Suomessa tapahtuu vuosittain suuri määrä vaaratilanteita, joissa läheinen, naapuri tai esimerkiksi ohikulkija pelastaa ansiokkaasti toisen ihmisen hengen. Tekona se on luultavasti arvokkainta, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle ja hänen läheisilleen tehdä. Tällaiset tapahtumat ovat elämän lankaa jatkavia tekoja, mutta myös pelastajalle pysäyttäviä. Jokainen pyyteetön teko toisen hengen pelastamiseksi ansaitsee tulla huomioiduksi.

Edellä kuvatuista teoista lähetetään aluehallintovirastoihin vuosittain keskimäärin sata ehdotusta hengenpelastusmitalin myöntämiseksi pelastajalle. Hengenpelastusmitali on perinteikäs instituutio, joka on jatkunut 1920-luvulta tähän päivään. Hengenpelastusmitalikokonaisuutta ohjaa tasavallan presidentin asetus hengenpelastusmitalin myöntämisestä

Mitaliehdotusten käsittely ja tapahtumien selvittäminen on kuulunut aluehallintovirastojen tehtäviin vuodesta 2006 lähtien. Aluehallintovirastojen lausuntojen jälkeen ehdotukset käsitellään kootusti presidentin nimeämässä, sisäministeriön johtamassa hengenpelastusmitalilautakunnassa, jonka sihteerin tehtäviä hoidamme Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.

Hengenpelastusmitalin myöntämisen kriteerit ovat korkealla

Hengenpelastusmitalin myöntämisen kriteerit on asetettu korkealle, sillä ehdotuksista vain noin joka kymmenes johtaa lautakunnan käsittelyssä esitykseen hengenpelastusmitalin myöntämisestä. Mitalin myöntää sisäministeriön esityksen pohjalta tasavallan presidentti.

Pelastuslain mukaan jokaisen tulee kykyjensä mukaan ryhtyä pelastustoimintaan onnettomuuden havaitessaan. Lisäksi rikoslain mukaan jokainen on velvollinen antamaan hengenvaarassa olevalle sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen on voitu häneltä vaatia.

Jotta hengenpelastusmitalin myöntämistä voidaan puoltaa, tapahtuman luonteelta edellytetään poikkeuksellisuutta ja pelastajalta erityisen rohkeaa ja neuvokasta toimintaa. Tilanteissa usein pelastaja itsekin on hengenvaarassa pelastaessaan toisen henkeä.

Hengenpelastusmitalia ei tyypillisesti olekaan myönnetty esimerkiksi elvytyksestä, vaaran hälyttämisestä tai tavanomaisesta vedestä pelastamisesta, niin ansiokkaita ja korvaamattomia tekoja kuin ne ovatkin. Ilman hengenpelastusmitalia jääminen ei tarkoita, että teko olisi vähemmän merkittävä. Siinäkin on tehty se arvokkain: pelastettu toisen ihmisen henki.

Vaikka tapahtumat eivät olisi täyttäneet hengenpelastusmitalin saamisen ehtoja, ne voivat täyttää kirkkaasti jonkin muun tunnustuksen edellytykset. Suomessa erilaisia tunnustuksia ansiokkaista teoista toisen ihmisen hengen pelastamiseksi myöntävät eri viranomaistoimijat, kuten pelastuslaitos ja poliisi. Lisäksi Suomen uima- ja hengenpelastusliitto SUH voi myöntää hengenpelastusmerkin toisen ihmisen pelastamisesta hukkumisvaarasta. Myös Suomen Punainen Risti SPR myöntää omia huomionosoituksiaan ansiokkaista teoista.

Jokainen teko, jolla on pelastettu toisen ihmisen henki, ansaitsee tunnustuksen.

Pelastusylitarkastajat Johanna Koskela ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Bild: Räddningsinstitutet.

Visste du att räddningsmyndigheten ska anmäla alla sådana olyckor till polisen som kan vara förenade med uppsåt eller oaktsamhet? Enligt räddningslagen ska räddningsverket göra en brandutredning. Vid brandutredningen bedömer man antändningsorsaken och utreder i behövlig utsträckning vilka faktorer som har påverkat antändningen och spridningen av branden, vilka skador som branden har orsakat, faktorer som har påverkat skadornas omfattning och räddningsverksamhetens förlopp.

Utredningens omfattning beror särskilt på hur allvarliga följderna av branden är. Om det finns anledning att misstänka att en brand eller annan olycka har orsakats uppsåtligen eller av oaktsamhet ska räddningsmyndigheten anmäla det till polisen. Polisen ska också underrättas om brand- och personsäkerhetsförseelser som upptäcks i samband med brandutredningen. Utgående från dessa anmälningar börjar polisen undersöka om det kan vara fråga om brott. Ur ett samhälleligt perspektiv handlar det alltså om ett viktigt myndighetssamarbete som gör det möjligt att komma åt exempelvis olika antändningsfenomen och andra brott och förebygga dem.

Räddningsinstitutet har från och med 2018 gjort målmedvetet forskningsarbete kring 41 paragrafen i räddningslagen som gäller brandutredning. Genom dessa undersökningar har man upptäckt betydande brister i hur rapporteringsskyldigheten fullgörs, även om rapporteringsskyldigheten inte är någon ny uppgift i räddningslagstiftningen. Utgående från uppgifter från dessa forskningsprojekt beslutade regionförvaltningsverken att undersöka frågan ur laglighetstillsynens synvinkel.

Stora regionala variationer i anmälningarnas omfattning och kvalitet

Undersökningen gjordes hösten 2022 och resultaten sammanställdes i början av 2023 Enligt regionförvaltningsverkens undersökning fullgörs anmälningarna dåligt på riksnivå och det finns stora regionala skillnader i hur anmälningarna görs: år 2022 anmälde räddningsverken som sämst 23 % och som mest 98 % av fallen.

Den här rapporteringsprocenten säger ännu inte hela sanningen eftersom det är viktigt att känna till på vilket sätt och hur snart efter händelsen som anmälningar om olyckor som är förenade med oaktsamhet eller uppsåt förmedlas till polisen. Enligt regionförvaltningsverkets undersökning finns det stora regionala skillnader i hur anmälningarna förmedlas, hur anmälningarna görs och hur många anmälningar som görs procentuellt.

Varför är det väsentligt att undersöka frågan och att se till att räddningsmyndigheternas anmälningsskyldighet till polisen fullgörs på det sätt som föreskrivs i räddningslagen? Tre centrala aspekter kan lyftas fram när det gäller att göra anmälningarna systematiskt och snabbt: på det sättet 1) tryggas grundläggande rättigheter på det sätt som förutsätts i grundlagen, till exempel likabehandling av medborgarna, 2) förebyggs olyckor och 3) följs rättsstatsprincipen enligt vilken man i all offentlig verksamhet noga ska följa lagen. Genom att fullgöra anmälningsskyldigheten ser myndigheten samtidigt till att myndighetens eget rättsskydd tillgodoses.

Utbildning, anvisningar och egenkontroll är centrala verktyg som förbättrar läget

Enbart en muntlig anmälan räcker inte. Enligt regionförvaltningsverken ska anmälan alltid göras skriftligen oberoende av om anmälan också gjordes muntligen på grund av att den var brådskande. Myndighetsverksamhet är i regel skriftlig och grundar sig på dokumenterade handlingar. En skriftlig anmälan ska göras så omgående som möjligt efter att räddningsmyndigheten har fått kännedom om fallet. Det är också möjligt att komma överens om andra rutiner för de lagstadgade anmälningarna, men också de rutinerna måste grunda sig på dokumenterade handlingar och förutsätter samtycke av myndigheten som tar emot anmälningarna.

Det var första gången som anmälningsskyldigheten undersöktes i den här omfattningen. Undersökningen lyfter fram brister som det är skäl att rätta till för att lagenlighetskravet som ställs på offentlig verksamhet och kravet på likabehandling av medborgarna ska uppfyllas. Det är skäl att börja förbättra situationen genom att se till att räddningsväsendets personal systematiskt utbildas i ämnet, genom att utarbeta behövliga anvisningar och med åtgärder inom välfärdsområdets egenkontroll övervaka att anmälningsskyldigheten fullgörs på föreskrivet sätt.

• Regionförvaltningsverkens undersökning "Anmälningsskyldighet enligt 41 § 4 momentet i räddningslagen", på finska med svenska sammandraget (pdf-fil)

Räddningsöverinspektörerna Mira Leinonen och Eero Nyman
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Kuva: Pelastusopisto

Tiesitkö, että pelastusviranomaisen tulee ilmoittaa poliisille kaikki ne onnettomuudet, joita voidaan epäillä tahallisiksi tai tuottamuksellisiksi? Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta. Palontutkinnassa arvioidaan tulipalon syttymissyy ja selvitetään tarvittavassa laajuudessa palon syttymiseen ja leviämiseen vaikuttaneet tekijät, palosta aiheutuneet vahingot ja vahinkojen laajuuteen vaikuttaneet tekijät sekä pelastustoiminnan kulku.

Selvityksen laajuuteen vaikuttaa erityisesti palon seurausten vakavuus. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, pelastusviranomaisen on ilmoitettava asiasta poliisille. Poliisille on ilmoitettava myös palontutkinnan yhteydessä havaituista palo- ja henkilöturvallisuusrikkomuksista. Näiden ilmoitusten perusteella poliisi lähtee tutkimaan rikoksen mahdollisuutta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna kyse on siis tärkeästä viranomaisten yhteistoiminnasta, jonka avulla on mahdollista päästä kiinni esimerkiksi erilaisiin sytyttelyilmiöihin ja muihin rikoksiin sekä ennaltaehkäistä niitä.

Pelastusopisto on tehnyt vuodesta 2018 eteenpäin määrätietoista tutkimustyötä pelastuslain palontutkintaa koskevan pykälän 41 ympärillä. Näiden tutkimusten myötä ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa on havaittu merkittäviä puutteita, vaikka ilmoitusvelvollisuus ei tehtävänä ole pelastuslainsäädännössäkään uusi. Näissä tutkimushankkeissa selvitettyjen tietojen pohjalta aluehallintovirastot päättivät selvittää asiaa laillisuusvalvonnan näkökulmasta.

Ilmoitusten kattavuudessa ja laadussa suurta alueellista vaihtelua

Selvitystä tehtiin syksyn 2022 aikana ja tuloksia koottiin yhteen alkuvuodesta 2023. Aluehallintovirastojen selvityksen mukaan ilmoitusten tekeminen toteutuu valtakunnallisesti tarkasteltuna huonosti ja alueellista vaihtelua ilmoitusten tekemisessä on paljon: vuonna 2022 pelastusviranomaiset ilmoittivat heikoimmillaan 23 % tapauksista ja kattavimmillaan 98 %.

Tämä ilmoitusprosentti tapauksista ei kerro vielä koko totuutta asiasta, sillä on tärkeää tuntea, millä tavalla ja kuinka pian tapahtuman jälkeen ilmoitukset tahallisista ja tuottamuksellisista onnettomuuksista välitetään poliisille. Aluehallintovirastojen tekemän selvityksen mukaan ilmoitusten välittämisessä, ilmoitusten tekotavassa ja ilmoitusten toteutumisprosentissa on suuria alueellisia eroja.

Miksi on olennaista, että asiaa selvitetään ja huolehditaan, että pelastusviranomaisten ilmoitusvelvollisuus poliisille toteutuu, kuten se on pelastuslaissa säädetty? Ilmoitusten järjestelmällisestä ja nopeasta tekemisestä voidaan nostaa esille kolme keskeistä näkökulmaa: sillä 1) turvataan perustuslain edellyttämällä tavalla perusoikeuksia, kuten kansalaisten yhdenvertaista kohtelua, 2) ennaltaehkäistään onnettomuuksia ja 3) toteutetaan oikeusvaltioperiaatetta, jonka mukaisesti kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Kun viranomainen huolehtii ilmoitusvelvollisuudesta, huolehtii hän samalla viranomaisen oman oikeusturvan toteutumisesta.

Koulutus, ohjeet ja omavalvonta keskeisiä keinoja tilanteen parantamiseksi

Pelkkä suullinen ilmoittaminen ei riitä. Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan ilmoitus on tehtävä aina kirjallisesti huolimatta siitä, onko ilmoitus tehty kiireellisyyden vuoksi myös suullisesti. Viranomaistoiminta on lähtökohtaisesti kirjallista ja perustuu asiakirjamateriaaliin. Kirjallinen ilmoitus on tehtävä mahdollisimman pian tapauksen tultua pelastusviranomaisen tietoon. Lakisääteisessä ilmoittamisessa on mahdollisuus sopia myös muista menettelytavoista, mutta myös sen tulee perustua asiakirjamateriaaliin ja edellyttää ilmoituksia vastaanottavan viranomaisen suostumuksen.

Ilmoitusvelvollisuutta tarkasteltiin tässä laajuudessa nyt ensimmäistä kertaa. Selvitys tuo esiin puutteet, jotka olisi syytä korjata, jotta julkiselle toiminnalle asetettu vaatimus lainmukaisuudesta ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu toteutuu. Tilannetta on syytä lähteä parantamaan huolehtimalla pelastustoimen henkilöstön järjestelmällisestä koulutuksesta aiheeseen, laatimalla tarvittavat ohjeistukset ja valvomalla myös hyvinvointialueen omavalvonnan toimin, että ilmoitusvelvollisuus toteutuu säädetyllä tavalla.

Lisätietoa: Aluehallintovirastojen selvitys pelastuslain 41 § 4 mom. mukaisen ilmoitusvelvollisuuden toteutumisesta pelastuslaitoksissa, pdf-julkaisu (12.5.2023)

Kirjoittajat:
Pelastusylitarkastajat Mira Leinonen ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastoille siirtyi vuonna 2019 tehtäväksi pelastustoimen suorittaman ympäristövahinkojen torjunnan arviointi, kun ympäristövahinkojen torjunta integroitiin entistä tiiviimmin osaksi pelastustoimintaa pelastuslain uudistamisen yhteydessä. Tehtävä siirtyi aveille ely-keskuksilta, ja sitä varten avit kehittivät yhteneväisen valvontamenettelyn. Aluehallintoviraston suorittama valvonta kohdentuu ympäristövahinkojen torjunnassa vain pelastustoimeen. 

Valvontatehtävän haltuunoton ja valtakunnallisen ympäristövahinkojen torjunnan tilan arvioimiseksi aluehallintovirastot katsoivat välttämättömäksi tehdä kaikkien pelastuslaitosten osalta yhteistyössä arvioinnin, missä valtakunnallisesti ympäristövahinkojen torjunnassa eri osa-alueiden osalta mennään. Arviointiprosessi lähti liikkeelle esiselvityspyynnöllä, jonka liitteenä oli arviointitaulukko ohjeineen. Näiden avulla kukin pelastuslaitos arvioi oman ympäristövahinkojen torjunnan tilansa. Tämän itsearvioinnin jälkeen aluehallintovirasto ja pelastuslaitos katselmoivat yhdessä arvioinnin osa-alueet ja muodostivat yhdessä käsityksen kunkin pelastuslaitoksen ympäristövahinkojen torjunnan tasosta, sen vahvuuksista ja kehittämiskohteista. 

Torjunnan tavoitetaso perustuu alueellisiin riskeihin

Arvioinnissa ympäristövahingon torjunnan tilaa verrataan alueellisten riskien perusteella määräytyneeseen vaatimustasoon (A, B tai C). Vaatimustasot pohjautuvat kansainväliseen, mutta kansalliset piirteet huomioivaan, aluehallintovirastossa vuoden 2021 aikana räätälöityyn malliin.

Pelastuslaitos, jonka on tarkoituksenmukaista varautua pieniin, päivittäismittaluokan ympäristövahinkoihin, tulee täyttää torjuntavalmiustason A vaatimukset. Pelastuslaitokset, joiden varautumista määrittelee päivittäisiä pelastustoiminnan tehtäviä vaativammat vahingot, tulee täyttää valmiustason B vaatimukset. Pelastuslaitokset tavoittelevat aina omaa minimitasoaan ylempää torjuntatasoa (A-tasolla B-tasoa ja B-tasolla C-tasoa). 

Tulosten perusteella ympäristövahinkojen torjunnassa on valtakunnallisesti kehitettävää. Pelastuslaitoksista neljä tavoittaa sen ympäristövahinkojen torjunnan tason, mitä alueelliset riskit edellyttävät. Muilla 18 pelastuslaitoksella on enemmän tai vähemmän kehitettävää, jotta torjuntavalmiuden kaikilla osa-alueilla saavutetaan se taso, mitä alueelliset riskit edellyttävät.

Eniten kehityskohteita löytyi pelastuslaitosten ympäristövahinkojen torjunnan kehittämissuunnittelussa sekä terveys- ja turvallisuussuunnittelussa. Yhteisen arvioinnin pohjalta aluehallintovirastot kuitenkin katsoivat, ettei mikään näistä puutteista ole sellainen, että ympäristövahinkojen torjunta olisi välittömästi vakavasti uhattuna. Puutteet ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että niihin tulee reagoida.

Kuvassa 1 on esitetty yhteenveto valtakunnallisesta tilanteesta. 

Pelastuslaitokset toivat arvioinnin edetessä esiin tarpeen valtakunnallisesta ohjeistuksesta ja yhteisestä torjuntaohjepohjasta. Valtakunnallisesta ohjauksesta ja suunnittelusta vastaa sisäministeriö. Lisäksi huolta kannettiin pelastustoimen osalta ympäristövahinkojen torjunnan riittävästä rahoituksesta tulevaisuudessa. 

Ympäristövahinkojen torjunnan valtakunnallinen arviointi tehtiin nyt ensimmäistä kertaa. Arviointi tehdään jatkossa kolmen vuoden välein. Kokemusten pohjalta prosessia kehitetään tarpeellisilta osin ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään osana aluehallintovirastoille osoitettua laajempaa pelastustoimen palveluiden saatavuuden ja laadun vuosittaista arviointia.

Aluehallintovirastot osaltaan valvonnassaan seuraavat, että pelastuslaitosten määrittelemät kehittämiskohteet pannaan täytäntöön ja ympäristövahinkojen torjuntaa kehitetään vastaamaan alueellisia riskejä ja uhkia. Myös muita valvontakeinoja käytetään ympäristövahinkojen torjunnassa ja kehitetään entistä tiiviimpää yhteistoimintaa.

Vallitseva maailmantilanne edellyttää meitä entistä paremmin varautumaan myös Suomenlahdella tai Saimaan alueella tapahtuviin ympäristövahinkoihin. Tapahtuessaan niillä on valtakunnalliset, koko yhteiskuntaa halvaannuttavat vaikutukset.

Tutustu raporttiin aluehallintoviraston verkkosivuilla.

Lue lisää avin yhteisestä valvontamallista Justiina Halosen kirjoittamasta blogista.

Mira Leinonen, pelastusylitarkastaja

Välfärdsområdena har äntligen efter en lång beredningsprocess inlett sin verksamhet. Trots att det är fråga om en historiskt stor reform torde den för dem som använder sig av räddningsväsendets tjänster inte märkas mer än att personalens ärmmärke bytts ut. Tjänsterna ska motsvara riskerna. Så var det före reformen och så är det också i framtiden. Att producera tjänster riskbaserat är lätt sagt, men hur görs det i praktiken? Det kräver mycket bedömning, planering, utveckling, samarbete och ledning.

Expertbedömningen är ett centralt dokument i finansieringsdiskussionerna

I och med välfärdsområdesreformen fick regionförvaltningsverket som övervakar räddningsväsendet en ny uppgift. Enligt lagen om ordnande av räddningsväsendet ska regionförvaltningsverket årligen bereda en expertbedömning för att bedöma om räddningsväsendets servicenivå och finansieringsnivå är tillräckliga. I bedömningen granskas räddningsväsendets tjänster enligt uppgift, behovet av tjänsterna, tillgången och kvaliteten på dem samt kommande utvecklingsbehov. Dessutom bedöms behovet och inverkan av investeringar. Bedömningen är ett centralt dokument i välfärdsområdenas finansieringsdiskussioner. Det torde inte vara oklart för någon att det till stor del kommer att handla om fördelning av knappa resurser.

”Regionförvaltningsverket ålades en ny uppgift: att årligen bereda en expertbedömning för att bedöma om räddningsväsendets servicenivå och finansieringsnivå är tillräckliga.”

Regionförvaltningsverket kan inte göra expertbedömningen ensam. Bedömningen baserar sig på den information som välfärdsområdets räddningsväsende själv har producerat, vilket är räddningsväsendets skyldighet i och med de nya uppgifter det har fått. Även annan information som fåtts via laglighetsövervakningen kan användas för bedömningen, såsom klagomålsbeslut och förelägganden om korrigerande åtgärder. 

Välfärdsområdena övervakar de tjänster de producerar

De nya uppgifterna som välfärdsområdenas räddningsväsenden har kräver att välfärdsområdena följer med tillgången till, kvaliteten på och effektiviteten hos de tjänster de producerar samt kostnaderna för och produktiviteten hos tjänsterna. De ska dessutom övervaka att räddningsväsendets tjänster sköts på ett lagenligt sätt. Kravet på uppföljning, bedömning och egenkontroll baserar sig på lagen om ordnande av räddningsväsendet. Närmare bestämmelser om uppföljnings- och bedömningsskyldigheten finns i inrikesministeriets förordning. Förordningen anger också närmare vad regionförvaltningsverket ska koncentrera sig på i sin egen bedömning. Från och med nu övervakas lagenligheten i skötseln av räddningsväsendets tjänster i första hand genom egenkontroll, vilket också bidrar med viktig information till expertbedömningarna.

Expertbedömningen och välfärdsområdets årliga redogörelse har liknande innehåll, men även skillnader. Den största skillnaden är att regionförvaltningsverket inte bedömer finansieringens tillräcklighet, utan i huvudsak behovet av investeringar och verkningarna av dem i förhållande till servicenivån och konstaterade utvecklingsbehov. 

Målet är likvärdiga tjänster i hela landet

Expertbedömningen kräver en öppen och aktiv dialog mellan välfärdsområdet, räddningsverket som producerar tjänsterna och regionförvaltningsverket som upprättar bedömningen. Det fungerar inte längre att tala förbi varandra och undra varför det är svårt att förstå varandra. Bedömningshelheten måste basera sig på ett nationellt jämförbart och gemensamt godkänt informationsunderlag utifrån vilket tjänsterna bedöms. På så vis skapas en rättvis utgångspunkt för alla att föra diskussioner om servicenivån, utvecklingsbehoven och slutligen fördelningen av finansieringen.

I helheten ingår också inrikesministeriet, som är det ministerium som styr verksamhetsområdet. Regionförvaltningsverket har i nära samarbete till exempel berett innehållet i välfärdsområdets skyldighet att utarbeta en redogörelse. Syftet är att styra välfärdsområdet att producera information både för ministeriets styrningsbehov och för att möjliggöra regionförvaltningsverkets bedömningsuppgift. Inom välfärdsområdenas räddningsväsenden märks styrningen mest i form av en årlig begäran om information.

Bedömnings- och redogörelsehelheten är en ny sak för hela branschen, och därför är det viktigt att varje part kan se vilka utmaningar det kan finnas i en annan parts roll och uppgift åtminstone i början. Jag är övertygad om att alla strävar efter att göra sitt bästa med siktet på riskbaserade och likvärdiga tjänster i hela landet.

Eero Nyman
räddningsöverinspektör
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Mer information om välfärdsområdena och regionförvaltningsverkets uppgifter relaterat till dem: avi.fi/sv/valfardsomraden

Läs också Mira Leinonens bloggtext: Välfärdsområdena för med sig egenkontroll för räddningsväsendet

Hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa vihdoin pitkän valmistelun jälkeen. Vaikka kyseessä on historiallisen suuri muutos, hyvinvointialueeseen kuuluvan pelastustoimen palvelujen käyttäjä huomaa asiaa tuskin henkilöstön hihamerkin vaihtumista kummemmin. Palvelujen kun tulee vastata riskejä. Näin oli ennen muutosta ja näin on myös tästä eteenpäin. Palvelujen tuottaminen riskien mukaisesti on helposti sanottu, mutta miten se tehdään? Siinä onnistuminen edellyttää paljon arvioimista, suunnittelua, kehittämistä, yhteistyötä ja johtamista.

Arvio on keskeinen dokumentti rahoitukseen keskittyvissä keskusteluissa

Hyvinvointialuemuutoksen myötä pelastustoimen palveluja valvovalle aluehallintovirastolle asetettiin uusi tehtävä. Se on pelastustoimen järjestämislain mukainen tehtävä valmistella vuosittainen asiantuntija-arvio pelastustoimen palvelutason ja rahoituksen tason riittävyyden arvioimiseksi. Arviossa tarkastellaan pelastustoimen palveluja tehtäväkohtaisesti, palvelujen tarvetta, saatavuutta ja laatua sekä tulevia kehitystarpeita. Lisäksi investointien tarpeet ja vaikutukset arvioidaan. Arvio onkin keskeinen dokumentti hyvinvointialueiden rahoitukseen keskittyvissä keskusteluissa. Ja ei liene kenellekään epäselvää, että niukkuutta on paljolti jaossa.

”Aluehallintovirastolle asetettiin uusi tehtävä: valmistella vuosittainen asiantuntija-arvio pelastustoimen palvelutason ja rahoituksen tason riittävyyden arvioimiseksi.”

Asiantuntija-arvion tekemisestä aluehallintovirasto ei selviydy yksin. Arvio perustuu lähtökohtaisesti hyvinvointialueen pelastustoimen itsensä tuottamaan tietoon, johon sillä on uusien tehtävien myötä selkeät velvoitteet. Lisäksi arvion tekemisessä voidaan käyttää apuna muuta laillisuusvalvonnan kautta esille tullutta tietoa, kuten kanteluratkaisuja ja annettuja korjausmääräyksiä. 

Hyvinvointialueet seuraavat tuottamiaan palveluja

Hyvinvointialueen pelastustoimen uudet tehtävät edellyttävät alueita seuraamaan tuottamiensa palvelujen saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta, kustannuksia ja tuottavuutta sekä pelastustoimen tehtävien lainmukaista hoitamista.

Seuranta- ja arviointitehtävä sekä omavalvontatehtävä asetetaan pelastustoimen järjestämislaissa. Tarkemmat vaatimukset seuranta- ja arviointivelvollisuudesta annetaan sisäministeriön asetuksella.  Samalla asetuksella tarkennetaan myös sitä, mihin aluehallintoviraston tulee omassa arviossaan keskittyä. Pelastustoimen tehtävien lainmukaista hoitamista valvotaan tästä eteenpäin ensisijaisesti omavalvonnalla, joka tuottaa myös tärkeää tietoa osaksi asiantuntija-arvioiden laatimista.

Asiantuntija-arvio on hyvinvointialueen vuosittaisen selvityksen kanssa sisällöltään samankaltainen, mutta siinä on myös eroja. Merkittävin ero on se, että aluehallintovirasto ei arvioi rahoituksen riittävyyttä vaan pääasiassa investointien tarvetta ja vaikutuksia suhteessa palvelujen tasoon ja havaittuihin kehitystarpeisiin. 

Tähtäimessä tasapuoliset palvelut koko maassa

Laadukkaan asiantuntija-arvion rakentaminen edellyttää hyvinvointialueelta, palvelut tuottavalta pelastuslaitokselta sekä arviota laativalta aluehallintovirastolta avointa ja aktiivista keskustelua. Keskusteluja ei voi enää käydä siten, että puhutaan sujuvasti aidasta ja sen seipäistä ihmetellen, miksi emme ymmärrä toisiamme.

Arviointikokonaisuuden on perustututtava kansallisesti vertailukelpoiseen ja yhteisesti hyväksyttyyn tietopohjaan, jonka perusteella palveluja arvioidaan. Näin luodaan kaikille reilu asetelma käydä neuvotteluja palvelujen tasosta, kehittämistarpeista ja lopulta rahoituksen jakamisesta.

Mukana kokonaisuudessa on myös sisäministeriö toimialaa ohjaavana ministeriönä. Aluehallintovirasto on tiiviissä yhteistyössä valmistellut esimerkiksi hyvinvointialueen selvitysvelvollisuuden sisältöä, jolla on tarkoitus ohjata hyvinvointialuetta tuottamaan tietoa sekä ministeriön ohjaustarpeisiin että aluehallintoviraston arviointitehtävän mahdollistamiseksi. Ohjaus näkyy hyvinvointialueen pelastustoimen suuntaan merkittävimmin vuosittaisena tietopyyntönä.

Arviointi- ja selvityskokonaisuus on koko toimialalle uusi asia, ja siksi on tärkeää, että jokainen osapuoli kykenee näkemään, mitä haasteita toisen roolissa ja tehtävässä voi eteenkin alkutaipaleella olla. Siitä olen vakuuttunut, että kaikki pyrkivät tekemään parhaansa tähdäten riskiperusteisiin ja tasapuolisiin palveluihin koko maassa.

Eero Nyman
pelastusylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa hyvinvointialueista ja aluehallintoviraston tehtävistä niiden suhteen: avi.fi/hyvinvointialueet

Lue myös Mira Leinosen blogikirjoitus: Hyvinvointialueille siirtyminen tuo pelastustoimeen jotakin uutta
 

Under de senaste åren har regionförvaltningsverken behandlat flera förvaltningsklagan där man granskat förfarandet då tjänster inom räddningsverksamheten har tillsatts. I sina avgöranden om förvaltningsklagan har regionförvaltningsverken gett räddningsverken administrativ styrning, eftersom man observerade förfaranden som strider mot lag och god förvaltning i tillsättningsprocesserna. 

När det gäller personer som deltar i räddningsverksamhet har det varit motiverat att ställa särskilda behörighetsvillkor i räddningslagen eftersom personalen arbetar i uppgifter där arbetstagarnas egen, de hjälpbehövandes och samhällets säkerhet kräver en viss yrkeskunnighet(1).

I processen för utnämning till en tjänst inom räddningsväsendet tillämpas vid sidan av räddningslagen(2) också lagen om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden(3). I räddningslagen finns bestämmelser om särskilda behörighetsvillkor och i lagen om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden finns bestämmelser om förvaltningsförfarandet och förvaltningsprocessen då tjänster tillsätts. 

De förvaltningsklagan som regionförvaltningsverken behandlat har oftast gällt situationer där man varit tvungen att avvika från behörighetsvillkoren enligt räddningslagen. I lagen om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden finns detaljerade bestämmelser om vad som ska iakttas när en tjänst eller uppgift tillsätts.

1. Utgångspunkten är att den person som väljs till en tjänst eller uppgift inom räddningsverksamheten ska ha en i 57 § i räddningslagen avsedd examen inom räddningsbranschen som motsvarar tjänsten eller uppgiften eller dispens som inrikesministeriet beviljat med stöd av 58 § i räddningslagen. Bestämmelser om examina som ger särskild behörighet finns i 6 § i statsrådets förordning om räddningsväsendet(4).
    
2. Om välfärdsområdet beslutar att avvika från de särskilda behörighetsvillkoren i enlighet med 6 § i lagen om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden ska det handla om ett enskilt fall och det ska finnas en specifik orsak till avvikelsen.
    
3. Om avvikelser görs från behörighetsvillkoren ska beslutet fattas med en motivering, eftersom det alltid ska finnas någon grund för avvikelsen och det krävs särskilt övervägande(5). Ett exempel på ett sådant fall kan vara att det på grund av brist på arbetskraft inte finns någon behörig person att tillgå, men att uppgiften ändå är nödvändig att sköta(6). Uppgifter inom räddningsverksamheten kan anses vara nödvändiga sköta.
    
4. Om man avviker från de särskilda behörighetsvillkoren kan personen anställas endast för ett tidsbestämt tjänsteförhållande. Bristande behörighet är en motiverad anledning till att anställas för viss tid. Det är inte möjligt att avvika från de särskilda behörighetsvillkoren när en person anställs i ett tjänsteförhållande som gäller tills vidare(7).
    
5. Välfärdsområdet kan inte genom eget beslut luckra upp behörighetsvillkoren. Arbetsgivarens handlingsutrymme när det gäller att ändra behörighetsvillkoren gäller endast en skärpning av villkoren(8).

De särskilda behörighetsvillkoren som bestäms i räddningslagen gäller endast då tjänster för personal som deltar i räddningsverksamheten tillsätts. Då tjänster för personer som deltar i räddningsverksamheten ska tillsättas måste man se till att i första hand anställa personer som uppfyller behörighetsvillkoren. 

Om det inte finns några behöriga sökande att tillgå kan personen anställas endast i ett tjänsteförhållande för viss tid. Endast en examen som motsvarar tjänsten eller uppgiften enligt räddningslagen och statsrådets förordning om räddningsväsendet eller av inrikesministeriet beviljad dispens ger behörighet till en tjänst eller uppgift inom räddningsväsendet. 

Ilkka Horelli
Direktör, ansvarsområdet för räddningsväsendet och beredskapen
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland

Texten har också publicerats i medlemstidningen Palopäällystö 1/2023.

Källor:

1. Regeringens proposition med förslag till räddningslag RP 257/2010, s.69 
2. Räddningslag (379/2011) 57 §
3. Lag om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden (304/2003) 2 kap.
4. Statsrådets förordning om räddningsväsendet (407/2011) 6 §
5. Till exempel: HFD 1978 II 31, HFD 1980 II 22 och HFD 29.7.2008 T 1772
6. Regeringens proposition med förslag till lag om kommunala tjänsteinnehavare (RP 196/2002), s.33
7. Lag om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden (304/2003) 3 § och 6 § 2 mom. 
8. Till exempel: HFD 13.9.2018/4158, HFD 1981 II 37 och HFD 19.8.1993/2884

Aluehallintovirastot ovat viimeisten vuosien aikana käsitelleet useita hallintokanteluita, joissa on tutkittu pelastustoimintaan osallistuvan henkilöstön virkojen täyttöä koskevia menettelyjä. Hallintokanteluista antamissa ratkaisuissaan aluehallintovirastot ovat antaneet hallinnollista ohjausta pelastuslaitoksille, sillä virkojen täyttöä koskevissa prosesseissa on havaittu lain- ja hyvän hallinnon vastaisia menettelyjä. 

Pelastustoimintaan osallistuvien henkilöiden osalta erityisten kelpoisuusehtojen asettaminen pelastuslakiin on ollut perusteltua, sillä henkilöstö työskentelee tehtävissä, joissa työntekijöiden oma, autettavien ja yhteiskunnan turvallisuus edellyttää määrätyn tasoista ammattitaitoa(1).

Pelastustoimen virkaan nimittämistä koskevassa prosessissa tulee sovellettavaksi pelastuslain(2) rinnalla laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta(3). Pelastuslaissa on säädetty erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ja laissa kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta on säädetty virkojen täyttöä koskevasta hallintomenettelystä ja -prosessista. 

Aluehallintovirastojen käsittelemissä hallintokanteluissa on useimmiten ollut kyse tilanteista, joissa pelastuslaissa säädetyistä kelpoisuusvaatimuksista on jouduttu poikkeamaan. Kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetussa laissa on säädetty yksityiskohtaisesti asioista, joita tulee noudattaa virkaa tai tehtävää täytettäessä.

1. Lähtökohtaisesti pelastustoimintaan osallistuvien osalta virkaan tai tehtävään tulee valita sellainen henkilö, jolla on pelastuslain 57 §:ssä säädetty virkaa tai tehtävää vastaava pelastusalan tutkinto tai sisäministeriön pelastuslain 58 §:n nojalla myöntämä erivapaus. Erityisen kelpoisuuden antamista tutkinnoista on säädetty pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:ssä(4).
    
2. Jos hyvinvointialue päättää poiketa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n mukaisesti, tulee kyseessä olla yksittäistapaus ja poikkeamiselle erityinen syy.
    
3. Mikäli kelpoisuusvaatimuksista poiketaan, tulee poikkeamisesta tehdä päätös perusteluineen, sillä poikkeamiselle on oltava aina jokin peruste ja vaatii erityistä harkintaa(5). Esimerkki tällaisesta tapauksesta voi olla sellainen, että työvoimapulan takia ei ole saatavana kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöä, mutta tehtävä on kuitenkin välttämätön hoidettavaksi(6). Pelastustoimintaan liittyvät tehtävät voivat olla välttämättömiä hoidettavaksi.
    
4. Mikäli erityisistä kelpoisuusvaatimuksista poiketaan, voidaan henkilö ottaa vain määräaikaiseen virkasuhteeseen. Kelpoisuuden puuttuminen on perusteltu syy määräaikaiseen virkasuhteeseen ottamiseksi. Poikkeaminen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ei ole lainkaan mahdollista silloin, kun henkilö otetaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen(7).
    
5. Hyvinvointialue ei voi omalla päätöksellään lieventää kelpoisuusvaatimuksia. Työantajan liikkumavara kelpoisuusvaatimuksien muuttamisen osalta koskee ainoastaan niiden tiukentamista8.

Pelastuslaissa säädetyt erityiset kelpoisuusvaatimukset koskevat vain pelastustoimintaan osallistuvan henkilöstön viran täyttöön liittyvää prosessia. Pelastustoimintaan osallistuvien virkojen täytössä on huolehdittava, että avoinna oleviin virkoihin otetaan ensisijaisesti kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole saatavilla, voidaan henkilö ottaa vain määräaikaiseen virkasuhteeseen. Kelpoisuuden pelastustoimen virkaan tai tehtävään antaa vain pelastuslaissa ja valtioneuvoston pelastustoimesta annetussa asetuksessa määritelty virkaa tai tehtävää vastaava tutkinto tai sisäministeriön myöntämä erivapaus.

Ilkka Horelli
Johtaja, pelastustoimi ja varautuminen -vastuualue
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Teksti on julkaistu myös Palopäällystö-lehdessä 1/2023.

Lähteet:

1. Hallituksen esitys pelastuslaiksi HE 257/2010, s. 69
2. Pelastuslaki (379/2011) 57 § 
3. Laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 2 luku
4. Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta (407/2011) 6 §
5. Esim. KHO 1978 II 31, KHO 1980 II 22 ja KHO 29.7.2008 T 1772
6. Hallituksen esitys kunnallisesta viranhaltijasta annettavasta laista (HE 196/2002), s.33
7. Laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 3 § ja 6 § 2 momentti
8. Esim. KHO 13.9.2018/4158, KHO 1981 II 37 ja KHO 19.8.1993/2884

I vissa diskussioner har det nämnts att övergången till välfärdsområden inte märkbart förändrar räddningsväsendets verksamhet eftersom de redan har närmare tjugo års erfarenhet av regional verksamhet. 

Men välfärdsområdena för ändå med sig något nytt också för räddningsväsendet, nämligen egenkontrollen. Välfärdsområdena som kör i gång i början av nästa år har ett tillsynsansvar också över sin egen verksamhet. Egenkontrollen är central då tjänsterna ordnas och produceras. För räddningsväsendets del innebär det att välfärdsområdet ska övervaka sitt eget förebyggande av olyckor, räddningsverksamheten, beredskapen och befolkningsskyddet samt avtalsbrandkårernas och frivilligarbetarnas verksamhet. Det måste inte bara finnas förmåga att känna till de egna lagstadgade uppgifterna utan också förmåga att identifiera brister och vidta nödvändiga åtgärder utan att en övervakande myndighet ingriper. Med egenkontrollen säkerställs alltså att tjänsterna är lagenliga och att avtalen följs.

”I samband med det senaste försöket till social- och hälsovårdsreform 2018 förberedde kommunförbundet arrangemang för egenkontroll – nu är det dags att blåsa liv i närminnet och införa egenkontroll.” 

Regionförvaltningsverkens tillsyn försvinner ingenstans utan i fortsättningen bildar myndighetstillsynen som regionförvaltningsverket utövar och välfärdsområdets egenkontroll en gemensam helhetstillsyn. Hittills har myndighetstillsynen inom räddningsväsendet kommit i första hand, men det kan den inte längre göra eftersom realtidsinformationen finns där tjänsten produceras. Myndighetstillsynen är oftast reaktiv till sin natur, dvs. något måste redan ha gått snett för att myndigheterna ska behöva ingripa i saken. I fortsättningen är det endast de gravaste fallen som kommer över tröskeln för tillsynsmyndighetens ingripande.

Frågan om egenkontroll inom räddningsväsendet har ännu inte diskuterats i någon större utsträckning och det kan på det stora hela vara ett rätt så okänt delområde av reformen. I samband med det senaste försöket till social- och hälsovårdsreform 2018 förberedde kommunförbundet arrangemang för egenkontroll – nu är det dags att blåsa liv i närminnet och införa egenkontroll. Som långvarig inspektör inom räddningsväsendet följer jag med den här delen av reformen med särskilt intresse. Egenkontrollen för med sig ett nytt element som saknats inom räddningsväsendet och som också kräver ny kompetens inom sektorn. Jag välkomnar varmt egenkontrollen till räddningsväsendet!

Texten har publicerats på Pelastustietos webbplats.

Mira Leinonen, räddningsöverinspektör, Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Erinäisissä keskusteluyhteyksissä on mainittu, että hyvinvointialueille siirtyminen ei juurikaan muuta pelastuslaitoksen toimintaa, kun jo alueellisesta toiminnasta on kokemusta lähes parin vuosikymmenen ajalta.

Hyvinvointialueille siirtyminen kuitenkin tuo pelastustoimeen jotakin uutta: omavalvonnan. Vuoden 2023 alussa aloittavilla hyvinvointialueilla on valvontavelvoite myös omaa toimintaansa kohtaan. Omavalvonta on keskeinen osuus palveluiden järjestämistä ja tuottamista. Pelastustoimen osalta tämä tarkoittaa, että hyvinvointialueen on valvottava omaa onnettomuuksien ehkäisyä, pelastustoimintaa, varautumista ja väestönsuojelun sekä sopimuspalokuntien ja vapaaehtoisten toimintaa. On oltava kyky paitsi tuntea omat lakisääteiset tehtävät, mutta myös kyky tunnistaa puutteet ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin ilman, että valvova viranomainen puuttuu asiaan. Omavalvonnan tarkoituksena on siis varmistaa, että palvelut ovat lainmukaisia ja tehtyjä sopimuksia noudatetaan.

”Kuntaliitto on käynnistellyt vuonna 2018 omavalvonnan järjestelyjä edellisen soteuudistusyrityksen yhteydessä – nyt on aika elvyttää lähimuistia ja ottaa omavalvonta käyttöön.” 

Aluehallintovirastojen tekemä valvonta ei ole poistumassa mihinkään, vaan jatkossa avin suorittama viranomaisvalvonta ja hyvinvointialueen omavalvonta muodostavat yhteisen valvonnan kokonaisuuden. Tähän asti viranomaisvalvonta on ollut pelastustoimessa ensisijaista, mutta sitä se ei voi olla enää jatkossa, sillä reaaliaikaisin tieto on siellä, missä palvelua tuotetaan. Viranomaisvalvonta on useimmiten luonteeltaan reaktiivista eli jonkin on täytynyt mennä jo vihkoon, jotta viranomaisten täytyy asiaan puuttua. Jatkossa vain graaveimmat tapaukset ylittäisivät valvovan viranomaisen puuttumiskynnyksen.

Omavalvonnasta ei pelastustoimessa ole vielä laajasti keskusteltu ja se voi olla vielä isossa kuvassa huonosti tunnettu osa-alue uudistuksessa. Kuntaliitto on käynnistellyt vuonna 2018 omavalvonnan järjestelyjä edellisen soteuudistusyrityksen yhteydessä – nyt on aika elvyttää lähimuistia ja ottaa omavalvonta käyttöön. Itse pitkän linjan pelastustoimen valvojana seuraan tätä uudistuksen osaa erityisellä mielenkiinnolla. Omavalvonta nimittäin tuo pelastustoimeen kaivatun uuden elementin ja vaatii toimialalta myös uutta osaamista. Toivotan omavalvonnan lämpimästi tervetulleeksi pelastustoimeen!

Teksti on alun perin julkaistu Pelastustieto-sivustolla.

Mira Leinonen, pelastusylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa hyvinvointialueista ja aluehallintoviraston tehtävistä niiden suhteen: avi.fi/hyvinvointialueet 

Att ordna regionala försvarskurser hör till regionförvaltningsverkets lagstadgade uppgifter inom samordningen av den regionala beredskapen. Kursernas historia sträcker sig ända till länsstyrelsernas tid på 1960-talet och i Södra Finland har redan tiotusentals personer som har en central roll med tanke på samhällets kritiska funktioner fått lära sig av kurserna under decenniernas lopp. Elevantagningen är organisationsbaserad, dvs. de personer som deltar i kurserna utses av organisationer inom de kritiska sektorerna.

Även om ordet försvarskurs kan väcka föreställningar om att man kryper omkring i terrängdräkter i skogen är våra kurser i huvudsak städat inomhusarbete.

 Deltagarna genomgår en veckas grundkurs i det regionala försvaret och får en täckande bild av den övergripande säkerheten i samhället, lagstiftningen, myndigheternas roll och det samarbete som görs för den regionala beredskapen.

Inom Södra Finlands verksamhetsområde ordnar vi vanligtvis årligen sex regionala försvarskurser på basnivå tillsammans med försvarsmaktens truppförband. Cirka 70 deltagare bjuds in till varje kurs, vilket innebär att vi utbildar nästan 500 personer på grundkurserna varje år. Kurserna ordnas inom verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Södra Finland enligt landskap – Nyland, Kymmenedalen, Södra Karelen, Egentliga Tavastland och Päijänne-Tavastland.

Utöver grundkurserna ordnar vi årligen tre eller fyra kortare fortsättningskurser, specialkurser och kompletterande kurser. Normala år kommer vi alltså upp till cirka tusen kursdeltagare. I riksomfattande perspektiv ordnas ca 60 procent av de regionala försvarskurserna hos oss i Södra Finland.

Vem väljs till kurserna och på vilka grunder?

Intresset för försvarsverksamheten har naturligtvis ökat mycket under den senaste tiden, vilket i sig är fint, och det syns också hos oss vid regionförvaltningsverket. Det kommer för närvarande många förfrågningar om försvarskurserna – många intresserar sig för hur man kan delta.

En tumregel i antagningen av elever är att de organisationer som har en central roll för samhällets kritiska funktioner och för försörjningsberedskapen bland sina medlemmar utser de personer som ska delta i kursen. Valet är alltså organisationsbaserat.

I valet av elever följer vi anvisningarna från den riksomfattande delegationen för frivilligt försvar. Kursdeltagarna representerar myndigheter som är centrala med tanke på samhällets regionala och lokala verksamhet, såsom kommuner, sjukvårdsdistrikt, räddningsverk, polisinrättningar och också centralförvaltningens organisationer. I fortsättningen deltar också personal i centrala roller i välfärdsområdena. Deltagarna har vanligen en ledande ställning eller arbetar i uppgifter som är nära kopplade till beredskapen.

Även näringslivet beaktas i elevantagningen som en del av försörjningsberedskapskedjan och av samhällets kritiska funktioner. Näringslivets representation i kurserna sammanställs i regel i enlighet med poolerna i anslutning till Försörjningsberedskapscentralen. Poolerna är branschspecifika helheter som till exempel hör till livsmedelsförsörjningen, energiförsörjningen eller trafiken och logistiken. Enligt prövning kan vi också ta in sådana deltagare från näringslivet som inte hör till poolerna, såsom aktörer inom avfallshanteringen, om de är verksamma inom samhälleligt kritiska funktioner. Via mediepoolen har vi bland annat funderat på möjligheten att i fortsättningen också bjuda in till exempel influerare på sociala medier till kurserna.

Om du arbetar inom en verksamhet som är kritiskt med tanke på samhällets funktion lönar det sig att fråga direkt av arbetsgivaren om de kan föreslå dig för en av våra kurser. Vi påminner också om att försvarsorganisationerna är mycket viktiga aktörer i beredskapsutbildningen för frivilliga privatpersoner.

Kurserna ger en bild av samhällets övergripande säkerhet

De försvarskurser som ordnas av regionförvaltningsverket är en del av den allmänna försvarsundervisningen, om vilken det bestäms i förordning av statsrådet och som styrs av delegationen för frivilligt försvar.

Även i fråga om innehållet i kurserna följer vi anvisningen från delegationen för frivilligt försvar, liksom vid elevantagningen. Enligt anvisningen är målet för den regionala försvarskursen att ge en allmän bild av Finlands utrikes-, säkerhets- och försvarspolitik och av arrangemangen, beredskapen och utvecklingen av det övergripande försvaret och inom olika sektorer under normala förhållanden, vid störningar och under undantagsförhållanden. Deltagarna sätter sig in i olika sektorers generella, regionala och lokala uppgifter inom totalförsvaret och möjligheterna att genomföra dem, och i deras inbördes påverkansrelation. Ett mål är också att främja myndigheternas beredskap och samarbete.

Undervisningen i den regionala försvarskursen genomförs inom referensramen för den övergripande säkerheten, vilket innebär att kursinnehållet kopplas till de vitala funktioner som beskrivs i säkerhetsstrategin för samhället:

• Ledning
• Internationell och EU-verksamhet
• Försvarsförmåga
• Den inre säkerheten
• Ekonomi, infrastruktur, försörjningsberedskap 
• Befolkningens handlingsförmåga och service
• Mental kristålighet

Deltagarna i försvarskursen sätter sig in i dessa teman med tanke på det regionala samarbetet, särskilt genom föreläsningar. Under en veckas grundkurs ordnas ett trettiotal kortföreläsningar och efter föreläsningarna har det reserverats gott om tid för diskussion. Det teoretiska innehållet konkretiseras genom grupparbete som utförs under veckan. Programmet kompletteras med besök till ställen som är viktiga med tanke på den övergripande säkerheten och den regionala beredskapen, såsom räddningsverket och försvarsmaktens baser.

På kurserna kan man också besöka ställen som är centrala med tanke på säkerheten och beredskapen. På bilden ordnar räddningsverket en uppvisning av räddningsarbetet efter en bilolycka.

Kursdeltagarna är mycket nöjda, även nätverkande är viktigt

Vi ber alla kursdeltagare ge respons på enskilda kursinnehåll och på kurserna i allmänhet ur utvecklingsperspektiv. Våra kurser får i regel mycket god respons i enkäterna – även om kursprogrammet är mycket intensivt upplevs innehållet vara nyttigt och helheten fungerande.

Utöver substansen i kurserna är det viktigt att skapa nätverk. Under den intensiva grundkursen lär kursdeltagarna känna varandra och skapar täta band som i allmänhet består i flera år, om inte årtionden. Nätverkande är mycket viktigt för att samarbetet ska lyckas, särskilt i det skedet då en plötslig störningssituation drabbar samhället.

Samarbete är ett ord som i praktiken förekommer i varje föreläsning på försvarskursen. Alla kursdeltagare förstår vikten av samarbete i slutet av den grundläggande kursen i veckan, åtminstone om man får tro på responsen. Beredskapen lyckas då vi gör tillsammans - det stöder vi och jobbar med på våra regionala försvarskurser.

Esa-Pentti Lukkarinen
biträdande direktör, ansvarsområdet för räddningsväsendet och beredskapen
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

kuva: Turvallisuuskomitea 

Alueellisten maanpuolustuskurssien järjestäminen kuuluu aluehallintoviraston lakisääteisiin alueellisen varautumisen yhteensovittamisen tehtäviin. Kurssien historia ulottuu jo 1960-luvulle lääninhallitusten aikaan, ja Etelä-Suomen alueella vuosikymmenten saatossa kursseilta oppia ovatkin saaneet jo kymmenet tuhannet yhteiskunnan kriittisten toimintojen kannalta keskeisessä roolissa toimivat henkilöt. Oppilasvalinta on organisaatiolähtöistä, eli kriittisten alojen organisaatiot nimeävät kursseille osallistuvat henkilöt.

Vaikka sana maanpuolustuskurssi saattaa herättää mielikuvia metsässä maastopuvut päällä ryömimisestä, meidän järjestämämme kurssit ovat pääosin siistiä sisätyötä. Viikon mittaisella alueellisen maanpuolustuksen peruskurssilla kurssilaiset saavat kattavan läpileikkauksen yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden tekijöistä, lainsäädännöstä, viranomaisten rooleista ja yhteistyöstä, jota alueellisen varautumisen eteen tehdään.

Järjestämme Etelä-Suomen toiminta-alueella yhdessä Puolustusvoimien joukko-osastojen kanssa vuosittain yleensä kuusi perustason alueellista maanpuolustuskurssia. Kullekin kurssille kutsutaan osallistujia noin 70, joten yhteensä vuodessa kurssitamme peruskursseilla lähes 500 henkilöä. Kursseja järjestetään Etelä-Suomen aluehallintoviraston toiminta-alueella maakunnittain – Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

Peruskurssien lisäksi järjestämme vuosittain kolme tai neljä lyhyempää jatkokurssia sekä erikois- ja täydennyskursseja. Kaikkien kurssien osalta normaalina vuonna päästäänkin jopa noin tuhanteen kurssilaiseen. Valtakunnallisesti tarkasteltuna noin 60 % alueellisista maanpuolustuskursseista järjestetään meillä Etelä-Suomessa.

Keitä kursseille valitaan ja millä perusteilla?

Kiinnostus maanpuolustustoimintaa kohtaan on luonnollisesti viime aikoina lisääntynyt erittäin paljon, mikä on sinänsä hienoa ja näkyy myös meillä aluehallintovirastossa. Kyselyjä maanpuolustuskursseista tulee meille tällä hetkellä runsaasti – monia kiinnostaa se, miten kurssille voisi päästä mukaan.

Nyrkkisääntönä oppilasvalinnassa on se, että yhteiskunnan toiminnan ja huoltovarmuuden kannalta kriittiset organisaatiot nimeävät joukostaan ne henkilöt, jotka kurssille olisivat osallistumassa. Valinta on siis organisaatiolähtöistä.

Noudatamme oppilasvalinnoissa valtakunnallisen Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunnan ohjetta. Kurssiosallistujat edustavat yhteiskunnan alueellisen ja paikallisen toiminnan kannalta keskeisiä viranomaisia, kuten kuntia, sairaanhoitopiirejä, pelastuslaitoksia, poliisilaitoksia ja myös keskushallinnon organisaatioita. Jatkossa hyvinvointialueiden kriittistä henkilöstöä on osallistujien joukossa. Osallistujat ovat tyypillisesti johtavassa asemassa tai työskentelevät varautumiseen kiinteästi kytkeytyvissä tehtävissä.

Myös elinkeinoelämä osana huoltovarmuusketjua ja yhteiskunnan kriittistä toimintaa huomioidaan oppilasvalinnoissa. Elinkeinoelämän edustus kursseille kootaan pääsääntöisesti Huoltovarmuuskeskuksen yhteydessä toimivien poolien mukaisesti. Poolit ovat toimialakohtaisia kokonaisuuksia, jotka kuuluvat esimerkiksi elintarvikehuoltoon, energiahuoltoon tai liikenteeseen ja logistiikkaan. Harkinnan mukaan voimme ottaa kursseille myös poolien ulkopuolisia elinkeinoelämän osallistujia, kuten jätehuollon toimijoita, jos nämä toimivat yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Mediapoolin kautta olemme pohtineet mm. mahdollisuutta kutsua kursseille jatkossa myös esimerkiksi somevaikuttajia.

Jos työskentelet yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisellä alalla, kannattaakin kysyä suoraan työnantajaltasi, olisiko tämän mahdollista esittää osallistumistasi kursseillemme. Muistutamme myös, että maanpuolustusjärjestöt ovat erittäin keskeisiä toimijoita vapaaehtoisten yksityishenkilöiden varautumiskoulutuksessa.

Kursseilla saa läpileikkauksen yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen

Aluehallintoviraston järjestämät maanpuolustuskurssit ovat osa yleistä maanpuolustusopetusta, josta säädetään valtioneuvoston asetuksella ja jota ohjaa Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta.

Kuten kurssien oppilasvalinnassa, myös sisällöissä noudatamme Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunnan ohjetta. Ohjeen mukaisesti alueellisen maanpuolustuskurssin tavoite on antaa yleiskuva Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä kokonaismaanpuolustuksen ja eri alojen järjestelyistä, valmiudesta ja kehittämisestä normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Osallistujat perehtyvät erityisesti kokonaisturvallisuuden eri alojen alueellisiin ja paikallisiin tehtäviin ja niiden toteuttamismahdollisuuksiin sekä keskinäisiin vaikutussuhteisiin. Tavoitteena on myös edistää viranomaisten varautumista ja yhteistoimintaa.

Alueellisen maanpuolustuskurssin opetus toteutetaan kokonaisturvallisuuden viitekehyksessä, mikä tarkoittaa sitä, että kurssisisällöt pureutuvat yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattuihin elintärkeisiin toimintoihin:

• Johtaminen
• Kansainvälinen ja EU-toiminta
• Puolustuskyky
• Sisäinen turvallisuus
• Talous, infrastruktuuri, huoltovarmuus
• Väestön toimintakyky ja palvelut
• Henkinen kriisinkestävyys

Maanpuolustuskurssin osallistujat perehtyvät näihin teemoihin alueellisen yhteistoiminnan näkökulmasta erityisesti luentojen kautta. Viikon mittaisen peruskurssin aikana tietoiskumaisia luentoja on kolmattakymmenettä, ja luentojen jälkeen on varattu reilusti aikaa keskustelulle. Teoreettisia sisältöjä konkretisoidaan ryhmätyöllä, jota tehdään viikon kuluessa. Ohjelmaa täydentävät vierailut kokonaisturvallisuuden ja alueellisen varautumisen kannalta tärkeissä kohteissa, kuten pelastuslaitoksella ja Puolustusvoimien tukikohdassa.

Kursseilla voidaan myös vierailla turvallisuuden ja varautumisen kannalta keskeisissä kohteissa. Kuvassa pelastuslaitoksella järjestetty näytös auto-onnettomuuden jälkeisestä pelastustyöstä.

Kurssilaiset ovat kursseihin erittäin tyytyväisiä, myös verkostoituminen on tärkeää

Kysymme kaikilta kurssilaisilta palautetta sekä yksittäisistä kurssisisällöistä että kurssista yleisesti kehittämisen näkökulmasta. Kurssimme saavat kyselyissä pääsääntöisesti erittäin hyvää palautetta – vaikka kurssiohjelma on hyvin tiivis ja intensiivinen, sisällöt koetaan hyödyllisinä ja kokonaisuus toimivana.

Kurssien varsinaisen oppisisällön lisäksi tärkeää on verkostoituminen. Peruskurssin viikon kestävän intensiivijakson aikana kurssilaiset oppivat tuntemaan toisensa ja luomaan keskenään tiiviit yhteydet, jotka yleensä kantavat vuosien jollei vuosikymmentenkin päähän. Verkostoituminen on erittäin tärkeää yhteistyön onnistumiselle etenkin siinä vaiheessa, kun äkillinen häiriötilanne iskee yhteiskunnassa päälle.

Yhteistyö on sana, joka esiintyy käytännössä jokaisessa maanpuolustuskurssin luennossa. Yhteistyön merkityksen tuntuu ymmärtävän myös jokainen kurssilainen viikon peruskurssin päätteeksi, ainakin jos kurssipalautteita on uskominen. Varautuminen onnistuu yhdessä tehtynä, ja sitä tuemme ja teemme myös alueellisilla maanpuolustuskursseilla.

Esa-Pentti Lukkarinen
apulaisjohtaja, pelastustoimi ja varautuminen -vastuualue
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Varautumisen tavoitteena on turvata yhteiskunnan elintärkeät toiminnot erilaisissa normaali- ja poikkeusolojen häiriötilanteissa. Viime vuosien poikkeuksellisen vakavat ja äkilliset häiriötilanteet ja turvallisuusuhat – suurimpina koronaviruspandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan – ovat nopeasti suunnanneet huomion Suomen varautumisen tasoon. Yhteistyötä viranomaisten kesken on tiivistetty.

On myönteistä, että mielenkiinto ja sitä myötä motivaatio varautumista kohtaan on lisääntynyt. Huomion kiinnittäminen varautumiskysymyksiin on kuitenkin tärkeää jo normaalioloissa. Varautuminen on pitkäjänteistä työtä ja valmiussuunnitelmia on tarpeen päivittää jatkuvasti, kun toiminta- ja turvallisuusympäristö muuttuvat. Riittävät resurssit perustehtävien hoitamiseen tulee turvata, jotta myös äkillisiin häiriötilanteisiin pystytään tehokkaasti reagoimaan.

Poikkihallinnollista yhteistyötä: Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on alueensa varautumisen yhteensovittaminen

Aluehallintovirastojen lakisääteisenä tehtävänä on varautumisen yhteensovittaminen ja siihen liittyvän yhteistoiminnan järjestäminen alueellaan. Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialue kattaa Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat. Toteutamme varautumisen tehtäviä erityisesti kolmen kokonaisuuden kautta:

1. Alueelliset maanpuolustuskurssit perehdyttävät kokonaisturvallisuuteen ja edistävät yhteistoimintaa

Alueelliset maanpuolustuskurssit tarjoavat osallistujilleen ymmärryksen turvallisuusuhista, kokonaisturvallisuudesta ja eri toimijoiden valmiuksista. Elintärkeiden toimintojen osa-alueina käsitellään erityisesti sisäistä turvallisuutta, väestön toimintakykyä ja palveluita, henkistä kriisinkestävyyttä, puolustuskykyä sekä talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden toimivuutta.

Viiden päivän mittaiset kurssit on suunnattu varautumisen keskeisissä tehtävissä toimiville henkilöille julkishallinnossa, yrityksissä ja järjestöissä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella olemme järjestäneet tänä keväänä jo kolme kurssia, ja keskimäärin noin 1500 vuosittain koulutettavan kurssilaisen joukosta noin 750 koulutetaan Etelä-Suomen kursseilla.

Lisätietoa alueellisista maanpuolustuskursseistamme

2. Valmiustoimikunnassa luodaan ja ylläpidetään yhteistä tilannekuvaa

Valmiustoimikunnan tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuustilannekuvaa ja toimia alueellisen varautumisen yhteensovittamisen sekä siihen liittyvän yhteistoiminnan ja tiedonvaihdon foorumina. Mukana ovat maakunnittain varautumisen keskeiset viranomaiset ja toimijat.

Etelä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta teki erityisesti koronapandemian aikana tiivistä yhteistyötä laajennetulla kokoonpanolla, johon kuuluivat alueen kaikki 62 kuntaa. Verkostomaisesti toimiva valmiustoimikunta on erinomainen alusta ajankohtaisten teemojen käsittelyyn, yhteisen tilanneymmärryksen ja ennakoivien toimenpiteiden muodostamiseen sekä asiantuntevien näkökulmien kuulemiseen laajasti yhteiskunnan eri sektoreilta, esimerkiksi koronaviruspandemian vaikutuksista lapsiin ja nuoriin, kulttuurialaan tai elinkeinoelämään. Viime aikoina verkosto on käsitellyt etenkin Ukrainan sodan turvallisuusvaikutuksia ja niihin varautumista. Osallistujille on muun muassa järjestetty koulutus hybridivaikuttamisen torjumisesta.

Lue lisää valmiustoimikunnan työstä

3. Valmiusharjoitukset testaavat ja kehittävät toimintaa häiriötilanteissa

Järjestämme vuosittain alueellisen valmiusharjoituksen, jossa harjoitellaan erityisesti tilannekuvan muodostamista, johtamista ja päätöksentekoa, yhteistoimintaa sekä viestintää häiriötilanteessa. Harjoitukset valmistellaan ja toteutetaan maakunnittain yhdessä alueen muiden turvallisuustoimijoiden kanssa, ja niihin osallistuvat lähtökohtaisesti kaikki alueen kunnat sekä muita yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisiä organisaatioita.

Valmiusharjoitukset ovat laajoja kokonaisuuksia, jotka käynnistyvät harjoituksen skenaarioiden valinnalla, harjoituksen etenemisen suunnittelulla ja harjoitusalustan valmistelulla. Teemoja valittaessa hyödynnetään alueellista riskiarviota ja kuunnellaan osallistujien tarpeita. Valmistavien tilaisuuksien ja harjoituspäivien jälkeen vuorossa ovat palautetilaisuus ja jälkiarviointi, joiden pohjalta osallistujat voivat kehittää omia valmiussuunnitelmiaan.

Vuodelta 2020 syksylle 2021 siirretyn Uudenmaan valmiusharjoituksen saimme pidettyä koronan aiheuttamista rajoituksista huolimatta, kun toteutimme noin 500 osallistujan harjoituksen kokonaan verkossa.  Lisäksi järjestimme valmiusharjoituksen loppuvuodesta Kanta- ja Päijät-Hämeessä teemalla väestönsuojelu. Tänä vuonna vuorossa on Kaakkois-Suomi, ja teemana säilyy väestönsuojelu.

Tilanneymmärrys ja ennakointi avainasemassa

Suomessa on jo vuosikymmeniä tehty suunnitelmallista ja hyvää varautumistyötä yhteiskunnan eri toiminnoissa. Siitä huolimatta on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa ne varautumisen osa-alueet, jotka ovat jääneet pienemmälle huomiolle ja edellyttävät erityistä huomiota etenkin vallitseva tilanne huomioiden. Yhdessä valmisteltu riskiarvio ja yhteinen tilanneymmärrys ovat varautumisen kulmakiviä.

Huolellakaan tehdyt suunnitelmat eivät kuitenkaan riitä, vaan niiden mukaista toimintaa pitää harjoitella myös käytännössä, jotta kaikki osaavat toimia tositilanteessa. Valmiusharjoitukset ovat myös hyvä keino testata suunnitelmien toimivuutta ja paikata niiden puutteita ennen todellista uhkaa.

Turvallisuustilanteen muutokset ovat luoneet suuren kysynnän alueellisen varautumisen edistämiseen ja ruuhkauttanut osan perustehtävistä. Resurssit sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä ratkaisevat osaltaan sen, missä mittakaavassa Etelä-Suomen aluehallintovirasto pystyy toteuttamaan lakisääteisiä tehtäviään esimerkiksi kuntien valmiussuunnittelun tukemisessa. Joidenkin tehtävien, kuten väestönsuojelun, osalta tulee tarkastella myös kokonaisuutta selkeyttäviä lainsäädäntötoimia. Organisaatioiden valmius ja yhteistoiminnan perusta luodaan riittävästi resursoiden jo normaalioloissa. Muistetaan tämä myös häiriötilanteiden ja turvallisuusuhkien hellittäessä. 

Tommi Laurinen
Pelastustoimi ja varautuminen -vastuualueen johtaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Viranomaisten varautuminen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin on lakisääteistä. Viranomaisten tehtävä on varmistaa, että väestö ja infrastruktuuri pystytään suojaamaan ja varmistamaan sekä yhteiskunnan toimintakyky turvaamaan häiriö- ja konfliktitilanteissa. Aluehallintovirastot järjestävät säännöllisesti erilaisia valmiusharjoituksia parantaakseen eri toimijoiden varautumista.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto järjestää tänä vuonna Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa alueelliset valmiusharjoitukset, joiden pääkohderyhmänä ovat kunnat. Harjoitusten suunnittelu aloitettiin jo syksyllä 2021, jolloin pääteemoiksi määritettiin tilannearviointi, yhteistyön harjoittelu sekä väestönsuojelu. Satakunnan harjoitus EMMA22 pidetään toukokuussa ja Varsinais-Suomen harjoitus AURORA22 puolestaan syyskuussa heti puolustusvoimien paikallispuolustusharjoituksen jälkeen.

Varautuminen on ennen kaikkea yhteistyötä

Kriisitilanteita leimaa yllätyksellisyys, kiire ja pirstaleisuus. Tiedon kerääminen ja tilannekuvan muodostaminen vaativat aikaa, jota kriisissä ei ole. Kriisit eivät myöskään noudata organisaatio-, kunta- tai maakuntarajoja. Häiriötilanteissa toimimista pitää siis harjoitella säännöllisesti, jotta tilannekuvan rakentaminen ja toimintasuunnitelmasta päättäminen sujuisi nopeasti ja tehokkaasti.

Viranomaisten tulee kyetä jakamaan oikeaa, ajantasaista informaatiota tehokkaammin kuin huhut ja väärä tieto liikkuvat nettikeskusteluissa. Viranomaiset eivät pysty voittamaan sosiaalista mediaa nopeudessa, mutta niiden tulee jakaa faktapohjaista ja ajantasaista tietoa, jotta kansalaiset osaavat toimia oikein. Tarvittaessa on kyettävä evakuoimaan väestö nopeasti ja hallitusti yhdessä kuntien kanssa.

Kunnat ovat yhteiskunnassamme keskeisiä toimijoita ja niiden pitää varautua pitämään huolta asukkaistaan ja järjestämään palvelut myös poikkeusoloissa. Vaikka vastuulliset viranhaltijat johtavat oman organisaationsa toimintaa, mikään taho ei kutenkaan varaudu yksin. Häiriötilanteen ymmärtämiseen tarvitaan laaja verkosto erilaisia toimijoita niin omasta organisaatiosta kuin ulkopuolisista sidosryhmistäkin. Varautuminen tehdään yhteistyössä julkishallinnon, yksityisen sektorin ja järjestöjen kanssa.

Varautuminen on käynnissä jatkuvasti

Krimin miehitys, Lähi-idän tilanne ja viimeisimpänä Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan ovat vaikuttaneet eurooppalaisten turvallisuudentunteeseen radikaalisti ja pysyvästi. Helmikuussa kansalaisten turvallisuus järkkyi, kun Venäjän panssarikolonnat ajoivat Ukrainaan. Tšernobylin ydinvoimala-alueen valtaaminen ja Venäjän retoriikka ydinaseiden käytöstä aiheuttivat pelkoa, joka johti muun muassa joditablettien hetkelliseen loppumisen apteekeista. Väestönsuojelu, kriisivalmius ja materiaalinen varautuminen nousivat yhtäkkiä kaikkia kiinnostaviksi ja arkeen vaikuttaviksi teemoiksi.

Koko yhteiskuntaan vaikuttavassa häiriötilanteessa esiintyy aina erilaista hamstrausta. Esimerkiksi kotitaloudet pyrkivät näin rakentamaan omia pieniä varmuusvarastojaan ja siten parantamaan kriisikestävyyttään. Kotitalouksien itsenäiseen pärjäämiseen on laadittu 72 tunnin varautumissuositus, jonka mukaisesti kodista pitäisi löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa ja lääkkeitä. Samalla pitäisi pystyä varmistamaan, miten asukkaat pärjäävät kylmenevässä asunnossa tai vedenjakelun katketessa. Tämän kansalaisten omatoimisen selviytymisen tarkoitus on myös antaa viranomaisille aikaa toimia, eli muodostaa tilannekuva, laatia toimintasuunnitelma ja ryhtyä toimenpiteiden toteuttamiseen.

Paniikkiin tai hamstraukseen ei kuitenkaan ole edelleenkään mitään tarvetta, sillä eri tahot tekevät joka päivä sekä näkyviä että näkymättömiä toimia, jotta voimme nukkua yömme turvallisesti. Yksi näistä näkyvistä toimista on alueellinen valmiusharjoitus. Varautuminen ja sen osana poikkeusolojen harjoittelu parantavat kriisinsietokykyämme ja mahdollistavat sen, ettei toiminta kaadu heti ensimmäiseen vastoinkäymiseen. Olemme valppaina ja valmiina toimimaan tarpeen ja tilanteen mukaan.

Unto Usvasalo
Pelastusylitarkastaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Työturvallisuuslain (738/2002) tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä ennalta ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittoja.

Työturvallisuuslaki on yleislaki, jota sovelletaan lähes kaikkeen työhön. Lain keskeisenä tavoitteena on suojella työntekijöitä terveyden menettämisen ja tapaturman vaaroilta työssä. Lain säännökset ovat pakottavaa oikeutta, mikä tarkoittaa, ettei laissa säädettyä minimitasoa voida alittaa sopimuksin. On hyvä ottaa huomioon, että työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä seurausta, esimerkiksi työntekijän loukkaantumista, vaan riittää, että olotila on säädösten vastainen. Tilannetta arvioitaessa tarkastellaan sitä, mitä vastuussa ollut taho on jättänyt tekemättä.

Lakia sovelletaan pelastuslaitoksen pää- ja sivutoimiseen henkilökuntaan, sekä sopimuspalokuntaan kuuluvan pelastustoimintaan vapaaehtoisesti osallistuvan henkilön työhön.

Seuraavissa kohdissa on asioita, jotka herättivät huomiota Itä-Suomen aluehallintoviraston kahteen pelastuslaitokseen syksyllä 2021 tekemillä työsuojelutarkastuksilla.

Kelpoisuusvaatimukset savusukeltajalta

Sisäministeriön antamassa pelastussukellusohjeessa (SM 48/2007) todetaan yksiselitteisesti, että savusukellus on erityistä vaaraa aiheuttavaa työtä. Työturvallisuuslain 11 §:n mukaan erityistä vaaraa aiheuttavaa työtä saa tehdä vain siihen pätevä ja henkilökohtaisten edellytysten puolesta työhön soveltuva työntekijä.

”Jos 10 §:ssä tarkoitettu työn vaarojen arviointi osoittaa, että työstä saattaa aiheutua erityistä tapaturman tai sairastumisen vaaraa, tällaista työtä saa tehdä vain siihen pätevä ja henkilökohtaisten edellytystensä puolesta työhön soveltuva työntekijä tai tällaisen työntekijän välittömässä valvonnassa muu työntekijä. Muiden henkilöiden pääsy vaara-alueelle on tarpeellisin toimenpitein estettävä.” Työturvallisuuslaki 11 §.

Turvallisesti toteutettava savusukellus edellyttää tekijältään riittävää koulutusta, terveydentilaa, toimintakykyä ja osaamisen ylläpitämistä eli harjoittelua. Käytännössä jos jokin edellytyksistä ei täyty, ei täyty myöskään turvallisen työnteon perusedellytykset.

Työnantajalla tulee olla tieto työntekijöistä, jotka ovat savusukelluskelpoisia. Luonnollisesti myös työntekijöillä itsellään tulee olla tieto siitä, onko savusukelluskelpoisuudet voimassa vai eivät. Työnantajalla taas on huolehtimisvelvoite, että työtä tekevät vain siihen pätevät ja edellytysten puolesta soveltuvat työntekijät, mutta myös työntekijällä on velvollisuus pidättäytyä työstä, mikäli siitä aiheutuu vakavaa vaaraa hänelle itselleen tai muille (tai ei ole kykenevä tekemään sitä).

Suojaparilla vai ilman

Savusukellusta turvaamaan on aina oltava valmiina suojapari. Suojaparin tulee olla käytettävissä tehtäväänsä koko savusukelluksen ajan, eikä sillä voi teettää tehtäviä, jotka rajoittavat sen käyttöä suojaparina. Työturvallisuuslaki 29 § kieltää yksin savusukelluksen, joten suojaparinkin muodostaa aina kaksi henkilöä.

Pelastussukellusohjeen mukaan savusukellus on mahdollista aloittaa asuinrakennuksessa yhden huoneiston palossa silloin, kun savusukelluspari on savusukelluskelpoinen ja suojapari kykenee käyttämään paineilmalaitteita. Muissa rakennuspalotyypeissä edellytetään myös suojaparilta savusukelluskelpoisuutta. Erityisen vaativissa kohteissa, kuten tunneleissa, savusukellusta ei ole turvallista aloittaa 1+3 vahvuudella vaan se täytyy tehdä erillisen toimintasuunnitelman mukaan. 

Jos jostain poikkeuksellisesta syystä savusukellusta on ajauduttu tekemään henkilöillä, jotka eivät ole savusukeltajia tai ilman suojaparia, tulee työntekijän tehdä vaaratilanneilmoitus viipymättä puutteellisuuksista työnantajalle ja työsuojeluvaltuutetulle (työturvallisuuslaki 19 §). Työnantajan tulee puolestaan kertoa ilmoituksen tehneelle työntekijälle ja työsuojeluvaltuutetulle, mihin toimenpiteisiin esille tulleessa asiassa on ryhdytty tai aiotaan ryhtyä. Niukat henkilöresurssit eivät anna oikeutusta ryhtyä työturvallisuutta vaarantaviin suoritteisiin. 

Talonpolton riskit poistettava

Savusukelluksen kelpoisuuden vaatimia vuosittaisia kuumia savusukellusharjoituksia on pidetty usein purkutaloissa. Syksyllä 2021 harjoituksen loppupolton yhteydessä tapahtui räjähdys, jossa loukkaantui kaksi pelastuslaitoksen työntekijää. Räjähdyksen arvioidaan johtuneen talon rakenteisiin piilotetuista räjähteistä.

Työnantajan on huolehdittava (työturvallisuuslaki 8 §), että kuumat savusukellusharjoitukset järjestetään turvallisessa harjoitusympäristössä. Tämä tulee ottaa huomioon myös talonpoltoissa, jotka tulee tehdä vaaraa aiheuttamatta. Käytännössä ennen polttoa tulee varmistua, ettei rakenteissa ole sellaisia tekijöitä, jotka voisivat aiheuttaa vaaraa työntekijöille, kuten räjähteitä. Mikäli riskiä ei pystytä varmuudella poistamaan, tulee polttamisesta pidättäytyä ja valita toinen harjoitustapa.

Yhteinen työpaikka (Työturvallisuuslaki 49 §)

Pelastustoimintaa joudutaan tekemään usein yhdessä muiden toimijoiden, kuten ensihoidon ja poliisin kanssa. Työturvallisuuslaki tunnistaa onnettomuuspaikan yhteiseksi työpaikaksi, jossa pelastustoiminnan johtaja käyttää pääasiallista määräysvaltaa tilannetta johtaessaan. Pelastustoiminnan johtajan on siten varmistettava, että onnettomuuspaikalla toimivan ulkopuolisen työnantajan ja tämän työntekijät ovat saaneet tarpeelliset tiedot ja ohjeet työhön kohdistuvista työpaikan vaara- ja haittatekijöistä sekä työpaikan ja työn turvallisuuteen liittyvistä toimintaohjeista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viimekädessä pelastustoiminnan johtajan täytyy varmistua esimerkiksi tarkoituksenmukaisten henkilösuojainten käytöstä onnettomuuspaikalla. Jos poliisimies on unohtanut pukea huomioliivin liikennettä ohjatessaan päälleen, niin huomioliivistä täytyy muistuttaa. Tai, jos työtehtävä edellyttää palokunnan työntekijöiltä suojainten käyttämistä, niin sama suojaustaso täytyy varmistaa myös muilta vaara-alueella olevilta. Jos tämä ei ole mahdollista, niin suojaamattomien henkilöiden pitää pysyä poissa vaara-alueelta. Näin toimittaessa varmistetaan turvallinen, yhteinen työpaikka. 

”Yhteisellä työpaikalla tulee pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen huolehtia:
1) työpaikalla toimivien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien toimintojen yhteensovittamisesta;
2) työpaikan liikenteen ja liikkumisen järjestelyistä;
3) työpaikan yleisestä turvallisuuden ja terveellisyyden edellyttämästä järjestyksestä ja siisteydestä;
4) muusta työpaikan yleissuunnittelusta; ja
5) työolosuhteiden ja työympäristön yleisestä turvallisuudesta ja terveellisyydestä.”
Työturvallisuuslaki 51 §.

Valvontavastuu

Työnantajalla on aina vastuu työn turvallisesta suorittamisesta ja asianmukaisten suojainten käytön valvonnasta. Tilanteissa, joissa pelastustoiminnan johtaja toimii etänä, toimii kohteessa oleva tilannepaikanjohtaja työnantajan edustajana ja hänen tehtävänään on valvoa, että työ tehdään turvallisesti ohjeita noudattaen. Myös pelastustoiminnan johtajan tulee varmistua siitä, että kohteessa käytetään turvallisia ja tarkoituksenmukaisia suojaimia, kuten tiealueella puun raivauksessa viiltosuojattuja varusteita ja muita suojaimia, joita tiealueella työskenneltäessä tulee käyttää. 

Viisi yleistä toimintatapaa turvallisen pelastustoiminnan varmistamiseksi:

1. Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi tehdään kirjallisesti ja pelastustoimintaan osallistuvat pelastuslaitoksen työntekijät sekä sopimuspalokuntalaiset perehdytetään aineistoon. Suurin osa palokuntien hälytystehtävistä on ns. perustehtäviä, joissa yleiset riskit ovat tiedossa etukäteen. Näin on mahdollista luoda malli, jossa kaikkiin tavanomaisiin tehtäviin määritellään vähimmäissuojaustaso ennen työn aloittamista; esimerkiksi tiealueella työskennellessä huomioasu (luokka 2, liikenteenohjaajalla luokka 3), kypärä ja turvakengät. Suojaustasojen vakiinnuttua työnjohdollinen valvonta on myös helpompaa ja työntekijöidenkin on helpompi valita oikeat suojaimet itsenäisesti. Pelastustoiminnan johtajan tulisi arvioida ja muistuttaa palokunnan yksiköitä tarvittavien suojainten käytöstä (suojaustasosta) kaikille tehtäville liityttäessä. Oletus, että suojaimia käytetään asianmukaisesti ei täytä työnantajan valvontavelvoitetta.
    

2. Savusukeltajat nimetään tehtävään ja pelastuslaitos pitää kirjaa savusukelluskelpoisista työntekijöistä ja heidän koulutuksestansa, terveystarkastuksista, toimintakykytesteistä (Firefit) sekä harjoituksista (kaksi kylmää, yksi kuuma). Savusukeltajat merkitään esim. kypärään liimattavalla S-kirjaimella, jolloin työnjohto tunnistaa savusukeltajat ja voi teettää työtä siihen soveltuvilla henkilöillä.
    

3. Kuumat savuharjoitukset järjestetään vain kohteissa, joista voidaan olla varmoja, että niiden rakenteissa ei ole räjähteitä kätkettynä tai muita vaaroja. Turvalliset harjoitukset on aina mahdollista järjestää tähän tarkoitukseen suunnitelluissa harjoituskonteissa tai muilla vastaavilla harjoitusradoilla.
    

4. Kaikki pelastuslaitoksen pelastustoimintaan osallistuvat työntekijät ja sopimuspalokuntalaiset suorittavat Tieturva 1 -kurssin osana ylläpitokoulutusta. Kurssi antaa hyvät perustiedot tiealueella työskentelystä sekä vaarojen tunnistamiseen ja niiltä suojautumiseen. Kurssi on maksuton verkkokurssi. 
    

5. Pelastuslaitos varmistaa, että sen jokaisella pelastustoimintaan osallistuvalla työntekijällä on riittävät tiedot työn haitta- ja vaaratekijöistä ja varmistaa tiedot säännöllisillä kertauksilla, joista pidetään seurantakirjapitoa. Lisäksi pelastuslaitos ja sopimuspalokunnat sopivat yhdessä kirjallisesti käytännöistä, joilla varmistetaan palokuntalaisten työturvallisuusosaaminen ja myös, että sopimuspalokunnan hankkimat suojavarusteet täyttävät työtehtävien vaatimukset. Pelastuslaitoksen varustaessa palokuntia, täytyy laitoksen huolehtia myös perehdytyksestä kaluston käyttöön. 

”Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä sekä huolehdittava siitä, että työntekijän ammatillinen osaaminen ja työkokemus huomioon ottaen:

1) työntekijä perehdytetään riittävästi työhön, työpaikan työolosuhteisiin, työ- ja tuotantomenetelmiin, työssä käytettäviin työvälineisiin ja niiden oikeaan käyttöön sekä turvallisiin työtapoihin erityisesti ennen uuden työn tai tehtävän aloittamista tai työtehtävien muuttuessa sekä ennen uusien työvälineiden ja työ- tai tuotantomenetelmien käyttöön ottamista;

2) työntekijälle annetaan opetusta ja ohjausta työn haittojen ja vaarojen estämiseksi sekä työstä aiheutuvan turvallisuutta tai terveyttä uhkaavan haitan tai vaaran välttämiseksi;

3) työntekijälle annetaan opetusta ja ohjausta säätö-, puhdistus-, huolto- ja korjaustöiden sekä häiriö- ja poikkeustilanteiden varalta;

4) työntekijälle annettua opetusta ja ohjausta täydennetään tarvittaessa.

Lasse Kurronen, työsuojelutarkastaja
Kai Horelli, pelastusylitarkastaja

Kirjoittajat toimivat Itä-Suomen aluehallintovirastossa työsuojelun valvonnan sekä pelastustoimen valvonnan tehtävissä. 

Aluehallintovirastoissa on valmistunut arviointimalli alueiden pelastustoimille ja pelastuslaitoksille säädettyjen ympäristövahinkojen, eli öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntavalmiuden valvontaan. Malli otettiin käyttöön kaikissa kuudessa aluehallintovirastossa vuoden 2022 alusta. 

Taustalla aluehallintovirastojen uusi tehtävä

Öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunta integroitiin edellisessä pelastuslain uudistuksessa tiiviimmin osaksi pelastuslaissa säädeltyä pelastustoimintaa. Uudistuksen myötä myös valvova viranomainen vaihtui. Aikaisemmin ELY-keskukset valvoivat, että pelastuslaitosten torjuntakalusto on alueen öljyvahingon uhka ja torjuntavalmiuden taso huomioiden tarkoituksenmukaista. ELY-keskukset myös vahvistivat alueensa öljyntorjuntasuunnitelmat.

Nykytilanteessa aluehallintovirasto valvoo öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaa osana pelastustoimen valvontatehtävää. Valvonnalla varmistetaan, että pelastustoimen palvelutaso myös ympäristövahinkojen pelastustoiminnan osalta on alueen riskeihin ja onnettomuusuhkiin nähden riittävää. 

Valvonnalla seurataan myös ympäristövahinkoihin varautumista 

Palvelutason toteutumista arvioidaan toteutuneiden tehtävien kautta. Näitä suoritteita öljy- ja kemikaalivahingoista kertyy kuitenkin suhteellisen vähän, eikä alusöljy- ja aluskemikaalivahingoista juuri lainkaan. Tämän vuoksi valvonnan kohdistaminen vain suoritteisiin antaisi määrällisesti suppean ja yksipuolisen tarkastelukulman. Valvonnan vaikuttavuuden varmistamiseksi aluehallintovirastoissa on kehitetty arviointimalli, joka tarkastelee pelastustoiminnasta suoriutumisen lisäksi öljy- ja kemikaalivahinkoihin varautumista ja torjuntavalmiuden tasoa. 

Ympäristövahinkojen torjuntavalmiuden arviointimalli 

Ympäristövahinkojen torjuntavalmiuden arviointimallin tavoite on kattaa ympäristövahingon torjuntatehtävä (YVT) ja siihen varautuminen kokonaisuutena. Kokonaisuus on jaettu kymmeneen YVT-elementtiin, joiden toteutumista arvioidaan kolmella eri torjuntavalmiuden tasolla. YVT-elementtien toteutumista kuvataan sanallisesti konkreettisilla esimerkeillä. Esimerkeistä on havaittavissa, mihin valvonnassa kiinnitetään huomioita. Samoin ne osoittavat, mitä näkökohtia huomioimalla tai toimenpiteitä toteuttamalla torjuntavalmiutta on mahdollista nostaa.

Arviointimalli ja siihen liittyvät arviointikriteerit toimitetaan pelastuslaitoksille etukäteen. Näin torjuntavalmiuden arviointimalli luo samalla kehikon, jonka avulla pelastuslaitokset voivat kehittää omaa varautumistaan.

Alueen riskitaso määrittelee ympäristövahinkojen torjuntavalmiustason 

Kuten riskitkin ovat alueilla erilaisia, myös torjuntavalmiudelta edellytettävä taso arvioidaan aluekohtaisesti. Arviointimallissa tämä on huomioitu eri torjuntavalmiustasojen kautta. Pelastustoimen alueilla, joihin kohdistuu ainoastaan vähäinen maa-alueita koskeva ympäristövahinkojen riski, tulee täyttää torjuntavalmiudelle asetettu minimivaatimustaso. Korkeamman vahinkoriskin alueilla, kuten alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen ollessa potentiaalisia, tulee valmiustason olla vastaavasti korkeampi.

Tasovaatimukset linkittyvät sisäministeriön asetuksen pelastustoimen suunnitelmista (1363/2018) jakoon suunnitelmallisesta varautumisesta päivittäiskokoluokan tehtäviin (4.§) ja vaativiin tilanteisiin (5.§). Tähän samaan jakoon perustuu myös ympäristövahinkojen torjuntasuunnitelman sisältövaatimukset. 

YVT-valvonta tukee torjuntavalmiuden kehittämistä 

YVT-elementtien toteutumista kuvaavissa esimerkeissä on pyritty riittävään yksityiskohtaisuuteen ja yksiselitteisyyteen. Tämä vahvistaa paitsi arviointien vertailukelpoisuutta ja yhdenmukaisuutta, myös arvioinnista saatavien tulosten hyödynnettävyyttä. Esimerkkikuvauksilla haetaan sellaista konkreettisuuden tasoa, joka tukee myös havaittujen kehittämiskohteiden viemistä käytäntöön. Siten valvonta tuottaa lisäarvoa myös valvottaville pelastuslaitoksille. Tämä nähdään merkitykselliseksi erityisesti ympäristövahinkoihin varautumisessa, mihin ohjeistusta tai kokemuksellista tietoa on ollut käytettävissä vähäisessä määrin.

Valvontamalli tuottaa tietoa pelastustoimen alueiden öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntavalmiuden tasosta valtakunnallisesti yhdenmukaisin vertailuperustein, jolloin myös kansallinen ympäristövahinkojen torjuntavalmiuden taso on jatkossa arvioitavissa.

Justiina Halonen
pelastusylitarkastaja
Pelastustoimi ja varautuminen -vastuualue
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
(1.1–31.12.2021)

Lisätietoa: 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, pelastusylitarkastaja Mira Leinonen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, pelastusylitarkastaja Jussi Herranen
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, pelastusylitarkastaja Jari Laine ja pelastusylitarkastaja Eero Nyman
Itä-Suomen aluehallintovirasto, pelastusylitarkastaja Timo Väisänen
Lapin aluehallintovirasto, pelastusylitarkastaja Seppo Lehto
Pohjois-Suomen aluehallinto, pelastusylitarkastaja Jarno Soisalo

Kaikkien sähköpostit ovat muotoa [email protected]
 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tutki keväällä 2021 tehdyn ilmoituksen perusteella virkaan ottamisen edellytyksiä tilanteessa, jossa palopäällystöopiskelija nimitettiin määräaikaiseen apulaispalomestarin virkaan ilman, että pelastuslaissa asetetut erityiset kelpoisuusvaatimukset täyttyivät. Aluehallintovirasto päätyi ratkaisussaan antamaan asiassa huomautuksen Satakunnan pelastuslaitokselle.

Pelastustoimintaan osallistuvien erityisistä kelpoisuusvaatimuksista on säädetty pelastuslaissa, jonka mukaan päätoimisen miehistön, alipäällystön ja päällystön kelpoisuutena on virkaa tai tehtävää vastaava pelastusalan tutkinto. Lähtökohtaisesti tämä tarkoittaa sitä, että pelastustoimintaan osallistuvien tulee täyttää pelastuslaissa säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Erityisten kelpoisuusehtojen asettaminen pelastustoimintaan osallistuvien henkilöiden osalta on perusteltua, koska henkilöstö työskentelee tehtävissä, joissa työntekijöiden oma, autettavien ja yhteiskunnan turvallisuus edellyttää määrätyn tasoista ammattitaitoa.

Erityisistä kelpoisuusvaatimuksista voidaan kuitenkin poiketa tilanteissa, joissa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia täyttäviä hakijoita ei ole saatavilla ja tehtävän katsotaan olevan välttämätön hoidettavaksi. Laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta on erikseen säädetty tapaukset, joissa voidaan poiketa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista. Poikkeama sallitaan, jos 1) siitä on erikseen säädetty, tai 2) yksittäistapauksessa kunta tai hyvinvointialue erityisestä syystä toisin päättää. Mikäli kelpoisuusvaatimuksista poiketaan, voidaan henkilö ottaa vain määräaikaiseen virkasuhteeseen.

Pelastustoimessa ei ole poikkeamasta erikseen säädetty, jolloin pelastustoimintaan osallistuvan miehistön, alipäällystön tai päällystön osalta virkaan tai tehtävään voidaan ottaa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista poiketen vain, jos erityisestä syystä yksittäistapauksissa näin päätetään. Käytännössä tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteissa, joissa erityisen kelpoisuuden omaavia henkilöitä ei ole työvoimapulan takia saatavilla ja tehtävä on välttämätön hoidettavaksi. Tällaisissa tilanteissa esimerkiksi palopäällystöopiskelija voi tulla nimitetyksi määräaikaiseen virkasuhteeseen ja henkilö voi osallistua virkatehtävissään pelastustoimintaan. Lisäksi tulee huomioida, että henkilöä, jolla ei ole pelastuslaissa säädettyä erityistä kelpoisuutta, ei voida ottaa pelastustoimintaan osallistumista sisältävään toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Erityisistä kelpoisuusvaatimuksista poikkeaminen edellyttää aina erityistä harkintaa ja päätöksessä erityisten syiden esittämistä. Aluehallintovirasto päätyi antamaan ratkaisussaan huomautuksen Satakunnan pelastuslaitokselle, sillä arviossaan aluehallintovirasto katsoi, ettei pelastuslaitos ollut apulaispalomestarin virkaa täyttäessään perustellut riittävällä tarkkuudella poikkeamista erityisistä kelpoisuusehdoista, eikä tuonut esille poikkeamisen välttämättömyyttä. Tästä syystä määräaikaiseen virkaan nimitettäessä hyvän hallinnon ja oikeusturvan takeet eivät olleet toteutuneet.

Aluehallintovirastot julkaiset verkkosivuillaan (www.avi.fi/paatoslyhennelmat) päätöslyhennelmiä laillisuusvalvontaa koskevissa asioissa.

Ilkka Horelli

Johtaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Huom. Tuoreempi blogikirjoitus pelastustoimen kelpoisuusvaatimuksista on julkaistu 22.2.2023: Tarkkuutta pelastustoimen kelpoisuutta vaativien virkojen täyttöön

Enligt räddningslagen övervakar räddningsverket inom sitt område efterlevnaden av de skyldigheter som hänför sig till brandsäkerheten. Det har fastställts både allmänna och mer specifika skyldigheter för byggnadernas ägare och användare. Enligt räddningsväsendets olycks- och resursstatistik Pronto utfördes under fjolåret 43 522 olika brandsyner. Man kan alltså säga att brandsyn är som förvaltningsprocess en viktig och daglig verksamhet.

Enligt räddningslagen ska tillsynen vara av hög kvalitet, regelbunden och effektiv. Dessutom fastställs kvaliteten på tillsynen av förvaltningslagen och principerna för god förvaltning. Även om alla principer styr räddningsmyndigheterna att iaktta god förvaltning, lyfter jag här särskilt fram principen om förtroendeskydd.

Skadlig spiral av efterhandstillsyn

Enligt räddningslagen ska det bestämmas att en brist som observerats i samband med brandsyn ska avhjälpas. Om bristen inte kan avhjälpas genast ska en frist utsättas för rättelseförordnandet. Därefter övergår man till efterhandstillsyn, där man följer upp efterlevnaden av det givna rättelseförordnande. Efterhandstillsynen är alltså en central del av brandsynsprocessen. Om ett rättelseförordnande inte följs inom utsatt tid fortsätter tillsynsprocessen antingen genom att det ges en ny tidsfrist eller genom att övergå till förvaltningstvångsmedel enligt 105 § i räddningslagen. Myndigheten har dock alltid prövningsrätt. Den kan och ska utövas.

I de svåraste objekten kan efterhandstillsynen vara en lång process och binda knappa resurser orimligt mycket. Om antalet prestationer är en central indikator för kvaliteten på tillsynen, ska man enligt detta övergå till följande objekt istället för noggrann efterhandstillsyn. Så kallade hängande riskobjekt som går i arv från en tjänsteinnehavare till en annan kan troligen hittas inom varje räddningsverks område. Vid dessa kan rättelseförordnanden från föregående brandsyn i värsta fall vara regelbundet försummade när en ny periodisk syn närmar sig.

Övervakningen av ovan beskrivna objekt ska dock uppfylla de krav som lagen ställer på myndighetens verksamhet – på samma sätt som för enklare objekt – och kanske till och med prioriteras. De mest betydande brandriskerna kan elimineras i synnerhet genom god efterhandstillsyn och därigenom öka brandsäkerheten. Med tanke på riskhanteringen bör räddningsverken vara intresserade av hur sådana utmanande objekt framskrider i brandsynsprocessen.

Behörigheten ska utövas

Prövningsrätten får dock inte innebära att man i princip överväger en ny tidsfrist för ett rättelseförordnande och hoppas att parten denna gång tar förordnandet på allvar. Efterhandstillsynens förlopp och användningen av förvaltningstvångsmedel ska beskrivas tydligt. De lokala räddningsmyndigheterna ska utbildas i detta. En enskild övervakande tjänsteinnehavare ska vara tillräckligt förtrogna med verktygen och ha tillräcklig kompetens för att använda dem. God kvalitet på efterhandstillsynen och de förvaltningstvångsmedel som vid behov används som fortsättning på den skapar till väsentliga delar tillförlitligheten och trovärdigheten i räddningsmyndighetens tillsynsarbete. Ur partens perspektiv ska efterhandstillsynen synas så att det inte är oklart när man vid behov övergår till förvaltningstvångsmedel och vad detta innebär för parten. Den ska motivera till att åtgärda de brister som observerats i objektet utan bortförklaringar och undvikande. Genom högklassig efterhandstillsyn minskas behovet av att införa administrativt belastande förvaltningstvångsmedel.

I samband med efterhandstillsynen och användningen av eventuella förvaltningstvångsmedel ska representanterna för objekten, de som bor och de som utövar verksamhet i närheten av riskobjekten kunna lita på att räddningsmyndighetens verksamhet är korrekt och felfri. Enligt förvaltningslagen ska rättsprinciperna för god förvaltning skydda förväntningar som är berättigade enligt rättsordningen. Om räddningsmyndigheten inte övervakar att de givna rättelseförordnanden verkställs och vid behov övergår till att använda förvaltningstvångsmedel, har principerna för god förvaltning inte förverkligats i fråga om förtroendeskyddet. Om en bristfällig efterhandstillsyn har samband med en olycka eller allvarliga skador, har tillsynen inte heller varit högklassig och effektiv.

Eero Nyman

Räddningsöverinspektör
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland

Pelastuslain mukaan pelastuslaitos valvoo alueellaan paloturvallisuuteen liittyviä velvollisuuksia. Niitä on asetettu sekä yleisesti että kohdennetummin rakennusten omistajille ja käyttäjille. Pelastustoimen onnettomuus- ja resurssitilaston Pronton mukaan valvontaa tehtiin viime vuoden aikana erilaisilla palotarkastuksilla 43 522 kappaletta. Voi siis sanoa, että palotarkastus on hallinnon prosessina tärkeää ja jokapäiväistä toimintaa.

Pelastuslain mukaan valvonnan on oltava laadukasta, säännöllistä ja tehokasta. Lisäksi valvonnan laatua määrittelevät hallintolaki ja hyvän hallinnon periaatteet. Vaikka kaikki periaatteet ohjaavat pelastusviranomaisia hyvään hallintoon, nostan tässä erityiseen tarkasteluun luottamuksensuojaperiaatteen.

Haitallinen jälkivalvontakierre

Pelastuslain mukaan palotarkastuksen yhteydessä havaittu puute on määrättävä korjattavaksi. Mikäli puutetta ei voida korjata heti, siitä on annettava korjausmääräys määräaikoineen. Sen jälkeen siirrytään jälkivalvontaan, jonka tarkoitus on seurata annetun korjausmääräyksen suorittamista. Jälkivalvonta on siis keskeinen osa palotarkastusprosessia. Mikäli korjausmääräystä ei noudateta määräaikaan mennessä, jatkuu valvontaprosessi joko antamalla uusi määräaika tai siirtymällä pelastuslain 105 §:n mukaisten hallintopakkokeinojen käyttöön. Viranomaisella on aina kuitenkin käytössään sille annettu harkintavalta. Sitä voi, ja sitä tulee käyttää.

Jälkivalvonta voi vaikeimmissa kohteissa olla prosessina pitkä ja sitoa niukkoja resursseja kohtuuttomasti. Jos valvonnan laadun keskeisenä mittarina on suoritteiden määrä, ohjaa se siirtymään täsmällisen jälkivalvonnan sijaan seuraavan kohteen pariin. Viranhaltijalta toiselle periytyviä, ns. roikkumaan jääviä riskikohteita voidaan luultavasti nimetä jokaisen pelastuslaitoksen alueelta. Näissä kohteissa edellisellä palotarkastuksella annetut korjausmääräykset voivat pahimmillaan olla säännönmukaisesti noudattamatta, kun uusi määräaikaistarkastus jo painaa päälle.

Edellä kuvattujen kohteiden valvonnan on kuitenkin oltava lain viranomaisen toiminnalle asettamien vaatimusten mukaista – aivan kuten niiden helpompienkin – ja ehkä jopa korostetusti. Merkittävimpiä paloriskejä saadaan poistettua erityisesti hyvällä jälkivalvonnalla ja sen myötä paloturvallisuutta lisättyä. Riskien hallinnan näkökulmasta pelastuslaitosten tulisi olla kiinnostuneita siitä, kuinka tällaiset haastavat kohteet etenevät palotarkastusprosessissa.

Toimivaltaa on käytettävä

Harkintavallan käyttäminen ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että korjausmääräykselle harkitaan lähtökohtaisesti uusi määräaika ja toivotaan, että asianosainen ottaisi tällä kertaa määräyksen tosissaan. Jälkivalvonnan kulku ja hallintopakkokeinojen käyttö on kuvattava selkeästi ja koulutettava ne alueen pelastusviranomaisille. Yksittäisellä valvovalla viranhaltijalla on oltava riittävä luottamus työkaluihin ja osaaminen niiden käyttöön. Jälkivalvonnan hyvä laatu, ja sen jatkona tarvittaessa käytettävät hallintopakkokeinot rakentavat oleellisilta osin pelastusviranomaisen valvontatyön luotettavuutta ja uskottavuutta. Jälkivalvonnan tulee näkyä asianosaisen suuntaan selkeänä siten, ettei ole epäselvää, milloin hallintopakkokeinoihin tarvittaessa siirrytään ja mitä se tarkoittaa asianosaisen kannalta. Se motivoi laittamaan kohteessa havaitut puutteet kuntoon ilman selittelyä ja välttelyä. Laadukkaalla jälkivalvonnalla vähennetään tarvetta ottaa käyttöön hallinnollisesti työllistäviä hallintopakkokeinoja.

Jälkivalvonnan ja mahdollisten hallintopakkokeinojen käytön yhteydessä kohteiden edustajien, riskikohteiden naapurissa asuvien ja toimintaa harjoittavien on voitava luottaa pelastusviranomaisen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen. Hallintolain mukaan hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Jos pelastusviranomainen ei valvo annettujen korjausmääräysten toteuttamista ja siirry tarvittaessa hallintopakkokeinojen käyttöön, hyvän hallinnon periaatteet eivät ole luottamuksensuojan osalta toteutuneet. Jos puutteellisella jälkivalvonnalla on yhteys tapahtuneeseen onnettomuuteen tai sen aiheuttamiin vakaviin vahinkoihin, ei valvonta myöskään ole ollut laadukasta ja tehokasta.

Eero Nyman

Pelastusylitarkastaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

I Finland ansvarar kommunerna i samarbete för räddningsväsendets tjänster inom de 22 räddningsområden som statsrådet beslutar om. Ansvaret för att organisera räddningsväsendet på ett korrekt sätt åläggs dessa 22 lokala räddningsväsenden. Räddningslagen förutsätter att det lokala räddningsväsendet ska ha ett räddningsverk för skötseln av räddningsväsendets uppgifter. Inom räddningsväsendet har ansvaret för att ordna tjänsterna separerats från produktionen av tjänsterna.

Det lokala räddningsväsendet beslutar om servicenivån efter att ha hört kommunerna. Servicenivån fastställs i det lokala räddningsväsendets beslut om servicenivån. Det är alltså inte fråga om räddningsverkets interna beslut, utan om kommunernas gemensamma beslut om hur räddningsväsendets tjänster ska ordnas i området. Räddningsverkets uppgift är att producera tjänsterna på det sätt som kommunerna gemensamt har fastställt i beslutet om servicenivån. I räddningslagen finns särskilda bestämmelser om servicenivån och servicenivåbeslutet.

Inrikesministeriet har till uppgift att styra, leda och övervaka det räddningsväsende med stöd av vilket inrikesministeriet har utfärdat förordningar och anvisningar om ordnandet av räddningsväsendet och produktionen av räddningsväsendets tjänster. För regionförvaltningsverken har föreskrivits tillsynsuppgifter som gäller både räddningsväsendet och räddningsväsendets servicenivå. Genom tillsynen säkerställs att de lokala räddningsväsendena (kommunerna) ordnar räddningsväsendets tjänster på det sätt som riksdagen har anvisat kommunerna genom lagstiftning. Regionförvaltningsverkets begäran om redogörelse, information eller hörande kan beroende på det övervakade ärendet riktas antingen till det lokala räddningsväsendet eller till räddningsverket.

Räddningsväsendets allmänna tillsynsuppgift

Tillsynsuppgiften som gäller räddningsväsendet är en allmän tillsynsuppgift där regionförvaltningsverken behandlar förvaltningsklagan eller på eget initiativ kan inleda tillsynsärenden som gäller räddningsväsendet, om de upptäcker ett förfarande som strider mot lagen eller god förvaltning. Tillsynen kan i dessa ärenden gälla antingen det lokala räddningsväsendet eller räddningsverket eller i något fall en enskild tjänsteinnehavares verksamhet. I regel begränsas den allmänna tillsynen till räddningsväsendets laglighetsövervakning och utvärdering av principerna för god förvaltning.

Ett beslut eller avgörande i ett allmänt tillsynsärende som gäller räddningsväsendet kan leda till att regionförvaltningsverket inleder administrativ styrning på det sätt som föreskrivs i förvaltningslagen i ett ärende som gäller avgörande av en förvaltningsklagan. I de allmänna tillsynsärenden som gäller räddningsväsendet bedöms i regionförvaltningsverkens avgöranden huruvida man har förfarit lagstridigt eller inte i det ärende som är föremål för tillsynen. Om det i slutsatserna efter utredningen konstateras att det har förfarits lagstridigt i ärendet kan regionförvaltningsverken i sitt avgörande fästa den övervakades uppmärksamhet vid kraven på god förvaltning eller delge denne sin uppfattning om vad som utgör lagenligt förfarande. Om det ovan nämnda med beaktande av de omständigheter som inverkar på helhetsbedömningen av ärendet inte anses vara tillräckligt, kan regionförvaltningsverket ge den övervakade en anmärkning.

Övervakning av räddningsväsendets servicenivå

Tillsynen över räddningsväsendets servicenivå gäller alltid det lokala räddningsväsendet, inte räddningsverket. I räddningslagen föreskrivs att det lokala räddningsväsendet (kommunerna) ansvarar för att räddningsväsendet ordnas på behörigt sätt på det sätt som föreskrivs i räddningslagen. Om regionförvaltningsverket upptäcker eller misstänker brister i räddningsväsendets servicenivå ska regionförvaltningsverket börja utreda ärendet. Förvaltningslagen förutsätter att ärendet utreds innan ett beslut kan fattas eller ett avgörande meddelas i ärendet. I räddningslagen föreskrivs om rätten att få information om tillsynen över räddningsväsendets servicenivå så att regionförvaltningsverken trots sekretessbestämmelserna har rätt att avgiftsfritt få behövliga uppgifter och redogörelser av det lokala räddningsväsendet. Detta innebär att regionförvaltningsverken i regel inte ber räddningsverken om uppgifter eller redogörelser om räddningsväsendets servicenivå, utan begäran om redogörelse och information riktas till det lokala räddningsväsendet, som också ska lämna de begärda uppgifterna. Räddningsverket kan inte lämna uppgifter för det lokala räddningsväsendets räkning.

I tillsynsärenden som gäller räddningsväsendets servicenivå kan regionförvaltningsverken ålägga det lokala räddningsväsendet att justera räddningsväsendets tjänster till den nivå som föreskrivs i räddningslagen, om det förekommer betydande missförhållanden i dem. Om regionförvaltningsverkets föreläggande inte har iakttagits, kan regionförvaltningsverket förena sitt föreläggande med vite. Det väsentliga i ärenden som gäller servicenivån inom räddningsväsendet är att regionförvaltningsverken övervakar de lokala räddningsväsenden (kommuner) som ansvarar för ordnandet av tjänsterna, inte de räddningsverk som sköter produktionen av tjänsterna.

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland

Direktör Ilkka Horelli