegränsningarna slopats och att användningen av alkohol och tobaksprodukter har ökat. Nu är det dags att agera och föra rusmedel på tal med barn och unga, både hemma och i andra uppfostringsmiljöer.

I den finländska kulturen har rusmedel spelat en stor roll både i glädje och sorg. Är det dags för en ny kultur? De unga behöver stöd och alternativ till ett rusmedelsfritt liv för att den goda utvecklingen ska kunna fortsätta. Och att vi kunde glädja oss och sörja med ord och handlingar utan rusmedel. Skulle det äntligen vara så att användning av rusmedel inte skulle vara en obligatorisk rit för att bli vuxen?

Skribenterna:

Saija Himanka
regional koordinator
EHYT rf

Raija Fors
överinspektör
basservice, rättsskydd och tillstånd
Regionförvaltningsverket i Norra Finland

Viime keväänä tehdyn kouluterveyskyselyn tulokset kertovat positiivisesta kehityksestä: Nuorten tupakanpoltto ja humalajuominen ovat vähentyneet. Mutta miltä tulokset näyttävät, jos sukellamme hiukan syvemmälle, ja tarkastelemme tuloksia tarkemmin alueellisesti?

Pohjois-Suomen (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) tulokset

Syyskuussa julkaistujen tulosten mukaan Pohjois-Suomen nuoret eli 8.–9. luokkalaiset ovat vähentäneet päihteidenkäyttöä. Myös raittiiden määrä on kasvanut hiukan sitten vuoden 2019 kyselyn. Tupakkatuotteiden, tupakan ja nuuskan, käyttö on vähentynyt, mikä selittynee osalta niiden saatavuusongelmilla. Ruotsin rajan ollessa kiinni nuuskan saatavuus on ollut katukaupassa heikkoa ja hinta korkealla.

Raittiiden nuorten määrä on kasvanut jo vuosia ja Pohjois-Suomenkin alueella 8.–9. luokkalaisista nuorista raittiita on 60–70 prosenttia. Puolet kasi- ja ysiluokkalaisista ei ole kokeillut tupakkatuotteita.

Lukion 1.–2. luokkien osalta kehitys Pohjois-Suomessa on ollut pääosin parempaan suuntaan. Tosin Kainuussa on ollut vähäistä kasvua kannabiskokeiluissa, humalajuomisessa ja tupakkatuotteiden käytössä.  Lukiolaisista yli 50 prosenttia ei ole kokeillut mitään tupakkatuotetta.

Mutta mitä onkaan tapahtunut ammattikoulussa opiskeleville tytöille?

Humalajuominen, kannabiskokeilut ja nuuskan käyttö on lisääntynyt koko alueella ammattioppilaitoksessa opiskelevien tyttöjen osalta. Nuuskaa käyttää päivittäin jo 7–10 prosenttia tytöistä, mikä on jo merkittävä määrä. Kehitystä olisi hyvä pohtia tarkemmin, sillä joidenkin vuosien päästä nämä nuoret voivat olla jo tulossa äideiksi ja heillä saattaa olla halu luopua nuuskan käytöstä. Mutta löytyykö meiltä osaamista vahvoista nuuskatuotteita vierottamiseen neuvoloissa? Jo nyt olisi tärkeää aloittaa keskustelu siitä, miten vahvojen nikotiinituotteiden käyttö vaikuttaa sikiöön ja kuinka löydämme oikean hoidon ja avun nuuskan käytön lopettamiselle.

Päihteiden käytön vähenemiseen on todennäköisesti vaikuttanut myös korona. Korona-aikana nuoret ovat olleet eristettyinä koteihinsa ja sosiaalinen kanssakäyminen on rajoittunut koulu- ja opiskelumaailmaan. Usein nuorten päihdekokeiluihin ja päihteidenkäyttöön liittyy vahvasti sosiaalinen paine ja ryhmässä toimiminen. Kun kontaktit ovat vähäisiä, myös ryhmänpaine aloittaa nikotiinituotteiden ja muiden päihteiden käyttö on huomattavasti vähäisempää.

Jo nyt kuuluu kentältä, että koronarajoituksista luopumisen jälkeen nuoret ovat kokoontuneet isoissa joukoissa ja myös alkoholin ja tupakkatuotteiden käyttö on lisääntynyt. Nyt on hyvä aika toimia ja ottaa päihteet puheeksi lasten ja nuorten kanssa sekä kotona että muissa kasvatusympäristöistä.

Suomalaisessa kulttuurissa päihteet ovat olleet isossa roolissa niin iloissa kuin suruissa. Olisiko nyt aika uudelle kulttuurille? Nuoret tarvitsevat tukea ja vaihtoehtoja päihteettömään elämään, jotta hyvä kehitys voisi jatkua. Että osaisimme iloita ja surra sanoilla ja teoilla ilman päihteitä. Olisiko vihdoin niin että päihteiden käyttö ei olisi pakollinen riitti aikuisuuteen?

Kirjoittajat:

Saija Himanka
aluekoordinaattori
EHYT ry

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]

Under hösten 2021 har Regionförvaltningsverket ordnat webbinarier om sjukhusundervisning och krävande särskilt stöd tillsammans med sjukhusskolorna. Sjukhusundervisning ordnas i 18 av våra 20 sjukvårdsdistrikt och i tre av dem på svenska. Ändå är begreppet sjukhusundervisning okänt för många – och bra så. Ju färre som behöver den verksamheten, desto bättre. Det betyder att vi har friska barn i vårt samhälle.

Tyvärr finns det ändå barn som under längre eller kortare perioder är knutna till sjukhus och därmed har rätt till sjukhusundervisning. Andelen barn som har behov av sjukhusundervisning har ökat och framför allt har antalet elever som deltar i barn- och ungdomspsykiatriska undersökningar öket. Behovet av den konsultativa sjukhusundervisningen har därmed skjutit i höjden. Staten har därför gått in för att stöda dem som erbjuder sjukhusundervisning med projektbidrag.

Som en del av detta ville man inom projektet öka kunskapen om vad sjukhusundervisning är och kan vara. I samband med arbetet med webbinarierna kom jag i kontakt med flera lärare som är knutna till sjukhusundervisningen. I diskussioner med dessa har många frågor i mig väckts. Det har blivit klart för mig att lärararbetet vid en sjukhusskola skiljer sig från lärararbetet i andra skolor. En sjukhuslärares insats kan inte räknas enbart i undervisningstimmar. Lärararbetet handlar om att ingå i ett mångprofessionellt team, att möta sjukhuspersonal och föräldrar och att möta en elev i sitt mest sårbara tillstånd. Jag har diskuterat värdegrund, elevsyn och målsättningen med undervisningen. En del kanske kan tänka att skolan är en bisak för ett barn som är sjukt, men skolgången för ett sjukt barn symboliserar framtidstro och normalitet och är en viktig del av barnets vardag.

Då ett barn är sjukt ställs allting på sin spets. Man behöver ställa de riktigt stora frågorna. Och då man ställer de riktigt stora frågorna kring skolgång behöver syftet med undervisningen vara mycket klar. Varför gör vi det här? Vad är viktigt och vad kan gallras bort? Ifall vi behöver minska omfattningen, hur ska vi då bedöma?

I det här fallet blir det alltså viktigt att falla tillbaka på lagen och styrdokumenten, för det är där vi hittar svaren på frågorna. Jag tror att de svaren är det vi behöver minnas också då vi ordnar skolgång för den stora majoriteten av eleverna. Vi har så avancerad kunskap om vad skola är så vi nästan tappar bort oss. Vi glömmer grunden till verksamheten och fokuserar på detaljerna. Då missar vi det väsentliga. Om vi backar några steg kan vi konstatera att målet med grundläggande utbildning är att stödja elevernas utveckling till humana människor och etiskt ansvarskännande samhällsmedlemmar samt att ge dem sådana kunskaper och färdigheter som de behöver i livet (lag om grundläggande utbildning 628/1998, 2 §). Med detta som övergripande mål för undervisningen blir det plötsligt mycket enklare att ta ställning till detaljerna i vardagen, det är jag övertygad om.

I vår evenemangskalender hittar du nätkursen Sjukhusundervisning på svenska i Egentliga Finland (Hösten 2021). 

Kontakt: överinspektör Malin Eriksson, [email protected], tfn 0295 018 618

Tunteet on tarkoitettu tunnettaviksi

Näin toteaa työterveyspsykologi Arto Pietikäinen, joka nimeää tunteiden kohtaamisen tärkeimmäksi kyvyksemme epävarmuutta herättävissä tilanteissa. Epävarmoissa ja epänormaaleissa tilanteissa on normaalia murehtia ja huolestua. Ajatuksiaan ja tunteitaan on kuitenkin hyvä pysähtyä tarkastelemaan, jotta voi tulla paremmin tietoiseksi niistä ja tunnistaa ne oman mielen tuottamiksi. Ne eivät useinkaan vastaa tosiasioita, vaan ovat omien mielikuvien ja aikaisempien kokemustemme värittämiä. Pietikäisen mainitsema ajatusten ja tunteiden kohtaaminen edellyttää niiden tarkastelua ikään kuin etäämpää. Tunteiden ja huolta tuottavien ajatusten kieltäminen tai torjuminen voi voimistaa niitä ja nostaa ne pintaan yllättävissä tilanteissa. Toisten ihmisten ajatukset toimivat myös hyvänä peilinä ja auttavat usein oivaltamaan jotakin aivan uutta.  Yksin ei ole hyvä jäädä murehtimaan, vaan tunteista ja ajatuksista on tärkeää puhua. 

Epävarmuutta sisältävä korona-aika

Epävarmuutta monin tavoin sisältävä korona-aika on tuonut korostetusti esiin faktatiedon merkityksen. Monet asiat vahvistuvat vasta tutkimustiedon myötä.  Meidän on kansalaisina pitänyt tarttua viime aikoina luotettavimpana pitämäämme saatavissa olevaan tietoon.  Sellainen tilanne ymmärrettävästi on maaperä tulkinnoille, epäilylle ja kritiikille. Yksilölliset arkipäivän selviytymiskeinot ovat olleet todella tärkeitä korona-aikana.
Epävarmuutta tuottavat tilanteet ja niihin liittyvät tunteet kasautuvat helposti mieleemme. Ne saattavat aktivoitua ja voimistua uusissa tilanteissa ja tuottaa hämmennystä pieneltä tuntuvan asian saamasta voimakkaasta reaktiosta. Mitä itse kukin voi asialle tehdä? Itsereflektiosta puhutaan paljon, olisiko siitä apua hämmennystä tuottaneiden tunteiden ja ajatusten jäsentelyssä. Itsereflektiossa ihminen pysähtyy tarkastelemaan tunteitaan, ajatuksiaan ja käsityksiään, niin että se mahdollistaa niiden muuttamisen. Hän muodostaa uusia näkökulmia, joita oppii käyttämään elämässään. 

Itsereflektio avuksi

Itsereflektion avuksi tarvitaan jäsennystä, jolla mielessä olevia asioita on helpompi tarkastella. Tarvitaan kysymyksiä ja usein myös asioiden kirjoittamista, puhumista tai muuta ilmaisun keinoa.  Ensimmäinen askel on mieltämme askarruttavan asian täsmentäminen. Mistä oikein on kyse? Mihin asiaan tai tilanteeseen tunteemme ja ajatuksemme liittyvät? Se olisi hyvä täsmentää mahdollisimman ytimekkääksi ja konkreettiseksi. Tarvitaan myös suunta ja tavoitetila: Miten haluan asian ratkeavan? Millainen tilanne on silloin, kun se on ratkennut?

Kun ydinasia ja suunta sen ratkeamiseksi on mietittynä, on aika ryhtyä miettimään ratkaisuvaihtoehtoja. Niitä on hyvä miettiä laajasti. Mukaan kannattaa ottaa myös ne, joita ei pidä realistisina. Ne sisältävät usein mahdollisuuksia, joita yllättäen voikin hyödyntää. Ratkaisuvaihtoehdoista on tärkeää kuitenkin valita se, jonka arvioi olevan toimivin. 

Toteutusvaiheessa ratkaisun kokeileminen on oleellista. Kannattaa suunnitella, miten, missä ja milloin ratkaisun toteuttaa. On hyvä muistaa, että ratkaisun hakeminen ja sen kokeileminen voi viedä aikaa ja sisältää monia turhauttaviakin tilanteita. Meistä jokainen tarvitsee omien ajatusten ja niihin liittyvien tunteiden uudelleen tarkasteluun ja uusien toimintatapojen löytämiseen aikaa. Tärkeää on myös, että ei jää uusia ratkaisuja etsivien ajatustensa ja toimiensa kanssa yksin.  Itsereflektiota tarvitaan muutoksiin, mutta se ei aina riitä. 

Oman muutosprosessinsa arvioinnissa on hyvä kiinnittää huomio enemmän edistysaskeliin kuin ongelmakohtiin. Pienetkin edistysaskeleet on oleellista huomata, jotta voi vahvistaa luottamusta valitun muutoksen merkitykseen.  Toisten ihmisten havainnot ovat usein merkityksellisiä, jotta motivaatio säilyy.

Kirjoittajat:
Liisa Kiviniemi
yliopettaja (TtT)
Oulun ammattikorkeakoulu

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]

MiePäVäki-työryhmä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki).  Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset: 
•    Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)
•    Ennaltaehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö on kannattavaa (30.6.2021)
•    Aluehallintovirasto osallisuuden mahdollistajana (6.7.2021)
•    Ikääntyneiden naisten kokema parisuhdeväkivalta on huolestuttavan yleinen ilmiö (15.9.2021)

Lähteet:
Pietikäinen, A. Blogi https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/ahdistuksen_omahoito/Pages/osio3.aspx  . Hakupäivä 8.8.2021
Rytilahti, M. Arto Pietikäisen haastattelu Mieli ry:n nettisivuilla 
Vuokila-Oikkonen P. & Kiviniemi L. 2014. Häpeän kokemus vaatii käsittelyä ja uusien mahdollisuuksia löytymistä. Pro terveys 3/2014, 38-40.
 

Kirjoittaja kohtaa työssään väkivaltatyön asiantuntijana ikääntyneisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja pitää ilmiön ehkäisemistä tärkeänä asiana. Kirjoituksessa käsitellään erityisesti ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa.

Ikääntyneiden naisten kokema parisuhdeväkivalta on sosiaalinen ongelma ja laaja-alainen ilmiö, joka tuottaa naisille monimuotoista kärsimystä. Ilmiöstä ja sen yleisyydestä on vähän tutkimustietoa, eikä Suomessa tilastoida systemaattisesti ikääntyneiden väkivaltakokemuksia. Prevence Study of Abuse and Violece Against Older Women (2011) kartoitti viidestä eri Euroopan maasta 60–97-vuotiaiden naisten kokemaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä viimeisen 12 kuukauden ajalta. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 2880 naista. Tulosten mukaan suomalaisista 60–97-vuotiaista naisista 25 prosenttia oli kokenut väkivaltaa tai kaltoinkohtelua. Väkivalta oli ollut 14 prosentilla monimuotoista, mutta harvinaista ja kuudella prosentilla monimuotoista ja yleistä. (Luoma ym. 2011, 7, 28.)

Ikääntyneiden naisten kokema väkivalta näyttäytyy edellisen tutkimuksen perusteella huolestuttavan yleisenä ilmiönä. Väestön vanhetessa ja ikääntyneiden määrän kasvaessa yhteiskunnan tulisi puuttua ilmiöön tehokkaammin ja suojella naisia määrätietoisemmin parisuhteessa tapahtuvalta väkivallalta.

Monimuotoinen väkivalta

Ikääntyneiden kaltoinkohtelulla tarkoitetaan laiminlyöntiä, fyysistä, seksuaali-, henkistä, emotionaalista, taloudellista ja rakenteellista väkivaltaa. Laiminlyönti sisältää perustarpeiden ja hoidon ohittamisen, fyysinen väkivalta konkreettisia väkivallantekoja ja seksuaaliväkivalta seksuaalissävytteisiä tai fyysisiä seksuaalisuutta loukkaavia toimia. Henkinen ja emotionaalinen väkivalta tapahtuu verbaalisella tasolla, taloudellinen väkivalta taloudellisena hyväksikäyttönä tai omaisuuden kontrollointina, ja rakenteellinen väkivalta ikäsyrjintänä sekä negatiivisina ja stereotyyppisinä asenteina ikääntyneitä kohtaan. Kaltoinkohtelua voi harjoittaa myös omatoimisesti tilanteissa, joissa henkilö ei kykene heikentyneen toimintakykynsä vuoksi huolehtimaan itsestään. (Lehtonen & Perttu 1999, 106–107; Hirsch 2003, 170–172; Brozowski & Hall 2010, 1184; Roberto & McCann 2018, 1.)

Parisuhdeväkivallalla tarkoitetaan tässä blogikirjoituksessa käyttäytymismallia, jonka kautta mies pakottaa, kontrolloi, hallitsee ja nöyryyttää naista (Hamby & Koss 2003, 4). Vaikka väkivaltaa ja uhkailua harjoittavat yksittäiset miehet ja väkivallan kohteena on nainen, on parisuhdeväkivalta samanaikaisesti ilmiö, jota tarkastellaan ja määritellään julkisuudessa, viranomaistyöskentelyssä ja lainsäädännössä. Tämän vuoksi parisuhdeväkivallalla voidaan tulkita olevan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kehys. (Keskinen 2005, 16.)

Ikääntyneiden naisten kokemalla parisuhdeväkivallalla on omia tunnusmerkkejä ja vakavia seurauksia, eikä parisuhteen päättäminen ole yksinkertaista

Ikääntyneiden naisten kokemalla parisuhdeväkivallalla on omanlaisia tunnusmerkkejä. Tunnusmerkit liittyvät muun muassa parisuhdeväkivallan ja väkivallan dynamiikan piirteisiin. Useiden altistavien tekijöiden esiintyminen yhdessä lisää ikääntyneiden naisten riskiä joutua väkivallaksi kohteeksi. Parisuhteissaan naisilla on tilastollisesti kolminkertainen mahdollisuus joutua miestä todennäköisemmin fyysisen ja seksuaaliväkivallan uhriksi. Naisilla altistavina tekijöinä toimivat sukupuoli, haavoittuvaisuus, valtaan ja hallintaan liittyvät tekijät, pieni sosiaalinen verkosto, stressi, hoitotaakka, puolisoiden keskinäinen riippuvuus sekä aiemmat väkivaltakokemukset. Väkivallan riskiä nostavat edelleen fyysiset terveysrajoitteet, leskeys ja naimattomuus, kun taas avioliitto, riittävä tulotaso ja sosiaaliset suhteet toimivat väkivallalta suojaavina tekijöinä. (Spangler & Brandl 2007, 323–325; Cohen, Levin, Gagin & Friedman 2007, 1229; Brozowski & Hall 2010, 1186; 1194–1195; Tetterton & Farnsworth 2011, 2938; Roberto & McCann 2018, 10–11.)

Koska väkivaltaisessa parisuhteessa korostuu puolisoiden välinen tarvitsevuus ja riippuvuus sekä naisen vahingoittaminen, hallitseminen ja alistaminen, saavat naisten kokemukset väkivaltaisessa parisuhteessa erilaisen merkityksen luottamuksen, tasa-arvon toteutumisen, itsemääräämisoikeuden ja yksilöllisyyden näkökulmasta (Nilosaari 2019, 87).

Ikääntyneiden naisten kokeman parisuhdeväkivallan seuraukset ovat vakavia. Väkivaltakokemuksilla ja sairastuvuudella on todettu olevan selkeä yhteys, ja väkivalta lisää naisten kuolleisuusriskiä. Väkivalta alentaa naisilla yleistä terveydentilaa ja aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä ja somaattisia oireita, esimeriksi post-traumaattista stressiä, ahdistuneisuutta, unihäiriöitä, itsetuhoisuutta, kroonista kipua, masennusta, päänsärkyä, allergioita ja vatsavaivoja. Tämän vuoksi väkivaltaa kokeneet naiset käyttävät tavallista enemmän terveydenhoitopalveluita. Osa naisista ei tunnista kokemaansa väkivaltaa, tai he eivät halua kertoa kokemuksistaan. Naiset syyllistävät itseään ja pyrkivät selittämään puolisonsa väkivaltaista käyttäytymistä esimerkiksi terveydellisten haasteiden kautta. (Cohen, Levin, Gagin & Friedman 2007, 1229; Tetterton & Fransworth 2011, 2929; Yunus, Hairi & Choo 2017, 200, 207–209; Kilbane & Spira 2018, 168.)

Ikääntyneiden naisten väkivaltaiseen parisuhteeseen liittyy kiinteästi puolisoiden keskinäinen riippuvuuden ja haavoittuvuuden monimutkainen yhdistelmä ja ihmisten luonnollinen ikääntymisprosessi. Tämän vuoksi keskinäinen riippuvuus, fyysiset vammat ja avun tarve voivat vaikeuttaa naisilla väkivaltaisen suhteen päättämistä. Yhteisasuminen, yhteistalous, mielenterveyteen liittyvät haasteet, persoonallisuuden piirteet, päihteiden käyttö ja naisen pelko puolison kostosta ovat tekijöitä, jotka sitovat puolisoita toisiinsa. Naisten kokema yksinäisyys ja yksinäisyyteen kiinnittyvä negatiivinen merkitys voivat sitoutua naisissa heidän kokemaansa kärsimykseen ja olemassaoloon liittyviin pelkoihin. Edellä kuvatut tekijät voivat kääntyä uhaksi naista itseään vastaan ja tuottaa sosiaalista eristäytymistä. Ilmiöön liittyy lisäksi sosiokulttuurisia, ympäristöön ja perhekulttuuriin sisältyviä ominaisuuksia, joita ovat esimerkiksi ikääntyneiden asuinolosuhteisiin, perheenjäsenten välisiin suhteisiin sekä avun hakemisen ja sen vastaanottamisen valmiuteen liittyvät tekijät. (Mysuk, Westendrop & Lindenberg 2015, 3039, 3053-3054; Band-Winterstein, Eisikovits & Koren 2010, 461, 463; Kilbane & Spira 2018, 168–169.)

Turvallinen ja arvokas vanhuus vaatii toimia yhteiskunnalta väkivallan ehkäisemiseksi

Ikääntyneiden naisten kokema väkivalta parisuhteessa on vakava ilmiö, joka vaatii puuttumista mikrotasolla tapahtuvien toimien lisäksi rakenteellisella ja yhteiskunnallisella tasolla. Vain siten naisten suojaaminen väkivallalta on riittävän tehokasta ja naisilla olisi paremmat edellytykset turvalliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen.

Yhteiskunnan sallivat asenteet väkivaltaa kohtaan ja ikääntyneiden kokema ikäsyrjintä edesauttavat väkivaltaan puuttumattomuutta, jotka puolestaan ovat osa väkivaltailmiön rakenteellista ongelmaa. Palvelujärjestelmässä yksilön vastuun ja omaishoitajuuden korostaminen, avun saamisen hitaus sekä avun oikea-aikaisuuden viivästyminen mahdollistavat väkivallan jatkumisen, eikä naisten kokemusten mukaan konkreettista ja oikea-aikaista apua ole aina tarjolla (Nilosaari 2019, 83–84).

Määrätietoinen puuttuminen parisuhdeväkivaltaan viestittäisi ikääntyneille naisille siitä, että heidän hyvinvointinsa sekä turvallisten asuinolosuhteiden takaaminen ovat meille kaikille tärkeitä asioita. Tällainen toimintatapa sisältyy aitoon välittämiseen.

Kirjoittajat:

Eveliina Nilosaari
väkivaltatyön asiantuntija (YTM)
Oulun ensi- ja turvakoti ry, Tukikeskus Varjo

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]

MiePäVäki-työryhmä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset: 

• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)

• Ennaltaehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö on kannattavaa (30.6.2021)

• Aluehallintovirasto osallisuuden mahdollistajana (6.7.2021)

Lähteet:

Band-Winterstein, Tova & Eisikovits, Zvi & Koren, Chaya 2010: Between Remembering and Forgetting. The Experience of Forgiveness among Older Abused Women. Qualitative Social Work 10 (4), 451–466.

Brozowski, Kari & Hall, David R 2010: Physical and Sexual Abuse of Elders in Canada. Journal of Interpersonal Violence 25 (7), 1183–1199.

Cohen, Miri & Levin, Sarah Halevy & Gagin, Roni & Friedman, Gideon 2007: Elder Abuse: Disparities Between Older People’s Disclosure of Abuse, Evident Signs of Abuse, and High Risk Abuse. JAGS 55, 1124–1230.

Hamby, Sherry L. & Koss Mary P. 2003: Violence Against Women: Risk Factors, Consequences, and Prevalence. Teoksessa Liebschutz, Jane M. & Frayne, Susan M. & Saxe, Glenn N., (toim.). Violence Against Women. American College Physicians. Philadelphia, 3–38.

Hirsch, Calvin H. 2003: Mistreatment of Older Women. Teoksessa Liebschutz, Jane M. & Frayne, Susan M. & Saxe, Glenn N. (toim.): Violence Against Women. A Physician´s Guide to Identification and Management. American College of Physicians. Philadelphia, 169–190.

Keskinen, Suvi 2005: Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat. Sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt. Tampere University Press. Tampere.

Kilbane, Teresa & Spira, Marcia 2018: Domestic Violence or Elder Abuse? Why it Matters for Older Women. Families in Society 91 (2), 165–170. First Published 3.3.2018.

Lehtonen, Anja & Perttu, Sirkka 1999: Naisiin kohdistuva väkivalta. Tammer-Paino Oy. Tampere.

Luoma, Minna-Liisa & Koivusilta, Mira & Lang, Gert & Enzenhofer, Edith & De Donder, Liesbeth & Verté, Dominique & Reingarde, Jolanta & Tamutiene, Ilona & Ferreira- Alves, José & Santos, Ana J. & Penhale, Bridget 2011: Prevalence Study of Abuse and Violence against Older Women. Results of a Multi-cultural Survey in Austria, Belgium, Finland, Lithuania, and Portugal. (European Report of the AVOW Project). National Institute for Health and Welfare (THL). Finland. https://thl.fi/documents/189940/259311/AVOWEuropeanResearchReport_April2011.pdf. Viitattu 17.8.2021.

Mysyuk, Yuliya & Westendrop, Rudi G. J. & Lindenberg, Jolanda 2015: Perspectives on the Etiology of Violence in Later Life. Journal of Interpersonal Violence 31 (18), 3039–3062.

Nilosaari, Eveliina 2019: Seksuaalinen kaltoinkohtelu ikääntyneiden naisten parisuhteissa. Pro gradu -tutkielma. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/64064/Nilosaari.Eveliina.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 17.8.2021.

Roberto, Karen A. & McCann, Brandy Renee 2018: Violence and Abuse in Rural Older Women´s Lives: A Life Course Perspective. Journal of Interpersonal Violence. First Published 15.2.2018, 1–23.

Spangler, Deb & Brandl, Bonnie 2007: Abuse in Later Life: Power and Control Dynamics and a Victim-Centered Response. Journal of the American Psychiatric Nurses Association. 12 (6), 322–332.

Tetterton, Summer & Farnsworth Elizabeth 2011: Older Women and Intimate Partner Violence: Effective Interventions. Journal of Interpersonal Violence 26 (14), 2929–2942. First Publisher 13.12.2010.

Yunus, Raudah & Hairi, Noran Naqiah & Choo, Wan Yuen 2017: Consequences of Elder Abuse and Neglect: A Systematic Rewiew of Observational Studies. Trauma, Violence & Abuse 20 (2), 197–213.

Hyvä mielenterveys on tärkeä voimavara niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Se tukee tasapainoista elämää ja luo edellytyksiä toimia erilaisissa yhteisöissä. WHO (2014) onkin määritellyt mielenterveyden hyvinvoinnin tilaksi, jossa ihminen tunnistaa omat kykynsä, selviytyy normaaleista elämään kuuluvista paineista, sekä pystyy työskentelemään tuloksia tuottavasti ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.Mielenterveys on yhteydessä fyysiseen terveyteen ja toimii välttämättömänä yleisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn perustana. Mielenterveyteen vaikuttavat sosiaaliset, biologiset, taloudelliset sekä ympäristölliset tekijät. Tutkimustiedon perusteella tiedetään, että ihmisen psyykkiset voimavarat lisääntyvät suotuisissa olosuhteissa ja vähenevät epäsuotuisissa olosuhteissa.

Väestön fyysinen terveys ja elinajanodote ovat parantuneet, mutta mielenterveyden osalta samansuuntaista kehitystä ei ole havaittavissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laajasti hyvinvointia ja terveyttä kartoittavassa FinSote2020-kyselytutkimuksessa ilmenee, että ihmisten kokemus omasta psyykkisestä kuormittuneisuudesta on lisääntynyt. Myös aiemmat tutkimukset ja erilaiset indikaattorit osoittavat, että mielenterveysongelmista kärsiviä on kaikissa ikäryhmissä ja mielenterveysongelmiin kaivataan apua.

Tilanne Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaalla ikävakioitu THL:n mielenterveysindeksi on maan suurin ja mielenterveyshäiriöt ovat yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Mielenterveyden ongelmat koskettavat myös nuoria. Pohjois-Pohjanmaalla on maan eniten mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saavia 18-24-vuotiaita. Mielenterveysongelmien yleisyydestä kertoo se, että lähes 20 %:lla suomalaisista on jokin mielenterveyden häiriö. (OECD/EU, IHME 2018). Lisäksi suomalaisilla on lähes 50 % elinikäinen riski sairastua mihin tahansa psyykkiseen sairauteen (Kessler ym. 2007, Suvisaari ym. 2009). Mielenterveysongelmiin kytkeytyy usein myös päihde- tai muita riippuvuuksia. Aikuisista noin 30 % ylittää alkoholin ongelmakäytön rajat (Sotkanet, 2018) ja noin 3 %:lla suomalaisista on rahapeliongelma (Cantell ym. 2019).

Mielenterveyden häiriöistä aiheutuu inhimillisen kärsimyksen lisäksi taloudellisia kustannuksia. Mielenterveysongelmien taloudelliset vaikutukset muodostuvat toisaalta mielenterveysongelmien aiheuttamista kustannuksista julkiselle sektorille ja toisaalta mielenterveyden vaikutuksesta työn tuottavuuteen. Suomessa mielenterveyden häiriöiden kokonaiskustannusten on arvioitu olevan n. 3 prosenttia bruttokansantuotteesta (Gustavsson et al. 2011, OECD 2015). Mieli ry:n (2021) mukaan sijoittamisen organisaatio- ja yksilötason työhyvinvointiin sekä mielenterveyden edistämiseen on arvioitu tuottavan yhden vuoden aikana jopa 13 kertaisen taloudellisen hyödyn. Lasten mielenterveyden edistämisen näkökulmasta vanhemmuutta tukevat ohjelmat maksavat itsensä takaisin jopa kymmenkertaisesti.

Pohjois-Pohjanmaalla huono-osaisuuden vuosittaiset kustannukset ovat 152,7 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 371 euroa asukasta kohden. Neljäsosa kustannuksista koostuu lastensuojelun laitos- ja perhehoidon kustannuksista ja toinen neljäsosa psykiatrian laitoshoidon kustannuksista. Viidesosa kustannuksista koostuu kunnan osarahoittamasta työmarkkinatuesta. Tämä antaa viitteitä myös siitä, millaisiin ennaltaehkäiseviin toimiin kannattaa kiinnittää huomiota mielenterveyden osalta.

Mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ennaltaehkäisy

Väestön hyvää mielenterveyttä voidaan edistää ja mielenterveyden häiriöitä ennaltaehkäistä monin eri tavoin. Näkökulmat mielenterveyden edistämisessä sekä mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyssä eroavat hieman toisistaan. Mielenterveyden edistämisessä keskitytään voimavaroihin, kun puolestaan ennaltaehkäisyssä keskiössä ovat riskitekijät ja niiden pohjalta toimiminen (WHO 2004). Käytännössä mielenterveyden edistämisen ja ennaltaehkäisyn erottaminen toisistaan on haastavaa ja useissa mielenterveyteen liittyvissä hankkeissa on molempia piirteitä. Promootiota eli mielenterveyden edistämistä on mahdollista suunnata koko väestöön (esim. tiedotuskampanja), mutta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä kohdennetaan pääsääntöisesti riskiryhmiin (Mrazek & Haggerty 1994, Laajasalo & Pirkola 2012). Esimerkiksi sairastumisalttiutta voidaan pyrkiä vähentämään vaikuttamalla suojaaviin ja riskitekijöihin niin yksilön kuin yhteisöjen tasolla. Kansallisen Mielenterveysstrategian mukaisesti yksilön mielenterveyttä suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi turvallisuuden tunne, itseluottamus, myönteinen minäkuva, ystävien ja perheen tuki sekä positiivinen varhainen vuorovaikutus.

Hyvä mielenterveys ja hyvinvointi ovat yhteydessä elämämme kannalta keskeisiin ympäristöihin kuten työpaikkoihin ja kouluihin. Mielenterveyden edistämistä tapahtuu juuri näissä arkielämän kannalta keskeisissä paikoissa huomattavasti enemmän kuin terveydenhuollon saralla. Vaikuttavaa mielenterveyden edistämistä ja ennaltaehkäisyä tehdään siten monialaisesti. Tärkeää on myös ymmärtää, että mielenterveyteen liittyviä tietoja ja taitoja on mahdollista oppia koko elämän ajan ja niitä voidaan arkiympäristöissä vahvistaa erilaisin menetelmin. Pohjois-Pohjanmaalla mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn (MiePäVäki) -verkosto on laatinut kuntien monialaisen mielenterveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevän työn tueksi tukipaketin sekä valinnut hyviä käytäntöjä sote-keskusten ja kuntien toiminnan tueksi.

Linkki tukipakettiin:
https://www.ppshp.fi/dokumentit/Koulutusmateriaali%20sislttyyppi/Miep%c3%a4v%c3%a4ki%20tukipaketti.pdf

Janika Harju, hyte-asiantuntija, POPsote-hanke, Hyte-osahanke
Terttu Piippo, hyte-asiantuntija, POPsote-hanke, Hyte-osahanke
Raija Fors, ylitarkastaja, PSAVI

MiePäVäki-työryhmä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset:

• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)
• Resilienssi - näkökulma ja merkitys vaikeuksista selviytymiseen (26.5.2021)

Mielenterveyteen liittyy resilienssi, joka on kiehtova ja moniulotteinen ilmiö. Ilmiön ymmärtäminen on noussut tärkeäksi koronapandemian aikana.  

Tarkastelemme kirjoituksessamme resilienssiä yksilön näkökulmasta. Resilienssi on psyykkinen ominaisuus, jota toisilla on enemmän kuin toisilla. Jotkut selviävät monista vaikeista vastoinkäymisistä, joillekin pienimmätkin koettelemukset voivat olla liikaa. Voimme tunnistaa ainakin ikääntyneissä resilienttejä ihmisissä. Voidaan havaita, että resilientit ihmisen käyvät läpi vaikeuksiaan tekemällä näkyväksi läheisilleen ja itselleen. He luottavat siihen, että elämä kantaa. Ihmisen resilienssi muovautuu samalla tavoin koko eliniän ajan kuten mielenterveys. Sitä voi vahvistaa myönteisellä toiminnalla, joka ylläpitää toimintakykyä ja tukee sopeutumista haastavissa olosuhteissa. Resilienssi kasvaa iän myötä, kun ihmiselle kehittyy taitoja, joiden avulla useimpia jatkuvasti toistuvia vastoinkäymisiä on helpompi käsitellä. Siten resilienssin syntyminen on mielenterveyden edistämistä. 

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston koordinoima Miepäväki-verkosto on laatinut kunnille tukipaketin, jota tämä blogi kirjoitus täydentää. Lisätietoa tukipaketista on edellisessä blogikirjoituksessamme Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää?.  

Miten resilienssi näkyy yksilössä?

Arkikielessä resilienssillä tarkoitetaan ihmisen kykyä ponnahtaa takaisin vaikeuksien jälkeen. Resilienssi on teoria aivojen, mielen ja sielun joustavuudesta, ja se on dynaaminen prosessi vastoinkäymisistä selviytymiseen nopeasti ja mahdollisimman pienin vaurioin ja kustannuksin.

Yksilön resilienssi voidaan nähdä elämänasenteena, jolloin muutoksen ymmärretään olevan osa elämää, ja siten kriisit kuuluvat elämään. Vastoinkäymiset ja vaikeudet sisältävät mahdollisuuden oppia (ns. muutosjoustavuuden taito). Resilienssin vahvistamisessa tärkeää on oppia ongelmanratkaisutaitoja ja nähdä sekä kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Resilienssiin vaikuttaa myös se, onko henkilöllä ollut turvallinen suhde ennen traumaa. Myös se vaikuttaa, onko hänellä mahdollisuus turvalliseen suhteeseen trauman jälkeen, jossa hän voi puhua traumastaan ja pystyykö hän saamaan järkeä kokemuksilleen. Resilienssin lähteinä ovat kokemus rakastetuksi tulemisesta, sisäinen vahvuus, sosiaaliset- ja ihmissuhdetaidot. 

Vuorovaikutuksessa vastavuoroisuus korostuu, koska resilientit ihmiset saavat ja antavat sosiaalista tukea. Resilienteillä ihmisillä on lapsuudessa ollut hedelmälliset ja emotionaalisesti terveet vanhemmat tai ainakin yksi ihminen, joka on tukenut ja ollut roolimallina. Roolimalli liittyy luottamukseen, asenteisiin ja käyttäytymiseen. Yksilön näkökulmasta onkin tärkeä, että hänen elämässään on roolimalleina resilienttejä ihmisiä. Lisäksi lapsena saatu rohkaisu ja tuki kantavat ihmisen elämässä ja tuottavat pärjäämistä. 

Myönteisellä ajattelulla on merkitystä

Yksilötasolla resilienssi on myös yhteydessä realistiseen optimismiin. Realistinen optimismi pitää sisällään tulevaisuusorientaation ja luottamuksen siihen, että asiat järjestyvät. Optimistiset ihmiset lisäävät kykyä ajatella optimistisesti vaikeassa tilanteessa negatiivisen ajattelun sijaan. He selviytyvät stressin kanssa aktivoimalla strategioita ratkaista ongelma. Tärkeää heille on positiivinen odotus. Lisäksi optimistiset ihmiset kertovat elämänsä olevan merkityksellistä.  Optimistisilla ihmisillä on tutkimusten mukaan parempi fyysinen ja psyykkinen terveys. Resilientit ihmiset tiedostavat myös oikean ja väärän. Anteeksi antaminen on tärkeää resilienssin tunteen saavuttamisessa.

Aivojen toiminta ja aivojen joustavuus ovat myös merkityksellisiä optimismin näkökulmasta. Aivokuoren etuotsalohkolla on merkitystä optimismiin. Optimismi aktivoi erityisesti vasemman puolen etuotsalohkoa: esimerkiksi masentuneella ihmisellä kyseinen otsalohko on vähemmän aktiivinen. Sama otsalohko on merkittävä oppimisessa, eli ihminen voi siten rakentaa optimismia ja oppia optimistista ajattelua. Mantelitumakkeella on myös tehtävä optimismin kanssa, koska sen avulla olemme kyvykkäitä kokemaan myönteisiä tunteita. Optimistisen henkilön ajattelussa korostuu, että tapahtuma on tapahtunut, mutta tulevaisuudessa käy toisin. Pessimistinen suhtautuminen taas sisältää lausahduksia ”aina mulle käy niin”, ”en koskaan...”.  Tietoinen työskentely optimismin suuntaan on siten resilienssin vahvistamista.  

Voimme oppia seuraavaa kriisiä varten

Resilienssin näkökulmasta koronapandemian ajasta oppiminen on tärkeää, ja oppimisen hyödyntäminen on olennaista seuraavassa kriisissä. Oppiminen vahvistaa resilienssiä tulevaisuuteen. Tärkeää on, että jokaisella – erityisesti lapsella ja nuorella – on yksi ihminen, joka hoivaa ja johon luottaa. Lisäksi tiedämme, että mieli ja aivot ovat joustavat, mikä luo toivoa jokaiselle erilaisiin tilanteisiin. 

 

Lähteet ovat saatavissa kirjoittajilta:

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
p. 0295 017 559
[email protected]

Päivi Vuokila-Oikkonen 
asiantuntija, TKI, TtT, työelämän kehittäjä -muutos valmentaja – työnohjaaja     
p. 0408297670
[email protected]
twitter: @paivivo
LinkedIn: linkedin.com/in/paivi-vuokila-oikkonen

MiePäVäki-työryhmä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset:  

• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)

 

Hyvä mielenterveys lisää kuntalaisten elämänlaatua, hyvinvointia ja kunnan taloudellista tuottavuutta. Siksi on tärkeää, että kunnissa otetaan mielenterveys yhdeksi strategiseksi painopisteeksi. 

Jo ennen koronaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa mielenterveyden ongelmia oli paljon, osin enemmän kuin muualla Suomessa. Ja tuskin ongelmat ovat siitä vähentyneet, päinvastoin. Tiedämme lisäksi, että monen masennuksen ja ahdistuksen taustalla on päihdeongelmaa tai lähisuhde- ja perheväkivaltaa. Ajatuskin näistä kaikista ongelmista alkaa ahdistaa. 

Hyvä mielenterveys kunnan strategiseksi painopisteeksi    

Kuntalain mukaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on kunnan perustehtävä. Terveydenhuoltolaissa niistä määritellään laajemmin. Mielenterveyden edistäminen, ehkäisevä päihdetyö sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy (MiePäVäki) ovat osa tätä tehtävää. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?

Katselen lankojen sekamelskaa käsityökorissani, jossa eri väriset ja paksuiset langat ovat sikin sokin sekaisin puikkojen ja virkkuukoukkujen kanssa yhdessä myttyrässä. Yhdestä langasta kun nykäisee, kiristyy myttyrä toisesta kohtaa. Sukkapuikko haraa vastaan. Miten niistä saisi neulottua vaikka kauniin kirjoneuleisen villapaidan, jossa jokaisella langalla ja puikolla on oma tehtävänsä ja yhteinen päämäärä? 

Ensin minun täytyy selvittää tuo lankojen sekamelska. Kuten noita lankojakin, mielen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja toimijoita on paljon. Yhdessä meillä on mahdollisuus tavoitella yhteistä päämäärää, kuntalaisten hyvää mielenterveyttä. Siksi on tärkeää, että kunnissa otetaan mielenterveys yhdeksi strategiseksi painopisteeksi. Hyvä mielenterveys on osa kuntalaisten arkea. Kunnan toimijoiden onkin hyvä ottaa ”langat” käsiinsä ja tehdä niistä toimiva kokonaisuus. 

Katso lyhyt MiePäVäki-tiiseri YouTubesta

Mitä mielenterveyden edistäminen tarkoittaa?

WHO:n määritelmän mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä sekä kohtaamaan ja selviytymään elämään kuuluvien normaalien haasteiden kanssa sekä kykenee työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. Elämässä tulee vastaan kriisejä, jolloin meillä kaikilla on hyvä olla valmiuksia kohdata ja myös sopeutua niihin. Näistä ja monista muista mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintamalleista tukipaketissa on esimerkkejä eri ikäisille ja eri toimijoille. Tavoitteellinen ja tuloksekas toiminta edellyttävät myös poikkihallinnollista yhteistyötä: kysymistä, varhaista puuttumista, asiakas- ja palveluohjausta, tukea ja matalan kynnyksen palveluja. 

MiePäVäki-tukipaketti ovat eräänlainen ”buffet”, josta kunnat voivat poimia omiin tarpeisiinsa sopivat asiat. Tukipaketissa luodaan ensin katsaus kunnan nykytilanteeseen ja esitetään nykytilan arviointia varten eri mittareita, palvelujärjestelmistä saatavaa tietoa ja kokemustietoa, joiden avulla MiePäVäki-tilannekuva voidaan luoda. Näistä kunta valitsee sitten toiminnan painopisteet ja kehittämiskohteet. Tukipaketti sisältää tämän jälkeen tsekkauslistoja, joiden avulla kunnassa voidaan arvioida mitä toimenpiteitä kunnassa jo nyt tehdään asioiden edistämiseksi ja mitkä asiat vaativat kehittämistä. Lisäksi tukipaketissa on erilaisia toimintamalleja ja hyviä käytäntöjä, joita kunta voi ottaa käyttöönsä toimintansa tueksi. 

Tutustu tukipakettiin

Apua ja tukea varhaisessa vaiheessa

Ongelmien ehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat tärkeitä. Siinä säästyy monta inhimillistä murhetta ja myös työ- ja toimintakyky säilyvät. Tarvitsemme kuitenkin myös vaativampaa hoitoa. Hyvän hoidon avulla mielenterveysongelmista kärsivä voi elää hyvää arkea. Kaikki tämä vaikuttaa myös lapsiimme ja nuoriimme. Hyvät kasvuolot takaavat hyvät edellytykset tasapainoiselle elämälle ja kriisienkin kohdatessa selviämme niistä paremmin.

MiePäVäki-työryhmä

MiePäVäki-tukipaketin on koonnut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston koordinoima Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmä. Tukipaketin tavoitteena on tukea kuntien hyvinvointijohtamista, hyvinvointityötä ja toimijoiden välistä yhteistyötä. Toiminta on osa Pohjois-Pohjanmaan ihmislähtöistä hyvinvointiyhteistyötä ja mukana on myös Kainuu. Työryhmässä ovat mukana PPSHP, Kainuun sote, Diak, OAMK, KAMK, Kaol, Ehyt ry, Hyvän Mielen Talo, Oulun Ensi ja Turvakoti ry, Oulun Kriisikeskus, Oulun seurakunta, kuntien edustajia, POPsote-hanke-edustajia ja aluehallintoviraston edustajia. 

Toiveemme on, että hyvä mielenterveys on osa kuntalaisten arkea. Hyvä mielenterveys lisää arjen turvallisuutta ja ehkäisee päihdehaittoja sekä lähisuhde- ja perheväkivaltaa. 

 

Kirjoittaja:

Raija Fors, ylitarkastaja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
 

 

 

Meillä kaikilla on melko varmasti kokemuksia tilanteista, joissa emme ole tulleet kuulluksi, nähdyksi tai ymmärretyksi. Kaikki olemme myös todennäköisesti olleet niitä, joiden olisi pitänyt kuulla, nähdä ja ymmärtää paremmin. Se on inhimillistä. 

Eriarvoisuus ei kuitenkaan ole inhimillistä. Jos tulee toistuvasti tai jopa jatkuvasti ohitetuksi ja jääneeksi ilman tarvitsemaansa hoivaa, huolenpitoa ja aitoa kohtaamista, alkaa usko kanssaeläjiin, yhteiskuntaan ja elämään hiipua. Elämästä tulee merkityksetöntä, ja syntyy eriarvoistumisen kokemus.

Eriarvoistuminen on paitsi yksilöllisesti myös yhteiskunnallisesti merkittävä uhka. Sosiaalisten ja terveydellisten haittojen lisäksi eriarvoistumisen kokemus vaikuttaa, varsinkin nuorilla, identiteettiin ja mielikuvaan itsestään yhteisön jäsenenä ja aiheuttaa pahimmillaan syrjäytymistä. Syrjäytymisen mekanismeja tunnetaan jo melko hyvin. Myös ratkaisumalleja ja ennalta ehkäisevän työn hyödyt tunnetaan. Kuitenkin lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet näyttävät lisääntyvän – korona-aikana syntyvää palveluvajetta unohtamatta.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakentunut vahvasti yhdenvertaisia mahdollisuuksia korostavaan peruspalvelujärjestelmään. Asiakkaan lähtökohdista riippumatta saatavilla oleva palvelupolku on tarpeen mukaan edennyt erikoissairaanhoidon hyvin järeisiin palveluihin saakka. 

Viime aikoina palvelujärjestelmämme on kuitenkin alkanut natista liitoksissaan. Tämä käy ilmi myös tuoreimmasta peruspalvelujen arvioinnista, jota aluehallintovirasto tekee joka toinen vuosi. Alla on ote arvioinnin osiosta, jossa tarkastellaan nuorille suunnattujen palvelujen riittävyyttä monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen näkökulmasta:

“Nuorten mielenterveyspalvelujen riittävyys nousi peruspalvelujen arvioinnissa keskeiseksi kuntien haasteeksi. Vastaajien arvion perusteella mielenterveyspalveluista on nuorilla eniten puutteita, ja niiden nähtiin kokonaisuutena olevan kaikkein riittämättömimpiä kaikista kyselyssä mukana olleista palveluista. Mielenterveyspalvelujen puute nousi esille arvioinnissa useita kertoja. Uudet sosiaali- ja terveyspalvelujen organisaatiot sekä resurssipula nähtiin haasteina palvelujen saannille. Matalan kynnyksen palveluja ja mielenterveyden tukea on tarjottava aiempaa enemmän ja paremmin resursoituna sinne missä nuoret ovat.”

Stigmasta eroon tuomalla mielenterveyspalvelut lähemmäksi arkea?

Osa ongelmaa on, että palveluja ei koeta itselle sopiviksi. Ei osata tai haluta pyytää tai ottaa vastaan palveluja silloin kun niitä tarvittaisiin. Mielenterveyttä tukevien palvelujen käyttöön liittyy stigmoja: pelätään leimaantumista, koetaan huonommuutta, häpeää ja epäonnistumista, jos ”joudutaan” turvautumaan yhteiskunnan tukipalveluihin. 

Lasten ja nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia tukevat palvelut pitäisi saada lähemmäs ihmisten arkea, mikä tekisi niistä tuttuja ja lähestyttäviä. Esimerkiksi neuvola tavoittaa kaikki alle kouluikäiset ja lähes jokaisen lapsiperheen. Kuitenkin lapsen kasvaessa kontaktit neuvolaan harvenevat. Matalan kynnyksen tukipalvelujen nivominen kiinteämmin osaksi lähiyhteisöjä, kuten päivähoitoon ja asukaspuistoihin, voisi tuoda tukipalvelujen kokonaisuuteen tarpeellisen ja helposti lähestyttävämmän lisän – unohtamatta vertaistuen mahdollistamaa voimaa perheille.

Kouluterveyskyselyn mukaan koulu-uupumus on lisääntynyt, kiusaamisella tiedetään olevan elämänmittaisia vaikutuksia ja opettajienkin jaksaminen lisääntyvien haasteiden edessä huolestuttaa. Kouluihin tarvitaan muitakin ammattilaisia turvaamaan lasten ja nuorten hyvinvointia, kasvua ja oppimista ja myös opettajien kaipaamaa työrauhaa. 

Onnistuneita esimerkkejä ja hankeviidakon haasteita

Hyviä esimerkkejä oppimisyhteisöihin liittyneistä eri alojen ammattilaisista ovat nuorisotyöntekijät ja hyvinvointipedagogit. Koulun nuorisotyöntekijällä on aikaa kysyä ja kuunnella, mitä kuuluu, ja vaikka lähteä yhdessä hakemaan apua. Hyvinvointipedagogit puolestaan voivat kohdentaa tukea lapsille ja nuorille, joilla on haasteita liikunnallisuudessa, sosiaalisissa suhteissa tai tunnetaidoissa. Kohtaamiset ovat ongelmatilanteissakin arkisia. Ne saattavat vähentää leimaantumisen pelkoa ja lapsien vanhemmilla madaltaa avun pyytämisen kynnystä. 

Ongelmia palvelujen rakentamiselle aiheuttaa usein ratkaisujen määräaikaisuus: esimerkiksi hankkeet, jotka eivät riittävästi kiinnity vakiintuneisiin rakenteisiin vaan jäävät erillisiksi osaksi palvelujärjestelmässä. Hyviä toimintamalleja kokeillaan, mutta pysyvää rahoitusta jatkoon ei ole. Kun hanke päättyy, toiminta lakkaa. Esimerkiksi Koulupsyykkarit eli psykiatriset sairaanhoitajat kouluympäristössä on koettu hyvänä ennaltaehkäisevänä toimintamallina, mutta jatkuvan rahoituksen puuttuessa toimintaa ei päästä kehittämään osaksi pysyviä palvelurakenteita. Hankeviidakon haasteena on myös se, miten tieto eri toimintamallikokeiluista leviäisi laajalle.

Kohti helppokulkuisia palvelupolkuja panostamalla ihmisiin ja yhteistyöhön, myös rakenteissa

Miten syrjäytymiskehitykseen päästään puuttumaan tehokkaasti? Vaaditaan hyvää viranomaisten yhteistyötä, lapsen ja nuoren aitoa kuuntelua ja palvelupolkujen rakentamista niin, että palvelut vastaavat asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että sovitaan aina seuraava askel valmiiksi, olipa se sitten tapaaminen tai hoitoonohjaus.

Lapsi, nuori ja perhe ei ole vain asiakas, potilas, oppilas tai kuntoutuja. Ihmiset tulisi kaikissa palveluissa nähdä ja kohdata kokonaisvaltaisesti niin, että yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunne lisääntyy. Palvelupolkujen rakentamisen lähtökohtana pitäisi olla ihmisen ja tämän lähipiirin omien voimavarojen hyödyntäminen niin, että asiakas on aktiivinen toimija omassa palveluprosessissaan. Ideaalitilanteessa palveluissa löydetään ja vahvistetaan asiakkaan omia voimavaroja ja vahvuuksia, jotka kannattelevat elämänlaadun paranemista kauaskantoisesti. Palvelujen perustaa ja rakenteita pitäisi siis muuttaa niin, että päästään siirtymään kustannusajattelusta laadun ja tulosten tavoitteluun – kääntämällä katse lasten, nuorten ja perheiden silmiin.

Pitkällä aikavälillä mahdollisimman laadukkailla palveluilla saavutetaan myös yhteiskunnallisia säästöjä, kun syrjäytymiseen päästään paremmin puuttumaan jo alkuvaiheissa, lapsia ja nuoria arjessa lähellä olevien toimijoiden yhteistyöllä ja tuella. Syrjäytymisen hintalappu on pahimmillaan miljoonaluokkaa, inhimillisestä tragediasta puhumattakaan. Ehkäisevän työn ja hyvinvointia edistävän työn palveluihin kannattaa ja pitää panostaa.

Heli Heimala
Ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kati Myyryläinen
Suunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Harri Korjus
Harjoittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto