Aluehallintovirastojen kirjastotoimet julkaisivat syyskuussa selvityksen Kirjastovuosi 2020 – Koronasta kohti uutta normaalia [pdf]. Julkaisu tarkastelee Suomen yleisten kirjastojen koronavuotta 2020 ja tarjoaa tulevaisuuden näkökulmia kirjastojen valmiussuunnitteluun ja kriiseihin varautumiseen.
Julkaisemme selvitykseen pohjautuvan blogitekstien sarjan, jossa käsitellään esiin nousseita aiheita. Seuraavaksi tehdään katsaus siihen, mitä kirjastojen tulisi huomioida tulevaisuuden häiriötilanteisiin ja poikkeusolosuhteisiin varautumisessa. Näihin näkökulmiin pureuduttiin myös Aluehallintovirastojen kirjastotoimen 11.10.2021 järjestämässä koulutustilaisuudessa Varautuminen ja henkinen kriisinkestävyys, jossa yhtenä teemana oli kirjastojen varautumistoiminnan parantaminen.
Megatrendit valmiussuunnittelun pohjana
Digi- ja väestötietoviraston julkaisemassa raportissa Digihumaus 2021: Näkökulmia koronapandemian jälkeiseen digiloikkaan [pdf] jäsennetään julkishallinnon tulevaisuutta ja koronapandemian vaikutuksia seuraavan viiden megatrendin kautta:
- ongelmien kompleksisuuden lisääntyminen,
- kaikille aloille ja alueille levittyvä digitalisoituminen,
- väestön ikääntyminen ja monimuotoistuminen,
- ympäristön ja talouden suhteen muutos ja
- turvallisuusympäristön monimutkaistuminen.
Nämä megatrendit koskettavat myös kirjastoja ja niiden huomiointi on oleellista tulevaisuuden uhkiin varautuessa. Yhtä lailla mainittuja megatrendejä kannattaa pohtia kirjastojen vahvuuksien kannalta: miten kirjastot voivat pelata omilla vahvuuksillaan vastatessaan näihin tulevaisuuden ilmiöihin/haasteisiin?
Ongelmien kompleksisuuden lisääntyminen korreloi disinformaation ja yleisen epäluottamuksen lisääntymisen kanssa. Suomessa on perinteisesti ollut vahva luottamus yhteiskuntaan, mutta tätä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Kirjaston roolia luotettavana ja tasa-arvoisena tiedon välittäjänä kannattaakin vaalia. Kirjaston vahvuutena on myös jo laissa määritellyt osallisuuden ja yhdenvertaisuuden tavoitteet, jotka määrittävät kirjastopalveluja. Digitalisoitumisen ja väestön ikääntymisen ja monimuotoistumisen vaarana on kansalaisten eriarvoistuminen ja syrjäytyminen, mitä vastaan kirjasto jo nyt toimii tarjoamalla ilmaiseksi laitteita, tiloja ja digitaitojen opastusta.
Tulevaisuuden kenties suurin haaste tulee olemaan turvallisuusympäristön monimutkaistuminen ja etenkin siihen liittyvät kyberturvallisuuden uhat. Esimakua saatiin kirjastoissakin kesällä 2021, kun yhteen kirjastojärjestelmään kohdistettu verkkohyökkäys ajoi järjestelmää käyttävien kirjastojen palvelut alas useiksi päiviksi Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa ja lainausdataa menetettiin ainakin päivän ajalta. Miten jatkossa varmistetaan kirjastojärjestelmä- ja verkkopalvelutoimittajien valmius vastata kyberuhkiin? Miten taataan asiakastietojen koskemattomuus ja kirjaston palvelujen saatavuus mahdollisen verkkohyökkäyksen tai tietovuodon sattuessa?
Varautumisvelvollisuus ja käytännön valmiussuunnittelu
Kaikilla julkisilla tahoilla (ml. kunnat) on varautumisvelvollisuus. Mahdollisiin uhkiin ja niiden ehkäisyyn pitää valmistautua ja toiminta täytyy pystyä varmistamaan riittävän hyvin myös poikkeusoloissa. Varautumisen lähtökohtana on normaaliorganisaatio ja varautuminen on tehtävä etukäteen, koska kriisin tullessa on yleensä liian myöhäistä.
Olisi tärkeää, että kirjastot ovat mukana oman kunnan valmiussuunnittelussa muiden toimijoiden kanssa ja tulevat huomioiduiksi suunnitelmissa. Kirjaston oma valmiussuunnitelma kannattaa yhteensovittaa osaksi kunnan strategisemman tason yleissuunnitelmaa. Tärkeää on myös tarkempien, toiminnallisten turvallisuussuunnitelmien (toimintaohjeet, kunnossapito-ohjelmat ja pelastussuunnitelma) tekeminen kirjasto-organisaation sisällä.
Mistä sitten apua varautumisen suunnitteluun? Kirjasto voi tarvittaessa kääntyä kunnan varautumisesta vastaavan henkilön (turvallisuuspäällikkö) tai vaikka alueen pelastuslaitoksen puoleen. Kannattaa myös vilkaista Pelastusopiston ohjeita kunnan valmiussuunnitelman yleisen osan mallista ja sen käytöstä [pdf] ja kokonaisturvallisuustrategiaa 2017.
Korona osoitti, että kirjastohenkilöstö on joustavaa, palvelualtista ja innovatiivista. Kirjastohenkilöstön tietotaitoa voidaan käyttää kriisitilanteessa laajasti, esimerkiksi joissain kunnissa kirjastot olivat erikseen yhteydessä iäkkäisiin kuntalaisiin kirjaston ollessa suljettuna. Tilanteessa hyödynnettiin kirjastohenkilökunnan asiakaspalvelutaitoja ja ennen kaikkea asiakastuntemusta ja valmiita verkostoja.
Toisaalta maailmanlaajuinen pandemia toi ilmi myös sen, että varautumisessa on parannettavaa. Onnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) raportissa Koronaepidemian ensimmäinen vaihe Suomessa vuonna 2020 todetaan, että hallinnon kaikilla tasoilla oli pandemian alkaessa keskeneräisiä tai vanhentuneita valmiussuunnitelmia. Tulevaisuudessa organisaatioiden eri tasot - myös kirjastot- tulee osallistaa varautumiseen riittävän laajasti. Kun eri palvelujen roolit on mietitty etukäteen niiden vahvuuksien kautta, jää muitakin mahdollisia toimintatapoja kuin palvelujen sulkeminen kokonaan.
Kirjastotoimen ylitarkastaja Jonna Toukonen (Länsi- ja Sisä-Suomi)
Työsuojelutarkastajat törmäävät entistä useammin valvontatyössä itsenäisiin ammatinharjoittajiin, itsensä työllistäjiin, toiminimiyrittäjiin. Nimikkeitä on useita, mutta kutsutaan heitä tässä kevytyrittäjiksi. Yrittäjyyden tukeminen on kannustettavaa, mutta siirtyminen työsuhdetyöstä yksinyrittämiseen luo monenlaisia haasteita ja suoraan sanottuna myös turvattomuutta yksittäiselle työn suorittajalle.
Valvovan viranomaisen näkökulmasta päänvaivaa aiheuttavat tyypillisimmin väärät kuvitelmat siitä, miten laki suhtautuu yksinyrittämiseen. Eikä ihme, sillä tulkinta ja ohjeistus asiassa ei ole kansalaisen näkökulmasta millään tavalla selvä. Suomalaisen järjestelmän pääasialliset työn tekemisen oikeussuhteet ovat joko työsuhde (virkasuhde) tai yrittäjäsuhde eli käytännössä jonkinlainen alihankinta. Näiden lisäksi on koulutukseen tai muuhun tuettuun työhön liittyviä sosiaalisen työllistämisen muotoja, mutta niihin liittyvissä ongelmissa ei ole kyse yrittäjä tai työsuhde -rajanvedosta, joten en nyt paneudu niihin.
Tässä kirjoituksessa tarkastelen muutamia virheellisiä väitteitä, joita kevytyrittäjyyteen usein liitetään.
”Työ on niin vapaata, ettei se ole työsuhde”
Oikeussuhteen arviointi kulminoituu työsuhteen tunnusmerkkien arviointiin. Työsopimuslain 1 luvun 1 pykälän mukaan työsopimuslakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Määritelmä on useimmille tuttu, mutta sen tulkinta on nykyisessä monimuotoistuvassa työelämässä alati haastavampaa. Voitaneen sanoa, että tunnusmerkit ”vastiketta vastaan”, ”henkilökohtaisesti” ja ”sopimuksen perusteella” täyttyvät lähes kaikissa työn tekemisen muodoissa. ”Työnantajan lukuun” ymmärretään jo hieman useammin väärin, kun luullaan sen tarkoittavan palkan ansaintaa (minähän tästä hyödyn), vaikka lain ilmaisulla toki tarkoitetaan sitä, että työn tekijän työsuoritus edesauttaa työnantajan varsinaista tavoitetta – tuotteen valmistusta tai palvelun loppuun saattamista. Tämäkin tunnusmerkki siis täyttyy useimmissa työn tekemisen tilanteissa.
Oikeussuhteen määrittelyn kompastuskiveksi muodostuu yleensä ”johdon ja valvonnan alla” -tunnusmerkki. Tämä johtunee siitä, että nykyinen työ on kaikin puolin itsenäisempää, joten varsinaista työn johtoa ja valvontaa ei enää tunnisteta. Työneuvosto otti viimeaikaisissa ratkaisuissaan kantaa tähän kysymykseen ja muistutti, että arvio on tehtävä työn suorittamisen aikana eli silloin kun työtä varsinaisesti tehdään.
Useimmiten kuulee väitettävän, että koska työtä saa ajoittaa oman mielensä mukaan, ei työnjohtoakaan silloin ole. Työneuvosto lausui osuvasti, että tällöinhän on kyse ainoastaan työaikaehdon vapaudesta, tyypillisesti vaihtelevan työajan sopimuksesta. Tunnusmerkin arviointia sotkee yhtä lailla ulkoisen ohjauksen monipuolisuus. Onko kyse työnantajan ohjauksesta, asiakkaan ohjauksesta vai esimerkiksi viranomaismääräysten edellyttämästä tavasta toimia? Työneuvosto otti kannan, jonka mukaan algoritmin tekemä optimointi, ruokalähetystilausten tarkoituksenmukainen välittäminen läheteille, osoittaa työnjohto-oikeutta. Vastaavasti työneuvosto katsoi, että työnjohtovaltaa osoitti elintarviketurvallisuusmääräyksistä heijastuva toimituksen enimmäiskestoaika, jonka työnantaja oli asettanut toimituksen enimmäiskestoksi. Työneuvoston tulkinnan perustelut eivät toki rajoitu näin yksinkertaiseen linjanvetoon, mutta käytännössä ne osoittavat, että aika pienikin työnjohto voi olla riittävää tunnusmerkin täyttymiseen.
”Yrittäjäsuhde vs. työsuhde on osapuolten valinta”
Työlainsäädännön soveltuminen ei ole valinta- tai edes sopimiskysymys. Lain soveltamisala on kaikissa työlaeissa pakottavaa oikeutta, mutta luonnollisesti sopimuksella voidaan vaikuttaa työn tekemisen tapaan niin, että oikeussuhde voi muodostua yrittäjäsuhteeksi.
Niin valvontatyössä kuin julkisessa keskustelussakin huomaa usein väitettävän, että työsuhteesta siirrytään yrittäjäsuhteeseen. Tässä kohtaa olisi syytä muistaa, että koska oikeussuhde ei ole valintakysymys, täytyy työsuhde päättää työsopimuslain säännöksiä noudattaen, ennen kuin työ voidaan teettää muulla tavoin. Näin ei kuitenkaan aina tehdä, vaan yrittäjäsopimusta tarjotaan ikään kuin välttämättömänä tai automaattisena jatkeena, mikäli työn suorittaja haluaa jatkaa työskentelyä. Toki työsuhde voi päättyä sopimukseen, mutta työntekijän on syytä muistaa, että irtisanomisoikeutta säännellään työsopimuslaissa työntekijän etuja suojaavasti.
Toinen tähän liittyvä harhaluulo liittyy varsinaisin viranomaisratkaisuihin. Jos viranomainen tulkitsee oikeussuhteen työsuhteeksi, kuulee käytettävän ilmaisua ”me muutamme sopimusehtoja niin, ettei työsuhteen tunnusmerkistö sitten enää täyty”. Näin voidaan toki toimia, mutta oikeussuhde ei sillä automaattisesti muutu, eikä lain kiertämistarkoituksessa tehty muutos muutenkaan vaikuta arviointiin. Toki on todettava, että yrityksellä on mahdollisuus tehdä liiketoiminnallinen ratkaisu ja vaihtaa työn suorittaminen suorista työsuhteista alihankintaan tai vaikka vuokratyöhön. Tällöin työsuhteet on kuitenkin päätettävä työsopimuslain menettelyjä ja perusteita noudattaen. Alihankinnan täytyy silloin olla sellaista, etteivät työsuhteen tunnusmerkit tosiasiassa täyty. Tämä tuskin onnistuu baarimikolta, trukkikuskilta, hyllyttäjältä tai toimistosihteeriltä, ja vakuutusmyyjänkin kohdalla olen hieman epäileväinen.
”Yrittäjäsuhde on työn tekijälle vapaampi ja edullisempi”
Näin toki on, eittämättä. Mutta onko sen vapauden hinta oikeassa suhteessa epävarmuuteen? Työlainsäädäntö on säädetty suojaamaan heikompaa sopijapuolta. Yrittäjäsuhteessa tilaajan työturvallisuusvastuut ovat pienemmät tai lähes olemattomat, irtisanomissuojaa ei ole, sairauspoissaoloja ei korvata ja mahdollisuudet esimerkiksi palkalliseen vuosilomaan ovat usein huonommat.
Yrittäjäsuhdetta perustellaan yleensä sillä, että silloin saa vapaammin sijoitella työaikansa ja päättää työmäärästä, ja ehkä tienaakin paremmin. En ole hyvä työllistämisen ekonomiassa, mutta työaikaan liittyvät väitteet uskallan kyllä kumota. Työaikalaki mahdollistaa nykyisellään hyvin vapaan työajoista sopimisen myös yksilötasolla, jopa niin, etten edes keksi, mikä yrittäjyydessä olisi työaikojen vapauden suhteen niin paljon erinomaisempaa.
Toki työaikalaki rajoittaa työajan enimmäismäärää yhdelle työnantajalle, mutta siihenkin on työntekijän terveyttä turvaava peruste, ja havaintojeni mukaan yksinyrittämisessä ei useinkaan ole kyse siitä, että työviikon pituus olisi keskimäärin yli 48 tuntia viikossa. Työsuhteisuus ei myöskään automaattisesti tarkoita, että työaikalaki tulisi sovellettavaksi, joten sen takia ei yrittäjyyteen kannata pyrkiä, että pelkää työaikakirjanpitovelvollisuutta tai viikkolepoaikoja.
Vapaus käsitetään usein myös vapautena tehdä työtä usealle työnantajalle. Tällöin kyse onkin yleensä aidosta yrittäjyydestä, ja silloin kevytyrittäjyys onkin kannatettava yritystoiminnan muoto. Valitettavasti työsuojeluvalvonnassa kohdatut ongelmatilanteet ovat lähes aina ”kahden kauppa” eli työtä tehdään pääsääntöisesti yhdelle toimijalle. Sivutulojen hankkiminenhan ei työsuhteessakaan ole mahdotonta, joten ei muuta kuin kilpailevan toiminnan rajoista neuvottelemaan oman työnantajan kanssa.
Yleensä törmää myös siihen, että ansiotason väitetään olevan parempi yrittäjäsuhteessa. Näin voi olla, mutta on väärin väittää, etteivät esimerkiksi työehtosopimukset mahdollistaisi korkeampaa palkanmaksua kuin mitä sopimusten minimipalkat edellyttävät. Ja kyllä, tiedän, että myös työn tarjoajan täytyy voittaa tässä mallissa, mutta yrittäjätyössä käteen jäävän osuuden ja palkkatulon vertaaminen on valitettavan usein silmänkääntötemppu, jossa työntekijä tulee petkutetuksi. Uskallan väittää, että niissä tilanteissa, joissa yrittäjänä tehty tulo sivukuluineen ylittää (ja nyt tarkkana) vastaavalta työtuntimäärältä ansaitun palkkatulon, on työ myös siinä määrin suurta lisäarvoa tuottavaa ja osaamistasoa edellyttävää, että työtä saatetaan myös aidosti tehdä yrittäjäsuhteessa.
Lopuksi on pakko todeta, että vaikka kirjoitukseni voi vaikuttaa värittyneeltä ja yrittäjäkielteiseltä, ei sen aidosti ole tarkoitus sitä olla. Varautuneisuuteni johtuu ainoastaan siitä pienestä marginaalista toimijoita, jotka käyttävät monimuotoistuvaa työelämää ja tulkintojen hajanaisuutta väärin – asiantuntijat saattaisivat puhua tuolloin pakotetusta yrittäjyydestä tai näennäisyrittäjyydestä. Kritiikki koskee siis tilanteita, joissa erehdytetään joko työn tekijää tai esimerkiksi valvovaa viranomaista vain, jotta yritystoiminnalle saadaan epätervettä kilpailuetua. Tällaisen toiminnan kitkemiseksi myös työsuojeluvalvonnan täytyy olla muuttuvassa ajassa tarkkana!
Lakimies Aki Eriksson
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Jag är ordförande i två sektorsövergripande samarbetsgrupper i Södra Finland som arbetar för att främja välbefinnande hos barn och unga samt säkerhet inom bildningsväsendet. Särskilt under det gångna året har en stark oro över hur vi kan trygga barns och ungas välbefinnande efter coronapandemin gjort sig gällande i grupperna.
Undantagsförhållandena har orsakat ångest, otrygghet och ensamhet, vilket syns som längre köer hos dem som erbjuder stödtjänster. Grupperna tog upp underskottet i lärande och den växande ojämlikheten redan före pandemin, och nu verkar coronapandemin ha försämrat situationen särskilt för dem som redan hade det svårt. Hur kan vi bemöta svårigheterna bland barn, unga och familjer? Hur kan vi se till att ingen lämnas ensam?
Samverkan för tidigt ingripande och empatiska tjänster
Vi måste förhindra att problemen som coronapandemin orsakade bland barn och unga fördjupas och fortsätter långt in i framtiden. Förebyggande arbete, tidig identifiering av problem och ingripande i dem har högsta prioritet. När det finns elever med allvarliga psykiska symtom i skolorna måste vi fråga oss om lindriga symtom observeras tillräckligt tidigt. Hur hänvisas barnet eller den unga till vården? Fungerar kommunikationen?
Ett tätt samarbete mellan skolväsendet och hälso- och sjukvården är avgörande för att identifiera problem i ett tidigt skede och för att erbjuda snabba tjänster med låg tröskel på lika villkor. Ungdomar och familjer har olika förutsättningar och resurser för att identifiera problem och för att hitta rätt bland de mångahanda tjänsterna i rätt tid. Att få hjälp snabbt och vård enkelt hör till de vanligaste flaskhalsarna. Även om det är viktigt med långvarigt stöd, behövs det också brådskande vård med låg tröskel. När köerna är långa hinner situationerna utvecklas till kriser. Färska studier visar att även kortvarig vård är till hjälp.
Kommunerna har ett allt större behov av en övergripande helhetssyn på serviceutbudet. Det behövs nya metoder och ett nytt slags kreativt tänkande för att avgöra vad som kan göras annorlunda med nuvarande strukturer och finansiering. Perspektivet måste breddas; överskrida förvaltningsgränser, bygga upp kontakter mellan den offentliga förvaltningen och den privata och tredje sektorn samt församlingarna och andra aktörer, samla alla som arbetar med barn och unga i området och utveckla stödnätverk. Samverkan. Vem ankommer detta på i kommunerna?
När vi utvecklar är det också viktigt att vi reflekterar över hurdana tjänster vi vill skapa. Uppriktigt bemötande och empatisk service motverkar likgiltighet och hatretorik. Människor borde ses och bemötas helhetsbetonat i all service. Empatisk service utgår från individens behov och utifrån dessa skapar man och erbjuder tjänster. Målet är att klienten är aktiv i sin egen serviceprocess och att klientens egna resurser stöds så att de är tillräckliga även i framtiden. Våra sakkunniga berättar närmare om hur man skapar tjänster som motsvarar behoven i denna bloggtext (på finska).
Barns och ungas välbefinnande påverkas också avsevärt av hur vuxna i deras närhet mår. Det kan också behövas stöd i föräldraskapet. En trygg barndom, närvarande föräldrar och tydliga gränser ger en stabil grund för ett gott liv och en stark självkänsla. Vårt rådgivningsnätverk är unikt och ansvarar på ett föredömligt sätt för att följa upp barnens uppväxt. Vi har också en enorm yrkeskunskap inom småbarnspedagogiken och förskoleundervisningen, där man möter hela åldersklasser. Kunde denna kompetens utnyttjas för att stödja föräldraskapet?
Regionförvaltningen har ett brett samarbete för att främja barns och ungas välbefinnande
Till regionförvaltningsverkens uppgifter hör bland annat rättsskyddsärenden som gäller elever och barnskydd, utvärdering av basservicens kvalitet samt fortbildning för yrkesutbildade personer som arbetar med barn och unga. Regionförvaltningsverken beviljar också statsunderstöd för bland annat hobbyverksamhet för barn och unga, uppsökande ungdomsarbete och ungdomsverkstäder. Under coronaepidemin har understöd också beviljats för att minska skadorna av epidemin till exempel för att anställa ungdomsarbetare till skolornas pedagogiska gemenskaper.
Regionförvaltningsverken har ett nära samarbete med regionala aktörer inom undervisning, ungdomsarbete, idrott och biblioteksverksamhet samt inom social- och hälsovården. Regionförvaltningsverken har riksomfattande övergripande nätverk och regionala samarbetsorgan där man utbyter information om aktuella fenomen. Samarbetsgrupperna för hälsofrämjande arbete och för främjande av säkerhet inom bildningsväsendet, som koordineras av Regionförvaltningsverket i Södra Finland, är ett bra exempel på övergripande nätverk. Grupperna består av sakkunniga inom många sektorer som representerar hela området för Regionförvaltningsverket i Södra Finland.
Regionförvaltningsverket i Södra Finland grundade samarbetsgruppen för hälsofrämjande arbete 2017. Gruppens primära verksamhet riktar in sig på barn och unga. Samarbetsgruppen för hälsofrämjande arbete stöder undervisnings- och kulturväsendets samt social- och hälsovårdens tväradministrativa samarbete för främjande av hälsa och välfärd. Gruppen följer upp forskningsdata om barns och ungas välbefinnande och lyfter fram barns och ungas perspektiv inom regionförvaltningen. Den ger till exempel rekommendationer om barnkonsekvensanalys och följer upp deras genomförande, så att barnens rättigheter beaktas så bra som möjligt i beslutsfattandet.
Samma år inrättade Regionförvaltningsverket i Södra Finland dessutom en samarbetsgrupp för främjande av säkerhet inom bildningsväsendet och som fungerar som ett regionalt säkerhetsnätverk. Gruppen är en sektorsövergripande sakkunniggrupp som på ett heltäckande sätt representerar landskapen i området. Representanter för räddningsväsendet, polisen och lärarhögskolan deltar också. Gruppen främjar säkerhet och situationsmedvetenhet inom hela bildningsväsendet (småbarnspedagogik, grundläggande utbildning, utbildning på andra stadiet, ungdomsväsende och elevvård) bl.a. genom att ordna utbildningar och kurser, sprida god praxis samt genom att analysera och utnyttja information om säkerhetssituationen inom sitt område. Målet med verksamheten är också att främja regionalt samarbete inom och mellan kommunerna och mellan olika aktörer. Samarbete och ett effektivt informationsutbyte mellan olika aktörer är av stor betydelse när man avväger olika metoder för att främja välbefinnandet hos barn och unga samt hos yrkesutbildade som arbetar i deras närhet.
Merja Ekqvist
Överdirektör, ordförande för Samarbetsgruppen för hälsofrämjande arbete och för Samarbetsgruppen för främjande av säkerhet inom bildningsväsendet
Regionförvaltningsverket i Södra Finland
Toimin Etelä-Suomen alueella puheenjohtajana kahdessa monialaisessa yhteistyöryhmässä, joiden tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä sivistystoimen turvallisuuden edistäminen. Erityisesti kuluneena vuonna yhteistyöryhmissä on noussut esiin vahva huoli siitä, miten turvaamme lasten ja nuorten hyvinvoinnin koronapandemian jälkeen.
Poikkeusolot ovat luoneet ahdistusta, turvattomuutta ja yksinäisyyttä, mikä näkyy avuntarjoajien palveluiden ruuhkautumisessa. Oppimisvaje ja kiihtyvä eriarvoistuminen ovat olleet ryhmissä esillä jo ennen pandemiaa, ja korona-aika näyttää huonontaneen erityisesti niiden tilannetta, joilla on ollut haasteita jo ennestään. Miten vastaamme lasten, nuorten ja perheiden hätään? Miten varmistamme, että kukaan ei jää yksin?
Yhdessä kohti varhaista puuttumista ja empaattisia palveluja
Koronapandemian aiheuttamien ongelmien syventyminen ja pitkittyminen kauas lasten ja nuorten tulevaisuuteen on estettävä. Ennaltaehkäisevä työ, ongelmien varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen on ykkösasia. Kun kouluissa on oppilaita, jotka ovat psyykkisesti vakavasti oireilevia, havaitaanko lievää oireilua riittävän varhain? Miten tämän jälkeen lapsi tai nuori ohjataan avun pariin? Välittyykö tieto?
Opetustoimen ja terveydenhuollon tiivis yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää varhaisessa ongelmien tunnistamisessa ja nopeiden matalan kynnyksen palveluiden saamisessa yhdenvertaisesti. Nuorilla ja perheillä on erilaiset valmiudet ja resurssit ongelmien tunnistamiseen ja oikeiden sekä oikea-aikaisten palveluiden löytämiseen palveluviidakosta. Monesti pullonkaulaksi muodostuu nopean avun saanti ja suoraviivainen hoitoon pääsy. Vaikka pitkäkestoista tukea tarvitaan, myös kiireelliselle ja matalan kynnyksen hoidolle on paikkansa. Pitkissä jonoissa tilanteet ehtivät kriisiytyä ja tuoreet tutkimukset osoittavat, että lyhyestäkin hoidosta on apua.
Kunnissa tarvitaan entistä enemmän kokonaisvaltaista näkemystä palvelutarjonnasta. Tarvitaan uusia menetelmiä ja uudenlaista luovaa ajattelua, jotta ratkotaan, mitä voidaan tehdä toisin nykyrakenteilla ja rahoituksella. Näkökulmaa pitää laajentaa: ylittää hallinnonrajoja, rakentaa yhteyttä julkisen hallinnon, yksityisen ja kolmannen sektorin sekä seurakuntien ja muiden toimijoiden kesken, koota yhteen kaikki alueella lasten ja nuorten parissa toimivat ja kehittää tukiverkostoa. Kaikki yhdessä. Kenelle tämä kunnissa kuuluu?
Kehittämistyössä on tärkeää miettiä myös sitä, millaisia palveluja haluamme luoda. Aito kohtaaminen ja empaattiset palvelut ovat vastaisku välinpitämättömyydelle ja vihapuheelle. Ihmiset tulisi kaikissa palveluissa nähdä ja kohdata kokonaisvaltaisesti. Empaattisten palveluiden lähtökohtana on se, mikä ihmisille on tärkeää, ja miten palvelut pitäisi heille tästä näkökulmasta katsoen tuottaa ja tarjota. Tavoitteena on, että asiakas on aktiivinen toimija omassa palveluprosessissaan ja hänen omia voimavarojaan tuetaan niin, että ne kantavat myös tulevaisuudessa. Asiantuntijamme kertovat tarpeisiin vastaavien palveluiden luomisesta tarkemmin tässä blogitekstissä.
Lasten ja nuorten hyvinvointiin merkittävä vaikutus on myös sillä, miten heitä lähellä olevat aikuiset voivat. Myös vanhemmuus voi tarvita tukea. Turvallinen lapsuus, vanhempien läsnäolo ja rajojen asettaminen luovat vakaan pohjan hyvällä elämälle ja vahvalle itsetunnolle. Neuvolaverkostomme on ainutlaatuinen ja kantaa upeasti vastuuta pienten lasten elämän alun seurannasta. Meillä on myös huikeaa ammattitaitoa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, jossa kohdataan myös koko ikäluokka. Voisiko näitä valjastaa entistä enemmän myös vanhemmuuden tukemiseen?
Aluehallinnossa tehdään laajaa yhteistyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi
Aluehallintovirastojen tehtäviin kuuluvat muun muassa oppilaiden ja lastensuojelun oikeusturva-asiat, peruspalvelujen laadukkuuden arviointi sekä lasten ja nuorten parissa toimivien ammattilaisten täydennyskoulutus. Aluehallintovirastot myöntävät myös valtionavustuksia muun muassa lasten ja nuorten harrastamiseen, etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan. Korona-aikana avustuksia on myönnetty myös koronan haittojen vähentämiseen esimerkiksi nuorisotyöntekijöiden palkkaamiseksi osaksi koulujen kasvattajayhteisöjä.
Aluehallintovirastot toimivat tiiviissä yhteistyössä alueiden opetus-, nuoriso-, liikunta- ja kirjastotoimijoiden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Aluehallintovirastoilla on valtakunnallisesti kattavia verkostoja ja alueellisia yhteistyöelimiä, joissa ajankohtaisista ilmiöistä vaihdetaan tietoja. Etelä-Suomen aluehallintoviraston koordinoimat hyvinvoinnin edistämisen ja sivistystoimen turvallisuuden edistämisen yhteistyöryhmät ovat laaja-alaisista verkostoista hyvä esimerkki. Ryhmissä toimivat monialaiset asiantuntijajäsenistöt, jotka edustavat kattavasti koko Etelä-Suomen aluehallintoviraston aluetta.
Hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöryhmän Etelä-Suomen aluehallintovirasto perusti vuonna 2017 ja sen toiminnan kärjeksi valittiin lapset ja nuoret. Hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöryhmä tukee opetus- ja kulttuuritoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon poikkihallinnollista yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Ryhmä seuraa lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvää tutkimustietoa ja pitää esillä lasten ja nuorten näkökulmaa aluehallinnossa. Se esimerkiksi antaa suosituksia lapsivaikutusten arviointiin ja seuraa niiden toteutumista, jotta lasten oikeudet huomioidaan päätöksenteossa mahdollisimman hyvin.
Samana vuonna Etelä-Suomen aluehallintovirasto perusti lisäksi sivistystoimen turvallisuutta edistävän yhteistyöryhmän, joka toimii alueellisena turvallisuusverkostona. Se on monialainen asiantuntijaryhmä, joka edustaa kattavasti alueen maakuntia. Mukana on myös pelastustoimen, poliisin ja opettajakorkeakoulun edustajat. Ryhmä edistää koko sivistystoimen (varhaiskasvatus, perusopetus, toisen asteen koulutus, nuorisotoimi ja oppilashuolto) turvallisuutta ja tilannetietoisuutta mm. järjestämällä koulutustilaisuuksia, levittämällä hyviä käytäntöjä sekä analysoimalla ja hyödyntämällä turvallisuustilanteeseen liittyviä tietoja alueellaan. Toiminnan tavoitteena on myös edistää kuntien sisäistä, kuntien välistä ja eri toimijoiden välistä alueellista yhteistyötä. Yhteistyö ja tehokas tiedonkulku eri toimijoiden välillä ovat tärkeässä asemassa, kun pohditaan keinoja lasten ja nuorten sekä heitä lähellä työskentelevien ammattilaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Merja Ekqvist
Ylijohtaja, Hyvinvoinnin edistämisen ja Sivistystoimen turvallisuuden edistämisen yhteistyöryhmien puheenjohtaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Aluehallintovirastojen kirjastotoimet julkaisivat syyskuussa selvityksen Kirjastovuosi 2020 – Koronasta kohti uutta normaalia [pdf]. Julkaisu tarkastelee Suomen yleisten kirjastojen koronavuotta 2020 ja tarjoaa tulevaisuuden näkökulmia kirjastojen valmiussuunnitteluun ja kriiseihin varautumiseen.
Julkaisemme selvitykseen pohjautuvan blogitekstien sarjan, jossa käsitellään esiin nousseita aiheita. Ensimmäisenä aiheena on kirjaston käyttäjien näkemykset poikkeuksellisesta vuodesta.
Kirjasto hyvinvoinnin tukena
Kirjaston käyttäjien mielipiteitä koronapandemian aiheuttamasta kirjastojen sulkemisesta ja käyttörajoituksista on kartoitettu useilla käyttäjäkyselyillä. Tässä esitettyjä mielipiteitä on koottu Suomen kirjastoseuran, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen sekä Lapin kirjastojen ja AKELapin toteuttamista kyselyistä.
Suomen kirjastoseuran marraskuussa 2020 toteuttamassa kyselyssä kirjastojen sulkemisella oli joka toisen vastaajan mielestä kielteisiä vaikutuksia ihmisten elämään. Pohjois-Suomen ja Lapin raporttien mukaan iso osa näistä kirjastojen sulkemisen vaikutuksista liittyi lukemiseen. Kun kirjasto ei ollut tarjoamassa lukemista, jouduttiin sitä etsimään lainaan tuttavilta tai siirryttiin e-aineistojen puoleen. Etenkin mahdollisuutta lehtien lukemiseen oli kaivattu. Lukemisen puute oli harmillisesti vähentänyt lukuintoa erityisesti lapsilla.
Kirjastojen kiinniolo oli herättänyt asiakkaissa monenlaisia tunteita. Eniten kuvailtiin harmituksen tunteita, mutta toisaalta myös ymmärrettiin ja hyväksyttiin kirjaston sulkemisen ja rajoitusten syyt. Moni mainitsi haikeuden, surun ja ikävän, osa oli kokenut hyvinkin negatiivisia tunteita: epätoivoa, tuskaa, kiukkua.
Kirjastokäynnit ovat kyselyiden perusteella monelle käyttäjälle sosiaalisia tapahtumia, oikeita arjen kohokohtia. Kirjastossa oleilua lasten kanssa pidettiin tärkeänä ja asiakkaat ikävöivät kirjastohenkilöstön hyvää palvelua ja lukusuosituksia. Vastauksissa painotettiin myös kirjastotilan merkitystä maksuttomana, tasa-arvoisena ja ei-kaupallisena paikkana.
Kirjastot luovatkin hyvinvointia ja parantavat elämänlaatua tarjoamalla ilmaiseksi lukuelämyksiä, kulttuuria, tietoa sekä tiloja, joissa on turvallista ja rauhallista oleskella. Etenkin pandemian raskaimmassa vaiheessa kirjoja ja kirjastokäyntejä olisi tarvittu korona-arjen piristykseksi. Monella opiskelu- ja ammattikirjallisuuden saanti vaikeutui eikä kirjastoa voitu käyttää opiskelu- ja työskentelytilana. Myös kirjaston tietokoneita olisi tarvittu tiedonhakuun ja verkkoasiointiin, sillä kaikilla kansalaisilla ei ole omia laitteita.
Sulkeminen kirkasti kirjaston merkityksen
Jos koronapandemiasta on etsittävä jotain positiivista, niin ainakin se osoitti, kuinka tärkeitä kirjastot ovat kansalaisille ja koko yhteiskunnalle yksilöiden resilienssin vahvistajana. Itsestään selvää maksutonta palvelua opittiin arvostamaan, kun se ei enää ollutkaan saatavilla.
”Heräsin muistamaan, kuinka hieno ja tärkeä palvelu kirjasto on. Tätä koko kansan sivistystakuuta on syytä vaalia.”
Pohjoissuomalainen kirjaston käyttäjä Lapin kirjastojen asiakaskyselyssä
Jos tulevaisuudessa tullaan vielä siihen tilanteeseen, että kirjastopalveluja joudutaan rajoittamaan, niin kirjaston käyttäjät toivoivat ainakin seuraavia palveluita: etukäteen tilattavan aineiston noutomahdollisuutta (esim. kirjakassipalveluna), varausten nouto- ja aineiston palautusmahdollisuutta joko rajattuna palveluna tai omatoimisena itsepalveluna sekä laajempaa e-kirjastoa. Nyt suurimmalla osalla kirjastoista on jo pandemian aikana kehitetyt toimintamallit valmiina näiden palveluiden toteuttamiseen.
Lähteitä:
- Aluehallintovirastojen julkaisu 119 - Kirjastovuosi 2020: Koronasta kohti uutta normaalia (pdf)
- Kajaanin kaupunki. Millaisia vaikutuksia kirjastojen sulkemisella korona-aikana oli?
- Rovaniemen kaupunki. Koostetut vastaukset asiakkaille suunnatusta kyselystä poikkeusajan vaikutuksista. (pdf)
- Suomen kirjastoseura. Koronapandemia ja kirjastot. (pdf)
Kirjastotoimen ylitarkastajat Jonna Toukonen (Länsi- ja Sisä-Suomi) ja Kristiina Kontiainen (Etelä-Suomi)
Työnantajalla on lainsäädännön sanelemana vastuu työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työpaikalla.
Työnantajan edustajilla ei usein kuitenkaan ole käytännössä mahdollista tunnistaa kaikkia vaaroja työpaikalla ja valvoa kaikkea mitä työssä tapahtuu. Työnantajan onkin annettava vastuuta niille, jotka tuntevat työpaikan vaarat, altisteet ja olosuhteet ja voivat tehdä työtä työturvallisuuden parantamiseksi. Heille on myös annettava riittävät resurssit ja mahdollisuudet tehdä tarvittavia muutoksia.
Työnantaja ja hänen valtuuttamansa edustajat eivät toisaalta myöskään yksin voi tehdä työpaikasta turvallista. Siihen tarvitaan ihan jokaista työntekijää. Jokainen on vastuussa siitä, että:
-
noudattaa annettuja ohjeita,
-
käyttää työvälineitä ohjeiden mukaan,
-
huolehtii siisteydestä ja järjestyksestä sekä
-
olosuhteiden kunnosta omien mahdollisuuksiensa mukaan.
Ja mikä tärkeintä, työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan puutteista ja vaaroista työpaikalla. Jos työnantaja ei tiedä puutteista, ei niitä voida myöskään poistaa!
Tapaturmavaarat näkyviksi
”Oho”, ”Hups”, ”Huhhuh, olipas lähellä”. Näitä tokaisuja on todennäköisesti jokainen meistä käyttänyt tilanteissa, joissa on lähes sattunut jotain. Meinataan kaatua, kompastua, lyödä päämme, törmätä toisiimme ja muita vastaavia tapahtumia sattuu vapaa-ajalla tämän tästä. Jokainen meistä päättää muutammeko me käytöstämme tai ympäristöämme tällaisten tilanteiden jälkeen vai ajattelemmeko vain, että olipa hyvä tuuri, ettei mitään sattunut.
Työpaikoilla edellä kuvattuja tilanteita sattuu usein. Niitä voidaan kutsua vaikka läheltä piti -tilanteiksi, vaaratilanteiksi tai poikkeamiksi. Tässä kohtaa olisi kiva sanoa, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja siksi niitä kutsutaan monella tavalla. Mutta valitettavasti näitä ei monellakaan työpaikalla rakasteta, eikä olla edes kiinnostuneita niistä, eikä todella anneta niille niiden ansaitsemaa arvostusta!
No toki poikkeuksia löytyy onneksi tähänkin asiaan. Omaan valvontahistoriaan mahtuu myös muutamia työpaikkoja, joissa näitä vaaratilanteita osataan todella hyödyntää työpaikan työturvallisuustyössä. Näillä tarkastuksilla on ollut ilo ottaa hyvä asento tuolissa, kuunnella ja ottaa vastaan oppia, jota voi jakaa muille työpaikoille.
Läheltä piti -tilanne kertoo usein todellisesta vaaranpaikasta
Miksi ne vaaratilanteet sitten ovat niin tärkeitä, että niitä pitäisi arvostaa? No, ensinnäkin ne ovat niitä todellisia vaaroja, joita työpaikalla on ja mikä parasta, kenellekään ei ole vielä sattunut mitään! Puhutaan myös ns. jäävuorimallista. Mallissa ne vaaratilanteet, jotka tulevat työnantajan tietoon, ovat todellisuudessa vain pieni huippu pinnalla. Suurin osa jää ”pinnan alle”, eikä työnantaja voikaan niihin puuttua.
Työnantajalla on työturvallisuuslain ja eri asetusten mukaan velvollisuus tunnistaa työpaikan vaarat ja yhtenä osana tapaturman vaarat. Työnantajan tulee arvioida riskejä, jotta työtapaturmat voidaan ehkäistä ennalta. Arviointia voi tehdä monella tavalla ja ainakin osin sitä on tehtävä kuvittelemalla erilaisia tilanteita ja niiden yhdistelmiä. Lain mukaan myös sattuneet tapaturmat ja vaaratilanteet on otettava huomioon riskien arvioinneissa.
Voin työsuojelutarkastajan kokemuksen rintaäänellä sanoa, että suurin osa tapaturmista sattuu monen asian summana. Ei tapaturmaa aiheuta aina pelkästään puutteellisesti suojattu kone, vaarallinen kemikaali tai arvaamaton potilas. Kun tilanteeseen lisätään yksi tai useita muita poikkeavia tilanteita, kuten tukos koneessa, heikko ilmanvaihto, väliaikainen järjestely hoitolaitoksessa tai muu vastaava poikkeus normaaliin, voi tapaturma olla jo hyvinkin todennäköinen. Usein tapaturman jälkeen selviää vielä, että työntekijän perehdytyksessä on ollut puutteita tai riskien arviointi on ollut puutteellinen. Näiden kaikkien yhteistuloksena valitettavasti joku voi menettää terveytensä tai jopa henkensä.
Viisaus löytyy vaaratilanteiden analysoinnista
Vaaratilanteet ovatkin mielestäni paras anti työn riskien arviointeihin! Vaaratilanteiden syitä selvittämällä ja löydettyjä puutteita korjaamalla saadaan todellinen vaara työpaikalta parhaassa tapauksessa kokonaan poistettua tai riskiä vakavalle tapaturmalle ainakin laskettua huomattavasti.
Kun työsuojeluviranomainen tutkii vakavaa työtapaturmaa työpaikalla, silloin joku on jo maksanut siitä liian kovan hinnan. Vahingoittunut maksaa hinnan terveydellään tai pahimmassa tapauksessa hengellään ja työnantaja rahalla, mutta etenkin kuolemaan johtaneet työtapaturmat jättävät varmasti pysyvät jäljet myös työnantajaan ja sen edustajiin.
Työtapaturmien torjumiseksi kannattaakin ryhtyä miettimään miten juuri teidän työpaikalla saadaan nostettua ihan jokainen vaaratilanne työnantajan tietoon. Sitä kautta työnantaja voi torjua tapaturmia ennen kuin on myöhäistä. Eiköhän meille kaikille ole tärkeää päästä joka työpäivän tai -vuoron jälkeen terveenä ja elossa kotiin. Vaaratilanteiden nostaminen arvoonsa ei maksa mitään ja sen voi meistä jokainen itse tehdä!
Kati Tikkanen
Työsuojelutarkastaja
Coronapandemin har gett många lärdomar i undantagssituationer, men det är också viktigt att förbereda sig på andra slags kriser. För att utveckla den regionala beredskapen genomförde Regionförvaltningsverket i Södra Finland beredskapsövningen UUSIMAA21 den 7–8 september 2021. Kommunerna, myndigheterna och andra organisationer i Nyland övade på att hantera en situation där en långvarig åskstorm har orsakat omfattande el- och vattenavbrott. De valda scenarierna för övningen baserade sig på den regionala riskbedömningen i Nyland från 2018.
Övning ger mer färdighet för att hantera störningssituationer
Liksom vid störningar i det verkliga livet stötte övningsdeltagarna på många överraskande problem i simuleringen. Man var tvungen att snabbt hitta lösningar på dem. Övningsdeltagarna funderar bland annat på utmaningarna med att larma extra personal under funktionsstörningar hos telefonoperatörerna och informationssäkerhetsfrågor i en kris som sköts med virtuella diskussionskontakter. I stormen orsakade regnet problem när det strömmade ut i tunnlar, parkeringshallar eller hisschakt. Man diskuterades arbetarskyddsfrågor i samband med detta.
Som praktiska åtgärder förutspådde man stormen genom att instruera arbetstagarna att stanna på distansarbete för att undvika att röra sig i trafiken under stormen. I händelse av elavbrott eller vattenbrist planerades för arbetstagarna textmeddelanden med anvisningar om hur man laddar mobiltelefoner och bärbara batterier färdigt samt följer situationen på batteriradio.
En del av övningsdelatagarna funderade också att man bör skaffa till exempel överlevnadspaket med mat, vatten, batteriradio och handlampor till arbetsplatsen för nödsituationer. På grund av det plötsliga fjärrvärmeläckaget vid körlederna skapades omvägar till ingången till sjukhusets jour eller till kommunhusets kundservice. I en krissituation skulle församlingen erbjuda samtalshjälp per telefon och chatt.
Under övningen observerades betydelsen av en gemensam, övergripande lägesbild och samarbete över organisationsgränserna
Responsen från övningen har varit positiv; övningen upplevdes vara nödvändig och stämningen i beredskapsfrågor har varit entusiastisk. Under båda dagarna deltog över 500 övningsdeltagare från Nyland. Det fanns också stort intresse för att observera övningen. Observatörernas uppgift var att kommentera inputen från deltagarna. Det fanns över 80 observatörs- och spelgruppspersonal. Dessutom väckte övningen intresse i det akademiska forskningsarbetet och forskargrupper från tre olika inrättningar deltog.
En bred och omfattande representation från olika samhällssektorer gjorde det möjligt att göra allt fler tväradministrativa observationer ur såväl näringslivets, organisationernas som myndigheternas synvinkel. Observationerna sträckte sig från praktiska frågor till utveckling av planer på strategisk nivå. Övningen väckte också diskussion om ett effektivare samarbete utanför den egna organisationens verksamhetsområde: den stora betydelsen av en gemensam lägesbild och lägesförståelse lyftes fram av många deltagare.
På grund av coronasituationen genomfördes övningen UUSIMAA21 på webben
Man var tvungen att flytta beredskapsövningen i Nyland två gånger, först på grund av belastningen som coronasituationen orsakade och andra gången på grund av kommunalval som flyttades för nära. Arbetsbelastningen och mötesbegränsningarna på grund av pandemin beaktades i övningens längd och genomförande: övningsdagarna förkortades och övningen ordnades för första gången helt virtuellt. Den slutliga övningen var mycket annorlunda än det som presenterades för övningsdeltagarna på seminariet i slutet av 2019! De expertföreläsningar som streamades på förmiddagarna introducerade deltagarna i temat för övningen och på eftermiddagarna övades lärdomarna i praktiken med hjälp av den nya virtuella övningsplattformen Valhalla.
Erfarenheterna och observationerna från övningen gås noggrant igenom i efterhand och utnyttjas för att utveckla beredskapen och beredskapsplanerna. Responstillfället och övningsrapporten ingår i övningshelheten.
Beredskapsövningar ordnas årligen i olika områden
Ordnandet av regionala beredskapsövningar är en av regionförvaltningsverkets lagstadgade uppgifter. Med hjälp av övningarna testas och utvecklas samhällets beredskap att klara störningstillstånd och undantagsförhållanden.
På grund av de ändrade tidtabellerna övar man nästa gång i Nyland redan 2023. Före det övar landskapen Egentliga Tavastland och Päijänne-Tavastland ännu i november inom området för Regionförvaltningsverket i Södra Finland tillsammans och nästa år också landskapen Södra Karelen och Kymmenedalen tillsammans. Nästa år inleder inrikesministeriet dessutom en uppdateringsomgång för den regionala riskbedömningen, utifrån vilken man väljer scenarier för kommande beredskapsövningar.
Piia Manninen
Räddningsöverinspektör
Regionförvaltningsverket i Södra Finland
Tunteet on tarkoitettu tunnettaviksi
Näin toteaa työterveyspsykologi Arto Pietikäinen, joka nimeää tunteiden kohtaamisen tärkeimmäksi kyvyksemme epävarmuutta herättävissä tilanteissa. Epävarmoissa ja epänormaaleissa tilanteissa on normaalia murehtia ja huolestua. Ajatuksiaan ja tunteitaan on kuitenkin hyvä pysähtyä tarkastelemaan, jotta voi tulla paremmin tietoiseksi niistä ja tunnistaa ne oman mielen tuottamiksi. Ne eivät useinkaan vastaa tosiasioita, vaan ovat omien mielikuvien ja aikaisempien kokemustemme värittämiä. Pietikäisen mainitsema ajatusten ja tunteiden kohtaaminen edellyttää niiden tarkastelua ikään kuin etäämpää. Tunteiden ja huolta tuottavien ajatusten kieltäminen tai torjuminen voi voimistaa niitä ja nostaa ne pintaan yllättävissä tilanteissa. Toisten ihmisten ajatukset toimivat myös hyvänä peilinä ja auttavat usein oivaltamaan jotakin aivan uutta. Yksin ei ole hyvä jäädä murehtimaan, vaan tunteista ja ajatuksista on tärkeää puhua.
Epävarmuutta sisältävä korona-aika
Epävarmuutta monin tavoin sisältävä korona-aika on tuonut korostetusti esiin faktatiedon merkityksen. Monet asiat vahvistuvat vasta tutkimustiedon myötä. Meidän on kansalaisina pitänyt tarttua viime aikoina luotettavimpana pitämäämme saatavissa olevaan tietoon. Sellainen tilanne ymmärrettävästi on maaperä tulkinnoille, epäilylle ja kritiikille. Yksilölliset arkipäivän selviytymiskeinot ovat olleet todella tärkeitä korona-aikana.
Epävarmuutta tuottavat tilanteet ja niihin liittyvät tunteet kasautuvat helposti mieleemme. Ne saattavat aktivoitua ja voimistua uusissa tilanteissa ja tuottaa hämmennystä pieneltä tuntuvan asian saamasta voimakkaasta reaktiosta. Mitä itse kukin voi asialle tehdä? Itsereflektiosta puhutaan paljon, olisiko siitä apua hämmennystä tuottaneiden tunteiden ja ajatusten jäsentelyssä. Itsereflektiossa ihminen pysähtyy tarkastelemaan tunteitaan, ajatuksiaan ja käsityksiään, niin että se mahdollistaa niiden muuttamisen. Hän muodostaa uusia näkökulmia, joita oppii käyttämään elämässään.
Itsereflektio avuksi
Itsereflektion avuksi tarvitaan jäsennystä, jolla mielessä olevia asioita on helpompi tarkastella. Tarvitaan kysymyksiä ja usein myös asioiden kirjoittamista, puhumista tai muuta ilmaisun keinoa. Ensimmäinen askel on mieltämme askarruttavan asian täsmentäminen. Mistä oikein on kyse? Mihin asiaan tai tilanteeseen tunteemme ja ajatuksemme liittyvät? Se olisi hyvä täsmentää mahdollisimman ytimekkääksi ja konkreettiseksi. Tarvitaan myös suunta ja tavoitetila: Miten haluan asian ratkeavan? Millainen tilanne on silloin, kun se on ratkennut?
Kun ydinasia ja suunta sen ratkeamiseksi on mietittynä, on aika ryhtyä miettimään ratkaisuvaihtoehtoja. Niitä on hyvä miettiä laajasti. Mukaan kannattaa ottaa myös ne, joita ei pidä realistisina. Ne sisältävät usein mahdollisuuksia, joita yllättäen voikin hyödyntää. Ratkaisuvaihtoehdoista on tärkeää kuitenkin valita se, jonka arvioi olevan toimivin.
Toteutusvaiheessa ratkaisun kokeileminen on oleellista. Kannattaa suunnitella, miten, missä ja milloin ratkaisun toteuttaa. On hyvä muistaa, että ratkaisun hakeminen ja sen kokeileminen voi viedä aikaa ja sisältää monia turhauttaviakin tilanteita. Meistä jokainen tarvitsee omien ajatusten ja niihin liittyvien tunteiden uudelleen tarkasteluun ja uusien toimintatapojen löytämiseen aikaa. Tärkeää on myös, että ei jää uusia ratkaisuja etsivien ajatustensa ja toimiensa kanssa yksin. Itsereflektiota tarvitaan muutoksiin, mutta se ei aina riitä.
Oman muutosprosessinsa arvioinnissa on hyvä kiinnittää huomio enemmän edistysaskeliin kuin ongelmakohtiin. Pienetkin edistysaskeleet on oleellista huomata, jotta voi vahvistaa luottamusta valitun muutoksen merkitykseen. Toisten ihmisten havainnot ovat usein merkityksellisiä, jotta motivaatio säilyy.
Kirjoittajat:
Liisa Kiviniemi
yliopettaja (TtT)
Oulun ammattikorkeakoulu
Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]
MiePäVäki-työryhmä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.
Katso edelliset kirjoitukset:
• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)
• Ennaltaehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö on kannattavaa (30.6.2021)
• Aluehallintovirasto osallisuuden mahdollistajana (6.7.2021)
• Ikääntyneiden naisten kokema parisuhdeväkivalta on huolestuttavan yleinen ilmiö (15.9.2021)
Lähteet:
Pietikäinen, A. Blogi https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/ahdistuksen_omahoito/Pages/osio3.aspx . Hakupäivä 8.8.2021
Rytilahti, M. Arto Pietikäisen haastattelu Mieli ry:n nettisivuilla
Vuokila-Oikkonen P. & Kiviniemi L. 2014. Häpeän kokemus vaatii käsittelyä ja uusien mahdollisuuksia löytymistä. Pro terveys 3/2014, 38-40.
Koronapandemia on tuonut paljon lisää oppeja poikkeustilanteisiin, mutta myös toisenlaisiin kriiseihin on tärkeää varautua. Alueellisen valmiuden kehittämiseksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto toteutti UUSIMAA21-valmiusharjoituksen 7–8.9.2021. Uudenmaan kuntien, viranomaisten ja muiden organisaatioiden voimin harjoiteltiin toimintaa tilanteessa, jossa pitkäkestoinen ukkosmyrsky on aiheuttanut laajoja sähkö- ja vesikatkoksia. Harjoitukseen valitut skenaariot pohjautuivat Uudenmaan alueelliseen riskiarvioon vuodelta 2018.
Harjoittelemalla lisää osaamista häiriötilanteen hallintaan
Kuten tosielämän häiriötilanteessa, harjoittelijat kohtasivat simulaatiossa monenlaisia yllättäviäkin pulmia, joihin oli löydettävä ratkaisuja nopeasti. Harjoittelijat pohtivat muun muassa lisähenkilöstön hälyttämisen haasteita puhelinoperaattorien toimintahäiriöiden aikana ja tietoturva-asioita virtuaalisilla keskusteluyhteyksillä hoidetussa kriisissä. Myrskyn sadevesi aiheutti ongelmia valuessaan tunneleihin, parkkihalleihin tai hissikuiluihin, minkä osalta pohdittiin työturvallisuuskysymyksiä.
Käytännön toimenpiteinä myrskyä ennakoitiin ohjeistamalla työntekijöitä jäämään etätöihin, jottei liikenteessä altistuttaisi rajuilman armoille. Sähkökatkon tai vesipulan varalle työntekijöille suunniteltiin tekstiviestejä, joissa ohjeistettiin lataamaan kännykät ja läppärien akut valmiiksi sekä seuraamaan tilannetta paristoradiosta.
Osa harjoittelijoista pohti myös esimerkiksi ruokaa, vettä, paristoradion ja käsivalaisimia sisältävän selviytymispaketin hankkimista hätävaraksi työpaikalle. Ajoväylien kohdalla sattuneen äkillisen kaukolämpövuodon vuoksi perustettiin kiertoteitä sairaalan päivystyksen sisäänkäynnille tai kunnantalon asiakaspalvelupisteelle. Seurakunta tarjosi kriisitilanteessa keskusteluapua puhelimen ja chatin välityksellä.
Harjoituksessa havaittiin yhteisen, kattavan tilannekuvan ja organisaatiorajat ylittävän yhteistyön merkitys
Harjoituksesta saamamme palaute on ollut positiivista; harjoitus koettiin tarpeelliseksi ja tunnelmat varautumisasioiden parissa ovat olleet innostuneet. Mukana oli molempina päivinä yli 500 harjoittelijaa Uudenmaan alueelta. Suurta kiinnostusta oli myös harjoituksen tarkkailijoiksi, joiden tehtävänä oli kommentoida harjoittelijoiden tuottamia syötteitä. Tarkkailija- ja peliryhmähenkilöstöä oli yli 80. Lisäksi harjoitus herätti mielenkiintoa akateemisessa tutkimustyössä, ja mukana oli kolmen eri laitoksen tutkijaryhmiä.
Laaja ja kattava edustus osallistujia yhteiskunnan eri sektoreilta mahdollisti sen, että havaintoja pystyttiin tekemään entistä enemmän poikkihallinnollisesti niin elinkeinoelämän, järjestöjen kuin viranomaistenkin näkökulmasta. Havainnot ulottuivat käytännön asioista strategisen tason suunnitelmien kehittämiseen. Harjoitus herätti keskustelua myös tehokkaammasta yhteistyöstä oman organisaation toiminta-alueen ulkopuolelle: yhteisen tilannekuvan ja -ymmärryksen suuri merkitys tuli esille monilta osallistujilta.
Koronatilanteen vuoksi UUSIMAA21-harjoitus toteutettiin verkossa
Uudenmaan valmiusharjoitusta jouduttiin siirtämään kahdesti, ensin koronatilanteen kuormittavuuden takia ja toisen kerran liian lähelle siirtyneiden kuntavaalien vuoksi. Pandemian aiheuttama työkuorma ja kokoontumisrajoitukset huomioitiin harjoituksen kestossa ja toteutustavassa: harjoituspäiviä lyhennettiin ja harjoitus järjestettiin ensimmäistä kertaa täysin virtuaalisesti. Lopullinen harjoitus olikin hyvin erilainen kuin mitä ennakkoseminaarissa vuoden 2019 lopussa harjoittelijoille esiteltiin! Aamupäivisin striimausyhteydellä toteutetut asiantuntijaluennot virittivät osallistujat harjoituksen teemaan ja iltapäivisin oppeja harjoiteltiin käytännössä uuden virtuaalisen harjoitusalustan Valhallan avulla.
Kokemukset ja havainnot harjoituksesta käydään huolella läpi jälkikäteen, ja niitä hyödynnetään varautumisen sekä valmiussuunnitelmien kehittämisessä. Palautetilaisuus ja harjoitusraportti kuuluvat harjoituksen kokonaisuuteen.
Valmiusharjoituksia järjestetään eri alueilla vuosittain
Alueellisten valmiusharjoitusten järjestäminen on yksi aluehallintovirastolle laissa säädetyistä tehtävistä. Harjoitusten avulla testataan ja kehitetään yhteiskuntamme valmiutta selviytyä häiriötilanteista ja poikkeusoloista.
Aikataulumuutosten vuoksi Uudellamaalla harjoitellaan seuraavan kerran jo vuonna 2023. Sitä ennen Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella harjoittelevat vielä marraskuussa Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat yhdessä ja ensi vuonna niin ikään yhdessä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat. Ensi vuonna sisäministeriö käynnistää lisäksi alueellisen riskiarvion päivityskierroksen, jonka pohjalta valitaan skenaariot tuleviin valmiusharjoituksiin.
Piia Manninen
Pelastusylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Skolans värdegrund, hur ofta har inte den diskuterats i ett lärarrum? Stötts och blötts. Viktiga frågor har diskuterats på utdragna lärarmöten och alltid finns det någon ny infallsvinkel att komma med. I grunderna för läroplanen har man beskrivit värdegrunden för den grundläggande utbildningen och den grunden vilar hela läroplanen på.
Men varför ser man då himlande ögon i åhörarskaran då man presenterar skolans värdegrund på ett föräldramöte eller i ett festtal?
Jag tror att värdegrunden förmedlas bäst genom handling och inte genom ord. Ifall eleven eller föräldrarna inte upplever att skolan agerar i linje med den beskrivna värdegrunden blir de välformulerade orden tomtklingande och landar inte rätt. De blir snarare ironiseringar och utfallet blir inte det tänkta.
Inledningsvis formulerar läroplanen värdegrunden så här: ”Den grundläggande utbildningen bygger på övertygelsen om att barndomen har ett egenvärde. Varje barn är unikt och värdefullt i sig. Var och en har rätt att växa till sin fulla potential som människa och samhällsmedlem.” Tänk att varje dag bemötas av personal som vill att du ska få växa till din fulla potential som människa och samhällsmedlem! Det är som den röda mattan rullats ut framför dina fötter varje morgon.
Jag tror inte det är möjligt att förmedla det här på annat sätt än genom handling. Genom de beslut du tar i en klass, genom hur du lägger upp undervisningen, genom hur skolan agerar i olika situationer. Då det kommer till administrationen av skolan handlar det om hur du fördelar resurser, vilka tjänster du tillsätter och vilka utrymmen man upplåter åt skolan. De här besluten är de som återspeglar din värdegrund.
Hur kan man då försäkra sig om att man agerar enligt läroplanens värdegrund? Det tror jag man kan göra genom att spegla sin verksamhet i eleverna, genom att göra barnkonsekvensanalyser och genom att ta den feedbacken man får på största allvar. Alltid går det inte att vara alla till lags och alla kan inte få sina önskningar uppfyllda. Det handlar snarare om att bemöta alla elever med respekt oavsett elevens prestation och beteende. Eleven har ett värde i sig själv och det är skolans uppgift att möjliggöra att barnet kan växa till sin fulla potential.
Malin Eriksson
överinspektör för bildningsväsendet
Svenska enheten för bildningsväsendet, Regionförvalningsverket i Västra och Inre Finland
Kivipöly on aina ollut rakennustyömaiden ja kaivosten vaarallinen riesa. Siitä kärsivät niin 1900-luvun alun siirtolaiset kuin rakennustyömailla työskentelevät 2020-luvun Suomessa. Nykyään laki velvoittaa työnantajaa suojaamaan työntekijöitä kvartsipitoiselta pölyltä ja muilta syöpää aiheuttavilta tekijöiltä.
Aikoinaan hurahdin Antti Tuurin kirjoihin, joissa päähenkilöt olivat Amerikkaan muuttaneita suomalaisia siirtolaisia 1900-luvun alussa. He etsivät parempaa elämää ison veden takana. Kiinnostuin aiheesta ja aloin lukemaan myös muuta kirjallisuutta aiheeseen liittyen. Kirjoissa nousivat esiin kehnot työolot, joihin päähenkilöt törmäsivät muun muassa pilvenpiirtäjien rakennustyömailla ja kaivostyömailla.
Pölyltä suojautumisessa riittää edelleen työtä
Yli vuosisata myöhemmin siitä, kun Tuurin kirjojen päähenkilöt laittoivat henkeään alttiiksi, Suomen valtioneuvosto antoi asetuksen työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta. Saimme asetuksen, jossa kvartsipitoiselle pölylle säädettiin raja-arvo. Vaikka asetus annettiin samaan aikaan kun korona nosti päätään, oli se lähtösykäys todelliseen pölyntorjuntaan niin viranomaispuolella kuin rakennustyömaillakin. Toki pölyntorjuntaan kiinnitettiin paljon huomiota jo ennen valtioneuvoston asetustakin, mutta nyt kvartsipitoinen pöly nostettiin samaan sarjaan asbestin kanssa.
Suojainluokilla on väliä
Konkreettisesti törmäsin pölyyn ja pölynsuojaukseen, kun olin ensimmäisissä kesätöissäni rakennustyömaalla. Työmailla ei kohdepoistolaitteita juuri näkynyt, mutta kertakäyttösuojaimia oli tarjolla. Sanalle hengityssuojain oli siis merkitys, toisin kuin Amerikan siirtolaisilla. Toki pölyä vältettiin kaikin keinoin, mutta sana ”pölyntorjunta” ei ollut vielä IN.
Meni muutama vuosi ja eräällä rakennustyömaalla työnjohtajana toimiessani timpuri pyysi minua tilaamaan kertakäyttöisiä hengityksensuojaimia. Nuorempana työnjohtajana halusin näyttää, että osaanhan minä hengityksensuojaimia tilata. Ei muuta kuin soittoa ”nokialaisella” kauppaan. Myyjä kertoi, että ”meillä on nyt vain näitä FFP1-suojaimia”. Ajattelin, että ”onhan niissä numero yksi, että varmasti ovat laatukamaa”. Laitoin tilauksen sisään.
Seuraavaa viikkopalaveria työntekijöille pitäessäni tämä samainen timpuri pyysi minua luokseen ja kertoi, että nuo FFP1-suodattimet ovat huonoin luokiteltu suojaus. Uudet oli tilattava. Opin siis kantapään kautta, mitä suojaimia pitää olla. Ja tässä kohtaa tarkastajan on todettava, pidempiaikaiseen työskentelyyn kertakäyttöinen hengityksensuojain ei sovellu. Niiden sijasta on käytettävä esimerkiksi moottoroituja hengityksensuojaimia, jotka on tarkoitettu pidempiaikaiseen käyttöön. Käyttöohjetta ei saa heittää roskiin, vaan siihen on perehdyttävä.
Nyt on vuosi 2021 ja meillä on lainsäädäntö kvartsipitoista pölyä vastaan. Meillä on tietoa siitä, kuinka pöly torjutaan rakennustyömailla. Pöly on torjuttavissa erittäin yksinkertaisesti: kohdepoistoilla, suojaseinillä ja alipaineistuksilla ynnä muilla. Kaikki sen tietävät. Toinen asia on sitten, onko kaikilla toimijoilla halua toteuttaa asianmukaista pölyntorjuntaa.
Vastuullisesti toimivia suunnannäyttäjiä on paljon
Asenteessa saattaa joillakin olla vikaa, mutta onneksi meillä on suunnannäyttäjiä joka sektorilla. Rakennuttajissa on halua valvoa, että päätoteuttajatahot toimivat työmailla oikein pölyn suhteen. Rakennusalan päätoteuttajatahoissa on alettu tutkia kvartsipitoista pölyä ja tehdään hyviä toimenpiteitä jo nyt. Rakennuskonevuokraamot ja laitetoimittajat ovat tuoneet tietouden käytettäväksi ja omilla toimillaan ovat myös suunnannäyttäjiä. Tietotaitoa on paljon myös niillä erikoisurakoitsijoilla, jotka ovat keskittyneet aina toimissaan pääasiassa työvaiheisiin, joissa syntyy paljon pölyä, kuten purku- ja asbestityöurakoitsijat. Lisäksi erilaisia tutkimushankkeita on käynnissä ja niistä tullaan saamaan arvokasta tietoa.
Lyhyesti voidaan todeta, että rakennustyömailla ollaan pölyntorjunnan "juoksussa" tulossa loppusuoralle pääjoukon osalta ja parhaimmille maalikamera on jo välähtänyt. Samalla on pakko todeta, osalle ei ole vielä viimeisen kierroksen kello kilkattanut. Uskon ja toivon, että vauhti kiihtyy kaikilla ja olemme menossa lujaa vauhtia kohti pölyttömiä työmaita myös juoksijoiden jälkijoukon osalta. Tehdään työmaista pölyttömiä.
- Mikko Koivisto
Kirjoittaja on Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ylitarkastaja.
Kirjoittaja kohtaa työssään väkivaltatyön asiantuntijana ikääntyneisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja pitää ilmiön ehkäisemistä tärkeänä asiana. Kirjoituksessa käsitellään erityisesti ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa.
Ikääntyneiden naisten kokema parisuhdeväkivalta on sosiaalinen ongelma ja laaja-alainen ilmiö, joka tuottaa naisille monimuotoista kärsimystä. Ilmiöstä ja sen yleisyydestä on vähän tutkimustietoa, eikä Suomessa tilastoida systemaattisesti ikääntyneiden väkivaltakokemuksia. Prevence Study of Abuse and Violece Against Older Women (2011) kartoitti viidestä eri Euroopan maasta 60–97-vuotiaiden naisten kokemaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä viimeisen 12 kuukauden ajalta. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 2880 naista. Tulosten mukaan suomalaisista 60–97-vuotiaista naisista 25 prosenttia oli kokenut väkivaltaa tai kaltoinkohtelua. Väkivalta oli ollut 14 prosentilla monimuotoista, mutta harvinaista ja kuudella prosentilla monimuotoista ja yleistä. (Luoma ym. 2011, 7, 28.)
Ikääntyneiden naisten kokema väkivalta näyttäytyy edellisen tutkimuksen perusteella huolestuttavan yleisenä ilmiönä. Väestön vanhetessa ja ikääntyneiden määrän kasvaessa yhteiskunnan tulisi puuttua ilmiöön tehokkaammin ja suojella naisia määrätietoisemmin parisuhteessa tapahtuvalta väkivallalta.
Monimuotoinen väkivalta
Ikääntyneiden kaltoinkohtelulla tarkoitetaan laiminlyöntiä, fyysistä, seksuaali-, henkistä, emotionaalista, taloudellista ja rakenteellista väkivaltaa. Laiminlyönti sisältää perustarpeiden ja hoidon ohittamisen, fyysinen väkivalta konkreettisia väkivallantekoja ja seksuaaliväkivalta seksuaalissävytteisiä tai fyysisiä seksuaalisuutta loukkaavia toimia. Henkinen ja emotionaalinen väkivalta tapahtuu verbaalisella tasolla, taloudellinen väkivalta taloudellisena hyväksikäyttönä tai omaisuuden kontrollointina, ja rakenteellinen väkivalta ikäsyrjintänä sekä negatiivisina ja stereotyyppisinä asenteina ikääntyneitä kohtaan. Kaltoinkohtelua voi harjoittaa myös omatoimisesti tilanteissa, joissa henkilö ei kykene heikentyneen toimintakykynsä vuoksi huolehtimaan itsestään. (Lehtonen & Perttu 1999, 106–107; Hirsch 2003, 170–172; Brozowski & Hall 2010, 1184; Roberto & McCann 2018, 1.)
Parisuhdeväkivallalla tarkoitetaan tässä blogikirjoituksessa käyttäytymismallia, jonka kautta mies pakottaa, kontrolloi, hallitsee ja nöyryyttää naista (Hamby & Koss 2003, 4). Vaikka väkivaltaa ja uhkailua harjoittavat yksittäiset miehet ja väkivallan kohteena on nainen, on parisuhdeväkivalta samanaikaisesti ilmiö, jota tarkastellaan ja määritellään julkisuudessa, viranomaistyöskentelyssä ja lainsäädännössä. Tämän vuoksi parisuhdeväkivallalla voidaan tulkita olevan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kehys. (Keskinen 2005, 16.)
Ikääntyneiden naisten kokemalla parisuhdeväkivallalla on omia tunnusmerkkejä ja vakavia seurauksia, eikä parisuhteen päättäminen ole yksinkertaista
Ikääntyneiden naisten kokemalla parisuhdeväkivallalla on omanlaisia tunnusmerkkejä. Tunnusmerkit liittyvät muun muassa parisuhdeväkivallan ja väkivallan dynamiikan piirteisiin. Useiden altistavien tekijöiden esiintyminen yhdessä lisää ikääntyneiden naisten riskiä joutua väkivallaksi kohteeksi. Parisuhteissaan naisilla on tilastollisesti kolminkertainen mahdollisuus joutua miestä todennäköisemmin fyysisen ja seksuaaliväkivallan uhriksi. Naisilla altistavina tekijöinä toimivat sukupuoli, haavoittuvaisuus, valtaan ja hallintaan liittyvät tekijät, pieni sosiaalinen verkosto, stressi, hoitotaakka, puolisoiden keskinäinen riippuvuus sekä aiemmat väkivaltakokemukset. Väkivallan riskiä nostavat edelleen fyysiset terveysrajoitteet, leskeys ja naimattomuus, kun taas avioliitto, riittävä tulotaso ja sosiaaliset suhteet toimivat väkivallalta suojaavina tekijöinä. (Spangler & Brandl 2007, 323–325; Cohen, Levin, Gagin & Friedman 2007, 1229; Brozowski & Hall 2010, 1186; 1194–1195; Tetterton & Farnsworth 2011, 2938; Roberto & McCann 2018, 10–11.)
Koska väkivaltaisessa parisuhteessa korostuu puolisoiden välinen tarvitsevuus ja riippuvuus sekä naisen vahingoittaminen, hallitseminen ja alistaminen, saavat naisten kokemukset väkivaltaisessa parisuhteessa erilaisen merkityksen luottamuksen, tasa-arvon toteutumisen, itsemääräämisoikeuden ja yksilöllisyyden näkökulmasta (Nilosaari 2019, 87).
Ikääntyneiden naisten kokeman parisuhdeväkivallan seuraukset ovat vakavia. Väkivaltakokemuksilla ja sairastuvuudella on todettu olevan selkeä yhteys, ja väkivalta lisää naisten kuolleisuusriskiä. Väkivalta alentaa naisilla yleistä terveydentilaa ja aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä ja somaattisia oireita, esimeriksi post-traumaattista stressiä, ahdistuneisuutta, unihäiriöitä, itsetuhoisuutta, kroonista kipua, masennusta, päänsärkyä, allergioita ja vatsavaivoja. Tämän vuoksi väkivaltaa kokeneet naiset käyttävät tavallista enemmän terveydenhoitopalveluita. Osa naisista ei tunnista kokemaansa väkivaltaa, tai he eivät halua kertoa kokemuksistaan. Naiset syyllistävät itseään ja pyrkivät selittämään puolisonsa väkivaltaista käyttäytymistä esimerkiksi terveydellisten haasteiden kautta. (Cohen, Levin, Gagin & Friedman 2007, 1229; Tetterton & Fransworth 2011, 2929; Yunus, Hairi & Choo 2017, 200, 207–209; Kilbane & Spira 2018, 168.)
Ikääntyneiden naisten väkivaltaiseen parisuhteeseen liittyy kiinteästi puolisoiden keskinäinen riippuvuuden ja haavoittuvuuden monimutkainen yhdistelmä ja ihmisten luonnollinen ikääntymisprosessi. Tämän vuoksi keskinäinen riippuvuus, fyysiset vammat ja avun tarve voivat vaikeuttaa naisilla väkivaltaisen suhteen päättämistä. Yhteisasuminen, yhteistalous, mielenterveyteen liittyvät haasteet, persoonallisuuden piirteet, päihteiden käyttö ja naisen pelko puolison kostosta ovat tekijöitä, jotka sitovat puolisoita toisiinsa. Naisten kokema yksinäisyys ja yksinäisyyteen kiinnittyvä negatiivinen merkitys voivat sitoutua naisissa heidän kokemaansa kärsimykseen ja olemassaoloon liittyviin pelkoihin. Edellä kuvatut tekijät voivat kääntyä uhaksi naista itseään vastaan ja tuottaa sosiaalista eristäytymistä. Ilmiöön liittyy lisäksi sosiokulttuurisia, ympäristöön ja perhekulttuuriin sisältyviä ominaisuuksia, joita ovat esimerkiksi ikääntyneiden asuinolosuhteisiin, perheenjäsenten välisiin suhteisiin sekä avun hakemisen ja sen vastaanottamisen valmiuteen liittyvät tekijät. (Mysuk, Westendrop & Lindenberg 2015, 3039, 3053-3054; Band-Winterstein, Eisikovits & Koren 2010, 461, 463; Kilbane & Spira 2018, 168–169.)
Turvallinen ja arvokas vanhuus vaatii toimia yhteiskunnalta väkivallan ehkäisemiseksi
Ikääntyneiden naisten kokema väkivalta parisuhteessa on vakava ilmiö, joka vaatii puuttumista mikrotasolla tapahtuvien toimien lisäksi rakenteellisella ja yhteiskunnallisella tasolla. Vain siten naisten suojaaminen väkivallalta on riittävän tehokasta ja naisilla olisi paremmat edellytykset turvalliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen.
Yhteiskunnan sallivat asenteet väkivaltaa kohtaan ja ikääntyneiden kokema ikäsyrjintä edesauttavat väkivaltaan puuttumattomuutta, jotka puolestaan ovat osa väkivaltailmiön rakenteellista ongelmaa. Palvelujärjestelmässä yksilön vastuun ja omaishoitajuuden korostaminen, avun saamisen hitaus sekä avun oikea-aikaisuuden viivästyminen mahdollistavat väkivallan jatkumisen, eikä naisten kokemusten mukaan konkreettista ja oikea-aikaista apua ole aina tarjolla (Nilosaari 2019, 83–84).
Määrätietoinen puuttuminen parisuhdeväkivaltaan viestittäisi ikääntyneille naisille siitä, että heidän hyvinvointinsa sekä turvallisten asuinolosuhteiden takaaminen ovat meille kaikille tärkeitä asioita. Tällainen toimintatapa sisältyy aitoon välittämiseen.
Kirjoittajat:
Eveliina Nilosaari
väkivaltatyön asiantuntija (YTM)
Oulun ensi- ja turvakoti ry, Tukikeskus Varjo
Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]
MiePäVäki-työryhmä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.
Katso edelliset kirjoitukset:
-
Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)
-
Ennaltaehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö on kannattavaa (30.6.2021)
Lähteet:
Band-Winterstein, Tova & Eisikovits, Zvi & Koren, Chaya 2010: Between Remembering and Forgetting. The Experience of Forgiveness among Older Abused Women. Qualitative Social Work 10 (4), 451–466.
Brozowski, Kari & Hall, David R 2010: Physical and Sexual Abuse of Elders in Canada. Journal of Interpersonal Violence 25 (7), 1183–1199.
Cohen, Miri & Levin, Sarah Halevy & Gagin, Roni & Friedman, Gideon 2007: Elder Abuse: Disparities Between Older People’s Disclosure of Abuse, Evident Signs of Abuse, and High Risk Abuse. JAGS 55, 1124–1230.
Hamby, Sherry L. & Koss Mary P. 2003: Violence Against Women: Risk Factors, Consequences, and Prevalence. Teoksessa Liebschutz, Jane M. & Frayne, Susan M. & Saxe, Glenn N., (toim.). Violence Against Women. American College Physicians. Philadelphia, 3–38.
Hirsch, Calvin H. 2003: Mistreatment of Older Women. Teoksessa Liebschutz, Jane M. & Frayne, Susan M. & Saxe, Glenn N. (toim.): Violence Against Women. A Physician´s Guide to Identification and Management. American College of Physicians. Philadelphia, 169–190.
Keskinen, Suvi 2005: Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat. Sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt. Tampere University Press. Tampere.
Kilbane, Teresa & Spira, Marcia 2018: Domestic Violence or Elder Abuse? Why it Matters for Older Women. Families in Society 91 (2), 165–170. First Published 3.3.2018.
Lehtonen, Anja & Perttu, Sirkka 1999: Naisiin kohdistuva väkivalta. Tammer-Paino Oy. Tampere.
Luoma, Minna-Liisa & Koivusilta, Mira & Lang, Gert & Enzenhofer, Edith & De Donder, Liesbeth & Verté, Dominique & Reingarde, Jolanta & Tamutiene, Ilona & Ferreira- Alves, José & Santos, Ana J. & Penhale, Bridget 2011: Prevalence Study of Abuse and Violence against Older Women. Results of a Multi-cultural Survey in Austria, Belgium, Finland, Lithuania, and Portugal. (European Report of the AVOW Project). National Institute for Health and Welfare (THL). Finland. https://thl.fi/documents/189940/259311/AVOWEuropeanResearchReport_April2011.pdf. Viitattu 17.8.2021.
Mysyuk, Yuliya & Westendrop, Rudi G. J. & Lindenberg, Jolanda 2015: Perspectives on the Etiology of Violence in Later Life. Journal of Interpersonal Violence 31 (18), 3039–3062.
Nilosaari, Eveliina 2019: Seksuaalinen kaltoinkohtelu ikääntyneiden naisten parisuhteissa. Pro gradu -tutkielma. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/64064/Nilosaari.Eveliina.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 17.8.2021.
Roberto, Karen A. & McCann, Brandy Renee 2018: Violence and Abuse in Rural Older Women´s Lives: A Life Course Perspective. Journal of Interpersonal Violence. First Published 15.2.2018, 1–23.
Spangler, Deb & Brandl, Bonnie 2007: Abuse in Later Life: Power and Control Dynamics and a Victim-Centered Response. Journal of the American Psychiatric Nurses Association. 12 (6), 322–332.
Tetterton, Summer & Farnsworth Elizabeth 2011: Older Women and Intimate Partner Violence: Effective Interventions. Journal of Interpersonal Violence 26 (14), 2929–2942. First Publisher 13.12.2010.
Yunus, Raudah & Hairi, Noran Naqiah & Choo, Wan Yuen 2017: Consequences of Elder Abuse and Neglect: A Systematic Rewiew of Observational Studies. Trauma, Violence & Abuse 20 (2), 197–213.
Demokraattisen päätöksenteon uudistamista ja osallisuuden vahvistamista on käsitelty Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra) selvityksissä ja hankkeissa. Kansanvallan peruskorjaus -työpaperissa (2018) todetaan, että edustuksellisen demokratian rakenteet vaativat uudistamista vastatakseen nykyajan ja tulevaisuuden tarpeisiin. Työpaperissa peräänkuulutetaan rohkeaa uudistumista ja kansalaisten mukaan ottamista. Hallinnon näkökulman toivotaan väistyvän kansalaisnäkökulman tieltä. Yhtenä konkreettisena ehdotuksena muutoksen toteuttamiseksi ehdotetaan, että kirjastoista tehdään keskustelevan demokratian kohtaamispaikkoja.
Sitra käynnisti keväällä 2020 Kirjastoista kansanvallan foorumeita -kokeiluhankkeen, jonka tavoitteena oli vahvistaa kirjastojen roolia demokratiakehityksen edistäjänä. Kokeiluhankkeessa oli mukana kuusi kirjastoa, jotka pilotoivat erilaisia tapoja tuoda kansalaisia ja päättäjiä yhteen.
Hanke sopi yhteen myös kirjastolain tavoitteiden kanssa. Lain tavoitteita ovat aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden edistäminen. Lisäksi yhtenä yleisen kirjaston tehtävänä yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen.
Huoli demokratian tilasta ei ole turha
Samalla kun demokratiasta on tullut itsestäänselvyys, sen syvempi merkitys on kadonnut. Useimmille ihmisille kyse on vain äänestämisestä; siis siitä, että valitaan päättäjiä kunnanvaltuustoon tai eduskuntaan. Yksi keskeinen syy demokratia merkityksettömyyteen on se, että ihmiset kokevat, ettei äänestämällä pysty oikeasti vaikuttamaan asioihin. Tämä näkyy äänestysaktiivisuuden laskuna.
Demokratiatutkijat puhuvat demokratian kaventumisesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että globaalissa (ja kansallisessa) taloudessa on määritelty tiukat raamit rahankäytölle. Edes pitkällä aikavälillä kannattavat hankkeet eivät saa talouskehyksiä joustamaan, jolloin muutosta ei saada aikaan. Tällainen tiukka talouspolitiikka johtaa eräänlaiseen vaihtoehdottomuuteen: muutosta toivotaan ja luvataan, mutta se kilpistyy talouden reunaehtoihin. Tiukat talousraamit sanelevat ehdot yhteiskunnan kehittämiselle, jolloin äänestäminen ei tuo kaivattua muutosta, sillä valittujen päättäjien kädet on sidottu jo etukäteen.
Vaihtoehdottomuus on yksi tekijä populistisen politiikan suosion nousussa. Ihmiset haluavat edes jotain muutosta. Mutta harvat populistisina pidetyt liikkeet tai puolueet kyseenalaistavat oikeasti demokratiaa rajoittavia rakenteita. Niiden retoriikka keskittyy kulttuuri- ja identiteettikysymyksiin, koska ne ovat helpompia teemoja kuin suuret, globaalit demokratiaa ennalta rajaavat tavat toimia.
Julkisessa keskustelussa demokratian hyvinvoinnin mittarina pidetään usein äänestysaktiivisuutta. Se kuitenkin kertoo lähinnä siitä, pitävätkö ihmiset äänestämistä merkityksellisenä. Vuosien saatossa syntyneen globaalin taloudellis-hallinnollisen rakennelman muuttaminen sormia napauttamalla ei ole realistinen vaihtoehto. Tarvitaankin uusia ratkaisuja ja kokeiluja.
Miten kansanvaltaisuutta voitaisiin tukea kirjastoissa?
Uusia toimintamalleja on lähdettävä rakentamaan rohkeilla mikrokokeiluilla, joiden mahdollisia kannustavia tuloksia voi levittää ja soveltaa. Käytännön kokeilujen taustalla on aina rohkeus kuvitella, ja se onkin merkittävin kyky uudistamisessa.
Kuvittelukykyä voi vahvistaa lukemalla. Lukeminen haastaa ja ruokkii mielikuvitusta. Hyvin ruokittu mielikuvitus on luova ja uudistamiskykyinen. Tutkimusten mukaan kaunokirjallisuuden lukeminen vahvistaa myös empatiakykyä eli kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä. Tätä kautta kirjastot kytkeytyvät vahvasti demokratian ja aktiivisen kansalaisuuden kehittämiseen: ne tarjoavat luettavaa laidasta laitaan yhdenvertaisesti.
Kirjastoilla on myös konkreettisempi rooli demokratian kehittämisessä ja osallisuuden tukemisessa. Kirjastot tarjoavat tukea medialukutaitoon sekä erilaisiin alustoihin ja välineisiin, mikä edesauttaa mahdollisuuksia osallistua keskusteluihin eri foorumeilla. Kirjastoissa on myös mahdollisuus hankkia tietoa eri näkökulmista mielipiteen muodostuksen tueksi. Asioiden lähestyminen moninäkökulmaisesti on hedelmällistä, ja se lieventää vastakkainasetteluja ja auttaa ratkomaan ristiriitoja.
Kirjastotila on perusolemukseltaan avoin ja puolueeton, ja siksi se sopii erinomaisesti erilaisten ihmisten ja ajatusten kohtaamiselle. Aito vuorovaikutus lisää moniäänisyyttä, ja sitä kautta on mahdollisuus nostaa esiin näkymättömiä yhteiskunnallisia ongelmia. Vuorovaikutuksen lisäämisellä ja erilaisia mielipiteitä perustelemalla voidaan heikentää sosiaalisen median kiihdyttämää polarisaatiokehitystä, joka sulkee ihmiset samanmielisiin kupliin.
Kirjastotila voi toimia myös alustana kansalaisten aktiiviselle toimijuudelle. Kirjastossa on mahdollista olla keskustelija tai kuuntelija, esiintyjä tai katselija. Aktiivisen toimijuuden tukeminen on kirjastoille helppoa. Usein tarvitaan vain lupa käyttää tilaa.
Kirjastojen tulee aktiivisesti työskennellä arvovapauden eteen ja tunnistaa omasta toiminnastaan malleja, jotka voivat luoda esteitä puolueettomuudelle. Kirjastojen kannattaa hahmottaa toimintaansa sosiaalisen saavutettavuuden kautta: henkilökunnan asenteiden pitää tukea yhdenvertaisuutta, mielipiteenvapautta ja syrjimättömyyttä. Ihmisten ja mielipiteiden moninaisuuden arvostaminen tekevät kirjastosta sosiaalisesti saavutettavan ja turvallisen keskusteluympäristön. Kirjastojen tulisi käydä alan sisäistä keskustelua polarisoitumisesta ja kirjastojen asemoitumisesta suhteessa erilaisiin kupliin, jolloin kirjastojen roolia suomalaisen yhteiskunnan Sveitsinä voidaan vahvistaa.
Erityisavustus kirjastojen demokratiatyön edistämiseksi
Eduskunta myönsi miljoona euroa jaettavaksi erityisavustuksena yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun foorumeina. Tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnalliseen demokratiakehitykseen parantamalla kansalaisten tiedonsaantia ja vaikuttamismahdollisuuksia paikallisen, alueellisen, valtakunnallisen ja EU-tason päätöksenteossa.
Aluehallintovirastot toimivat tässä valtionapuviranomaisina eli vastaanottavat ja käsittelevät hakemukset. Hakuaika on 16.8.–20.9.2021, ja päätökset pyritään tekemään niin, että kirjastot pääsevät tositoimiin jo loppuvuonna.
Toivomme aveissa, että kirjastot käyvät jo hakuvaiheessa avointa ja rohkeaa keskustelua demokratian esteistä omalla alueellaan pyrkien löytämään juuri omaan toimintaympäristöön soveltuvat keinot edistämään kansanvaltaisuutta ja vuorovaikutusta. Vaikka avustus on kertaluonteinen, tarpeiden, epäkohtien ja esteiden tunnistaminen palvelee jatkossakin demokratian hyväksi tehtävää työtä.
Linkkejä:
Sitran konseptikäsikirja Miten kirjastoista tehdään kansanvallan foorumeita?
Erityisavustus yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun foorumeina -avustussivu
Kirjavinkki:
Teppo Eskelinen: Demokratia utopiana ja sen vastavoimat, vastapaino, 2019.
Kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Jag förstår mig inte på ordet ”mobbning”, det är ju frågan om ren och skär elakhet, sa en av mina skolledarförebilder för så där 15 år sedan. Det här uttalandet har hängt med mig sen dess. Visst, vi vet alla att mobbning per definition är då en elev eller en grupp systematiskt kränks och förnedras på olika sätt. Men ändå.
Jag har sedan dess haft problem med ordet ”mobbning”, jag tycker ordet i sig på något underligt sätt legitimerar existensen av fysiskt och psykiskt våld i skolan. ”Mobbning finns i alla skolor” hör jag också sägas, och jag tvivlar inte en sekund på att det inte skulle vara sant. Lagen om elev- och studerandevård påbjuder också att varje skola ska ha en plan för hur man skyddar elever och studerande mot våld, mobbning och trakasserier.
I mitt huvud blir alltså mobbning något om ”ska” finnas i en skola, lika självklart som raster, kateder, peksticka och pulpet. Och det här är något som faller på skolpersonalens bord att hantera. Det är alltså på ett sätt legitimt att det existerar och det hanteras till skillnad från annat våld inte av polisen.
Så idag får jag ögonen på den här artikeln: ”När ska man polisanmäla mobbning? Överkommissarie: “Ett knytnävsslag börjar redan vara över gränsen för vad som kan hanteras enbart inom skolan” (Svenska Yle 24.8.2021) och igen en gång får jag det bekräftat. Att slå eller våldföra sig på en klasskamrat är alltså inte mer accepterat av lagen än att slå grannen eller sin äkta hälft. Våld är våld oavsett om det sker i en skola eller någon annanstans.
Det är farligt att inte sätta rätta proportioner på ett brott. Sätter inte skolan ner foten rejält vid första tillfället kan beteendet normaliseras och situationen eskalerar. Det är lätt att dra paralleller till våld i ett parförhållande, man ska gå vid första slaget. Det samma gäller vid misstanke om brott i skolan, du ska alltid anmäla om du anser att det har skett ett brott. Har ni skrivit in det i skolans antimobbningsplan?
Malin Eriksson
överinspektör för bildningsväsendet
Svenska enheten för bildningsväsendet, Regionförvalningsverket i Västra och Inre Finland
Att inleda ett nytt skolår är som att sitta med ett oskrivet blad framför sig. Allt känns nytt och fräscht, ett nytt läsår fyllt med nya möjligheter. Det här läsåret känns det kanske ändå annorlunda. Någon har fyllt arket med restriktioner, anvisningar och rekommendationer. Det finns en massa att förhålla sig till, mängder av paragrafer som känns närmast som grus i maskineriet.
Faktum är att alla läsår inleds med ett ark fyllt av anvisningar och paragrafer som ska följas. Lagen om grundläggande utbildning är den som står överst men sen fylls arket också av läroplaner, säkerhetsanvisningar, antimobbningsplaner, jämställdhetsplaner, barnkonventionen, you name it.
Skillnaden är att de här reglerna är gamla bekanta. Dem har vi under lärarutbildningen ältat och under diverse fortbildningar tagit in. Dessutom har vi erfarenhet att följa dem och ibland har vi misslyckats och fått tänka om.
Förutom att vi har de gamla bekanta reglerna på bordet har vi nykomlingar att förhålla oss till. Smittskyddslagen, rekommendationer från Undervisnings- och kulturministeriet och Institutet för hälsa och välfärd (THL) och anvisningar från Utbildningsstyrelsen. Som om detta inte vore nog ändrar smittskyddsläget och regionala rekommendationer ges för de olika områdena. Det är inte konstigt att det emellanåt känns övermäktigt.
Jag tror att vi behöver komma ihåg att vi fortsättningsvis lever i en långvarig kris. Jag tror också att vi genom att sätta ord på våra upplevelser har lättare att handskas med dem. Föreningen Mieli rf har sammanfattat överlevnadsstrategier i en bild, Överlevarens segel (mieli.fi). Då jag tittade på bilden tänkte jag för mig själv; det där är ju vardag för en lärare. Jag tror att skolfolk är bättre rustade än många andra för att klara snabba förändringar, nya situationer och också nya restriktioner.
Jag vet att vi kommer att klara också det här läsåret. Vi har övat och vissa av de nya reglerna har blivit bekanta, en del av det nya normala. Men vi kommer att behöva vara beredda på ändringar under läsåret, att leva med plan A och plan B, kanske plan C – och kanske finns det många nya lärdomar från förra året vi vill hålla fast vid, även om läget skulle tillåta att återgå till det gamla.
Med önskan om ett nytt, fräscht läsår fyllt av nya utmaningar och möjligheter!
Malin Eriksson
överinspektör för bildningsväsendet
Svenska enheten för bildningsväsendet, Regionförvalningsverket i Västra och Inre Finland
Eduskunta hyväksyi sote-uudistuksen, joka muuttaa kuntien palvelurakennetta paljon. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät siirtyvät 21 hyvinvointialueelle. Kuntien hoidettaviksi jäävät sivistys- ja kulttuuripalvelut, rakennetun ympäristön ylläpito sekä elinvoimapalvelut. Miten teidän kunnassanne on alettu suunnitella tulevaa palvelurakennetta?
Kunnat eivät voi tuudittautua siihen, että sote-palvelujen siirtyminen hyvinvointialueille pelastaisi kuntatalouden. Kuntien rahoituspohja muuttuu sote-uudistuksen myötä, kun siirtyvien palvelujen valtionosuudet eivät enää kilahda kunnan kassaan. Taloudellisesti uusi tilanne luo kuntatalouteen parempaa ennustettavuutta, mutta samalla on syytä katsoa hiukan nenää pidemmälle: millä eväillä kuntaa jatkossa kehitetään ja ylläpidetään? Miten ja millaiset palvelut tuotetaan olemassa olevalle ja tulevalle väestölle?
Suurimmassa osassa kunnista väestö ikääntyy ja vähenee. Samalla pienenevät valtionosuudet, joten kuntien on ratkaistava palvelujensa rahoittaminen. Millainen on palvelurakenne - yhdistetäänkö esimerkiksi kirjasto ja kansalaisopisto? Entä miten hoidetaan yhteistyö hyvinvointialueen alaisuudessa oleviin vanhusten palveluihin ja neuvoloihin? Miten pidetään huolta hyvinvointipalvelujen yhtenäisyydestä, kun osa hyvinvointipalveluista on kuntien ja osa hyvinvointialueiden hallinnoimaa?
Hyvinvointi määritellään uudestaan: se ei ole vain sairaudenhoitoa, vaan laajemmin hyvää elämää, johon siis vaikuttavat myös kuntien ylläpidettäviksi jäävät palvelut. Kuntalaiset tarvitsevat hyvinvointia edistävää ja sairautta ennaltaehkäisevää henkistä ja fyysistä toimintaa. Vielä ei ole selvää, millaisina kokonaisuuksina nämä palvelut jatkossa tarjoillaan.
Rohkeat kokeilut vahvistaisivat kirjastojen uusia rooleja
Kirjastojen tulee tuoda esille entistä vahvemmin kytköstään hyvinvointiin. Kirjaston hyvinvointirooleina voidaan nähdä ensinnäkin mielekäs vapaa-aika. Tutkimusten mukaan mielekäs tekeminen vapaa-ajalla parantaa ihmisten kokemusta omasta hyvinvoinnistaan. Kirjasto tarjoaa mahdollisuuksia erilaisiin aktiviteetteihin, joilla vapaa-aikaa voi viettää. Erityisesti pienissä kunnissa kirjasto on keskeinen kulttuuripalvelujen tuottaja ja alusta. Kirjastotila pitäisikin nähdä alustana monipuoliselle toiminnalle, jolla voidaan edistää niin kulttuurisia kuin osallisuuteen liittyviä tarpeita.
Toisena aspektina kirjastojen hyvinvointirooliin on lukutaitojen vahvistaminen. Hyvä lukutaito antaa paremmat edellytykset kouluttautumiseen ja työelämään, mikä puolestaan indikoi parempaa tulokehitystä. Jatkuvan oppisen valmiudet ovat kiihkeästi muuttuvassa yhteiskunnassa tärkeitä. Niitä kirjasto voi tukea palveluillaan.
Entä onko kuntalaiset osallistettu suunnittelemaan uutta palvelurakennetta? Kirjastojen roolia demokratian ja osallisuuden edistäjänä ei tule unohtaa. Menestyviä kuntia yhdistää kuntalaisten ylpeys omasta kunnasta, johon liittyy olennaisena osana kokemus kuntaan kuulumisesta ja vaikuttamismahdollisuuksista. Kirjasto matalan kynnyksen tilana tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden monenlaisille demokratiaa ja osallisuutta vahvistaville kokeiluille.
Lukutaidoilla on merkitys myös demokratian ja osallisuuden kehittämisessä. Monipuoliset lukutaidot mahdollistavat osallistumisen eri alustoilla ja välineillä käytävään keskusteluun.
Sote-uudistus haastaa kunnat - ja kirjastot niiden mukana - pohtimaan uutta rooliaan. Kirjastoilla on nyt oiva hetki tuoda esille vahvaa rooliaan yhdenvertaisena tilana sekä arjen hyvinvointia tuottavana palveluna. Uusia kokeiluja ja yhteistyömalleja kaivataan. Kuka on rohkea ja testaa jotakin aivan uutta konseptia, jossa ennakkoluulottomasti yhdistetään eri substansseja yhteen ja katsotaan palvelutarjontaa perinteisten siilojen ulkopuolelta? Uusien rakenteiden lisäksi on hyvä hetki miettiä laajemminkin kunnan resurssien joustavaa käyttöä: voisivatko esimerkiksi kulttuuripalvelut ja tekninen toimi löytää jonkin yhteisen sävelen rakennetun ympäristön kehittämisessä?
Kirjastotoimen ylitarkastajat Satu Ihanamäki (Lappi) ja Virpi Launonen (Itä-Suomi)
Osallisuustyössä ymmärretään erilaisia väestöryhmiä sekä tavoitetaan kaikkia ihmisiä ja palvelujen tarvitsijoita uudella tavalla, joka haastaa asiakkaita, ammattilaisia ja johtoa ymmärtämään, mistä kaikesta osallisuudessa on kyse. Hyödyn saajina on suomalainen väestö ja uudistuva hallinto, jonka keskiössä ovat ihmislähtöiset palvelut.
EU-hankkeista hyötyä aluehallintovirastojen strategian ja avoimen hallinnon toteuttamiseen
Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ja teemat kuten osallistumisoikeus, osallistumisen mahdollisuudet ja niiden edistäminen sekä mukaan kutsuminen että mukaan pääseminen ovat herättäneet kiinnostusta ja nousseet vahvasti esille keskusteluissa.
Esimerkiksi Euroopan unionin rakennerahaston tuella toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmatyötä (2014 – 2020). Suomessa on toteutettu Kestävää kasvua ja työtä 2014 - 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelmaa ja sen eri toimintalinjoja. Erityisesti toimintalinjan 5 kehittämistyöllä on pyritty vastaamaan eriarvoisuuden kaventamisen ja yhdenvertaisuuden vahvistamisen haasteeseen. Toimintalinja 5 on "Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta", ja sen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö (STM) rahoittaa valtakunnallista ja ELYt alueellista hanketoimintaa. Rahoitettujen hankkeiden kokonaismäärä kesäkuussa oli 520 jakautuen eri aluehallintoviraston alueelle. Kansallisesti ja alueellisesti uutta mahdollistamisen politiikkaa toteutetaan laajoissa hankkeissa, joissa usein yhdistyy myös tutkimus- ja kehittämistoiminta. Osallisuuden edistämisen hankkeiden tuloksista olisi hyötyä aluehallintoviraston ja tulevien hyvinvointialueiden palvelujärjestelmän keskeisiin haasteisiin. Hallinto- ja toimialojen yhdyspinnoille on löydetty uudenlaisia menetelmiä ja käytännön yhteistoimintaa mm. työllisyys-, sosiaali-, terveys-, sivistys- ja koulutuspolitiikkaa yhdistävissä asiakokonaisuuksissa.
Osallisuuden hankkeita voidaan käyttää myös instrumenttina, joka tukee sote-hallinnonalaa koskevan lainsäädännön toimeenpanoa ja kehittämistä kokeilemalla erilaisia ratkaisuja ja toimintamalleja. Esimerkkeinä voidaan mainita vankien oikeusturva ja vankiterveydenhuolto valvonnan kohteena, työttömien terveystarkastukset (vt Terveydenhuoltolaki 30.12.2010 / 1326) ja Toipumisorientaatiomalli mielenterveyspalvelujen vaikutusten vahvistajana ja ehkäisevän lain toimeenpanoon tukena (vt Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä 6§). Vaikka Toipumisorientaatio-mallia ei mainita laissa, näkyvät sen vaikutukset sekä mielenterveys- että päihdepalveluissa.
Miten hyödyntää EU:n investointia ja arvioituja lupaavia esimerkkejä?
EU:n sosiaalisten oikeuksien periaatteissa Suomen haasteena on eriarvoistuminen, väestön terveyserojen polarisoituminen ja huono-osaisuuden kasautuminen. 5. toimintalinjan kehittämishankkeiden tavoitteena on ehkäistä rakenteellista eriarvoisuutta ja osattomuutta ja edistää ihmisten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Osallisuustyö vaikuttaa hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen ja sillä on vahvasti yhteyttä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen. Monia eri kumppanuuksia yhdistävillä osallisuushankkeilla ei ole vaikutuksia vain yksittäisen ihmisen, vaan myös monen eri toimijan ja hallinnon näkökulmasta.
Kahdeksan eri ministeriön hallinnon alueellisena asiantuntijana aluehallintovirastoilla (AVI) on mahdollisuudet sisällyttää osallisuusymmärrystä ja tietoa valvonta-, lupa-, täydennyskoulutustehtäviensä sisälle. Aluerahoituksella tuetaan paikallisista tarpeista lähteviä kehittämishankkeita, joissa syntyy lupaavia, osallisuutta edistäviä esimerkkejä. AVIt voivat puolestaan valvonta- ja ohjaustyössään tehdä näitä esimerkkejä tunnetuksi asiantuntijaverkostoidensa välityksellä.
Aluehallintoviraston toimessa voidaan huomioida ja integroida yhä paremmin hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden näkökulmat. Osallisuuden tutkimus ja kehittämistyö nostaa esille esimerkkejä kaikissa edellä kuvatuissa teemoissa (esimerkkinä kouluterveyskysely ja Finnsoten väestökysely). Toimintaa on myös arvioitu yhdessä kehittämishankkeiden kanssa ja lupaavia esimerkkejä Innokylään on kirjattu jo yli 70. Esimerkkejä löytyy heikoimmassa asemassa olevien kanssa toiminnasta: nuorten elämänhallinta, työllisyyden tuki, vammaisten ja muiden osatyökykyisten työllisyyspoluille pääsy, sosiaalisen kuntoutumisen monet eri keinot, parempaa työ- ja toimintakyvyn arviointia sekä vaikuttavuutta ja laatua asunnottomuuden ja päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn sekä mielenterveyden vahvistamiseen.
Osallisuus luo toivoa ja tuo mielekkyyttä ihmiselle ja parhaimmillaan järjestelmän kaikkiin osiin. Positiiviselle lähestymistavalle on kysyntää ihmisten kohtaamisessa, palveluissa ja viranomaistoiminnassa. Nyt on kysyntää myös osallisuusymmärryksen, -tiedon, -tutkimuksen, -työkalujen ja osallisuutta tukevan kuntatyön äärellä. Osallisuus on kaikkien oikeus, se on jotain hyvin inhimillistä ja hyvä lisä perinteiselle auttamisjärjestelmälle ja hallinnolle. Seurattavaksi jää, miten ihmisten kokemus osallisuudesta voisi vaikuttaa asiakastyytymättömyyteen ja kanteluiden määrään.
Ihmislähtöiset palvelut, kuntalaisten paremmat vaikuttamisen mahdollisuudet, palvelujen parempi yhdenvertainen saatavuus, laatu, vaikuttavuus ja yhteentoimivuus ovat osallisuuden merkittäviä mahdollistajia. Osallisuus voidaan nähdä aluehallintoviranomaisen näkökulmasta sen tehtäviä vahvistavana ja samalla uusia näkökulmia tuovana.
Aluehallintoviranomainen on keskeinen osallisuuden vaikuttaja
Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra) tukee työssään rakennerahastokauden valmistelua, tuottaa osallisuutta edistäviä tutkimustuloksia sekä niiden popularisointia, levittää ja viestii niitä yhdenmukaisesti neljällä ELY- ja kuudella AVI-alueella. Sokra-hankkeessa kehitetty osallisuuden teoreettinen viitekehys antaa vinkkejä osallisuustyön sisältöihin ja toteuttamiseen.
Kaikilla meillä on siis yhteinen tavoite: kansalaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, turvallisuuden ja terveyden vahvistuminen. Osallisuusajattelun ja kehitettyjen osallisuuden toimintamallien juurtuminen edellyttää monialaista ja verkostomaista yhteistyötä. Julkisten ja yksityisten toimijoiden uudenlainen yhteistyö sekä palvelujen käyttäjien osallistuminen ja vaikuttaminen palveluihin painottuu esim. tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmassa, sosiaalihuollon kehittämisohjelmassa ja mielenterveysstrategiassa, työkykyohjelmassa ja kansallisessa julkisten hankintojen strategiassa.
Sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen sekä sinnikkäästi esiintyvien terveyserojen poistaminen ovat teemoja, joissa aluehallintoviranomaisella on keskeinen rooli. Valvovalla asiantuntijaviranomaisella on moninaisia keinoja, joita on mahdollista tarkastella myös osallisuustietoa ja -ajattelua hyödyntävällä tavalla. Esimerkiksi kuntakäynnit ja informaatio-ohjaus sekä erilaiset kantelut ovat merkittäviä paikkoja havainnoida osallisuutta ja sen toteutumista.
Osallisuus on mainittu hallitusohjelmassa ja eri ministeriöiden suosituksissa. Koska käsite on suhteellisen uusi hallinnollisessa toiminnassa, niin asian edistämiseksi tarvitaan selvästi lisää vuorovaikutusta ja valmennusta myös viranomaistyöhön. Lakisääteisyydelle ja eri ministeriöiden lakien toimeenpanoa tukevalle keskustelulle on vielä tarvetta. Vaikka osallisuutta tulkitaan eri ministeriöissä hieman eri tavalla, se ei kuitenkaan estä kehitettyjen osallisuustyökalujen hyödyntämistä ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta, oikeusturvaa ja yhdenvertaisuutta käsittelevässä työssä.
Verkostotyöllä vaikuttavuutta
AVIt toimivat monialaisena asiantuntijana alueensa useissa eri verkostoissa. Näillä verkostoilla ja asiantuntijatyöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten kuntalaiset, asukkaat, asiakkaat ja eritoten työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat saavat vaikuttamisen kanavia ja osallisuuden kokemuksia vahvistettua. Osallisuutta tukevat alueelliset ja paikalliset verkostot parhaimmillaan vahvistavat paikallista ja alueellista elinvoimaa. Osallisuustyölle tarjoutuu aluehallintoviranomaisen kautta mahdollisuus tarkastella systeemivaikutuksia ja syventää samalla osallisuuden ymmärrystä tässä kontekstissa.
Osallisuuden kokeilu- ja kehittämishankkeet ovat nostaneet myös tarpeen kehittää ajattelua ja ymmärrystä osallisuuden merkityksestä ja vaikutuksista. Osallisuusosaamiselle on syntynyt kysyntää hankkeissa, kun on opittu toimimaan uudella tavalla ja saatu sen myötä uutta ymmärrystä myös ammatilliseen toimintaan. Erilaisten oppilaitosten rooli on toimia aktiivisesti alueensa kehittämistyössä. Oppilaitokset ovat mukana kehittämishankkeissa mutta juurruttamista ja uuden ymmärryksen levittämistä ei hanketyön aikana ehditä saada kestävälle pohjalle. Koska osallisuus kiinnostaa myös julkista hallintoa, nousee kysymys voisiko AVIn sivistysosaston täydennyskoulutustyön kautta saada osallisuusosaamista kestävämmälle pohjalle.
Aluehallintoviranomainen osallisuuden voimavarana
Aluehallintovirastolla on mahdollisuus toimia valtionapuviranomaisen ja eri ministeriöiden alueellisen asiantuntijuuden roolista kehittämistyön tukena. Tätä roolia voi vahvistaa osallisuuden näkökulmasta tukemalla sellaista toimintaa, jossa yhdenvertaisuus ja ihmisarvo ovat keskiössä. Tärkeätä on tunnistaa epäkohdat ja vaikuttaa niissä kohdin, joissa ongelmat alkavat kasautua ja pitkittyä.
Hyviä paikallisia esimerkkejä löytyy jokaisen AVIn alueelta runsaasti: erilaisia avoimia tiloja, kohtaamisen paikkoja ja järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä. Näistä paikoista ihmiset saavat tukea oman hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, työllistymiseen tai turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Vähemmistöryhmien ja rikostaustaisten elämän mahdollistaminen ilman pelkoa tai sosiaalista häpeää ovat tuoneet erityisryhmiä tutuiksi uudella tavalla. Ihmisten sosiaalisten suhteiden vahvistaminen ja samanaikaisesti yksinäisyyden lievittäminen vahvistavat osallisuuden kokemusta.
Ihmisten tulisi saada elää omannäköistä elämää ja määritellä itse, mihin toimintaan ja palveluun hän osallistuu. Aluehallintovirasto voi tukea tätä kohtaamalla ihmisiä kunnioittaen ja kategorisoimatta ja etsimällä ihmisille yksilöllisiä ratkaisuja. Sellaista on muun muassa ihmisten vapaa-aikaan liittyvä toiminta, kuten harrastukset tai kulttuuritapahtumat. Palveluissa asiakasosallisuus on yksi tapa tukea osallisuutta. Ihmisen pitää myös saada vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin ja palveluihin ja sitä pitää tukea. Yhteisen hyvän näkökulmasta on luotava sellaisia olosuhteita, joissa ihmiset voivat osallistua hyvän tuottamiseen ja pääsevät myös nauttimaan yhteisestä hyvästä. Tämä edesauttaa sitä, että ihmiset saavat arvostusta, kiitosta ja yhteyksiä muihin ihmisiin. Esimerkkejä näistä ovat Helsingin Myllypurossa tehty asuinalueen kehittäminen Siltaustoiminnan avulla tai Oulussa tehty osallistava budjetointi, jossa elinympäristön siivoaminen vaikutti positiivisesti osallistujien omaan alueen kiinnittymiseen.
Lisää osallisuutta
Toimintakentät, joissa työskentelemme, ovat jatkuvassa muutoksessa. Ympäristö ja yhteiskunnalliset tavoitteet ovat kompleksisia, mikä näyttäytyy ammattilaisten ja palveluiden erikoistumisena. Tätä pirstaleista palvelujärjestelmää on vaikea hahmottaa ja hallita. Siksi ei ole yllättävää, että järjestelmän kokonaisuuden hallinnan ongelmat ovat yleisiä. Osallisuuden keskeiset periaatteet näkyvät hyvin aluehallintoviranomaisen toiminnassa, vaikkakaan käsite ei ole kaikille toimijoille vielä selkeä, ja kullakin alueella on omat painotuksensa ja vahvuutensa. AVIen ydintoiminta osallisuuden edistämisessä voi näkyä selkeästi ohjaus- ja valvontatyössä. Erityisen tärkeää on seurata, miten heikoimmassa asemassa olevien ääni saadaan aidosti kuuluville päätöksentekijöille asti. Vahvistamalla osallisuusajattelua osaksi asiakasraatien, neuvottelukuntien ja järjestöjen kautta saadaan väestön ja kuntalaisten vaikuttamiselle ja osallistumiselle vahvistusta tulevaisuuden toiminnassa.
Sokran toimesta Innokylään on koottu lupaavia osallisuuden toimintamalleja, joita voi hyödyntää monin eri tavoin. Hyvänä esimerkkinä liittyen New Public Government -ajatteluun on Osallisuutta edistävä hallintomalli. Sitä toteuttamalla mahdollistetaan kuntalaisten ja palvelun käyttäjien osallistuminen alueen ja palveluiden kehittämiseen ja ongelmien ratkaisuun – aina uuden toiminnon tai palvelun tarpeellisuuden toteamisesta toteutukseen ja arviointiin. Osallisuutta edistävässä hallintomallissa valtio tai kunta on edelleen vetovastuussa; mahdollistaa osallisuutta lisäävien toimintatapojen toteutumisen ja johtaa osallisuustyötä. Kokemusosaamisen hyödyntämistä on myös syytä ottaa laajemmin käyttöön.
Osallisuutta voidaan lisätä kitkemällä rajoitteita ja hyödyntämällä paikallisia voimavaroja. Rajoitteiden purkaminen voidaan aloittaa osallisuuden esteiden ja rajojen tunnistamisella. Syrjinnän, kiusaamisen ja väkivallan torjuminen sekä kansalaistoiminnan helpottaminen lisäävät osallisuuden kokemusta yhteisen hyvän kehittämisestä. Tätä voidaan edistää olemisen ja toiminnan paikkojen luomisella ja saavutettavien kohtaamisten mahdollistamisella. Sellaista strategista toimintaa on hyvä tukea, joka edistää osallisuutta ja uudistaa voimavaroja. Eri toimijoita on hyvä kohtauttaa, verkostoida ja tukea yhdessä tekemistä sekä yhteisen hyvä rakentamista. Paikallisten voimavarojen hyödyntämisessä yhdessä tekeminen kasvattaa kapasiteettiä. Esimerkiksi palveluita voidaan kehittää osallistavasti ottamalla käyttöön esimerkiksi kiertävän kokouksen periaatteet, jolloin kaikki pääsevät ääneen. Toinen esimerkki on päihdepalvelut ja huumehoidon kehittämisen malli, jossa hankinnoissa ja suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa osallistujat ovat mukana.
Näiden lisäksi on hyvä tarkastella myös meidän kaikkien ammattilaisten osallisuuden kokemusta. Se tukee monin tavoin tuotettujen palvelujen vaikuttavuutta. Päätösten tulisikin olla ihmisten omaehtoista aktiivisuutta kannustavaa ja palkitsevaa.
Lupa osallistua ja osallistaa
Julkisella hallinnolla on mahdollisuus tarkastella osallisuuden kautta myös omia uudistumisen tarpeitaan. Yhteiset päämäärät, strategiat, suuntaavat hallinnon uudistamista ja yhdessä tekemistä tulevaisuudessa.
Kansalaisten oikeusturvaa on se, että kaikki voisivat olla osallisia omassa elämässä, yhteisöissä ja vaikuttamisen prosesseissa sekä yhteisestä hyvästä. Mutta miten voidaan taata se, että osallisuus on kaikille yhdenvertaista? Voisiko osallisuus olla muutoksen ytimessä oleva perusta, jotain sellaista, jonka kautta voi tarkastella omaa sisäistä ja ulkoista toimintaa. Erityisesti heikoimmassa asemassa olevien mukaan saaminen ja heidän kokemusten ja näkemysten huomioiminen on edellytys yhdenvertaisuuden turvaamiselle. Laillisuusvalvojan, kehittämistyön tukemisen ja informaation antajan roolissa aluehallintovirastolla on hieno mahdollisuus ohjata osallisuusajattelun kehittymistä.
Ihmiskeskeisesti voidaan uudistaa ja kehittää, oli näkökulma sitten taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen kestävyys tai digitalisaation hyödyntäminen.
Ota osallisuuden periaatteet käyttöösi:
- Ihminen voi osallistua toimintaan tai palveluun omaehtoisesti.
- Osallistujalle etsitään yksilöllisiä ratkaisuja.
- Osallistuja kohdataan kunnioittaen ja kategorisoimatta.
- Yksin jääneet ja omiin oloihinsa päätyneet löydetään ja saadaan mukaan toimintaan.
- Toimintaa tai palvelua kehitetään yhdessä.
- Toiminta vahvistaa osallistujan vaikuttamismahdollisuuksia myös toiminnan ulkopuolella.
- Ihminen pääsee osalliseksi yhteisestä hyvästä. Ihminen saa arvostusta, kiitosta ja yhteyksiä muihin ihmisiin. Yhteiskuntaryhmät kohtaavat.
- Osallisuutta edistävät keinot juurtuvat osaksi jatkuvaa toimintaa.
Kirjoittajat:
Tytti Tuulos, Sokra-hankkeen asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Varpu Wiens, Sokra- osahankkeen asiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Raija Fors, ylitarkastaja, PSAVI
Lue lisää:
Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa
Osallisuuden edistämisen mallit ja lupaavat käytänteet Innokylässä
Osallisuusindikaattori mittaa osallisuuden kokemusta
Osallisuutta edistävä hallintomalli edistää osallisuuden johtamista
THL Raportti 14/2019: Uusi julkinen hallinta, yhteistyö ja osallisuus sosiaali-ja terveyspalvelujen hankinnassa: Tapaustutkimus innovatiivisesta huumehoidon hankinnasta