Kaikille lienee tässä vaiheessa koronapandemiaa selvää se, että aluehallintovirastolla on keskeinen rooli tiettyjen koronarajoituspäätösten tekijänä. Sen sijaan epäselvyyksiä tuntuu edelleen olevan siinä, millaisessa prosessissa päätökset syntyvät ja mitkä seikat niiden sisältöön vaikuttavat. Haluamme avata tätä asiaa tarkemmin tässä kirjoituksessa.

Aluehallintoviraston päätöksenteon lähtökohtana on tartuntatautilaki. Se velvoittaa virastoa, kuten muitakin toimivaltaisia viranomaisia, ryhtymään välittömiin toimiin silloin kun alueella esiintyy torjuntaa vaativaa tartuntatautia tai vaaraa sellaisesta. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivaltaan kuuluvat tartuntatautien torjunnan yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta sekä valtakunnallisten tilanteiden johtaminen. Tätä toimivaltaansa ministeriö on käyttänyt ohjatessaan alueellisia ja paikallistason viranomaisia yleisin suuntaviivoin koronaepidemian leviämisen torjumiseksi.

Hallituksen tiedotustilaisuuksissaan esittelemät linjaukset raamittavat valtakunnallisen torjuntastrategian yleisiä tulevia suuntalinjoja. Sellaisenaan ne eivät voi vaikuttaa aluehallintoviraston päätöksentekoon, joka tapahtuu lain ja siinä määriteltyjen viranomaisten yhteistyönä. Hallituksen linjaukset välittyvät alueellisille viranomaisille sosiaali- ja terveysministeriön antamissa ohjauskirjeissä.

Koronaepidemian leviämisen estämisessä siirryttiin syksyllä 2020 alueellisen torjunnan malliin. Keskeiseen rooliin tulivat hallituksen hybridistrategian ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksen mukaisesti alueelliset koordinaatioryhmät, joita johtavat sairaanhoitopiirit. Ryhmissä on mukana mm. kuntien, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, ELY-keskuksen ja aluehallintoviraston edustajia. Ryhmillä ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan niissä käsitellään alueellinen tilannekuva ja keskustellaan alueella kulloinkin tarvittavista rajoitustoimista.

Aluehallintoviraston on lain mukaan päätöksiä tehdessään hyödynnettävä alueensa sairaanhoitopiirin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntemusta. Tartuntatautilain mukaisesti sairaanhoitopiiri on alueensa asiantuntija tartuntataudeissa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos valtakunnallisesti.

Aluehallintovirasto tekee itsenäisenä viranomaisena päätöksensä huomioiden koronakoordinaatioryhmän tilannekuvan ja sen johdosta sairaanhoitopiirin tai kunnan tekemän esityksen välttämättömistä toimista epidemian hoitamiseksi. Kun päätöstä ja sen sisältöä harkitaan, kyse on laajasta kokonaisarvioinnista, johon vaikuttavat yleisesti alueen epidemiatilannetta kuvaavat tekijät:

  • tapausmäärät,
  • epidemian eteneminen ja ennustettu kehityskulku
  • taudin vaikeusaste ja sairaalahoidon sekä tehohoidon tarve
  • henkilöstön sairastavuudesta johtuvat poissaolot ja niiden vaikutus sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin
  • rokotuskattavuuden kehittyminen
  • kunkin virusvariantin luonne ja kliininen kuva
  • vaikutukset perusoikeuksiin, rajoitusten hyötyjen ja haittojen arviointi.

Päätöksiä varten aluehallintovirasto hankkii tarvittavat selvitykset alueen tilannekuvasta ja asiantuntija-arviot välttämättömistä rajoitustoimista. Aluehallintovirasto pyytää lausuntoja sairaanhoitopiiriltä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja tarvittaessa myös kunnilta. Kyseiset tahot tekevät lausuntonsa itsenäisinä asiantuntijaorganisaatioina. Aluehallintovirasto voi pyytää lausuntoihin täsmennyksiä, jos se on päätösharkinnassa ja päätöksen sisällön arvioinnissa tarpeen.

Koska alueellinen epidemiatilanne on erilainen ja etenee eri tahtiin, samaan aikaan voi olla voimassa hyvinkin erilaisia koronarajoituksia eri puolilla Suomea. On syytä huomata, että esimerkiksi pelkät tartuntamäärät tai sairaalahoidossa olevien potilaiden määrät eivät kerro kokonaisuutta, vaan tilanne täytyy suhteuttaa myös alueen terveydenhuollon kokonaiskapasiteettiin ja muihin erityispiirteisiin. Näiden osalta kunnat ja sairaanhoitopiiri ovat parhaita alueellisia asiantuntijoita.

Viranomaisten ja toimijoiden vastuut: stm, sairaanhoitopiiri, aluehallintovirasto, kunnat, eduskunta, hallitus ja thl. Kuvan sisältö on avattu tarkkaan usein kysytyt kysymykset -palstalla.

Kuvassa eri toimijoiden roolit ja vastuut pääpiirteittäin koronaepidemian torjunnassa.

Alueelliseen tilanteeseen perustuva päätöksenteko nopeasti muuttuvassa epidemiatilanteessa on voinut osaltaan vaikuttaa siihen, että rajoituksia ja päätöksentekoa on kritisoitu sekavuudesta, mutta toisaalta malli on tuonut epidemian torjuntaan hallituksenkin tavoittelemaa joustavuutta ja tarkkuutta: rajoitetaan vain sitä, mikä on kulloinkin alueella ehdottoman välttämätöntä.

Aluehallintovirastossa päätöksiä valmistellaan moniammatillisessa työryhmässä ja viraston linjausten mukaisesti, vaikka hallinnolliset päätökset tehdään esittelystä. Viime kädessä päätöksestä vastaavat esittelijä ja ratkaisija. Tartuntatautilain mukaisissa rajoituspäätöksissä ratkaisijana on yleensä viraston ylijohtaja. Valmistelussa on mukana juridiikan osaajia, aluehallintoylilääkäreitä ja johtajia.

Päätösharkinnassa punnitaan rajoitusten hyötyjä ja haittoja

Kuten todettua, päätöksentekoon vaikuttaa myös valtakunnallinen ohjaus, jota sosiaali- ja terveysministeriö antaa alueellisille viranomaisille. Ohjausta peilataan suhteessa alueelliseen tilannekuvaan, ja päätökset tehdään alueellisen tilanteen vaatimalla tavalla. Vaikka ohjausta on julkisuudessa kritisoitu, valtakunnalliset linjaukset ovat erittäin tarpeellisia strategisen tason suuntaviivoja. Ne tuovat yhteismitallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasapainoa rajoitusten asettamiseen eri alueilla ja antavat pohjan, josta alueellinen arviointi ja päätöksenteko lähtee liikkeelle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos mm. tukee tartuntatautien asiantuntemuksellaan aluehallintovirastoja ja sosiaali- ja terveysministeriötä. Paljon keskustelua herättänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen riskipotentiaalin arviointitaulukko on suuntaa antava apuväline sairaanhoitopiirin asiantuntija-arviossa ja aluehallintoviraston päätösharkinnassa. Se ei toimi yksittäisenä määräävänä ohjenuorana, mutta sitä voidaan hyödyntää soveltaen, kun on tarve lainsäädännön puitteita tarkemmalla tasolla määritellä, millaisissa tiloissa ja toiminnoissa rajoituksia voidaan esimerkiksi alkaa purkaa ensimmäisenä tautitilanteen helpottaessa.

On selvää, että aluehallintovirasto hyödyntää valtakunnallisen asiantuntijalaitoksen epidemian kuluessa tuottamaa asiantuntijatietoa päätöksenteossa ja ottaa sen huomioon rajoitusten välttämättömyyttä arvioidessaan. Aluehallintoviraston on kuitenkin joka tapauksessa aina itsenäisesti perusteltava rajoituspäätösten välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus, pelkkä taulukkoon viittaaminen ei riitä.

Lainsäädäntö on se raamitus, jonka puitteissa aluehallintovirasto koronarajoituspäätökset tekee. On selvää, että nykyinen, epidemian kuluessa uusilla pykälillä pikaisesti paikkailtu, monimutkainen ja osin epäjohdonmukainen tartuntatautilaki ei sovellu parhaalla mahdollisella tavalla pitkittyneeseen pandemiatilanteeseen. Tämä on varmasti yksi syy sille, että lain mukaan tehtyjen rajoitusten oikeutusta on kyseenalaistettu.

Myös lain tulkinta aiheuttaa käytännössä haasteita; esimerkiksi yleisötilaisuuden käsitettä on mahdotonta tyhjentävästi avata yleisessä neuvonnassa, jota aluehallintovirasto antaa päätösten soveltamisen tueksi.  Yleisötilaisuuden käsite myös rajaa torjuntatoimia tavalla, joka ihmisen arjessa voi näyttäytyä epäloogiselta.

Päätöksenteossa punnitaan aina myös rajoitusten oikeasuhtaisuutta: saavutetaanko hengen ja terveyden suojelun kannalta riittävät hyödyt rajoituksilla, jotka voivat hyvinkin rankasti rajoittaa toisia perusoikeuksia? Punninta hyötyjen ja haittojen välillä ei ole helppoa. Sitä auttaa se, että jokainen päätös on huolellisesti harkittu ja perusteltu, ja voimme luottaa siihen, että päätös perustuu alueen parhaaseen asiantuntemukseen.

Olemme myös aluehallintovirastossa huojentuneita siitä, että omikronaallon aiheuttama tautihuippu näyttää taittuneen ja rajoituksia päästään purkamaan. Rajoitukset on tärkeää purkaa hallitusti ja asteittain, jotta epidemiassa ei tule takapakkia, mutta niitä ei pidetä voimassa yhtään sen kauempaa kuin on välttämätöntä.

Soile Lahti, ylijohtaja
Emma-Lotta Kinnunen, ylitarkastaja
Auli Posti, viestintäpäällikkö​​

Itä-Suomen aluehallintovirasto

Merja Ekqvist, ylijohtaja
Kristiina Poikajärvi, johtaja
Oona Mölsä, ylitarkastaja
Johanna Koskela, viestintäpäällikkö
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Blogien asiasanat: korona Kieli: suomi

Kirjastot demokratian vahvistajana, blogiteksti 2021 väestökyselystä.

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakaskysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta.

Mistä yhteiskunnallista tietoa etsitään ja mitä kirjastojen pitäisi siitä ajatella? 

Kyselyraportin mukaan yhteiskunnallista tietoa etsitään pääasiassa muualta kuin kirjastosta ja kirjastojen rooli yhteiskunnallisen tiedon kanavana on suhteellisen pieni. Vain 26% kaikista vastaajista ilmoitti etsivänsä yhteiskunnallista tietoa kirjaston aineistoista tai kirjaston tietokoneilla. Odotetusti käytetyimmät kanavat ovat netin uutissivustot (62% kaikista vastaajista), viranomaisten tiedotukset (45% kaikista vastaajista) ja radio/televisio (45%).
 

Vaakapylväskuvio, jossa on eritelty mistä tietolähteistä kaikki vastaajat, yli 65-vuotiaat ja 18-34-vuotiaat etsivät yhteiskunnallista tietoa. Kuvion keskeinen sisältö käydään läpi blogistekstissä.


Suurimmat erot tietolähteiden käytössä ovat eri ikäryhmien välillä. Yli 65-vuotiaista 71% seuraa yhteiskunnallista tietoa televisiosta/radiosta ja 51% itse ostamistaan lehdistä. Vastaavat luvut 18-34 vuotiailla ovat 28% ja 22%. Yli 65-vuotiaat poikkeavat muista ikäryhmistä myös siinä, että television/radion ja itse tilattujen lehtien lisäksi ystävät ja tuttavat sekä suorat asiantuntijakontaktit ovat paljon useammin tiedonlähteenä, kun taas 18-34-vuotiailla korostuu sosiaalisen median ja blogien/vlogien/podcastien merkitys. 

Tosin Tilastokeskuksen analyysin mukaan koronan vaikutus suomalaisten mediakäyttäytymiseen on ollut suuri ja kuilu eri ikäryhmien välillä on kaventunut. Senioreiden sosiaalisen median ja netin (ml. verkkolehtien) käyttö on lisääntynyt, kun taas Sanomalehtien liiton koonti nuorten median käytöstä kertoo, että korona on saanut ison osan nuorista seuraamaan uutisia ja etenkin sanomalehtiä aiempaa enemmän. 

Mitä tämä kaikki tarkoittaa kirjaston kannalta? Laajemmasta näkökulmasta se kertoo ainakin siitä, että eri ikäisten käyttäjäryhmien tiedon käyttötavat ja sitä kautta myös tarpeet ovat hyvinkin erilaisia. Miten kirjasto ja kirjastopalvelut pysyvät relevantteina myös nuoremmille käyttäjäryhmille ja huomioidaanko nämä ryhmät tarpeeksi kirjastopalveluiden kehittämisessä? Vaikka vielä ei olisi aihetta huoleen, kannattaa eri ikäryhmien mediakäyttäytymisen kehittymistä pitää silmällä. Tulevaisuus näyttää, eriytyvätkö eri ikäryhmien tarpeet entisestään. 

Kyselyraportin tuloksia tutkiessa piirtyy muidenkin kysymysten osalta kuva siitä, että etenkin demokratian edistämisen kannalta perinteisesti kirjaston vahvuuksina pidetyt asiat (esim. kokoelmat) ovat 18-34-vuotiaille huomattavasti vähemmän tärkeämpiä kuin vaikkapa kirjaston/kirjastossa järjestettävät yhteiskunnallisesti aktivoivat tapahtumat. Tämä antaa viitteitä siitä, että nuoremmat kansalaiset ehkä näkevät kirjaston roolin erilaisena kuin vanhemmat. Näihin teemoihin ja kansalaisten näkökulmiin kirjaston demokratiaa edistävistä palveluista pureudutaan tarkemmin kevään 2022 aikana julkaistavissa blogiteksteissä. 


Jonna Toukonen 
Kirjastotoimen ylitarkastaja 
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 

Avin asiasanat: kirjasto kirjastopalvelut kirjastotilastot Blogien asiasanat: kirjasto Kieli: suomi

Henkilö pitelee padel-mailaa. Taustalla näkyy kentän lattia ja palloja.

Aluehallintovirastot ovat tehneet rajoituksia monille alueille koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi. Rajoitukset perustuvat tartuntatautilakiin. Toiminnanharjoittajalla on vastuu noudattaa rajoituksia ja järjestää toimintansa siten, että se on mahdollisimman terveysturvallista asiakkaille ja kävijöille. Yhdessä pystymme torjumaan epidemian hallitsemattoman leviämisen.

Aluehallintoviraston Usein kysyttyä koronaviruksesta -sivulla kohdassa Asiakas- ja toimitilojen käyttö on kattava tietopaketti tartuntatautilain väliaikaisten muutosten vaikutuksesta eri toimijoille. Alle on koottu yleisluontoinen ohjeistus siitä, miten rajoitukset vaikuttavat liikunta- ja urheilualaan.

Toimija on vastuussa siitä, että hän järjestää toimintansa rajoitusten mukaisesti. Tartuntatautilain noudattamisen tarkoituksena on varmistaa toiminnan turvallisuus ja estää viruksen leviäminen. Toimijan tulee itse arvioida, miten hän voi parhaiten soveltaa tartuntatautilakia ja aluehallintoviraston antamia ohjeita toiminnassaan.

Hygieniavaatimukset (tartuntatautilaki 58 c §)
Visualisointi kuvaa tartuntatautilain pykälän 58 c hygieniavaatimuksia. Vastaavat tiedot löydät tekstimuodossa tämän sivun hygieniavaatimukset-osiossa olevien linkkien kautta.

Koko maassa on voimassa laajasti tartuntatautilaissa säädetyt hygieniavaatimukset. Vaatimukset ovat voimassa suoraan lain nojalla ilman erillistä viranomaispäätöstä. Toteuta hygieniavaatimukset kaikissa hallinnoimissasi yleisölle avoimissa tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa sisätiloissasi sekä tietyissä rajatuissa ulkotiloissa.

(Huomaa, että oheisen kuvan saa klikattua suuremmaksi uuteen välilehteen.)

Tartunnan riskin ehkäiseminen tiloissa (tartuntatautilaki 58 d §)

Aluehallintovirastot voivat antaa määräyksen, joka velvoittaa toimijoita järjestämään toimintansa terveysturvallisesti. Jos alueelle on annettu tällainen määräys, yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käyttö on järjestettävä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Voit toteuttaa velvoitteen esimerkiksi

  • rajoittamalla asiakasmäärää
  • porrastamalla oleskelua
  • tehostamalla ilmanvaihtoa
  • edellyttämällä osallistujilta kasvomaskin käyttöä.

Tee kirjallinen suunnitelma niistä toimenpiteistä, joilla lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä ehkäistään. Aluehallintovirastot ovat koonneet kattavan ohjeen kirjallisen suunnitelman tekoon sivuilleen.

Huom! Aluehallintovirasto ei anna arviota tai hyväksyntää yksittäisten toimijoiden suunnitelmille covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi tiloissaan. Älä lähetä kirjallista suunnitelmaa aluehallintovirastoon, vaan pidä se tilassa asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien nähtävillä sekä tarvittaessa pyynnöstä esitä suunnitelma kunnan tai aluehallintoviraston tarkastajalle.

Tilojen sulkeminen (tartuntatautilaki 58 g §)

Aluehallintovirastot ja kunnat voivat määrätä omilla alueillaan, että toimijoiden on suljettava tilansa enintään kahden viikon ajaksi. Sulkemispäätös voidaan tehdä silloin, kun se on välttämätöntä ja laissa määritetyt kriteerit päätökselle täyttyvät. Sulkemispäätöstä voidaan tarvittaessa jatkaa kaksi viikkoa kerrallaan.

Sulkemispäätös voi kohdistua kaikkiin tartuntatautilaissa mainittuihin tiloihin tai osaan niistä. Mahdollisia suljettavia tiloja ovat tilat, joita käytetään liikunta- ja urheilutoimintaan tai huvi- ja virkistystoimintaan, eli:

  1. joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat
    • Esimerkiksi:
      • spinning-, aerobic- tai joogasalit ym. ryhmäliikuntatilat
      • jäähallit, sisäjalkapallohallit, lentopallohallit
      • dojot, nyrkkeilysalit, tatamit, painisalit yms.
      • tanssisalit ja tanssilavat
      • kiipeilyhallit
  2. kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
    • Esimerkiksi sulkapallo-, padel-, squash- ja tenniskentät yms. sisäpelikentät
  3. yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden, kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
  4. tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
  5. huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
  6. sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
  7. kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Näissä tiloissa on kohonnut riski saada koronavirustartunta. Edellä mainitut tilat kuuluvat THL:n riskinarviotaulukossa eri riskiluokkiin. Taulukko on kuitenkin suuntaa antava, ja jos tartuntoja on erityisen paljon, myös THL:n matalariskisiksi arvioimien toimintojen riski kasvaa.

Sulkemispäätös voi kohdistua kaikkiin tartuntatautilaissa mainittuihin tiloihin tai osaan niistä. Tarkista aina aluehallintoviraston sivuilta, koskeeko alueesi sulkemispäätös toimintaasi.

Eri alueilla ja kunnissa epidemiatilanne voi olla erilainen ja vaatia erilaisia rajoituksia kuin muilla alueilla. Tämän vuoksi sinun kannattaa seurata sekä aluehallintoviraston että kuntien tekemiä päätöksiä. Kunnat voivat tehdä omalle alueelleen aluehallintoviraston rajoituksia tiukempia rajoituspäätöksiä. Aluehallintovirastojen voimassa olevat tai voimaan tulevat tilojen käyttöä rajoittavat päätökset tai sulkemispäätökset löytyvät verkkosivuiltamme kohdasta Mitkä ovat voimassa olevat tilojen käyttöä koskevat päätökset?. Kuntien tekemät päätökset löytyvät yleensä kunnan omilta verkkosivuilta.

Poikkeukset rajoituksiin

Tartuntatautilaissa määritellään muutama poikkeus, joita päätökset tilojen sulkemisesta eivät koske. Tiloja voidaan siis käyttää alla mainittuihin toimintoihin, vaikka muun toiminnan osalta tilojen käyttö olisi päätöksessä kielletty.

Ammattiurheilu

Tiloja saa edelleen käyttää ammattiurheiluun sekä ammattiurheiluun liittyvään harjoitteluun, vaikka alueella olisi voimassa päätös tilojen sulkemisesta.

Lisätietoa ammattiurheilun määritelmästä:

Yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluva toiminta

Tila voidaan vuokrata yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvaa käyttöä varten. Tällaista käyttöä on esimerkiksi tilan käyttäminen syntymäpäiväjuhlien tai häiden järjestämiseen. Yksityis- ja perhe-elämän piiriin ei esimerkiksi kuulu urheilujoukkueen harjoitukset tai kuntosalin käyttö toisilleen ennestään tuntemattomien henkilöiden kanssa, vaikka tilan olisi vuokrannut yksityinen henkilö.

Lisätietoa, mitä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvalla toiminnalla tarkoitetaan ja minkälaiset tilat siihen soveltuvat:

Lakisääteiset palvelut

Aluehallintovirasto voi päätöksessään rajata lakisääteiset palvelut päätöksen ulkopuolelle, jolloin suljetuksi määrättyjä tiloja voi käyttää lakisääteisten palveluiden toteuttamiseen. Lakisääteisiä palveluita ovat esimerkiksi koulujen liikuntaopetus, koronarokotusten järjestäminen ja lääkinnällinen kuntoutus.

Lisätietoa lakisääteisten palveluiden määritelmästä:

Lasten ja nuorten harrastustoiminta

Tartuntatautilaki ei suoraan määrittele poikkeusta lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta. Aluehallintovirasto voi kuitenkin rajata lasten ja nuorten harrastustoiminnan päätöksen ulkopuolelle. Tarkista siis aina oman alueesi aluehallintoviraston päätöksestä, voiko suljettavaksi määrättyjä tiloja käyttää lasten ja nuorten harrastustoimintaan.

Lisätietoa lasten ja nuorten harrastustoiminnasta:

Koronapassi

Tällä hetkellä koronapassin käyttöä on rajoitettu siten, että sen käyttöönotto ei vapauta toiminnanharjoittajaa rajoituksista. Lisätietoa: Valtioneuvoston tiedote 11.1.2022     

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin ottaa koronapassin käyttöön rajoitusten piiriin kuuluvissa tiloissa, joita asiakkaat käyttävät vapaa-aikanaan virkistystarkoituksessa. Tällaisia tiloja ovat:

  • yleisötilaisuuksiin käytettävät sisä- ja ulkotilat; 
  • ravitsemisliikkeet; 
  • kuntosalit ja muut urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisäliikuntatilat; 
  • yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä tai läheisyydessä olevat pukuhuonetilat; 
  • tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat; 
  • huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat; 
  • sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat; 
  • museot, näyttelytilat ja muut vastaavat kulttuuritilat, kuten esimerkiksi taidegalleriat.

Toiminnanharjoittaja ei voi ottaa koronapassia käyttöön sellaisissa tiloissa ja paikoissa, joiden voidaan katsoa olevan tavanomaisen elämän tai lakisääteisten oikeuksien kannalta välttämättömiä tai olennaisia. Lisäksi tilojen sulkemisesta ei voi vapautua koronapassin käyttöönotolla.

Lisätietoa koronapassin käytöstä:

Lisätietoa:

Kirjoittajat: aluehallintoviraston asiakaspalvelun tiimi

Avin asiasanat: koronavirus korona urheilu liikunta Blogien asiasanat: korona liikunta Kieli: suomi

En man håller ett racket.

Regionförvaltningsverken har infört begränsningar i många regioner för att förebygga spridningen av coronaviruset och trygga hälso- och sjukvårdens bärkraft. Begränsningarna grundar sig på lagen om smittsamma sjukdomar. Verksamhetsutövaren ansvarar för att följa begränsningarna och ordna sin verksamhet så att den är så hälsosäker som möjligt för kunder och besökare. Tillsammans kan vi bekämpa en okontrollerad spridning av epidemin.

På regionförvaltningsverkets sida för vanliga frågor om coronaviruset finns under punkten Användning av kundutrymmen och lokaler heltäckande information om hur de tillfälliga ändringarna i lagen om smittsamma sjukdomar påverkar olika aktörer. Nedan finns allmänna anvisningar om hur begränsningarna påverkar motions- och idrottsbranschen. 

Aktören ansvarar för att hen ordnar sin verksamhet i enlighet med begränsningarna. Syftet med att iaktta lagen om smittsamma sjukdomar är att säkerställa säkerheten i verksamheten och förhindra att viruset sprids. Aktören ska själv bedöma hur hen bäst kan tillämpa lagen om smittsamma sjukdomar och regionförvaltningsverkets anvisningar i sin verksamhet.

Hygienkrav (lagen om smittsamma sjukdomar § 58 c)

Hygienkraven som föreskrivs i lagen om smittsamma sjukdomar gäller i stor utsträckning i hela landet. Kraven gäller direkt med stöd av lag utan särskilt myndighetsbeslut. Följ hygienkraven i alla de inomhuslokaler du administrerar som är öppna för allmänheten eller avsedda för en begränsad kund- eller deltagargrupps vistelse samt i vissa begränsade utomhusutrymmen.

Förebyggande av smittorisk i lokaler (lagen om smittsamma sjukdomar § 58 d)

Regionförvaltningsverken kan ge bestämmelser som förpliktar aktörerna att ordna sin verksamhet på ett hälsosäkert sätt. Om en sådan bestämmelse har getts för området, ska användningen av lokaler som är öppna för allmänheten eller avsedda för en begränsad kund- eller deltagargrupps vistelse ordnas så att den smittorisk som orsakas av kundernas och deltagarnas samt sällskapens närkontakter kan förebyggas. 

Du kan uppfylla skyldigheten till exempel genom 

  • att begränsa antalet kunder
  • att differentiera vistelsen 
  • att effektivisera ventilationen 
  • att förutsätta att deltagarna använder munskydd.

Gör upp en skriftlig plan för de åtgärder genom vilka smittorisken till följd av närkontakt förebyggs. Regionförvaltningsverken har sammanställt en heltäckande anvisning på sina webbplatser för uppgörandet av en skriftlig plan. 

Obs! Regionförvaltningsverket ger ingen bedömning eller godkännande av enskilda aktörers planer för att förhindra spridningen av covid-19-epidemin i sina lokaler. Den skriftliga planen skickas inte till regionförvaltningsverket, utan den hålls tillgänglig för kunderna och de som deltar i verksamheten samt presenteras på begäran för kommunens eller regionförvaltningsverkets inspektör vid behov.

Stängning av lokaler (lagen om smittsamma sjukdomar § 58 g)

Regionförvaltningsverken och kommunerna kan inom sina egna områden bestämma att aktörerna ska stänga sina lokaler för högst två veckor. Beslut om stängning kan fattas när det är nödvändigt och de lagstadgade kriterierna för beslutet uppfylls. Beslutet om stängning kan vid behov förlängas med två veckor åt gången.

Stängningsbeslutet kan gälla alla lokaler som nämns i lagen om smittsamma sjukdomar eller en del av dem. Eventuella lokaler som ska stängas är lokaler som används för motions- och idrottsverksamhet eller nöjes- och rekreationsverksamhet, dvs.:

  1. lokaler inomhus som används för lagsport, gruppmotion, kontaktsporter och annan motsvarande idrott eller motion. Exempelvis:
    • spinning-, aerobics- eller yogasalar m.m. gruppmotionslokaler
    • ishallar, inomhusfotbollshallar, volleybollhallar
    • dojo-, boxnings-, tatami- och brottningssalar m.m.
    • danssalar och dansbanor
    • klätterhallar
  2. gym och andra motsvarande lokaler för inomhusmotion
    • Till exempel badminton-, padel-, squash- och tennisplaner o.dyl. planer för inomhusspel
  3. allmänna bastur och simhallars, friluftsbads och badinrättningars bassängområden samt omklädningsrum som finns i omedelbar anslutning till dem 
  4. dansställen och lokaler som används för körsång, amatörteater och annan motsvarande hobbyverksamhet i grupp 
  5. nöjes- och temaparker, tivolin samt djurparkers utrymmen inomhus 
  6. inomhuslekparker och inomhuslekplatser 
  7. allmänna utrymmen i köpcentra, med undantag av affärslokaler inom detaljhandeln och lokaler som används för tillhandahållande av tjänster samt passager till dessa lokaler. 

I dessa lokaler finns en förhöjd risk för coronavirussmitta. Ovan nämnda lokaler hör till olika riskklasser i THL:s riskbedömningstabell. Tabellen är dock riktgivande och om det finns särskilt många infektioner ökar också risken för de verksamheter som THL bedömer ha låg risk.

Stängningsbeslutet kan gälla alla lokaler som nämns i lagen om smittsamma sjukdomar eller en del av dem. Kontrollera alltid på regionförvaltningsverkets webbplats ifall beslutet om stängning i ditt område gäller din verksamhet.

I olika områden och kommuner kan epidemiläget vara annorlunda och kräva andra begränsningar än i andra områden. Därför är det bra att följa både regionförvaltningsverkets och kommunernas beslut. Kommunerna kan fatta strängare begränsningsbeslut inom sitt eget område än regionförvaltningsverkets begränsningar. Regionförvaltningsverkens gällande beslut, eller som kommer ett gälla, om begränsning av användningen av lokalerna eller beslut om stängning finns på vår webbplats under punkten Vilka beslut som gäller användningen av lokalerna gäller för tillfället?. Kommunernas beslut finns i allmänhet på kommunens egen webbplats.

Undantag från begränsningarna

I lagen om smittsamma sjukdomar fastställs några undantag som inte omfattas av besluten om stängning av lokaler. Lokalerna kan alltså användas för de funktioner som nämns nedan, även om användningen av lokalerna för den övriga verksamhetens del är förbjuden i beslutet.

Professionell idrott

Lokalerna får fortfarande användas för professionell idrott och träning i anslutning till professionell idrott, även om det finns ett gällande beslut om stängning av lokalerna i området.

Mer information om definitionen av professionell idrott:

Verksamhet som hör till privat- eller familjelivet

Lokalen kan hyras för bruk som hör till privatlivet och familjelivet. Sådan användning som hör till privatlivet och familjelivet är till exempel att använda lokalen för att ordna födelsedagsfester eller bröllop. Till privatlivet och familjelivet hör till exempel inte träning i idrottslag eller användning av gym tillsammans med personer som inte känner varandra sedan tidigare, även om lokalen hyrts av en privatperson.

Mer information om vad som avses med verksamhet som hör till privatlivet eller familjelivet och hurdana lokaler som lämpar sig för verksamheten:

Lagstadgade tjänster

Regionförvaltningsverket kan i sitt beslut utesluta lagstadgade tjänster från beslutet, varvid de lokaler som beordrats att stänga kan användas för att genomföra lagstadgade tjänster. Lagstadgade tjänster är till exempel gymnastikundervisning i skolor, ordnande av coronavaccinering och medicinsk rehabilitering.

Mer information om definitionen av lagstadgade tjänster:

Hobbyverksamhet för barn och unga

Lagen om smittsamma sjukdomar definierar inte direkt undantaget i fråga om hobbyverksamhet för barn och unga. Regionförvaltningsverket kan dock utesluta hobbyverksamhet för barn och unga från beslutet. Kontrollera alltså alltid i regionförvaltningsverkets beslut om huruvida de lokaler som ska stängas kan användas för hobbyverksamhet för barn och unga.

Mer information om hobbyverksamhet för barn och unga:

Coronapasset

För närvarande har användningen av coronapasset begränsats så att ibruktagandet av det inte befriar verksamhetsutövaren från begränsningarna. Mer information: https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/muutoksia-ravintoloiden-aukioloaikoihin-ja-koronapassin-kayttoon?languageId=sv_SE    

Verksamhetsutövaren kan dock ta coronapasset i bruk i lokaler som omfattas av begränsningarna och som kunderna använder under sin fritid i rekreationssyfte. Sådana lokaler är:

  • Inomhuslokaler och utrymmen utomhus som används för offentliga evenemang; 
  • förplägnadsrörelser; 
  • gym och andra inomhusutrymmen som används för idrott eller motion; 
  • allmänna bastur och bassängområden i simhallar, friluftsbad och badinrättningar, samt omklädningsrum som finns i omedelbar anslutning till dem; 
  • dansställen och utrymmen som används för körsång, amatörteater och annan motsvarande hobbyverksamhet i grupp;  
  • nöjes- och temaparker, tivolin samt djurparkers utrymmen inomhus; 
  • inomhuslekparker och inomhuslekplatser; 
  • museer, utställningslokaler och andra motsvarande kulturlokaler, såsom konstgallerier.

Verksamhetsutövaren kan inte ta i bruk coronapasset i sådana lokaler och på sådana platser som kan anses vara nödvändiga eller väsentliga med tanke på det normala livet eller de lagstadgade rättigheterna. Dessutom kan man inte frigöra sig från stängningen av lokalerna genom att ta i bruk coronapasset.

Mer information om användningen av coronapasset:

Mer information

Författare: regionförvaltningsverkets kundserviceteam

Blogien asiasanat: korona liikunta Kieli: ruotsi

Kirjastot demokratian vahvistajana, blogiteksti 2021 väestökyselystä.

Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakaskysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista ja käytöstä. Vuoden 2021 kysely tehtiin ajankohtaisesta teemasta ”Kirjasto demokratian edistäjänä”. Vastaajia ei rajattu kirjaston käyttäjiin, vaan kyselyn ja haastattelujen otanta (N=1000) muodostettiin valtakunnallisesta kuluttajapaneelista kiintiöidyllä satunnaispoiminnalla asuinalueen, sukupuolen, ikäluokan ja äidinkielen mukaan. Kyselyä oli laatimassa AVIen ylitarkastajien lisäksi kirjastoalan ammattilaisia alueellista kehittämistehtävää hoitavista kirjastoista ja valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavasta kirjastosta. Kyselyn toteutti Feelback Oy. Kyselyn kysymykset ja vastaukset löytyvät AVIen verkkosivuilta.

Toimiiko kirjasto jatkossa myös alueellisen tason tiedon lähteenä?

Aluevaalien ennakkoäänestys on käynnissä kotimaassa 12.-18.1.2022 ja varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022. Soteuudistus on samalla myös iso kuntauudistus. Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen yhteistyö on jatkossa erittäin tärkeää. Erilaiset yhdyspinnat hallinnon tasojen välillä ovat keskeisiä sujuvalle yhteistyölle. Yksi näistä yhdyspinnoista liittyy tiedon saatavuuteen ja kirjastoihin. 

Aluehallintovirastojen kirjastotoimen väestökyselyssä selvitettiin vastaajien näkemyksiä kirjastojen roolista paikallisen ja valtakunnallisen tiedon tarjoajana. Paikallisella ja valtakunnallisella tiedolla tarkoitetaan tässä esimerkiksi tietoa ajankohtaisista asioista, päätöksenteosta sekä vaikuttamismahdollisuuksista.

Yli 80 prosenttia vastaajista pitää paikallisen ja valtakunnallisen tiedon saantia kirjastoista vähintään melko tärkeänä. Lisäksi noin 60 % vastaajista on etsinyt ja löytänyt oman kuntansa kirjaston kautta jotakin paikallisen ja valtakunnallisen tason tietoa. Tämä tarkoittaa, että myös ne, jotka eivät välttämättä itse ole tietoa kirjastosta etsineet pitävät sen saatavuutta tärkeänä. 

Nuoret aikuiset ovat löytäneet paikallisen tason tietoa kirjastosta keskimäärin vähemmän kuin vanhemmat ikäluokat, mutta hekin pitävät kuitenkin yhtä lailla tärkeänä, että sitä on tarjolla kirjastossa. Valtakunnallisen tason tiedon osalta vastauksissa ei ole selvää ikäluokittaista jakautumista, vaan hajontaa on enemmän. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta kyselyssä on myös se, että keskisuurten kuntien (yli 10000 ja alle 100000 asukasta) vastaajat ovat löytäneet paikallisen tason tietoa kirjastosta selvästi enemmän kuin pienten ja isojen kuntien asukkaat. 

Kyselyn tulosten perusteella on ilmeistä, että myös alueellisen tason tietoa tulee olla jatkossa saatavilla kirjastojen kautta. Kirjaston vahvuus on matala kynnys ja helppo saavutettavuus laajoin aukioloin. Aluevaalien äänestysaktiivisuus on herättänyt etukäteen huolta. On tulos lopulta mikä tahansa, alkavan valtuustokauden aikana tietoisuutta hyvinvointialueen tehtävistä ja päätöksistä tulee lisätä.

Aluevaltuuston yhtenä tehtävänä on asukkaiden osallistaminen päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten, kuten hyvinvointialueen nuorisovaltuusto, lisäksi aluevaltuuston tulee järjestää esimerkiksi keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia. Erinomaisia paikkoja näille ovat alueen kirjastot. Kuntien keskeisenä tehtävänä on uudistuksen jälkeenkin asukkaidensa hyvinvoinnin edistäminen ja kirjastoilla on keskeinen rooli etenkin kulttuurihyvinvoinnin kentällä. Kirjastoilla on myös mahdollisuus olla linkki hyvinvointialueiden valmistelun ja päätöksenteon sekä asukkaiden välillä. Tähän kirjastojen kannattaa nyt myös itse aktiivisesti tarttua.

Marko Ojala
ylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avin asiasanat: kirjasto kirjastopalvelut kirjastotoimi Blogien asiasanat: kirjasto Kieli: suomi

Hymyilevä asiakaspalvelija läppärin takana. Teksti kirjastovuosi 2020 - henkilöstö voimavarana.

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet julkaisivat syyskuussa selvityksen Kirjastovuosi 2020 – Koronasta kohti uutta normaalia. Julkaisu tarkastelee Suomen yleisten kirjastojen koronavuotta 2020 ja tarjoaa tulevaisuuden näkökulmia kirjastojen valmiussuunnitteluun ja kriiseihin varautumiseen.

Julkaisemme selvitykseen pohjautuvan blogitekstien sarjan, jossa käsitellään esiin nousseita aiheita. Tässä kirjoituksessa pohditaan, miten koronavuosi vaikutti henkilöstöön.

Henkilöstö on kirjastojen vahvuus

Koronapandemia vaikutti paljon kirjastojen toimintaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön koronakyselyssä kirjastoille yli 90 prosenttia vastaajista piti suurimpina toiminnan muutoksina yleisötilojen sulkua ja palvelutarjonnan karsintaa. Uusien palvelumuotojen kehittäminen oli merkittävä positiivinen muutos. Kuitenkin neljä viidestä vastaajasta arvioi toiminnan suunnittelun vaikeutuneen pandemian aikana. Lähes kaksi kolmasosaa kehitti ja otti käyttöön digitaalisia palveluja. Silti vain joka viides ilmoitti toiminnan siirtyneen pääasiallisesti verkkoon.

Korona aiheutti muutoksia kahdelle kirjastolle kolmesta. 43 prosenttia vastanneista kirjastoista ilmoitti, että niiden henkilöstöä lomautettiin, siirrettiin muihin tehtäviin tai palkanmaksu keskeytettiin. Valitettavasti tämä tapahtui juuri silloin, kun henkilökuntaa olisi eniten tarvittu kehittämään ja ottamaan käyttöön virtuaalisia palveluja ja uusia toimintoja. Irtisanomiset kuitenkin vältettiin, mutta rekrytoinnit vähenivät.

Henkilöstön vähentämisen ja lomautusten lisäksi uhkana nähtiin myös se, että henkilökunnalla ei riitä halua, kykyä, aikaa tai jaksamista omaksua ja kehittää uusia toimintoja. Kuitenkin uudet toimintatavat nähtiin myös henkilökunnalle mahdollisuutena lisätä teknistä osaamista ja etätyöskentelyä. Antoisana ja rikastuttavana kokeiluna pidettiin myös sitä, että kirjastojen henkilöstö työskenteli sulun aikana kunnan muissa tehtävissä. Lisääntynyt yhteistyö kunnan toimialojen kesken koettiin muutenkin positiiviseksi asiaksi, ja yhteistyön lisääminen nähtiin jatkossakin mahdollisuutena.

Kirjastohenkilöstön täydennyskoulutuksia siirrettiin vauhdikkaasti verkkoon. Alueelliset koulutukset tulivat etäyhteyksien myötä valtakunnallisestikin saataville. Kuitenkin tilastot osoittavat henkilöstön koulutuspäivien määrän vähentyneen neljänneksellä. Tähän lienevät syynä mm. henkilökunnan lomautukset ja siirrot muihin tehtäviin.

Koronavuonna työntekijöiden resilienssi ja kriisinsietokyky joutuivat koetukselle. Kaikki joutuivat sietämään epävarmuutta, kun työtehtävät muuttuivat, tapahtumia jouduttiin perumaan, palveluja muotoiltiin nopeasti uudelleen, odoteltiin tartuntatautilain mukaisia määräyksiä, ennakoitiin uusia sääntöjä ja muokattiin toimintaa suositusten mukaisiksi.

Henkilöstö sai ottaa suuren digiloikan hyvin nopeasti, kun koulutukset, tapahtumat ja pitkälti myös asiakaspalvelu siirtyivät verkkoon. Digiloikka ei tapahtunut samaan tahtiin kaikissa kirjastoissa.

Erityisesti kirjastojen tapahtumatuotanto otti jättiharppauksen. Henkilökunta otti nopeasti haltuun uusia digitaitoja. Kirjavinkkauksia ja muita yleisötapahtumia välitettiin terveysturvallisesti asiakkaille. Tämä paransi tapahtumien saatavuutta huimasti.

Osa kunnista ei nähnyt verkkopalveluja ja -asiointia mahdollisuutena palvelujen jatkumiselle tai luulivat verkkopalvelujen hoituvan automaattisesti ilman henkilökuntaa. Kirjaston kannalta parasta varautumista on se, että verkkopalveluita luodaan, opastetaan ja markkinoidaan asiakkaille jo normaalitilanteessa.

Nyt, kun koronapandemian kanssa on eletty jo lähes kaksi vuotta, verkkovälitteisiä palveluja tuskin enää kyseenalaistetaan. Ja luultavasti myös osaamis- ja kehittämistarpeet tältä osin on kirjastoissa ja kunnissa tunnistettu. Vajaat kaksi vuotta on ollut valtava koettelemus ja kokemus, josta kirjastoissa on selvitty hyvän resilienssin ansiosta.

Kirjastotoimen ylitarkastaja
Satu Ihanamäki
Lapin AVI

Avin asiasanat: kirjasto kirjastohenkilökunta kirjastotilastot Blogien asiasanat: kirjasto Kieli: suomi

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tutki keväällä 2021 tehdyn ilmoituksen perusteella virkaan ottamisen edellytyksiä tilanteessa, jossa palopäällystöopiskelija nimitettiin määräaikaiseen apulaispalomestarin virkaan ilman, että pelastuslaissa asetetut erityiset kelpoisuusvaatimukset täyttyivät. Aluehallintovirasto päätyi ratkaisussaan antamaan asiassa huomautuksen Satakunnan pelastuslaitokselle.

Pelastustoimintaan osallistuvien erityisistä kelpoisuusvaatimuksista on säädetty pelastuslaissa, jonka mukaan päätoimisen miehistön, alipäällystön ja päällystön kelpoisuutena on virkaa tai tehtävää vastaava pelastusalan tutkinto. Lähtökohtaisesti tämä tarkoittaa sitä, että pelastustoimintaan osallistuvien tulee täyttää pelastuslaissa säädetyt kelpoisuusvaatimukset. Erityisten kelpoisuusehtojen asettaminen pelastustoimintaan osallistuvien henkilöiden osalta on perusteltua, koska henkilöstö työskentelee tehtävissä, joissa työntekijöiden oma, autettavien ja yhteiskunnan turvallisuus edellyttää määrätyn tasoista ammattitaitoa.

Erityisistä kelpoisuusvaatimuksista voidaan kuitenkin poiketa tilanteissa, joissa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia täyttäviä hakijoita ei ole saatavilla ja tehtävän katsotaan olevan välttämätön hoidettavaksi. Laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta on erikseen säädetty tapaukset, joissa voidaan poiketa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista. Poikkeama sallitaan, jos 1) siitä on erikseen säädetty, tai 2) yksittäistapauksessa kunta tai hyvinvointialue erityisestä syystä toisin päättää. Mikäli kelpoisuusvaatimuksista poiketaan, voidaan henkilö ottaa vain määräaikaiseen virkasuhteeseen.

Pelastustoimessa ei ole poikkeamasta erikseen säädetty, jolloin pelastustoimintaan osallistuvan miehistön, alipäällystön tai päällystön osalta virkaan tai tehtävään voidaan ottaa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista poiketen vain, jos erityisestä syystä yksittäistapauksissa näin päätetään. Käytännössä tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteissa, joissa erityisen kelpoisuuden omaavia henkilöitä ei ole työvoimapulan takia saatavilla ja tehtävä on välttämätön hoidettavaksi. Tällaisissa tilanteissa esimerkiksi palopäällystöopiskelija voi tulla nimitetyksi määräaikaiseen virkasuhteeseen ja henkilö voi osallistua virkatehtävissään pelastustoimintaan. Lisäksi tulee huomioida, että henkilöä, jolla ei ole pelastuslaissa säädettyä erityistä kelpoisuutta, ei voida ottaa pelastustoimintaan osallistumista sisältävään toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Erityisistä kelpoisuusvaatimuksista poikkeaminen edellyttää aina erityistä harkintaa ja päätöksessä erityisten syiden esittämistä. Aluehallintovirasto päätyi antamaan ratkaisussaan huomautuksen Satakunnan pelastuslaitokselle, sillä arviossaan aluehallintovirasto katsoi, ettei pelastuslaitos ollut apulaispalomestarin virkaa täyttäessään perustellut riittävällä tarkkuudella poikkeamista erityisistä kelpoisuusehdoista, eikä tuonut esille poikkeamisen välttämättömyyttä. Tästä syystä määräaikaiseen virkaan nimitettäessä hyvän hallinnon ja oikeusturvan takeet eivät olleet toteutuneet.

Aluehallintovirastot julkaiset verkkosivuillaan (www.avi.fi/paatoslyhennelmat) päätöslyhennelmiä laillisuusvalvontaa koskevissa asioissa.

Ilkka Horelli

Johtaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Huom. Tuoreempi blogikirjoitus pelastustoimen kelpoisuusvaatimuksista on julkaistu 22.2.2023: Tarkkuutta pelastustoimen kelpoisuutta vaativien virkojen täyttöön

Avin asiasanat: pelastustoimi Blogien asiasanat: pelastus Kieli: suomi

Enligt räddningslagen övervakar räddningsverket inom sitt område efterlevnaden av de skyldigheter som hänför sig till brandsäkerheten. Det har fastställts både allmänna och mer specifika skyldigheter för byggnadernas ägare och användare. Enligt räddningsväsendets olycks- och resursstatistik Pronto utfördes under fjolåret 43 522 olika brandsyner. Man kan alltså säga att brandsyn är som förvaltningsprocess en viktig och daglig verksamhet.

Enligt räddningslagen ska tillsynen vara av hög kvalitet, regelbunden och effektiv. Dessutom fastställs kvaliteten på tillsynen av förvaltningslagen och principerna för god förvaltning. Även om alla principer styr räddningsmyndigheterna att iaktta god förvaltning, lyfter jag här särskilt fram principen om förtroendeskydd.

Skadlig spiral av efterhandstillsyn

Enligt räddningslagen ska det bestämmas att en brist som observerats i samband med brandsyn ska avhjälpas. Om bristen inte kan avhjälpas genast ska en frist utsättas för rättelseförordnandet. Därefter övergår man till efterhandstillsyn, där man följer upp efterlevnaden av det givna rättelseförordnande. Efterhandstillsynen är alltså en central del av brandsynsprocessen. Om ett rättelseförordnande inte följs inom utsatt tid fortsätter tillsynsprocessen antingen genom att det ges en ny tidsfrist eller genom att övergå till förvaltningstvångsmedel enligt 105 § i räddningslagen. Myndigheten har dock alltid prövningsrätt. Den kan och ska utövas.

I de svåraste objekten kan efterhandstillsynen vara en lång process och binda knappa resurser orimligt mycket. Om antalet prestationer är en central indikator för kvaliteten på tillsynen, ska man enligt detta övergå till följande objekt istället för noggrann efterhandstillsyn. Så kallade hängande riskobjekt som går i arv från en tjänsteinnehavare till en annan kan troligen hittas inom varje räddningsverks område. Vid dessa kan rättelseförordnanden från föregående brandsyn i värsta fall vara regelbundet försummade när en ny periodisk syn närmar sig.

Övervakningen av ovan beskrivna objekt ska dock uppfylla de krav som lagen ställer på myndighetens verksamhet – på samma sätt som för enklare objekt – och kanske till och med prioriteras. De mest betydande brandriskerna kan elimineras i synnerhet genom god efterhandstillsyn och därigenom öka brandsäkerheten. Med tanke på riskhanteringen bör räddningsverken vara intresserade av hur sådana utmanande objekt framskrider i brandsynsprocessen.

Behörigheten ska utövas

Prövningsrätten får dock inte innebära att man i princip överväger en ny tidsfrist för ett rättelseförordnande och hoppas att parten denna gång tar förordnandet på allvar. Efterhandstillsynens förlopp och användningen av förvaltningstvångsmedel ska beskrivas tydligt. De lokala räddningsmyndigheterna ska utbildas i detta. En enskild övervakande tjänsteinnehavare ska vara tillräckligt förtrogna med verktygen och ha tillräcklig kompetens för att använda dem. God kvalitet på efterhandstillsynen och de förvaltningstvångsmedel som vid behov används som fortsättning på den skapar till väsentliga delar tillförlitligheten och trovärdigheten i räddningsmyndighetens tillsynsarbete. Ur partens perspektiv ska efterhandstillsynen synas så att det inte är oklart när man vid behov övergår till förvaltningstvångsmedel och vad detta innebär för parten. Den ska motivera till att åtgärda de brister som observerats i objektet utan bortförklaringar och undvikande. Genom högklassig efterhandstillsyn minskas behovet av att införa administrativt belastande förvaltningstvångsmedel.

I samband med efterhandstillsynen och användningen av eventuella förvaltningstvångsmedel ska representanterna för objekten, de som bor och de som utövar verksamhet i närheten av riskobjekten kunna lita på att räddningsmyndighetens verksamhet är korrekt och felfri. Enligt förvaltningslagen ska rättsprinciperna för god förvaltning skydda förväntningar som är berättigade enligt rättsordningen. Om räddningsmyndigheten inte övervakar att de givna rättelseförordnanden verkställs och vid behov övergår till att använda förvaltningstvångsmedel, har principerna för god förvaltning inte förverkligats i fråga om förtroendeskyddet. Om en bristfällig efterhandstillsyn har samband med en olycka eller allvarliga skador, har tillsynen inte heller varit högklassig och effektiv.

Eero Nyman

Räddningsöverinspektör
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland

Blogien asiasanat: pelastus valvonta Kieli: ruotsi

Pelastuslain mukaan pelastuslaitos valvoo alueellaan paloturvallisuuteen liittyviä velvollisuuksia. Niitä on asetettu sekä yleisesti että kohdennetummin rakennusten omistajille ja käyttäjille. Pelastustoimen onnettomuus- ja resurssitilaston Pronton mukaan valvontaa tehtiin viime vuoden aikana erilaisilla palotarkastuksilla 43 522 kappaletta. Voi siis sanoa, että palotarkastus on hallinnon prosessina tärkeää ja jokapäiväistä toimintaa.

Pelastuslain mukaan valvonnan on oltava laadukasta, säännöllistä ja tehokasta. Lisäksi valvonnan laatua määrittelevät hallintolaki ja hyvän hallinnon periaatteet. Vaikka kaikki periaatteet ohjaavat pelastusviranomaisia hyvään hallintoon, nostan tässä erityiseen tarkasteluun luottamuksensuojaperiaatteen.

Haitallinen jälkivalvontakierre

Pelastuslain mukaan palotarkastuksen yhteydessä havaittu puute on määrättävä korjattavaksi. Mikäli puutetta ei voida korjata heti, siitä on annettava korjausmääräys määräaikoineen. Sen jälkeen siirrytään jälkivalvontaan, jonka tarkoitus on seurata annetun korjausmääräyksen suorittamista. Jälkivalvonta on siis keskeinen osa palotarkastusprosessia. Mikäli korjausmääräystä ei noudateta määräaikaan mennessä, jatkuu valvontaprosessi joko antamalla uusi määräaika tai siirtymällä pelastuslain 105 §:n mukaisten hallintopakkokeinojen käyttöön. Viranomaisella on aina kuitenkin käytössään sille annettu harkintavalta. Sitä voi, ja sitä tulee käyttää.

Jälkivalvonta voi vaikeimmissa kohteissa olla prosessina pitkä ja sitoa niukkoja resursseja kohtuuttomasti. Jos valvonnan laadun keskeisenä mittarina on suoritteiden määrä, ohjaa se siirtymään täsmällisen jälkivalvonnan sijaan seuraavan kohteen pariin. Viranhaltijalta toiselle periytyviä, ns. roikkumaan jääviä riskikohteita voidaan luultavasti nimetä jokaisen pelastuslaitoksen alueelta. Näissä kohteissa edellisellä palotarkastuksella annetut korjausmääräykset voivat pahimmillaan olla säännönmukaisesti noudattamatta, kun uusi määräaikaistarkastus jo painaa päälle.

Edellä kuvattujen kohteiden valvonnan on kuitenkin oltava lain viranomaisen toiminnalle asettamien vaatimusten mukaista – aivan kuten niiden helpompienkin – ja ehkä jopa korostetusti. Merkittävimpiä paloriskejä saadaan poistettua erityisesti hyvällä jälkivalvonnalla ja sen myötä paloturvallisuutta lisättyä. Riskien hallinnan näkökulmasta pelastuslaitosten tulisi olla kiinnostuneita siitä, kuinka tällaiset haastavat kohteet etenevät palotarkastusprosessissa.

Toimivaltaa on käytettävä

Harkintavallan käyttäminen ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että korjausmääräykselle harkitaan lähtökohtaisesti uusi määräaika ja toivotaan, että asianosainen ottaisi tällä kertaa määräyksen tosissaan. Jälkivalvonnan kulku ja hallintopakkokeinojen käyttö on kuvattava selkeästi ja koulutettava ne alueen pelastusviranomaisille. Yksittäisellä valvovalla viranhaltijalla on oltava riittävä luottamus työkaluihin ja osaaminen niiden käyttöön. Jälkivalvonnan hyvä laatu, ja sen jatkona tarvittaessa käytettävät hallintopakkokeinot rakentavat oleellisilta osin pelastusviranomaisen valvontatyön luotettavuutta ja uskottavuutta. Jälkivalvonnan tulee näkyä asianosaisen suuntaan selkeänä siten, ettei ole epäselvää, milloin hallintopakkokeinoihin tarvittaessa siirrytään ja mitä se tarkoittaa asianosaisen kannalta. Se motivoi laittamaan kohteessa havaitut puutteet kuntoon ilman selittelyä ja välttelyä. Laadukkaalla jälkivalvonnalla vähennetään tarvetta ottaa käyttöön hallinnollisesti työllistäviä hallintopakkokeinoja.

Jälkivalvonnan ja mahdollisten hallintopakkokeinojen käytön yhteydessä kohteiden edustajien, riskikohteiden naapurissa asuvien ja toimintaa harjoittavien on voitava luottaa pelastusviranomaisen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen. Hallintolain mukaan hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Jos pelastusviranomainen ei valvo annettujen korjausmääräysten toteuttamista ja siirry tarvittaessa hallintopakkokeinojen käyttöön, hyvän hallinnon periaatteet eivät ole luottamuksensuojan osalta toteutuneet. Jos puutteellisella jälkivalvonnalla on yhteys tapahtuneeseen onnettomuuteen tai sen aiheuttamiin vakaviin vahinkoihin, ei valvonta myöskään ole ollut laadukasta ja tehokasta.

Eero Nyman

Pelastusylitarkastaja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Blogien asiasanat: pelastus valvonta Kieli: suomi

I Finland ansvarar kommunerna i samarbete för räddningsväsendets tjänster inom de 22 räddningsområden som statsrådet beslutar om. Ansvaret för att organisera räddningsväsendet på ett korrekt sätt åläggs dessa 22 lokala räddningsväsenden. Räddningslagen förutsätter att det lokala räddningsväsendet ska ha ett räddningsverk för skötseln av räddningsväsendets uppgifter. Inom räddningsväsendet har ansvaret för att ordna tjänsterna separerats från produktionen av tjänsterna.

Det lokala räddningsväsendet beslutar om servicenivån efter att ha hört kommunerna. Servicenivån fastställs i det lokala räddningsväsendets beslut om servicenivån. Det är alltså inte fråga om räddningsverkets interna beslut, utan om kommunernas gemensamma beslut om hur räddningsväsendets tjänster ska ordnas i området. Räddningsverkets uppgift är att producera tjänsterna på det sätt som kommunerna gemensamt har fastställt i beslutet om servicenivån. I räddningslagen finns särskilda bestämmelser om servicenivån och servicenivåbeslutet.

Inrikesministeriet har till uppgift att styra, leda och övervaka det räddningsväsende med stöd av vilket inrikesministeriet har utfärdat förordningar och anvisningar om ordnandet av räddningsväsendet och produktionen av räddningsväsendets tjänster. För regionförvaltningsverken har föreskrivits tillsynsuppgifter som gäller både räddningsväsendet och räddningsväsendets servicenivå. Genom tillsynen säkerställs att de lokala räddningsväsendena (kommunerna) ordnar räddningsväsendets tjänster på det sätt som riksdagen har anvisat kommunerna genom lagstiftning. Regionförvaltningsverkets begäran om redogörelse, information eller hörande kan beroende på det övervakade ärendet riktas antingen till det lokala räddningsväsendet eller till räddningsverket.

Räddningsväsendets allmänna tillsynsuppgift

Tillsynsuppgiften som gäller räddningsväsendet är en allmän tillsynsuppgift där regionförvaltningsverken behandlar förvaltningsklagan eller på eget initiativ kan inleda tillsynsärenden som gäller räddningsväsendet, om de upptäcker ett förfarande som strider mot lagen eller god förvaltning. Tillsynen kan i dessa ärenden gälla antingen det lokala räddningsväsendet eller räddningsverket eller i något fall en enskild tjänsteinnehavares verksamhet. I regel begränsas den allmänna tillsynen till räddningsväsendets laglighetsövervakning och utvärdering av principerna för god förvaltning.

Ett beslut eller avgörande i ett allmänt tillsynsärende som gäller räddningsväsendet kan leda till att regionförvaltningsverket inleder administrativ styrning på det sätt som föreskrivs i förvaltningslagen i ett ärende som gäller avgörande av en förvaltningsklagan. I de allmänna tillsynsärenden som gäller räddningsväsendet bedöms i regionförvaltningsverkens avgöranden huruvida man har förfarit lagstridigt eller inte i det ärende som är föremål för tillsynen. Om det i slutsatserna efter utredningen konstateras att det har förfarits lagstridigt i ärendet kan regionförvaltningsverken i sitt avgörande fästa den övervakades uppmärksamhet vid kraven på god förvaltning eller delge denne sin uppfattning om vad som utgör lagenligt förfarande. Om det ovan nämnda med beaktande av de omständigheter som inverkar på helhetsbedömningen av ärendet inte anses vara tillräckligt, kan regionförvaltningsverket ge den övervakade en anmärkning.

Övervakning av räddningsväsendets servicenivå

Tillsynen över räddningsväsendets servicenivå gäller alltid det lokala räddningsväsendet, inte räddningsverket. I räddningslagen föreskrivs att det lokala räddningsväsendet (kommunerna) ansvarar för att räddningsväsendet ordnas på behörigt sätt på det sätt som föreskrivs i räddningslagen. Om regionförvaltningsverket upptäcker eller misstänker brister i räddningsväsendets servicenivå ska regionförvaltningsverket börja utreda ärendet. Förvaltningslagen förutsätter att ärendet utreds innan ett beslut kan fattas eller ett avgörande meddelas i ärendet. I räddningslagen föreskrivs om rätten att få information om tillsynen över räddningsväsendets servicenivå så att regionförvaltningsverken trots sekretessbestämmelserna har rätt att avgiftsfritt få behövliga uppgifter och redogörelser av det lokala räddningsväsendet. Detta innebär att regionförvaltningsverken i regel inte ber räddningsverken om uppgifter eller redogörelser om räddningsväsendets servicenivå, utan begäran om redogörelse och information riktas till det lokala räddningsväsendet, som också ska lämna de begärda uppgifterna. Räddningsverket kan inte lämna uppgifter för det lokala räddningsväsendets räkning.

I tillsynsärenden som gäller räddningsväsendets servicenivå kan regionförvaltningsverken ålägga det lokala räddningsväsendet att justera räddningsväsendets tjänster till den nivå som föreskrivs i räddningslagen, om det förekommer betydande missförhållanden i dem. Om regionförvaltningsverkets föreläggande inte har iakttagits, kan regionförvaltningsverket förena sitt föreläggande med vite. Det väsentliga i ärenden som gäller servicenivån inom räddningsväsendet är att regionförvaltningsverken övervakar de lokala räddningsväsenden (kommuner) som ansvarar för ordnandet av tjänsterna, inte de räddningsverk som sköter produktionen av tjänsterna.

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland

Direktör Ilkka Horelli

Avin asiasanat: pelastustoimi Blogien asiasanat: pelastus valvonta Kieli: ruotsi

Suomessa pelastustoimen palveluista vastaavat kunnat yhteistyössä valtioneuvoston päättämillä 22 pelastustoimen alueella. Vastuu pelastustoimen asianmukaisesta järjestämisestä on säädetty näille 22:lle alueen pelastustoimelle. Pelastuslaki edellyttää, että alueen pelastustoimella tulee olla pelastuslaitos pelastustoimen tehtävien hoitamista varten. Pelastustoimessa palveluiden järjestämisvastuu on erotettu palveluiden tuottamisesta.

Pelastustoimen palvelutasosta päättää alueen pelastustoimi kuntia kuultuaan. Palvelutasosta päätetään alueen pelastustoimen palvelutasopäätöksessä. Kyseessä ei siis ole pelastuslaitoksen sisäinen päätös, vaan kuntien yhteinen päätös siitä miten pelastustoimen palvelut alueella järjestetään. Pelastuslaitoksen tehtävänä on tuottaa palvelut siten, kuin palvelutasopäätöksessä kunnat ovat yhteisesti päättäneet. Palvelutasosta ja palvelutasopäätöksestä on erikseen säädetty pelastuslaissa.

Sisäministeriön tehtävänä on ohjata, johtaa ja valvoa pelastustoimea, jonka nojalla sisäministeriö on antanut pelastustoimen järjestämistä ja pelastustoimen palveluiden tuottamista koskevia asetuksia ja ohjeita. Aluehallintovirastoille on säädetty sekä pelastustointa että pelastustoimen palvelutasoa koskevat valvontatehtävät. Valvonnalla varmistetaan, että alueen pelastustoimet (kunnat) järjestävät pelastustoimen palvelut siten, kuin eduskunta on ne lainsäädännöllä kunnille osoittanut. Aluehallintoviraston selvitys- tai tietopyyntö tai kuuleminen voi valvottavasta asiasta riippuen olla osoitettu joko alueen pelastustoimelle tai pelastuslaitokselle.

Pelastustoimen yleinen valvontatehtävä

Pelastustointa koskeva valvontatehtävä on yleinen valvontatehtävä, jossa aluehallintovirastot käsittelevät hallintokanteluita tai voivat käynnistää oma-aloitteisesti valvonta-asioita koskien pelastustointa, mikäli havaitsevat lainvastaista tai hyvän hallinnon vastaista menettelyä. Valvonta voi kohdistua näissä asioissa joko alueen pelastustoimeen tai pelastuslaitokseen tai jossain tapauksessa yksittäisen viranhaltijan toimintaan. Pääsääntöisesti yleinen valvonta rajoittuu pelastustoimen laillisuusvalvontaan ja hyvää hallintoa koskevien periaatteiden arviointiin.

Pelastustointa koskevassa yleisessä valvonta-asiassa annettu päätös tai ratkaisu voi johtaa aluehallintoviraston toimesta hallinnolliseen ohjaukseen, siten kuin hallintokantelun ratkaisua koskevasta asiasta hallintolaissa on säädetty. Pelastustointa koskevissa yleisissä valvonta-asioissa aluehallintovirastojen ratkaisuissa arvioidaan, onko valvonnan kohteena olevassa asiassa menetelty lainvastaisesti vai ei. Mikäli asian tutkimisen jälkeen johtopäätöksissä todetaan menetellyn lainvastaisesti, aluehallintovirastot voivat ratkaisussaan kiinnittää valvottavan huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin tai saattaa tämän tietoon käsityksensä lain mukaisesta menettelystä. Mikäli edellä mainittua ei asian kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat huomioon ottaen pidetä riittävänä, aluehallintovirasto voi antaa valvottavalle huomautuksen.

Pelastustoimen palvelutason valvontatehtävä

Pelastustoimen palvelutason valvonta kohdistuu aina alueen pelastustoimeen, ei pelastuslaitokseen. Pelastuslaissa on säädetty, että alueen pelastustoimi (kunnat) vastaa pelastustoimen asianmukaisesta järjestämisestä siten, kuin pelastuslaissa on säädetty. Mikäli aluehallintovirasto havaitsee, että pelastustoimen palvelutasossa on puutteita tai epäilee sellaista, on aluehallintoviraston ryhdyttävä selvittämään asiaa. Hallintolaki edellyttää asian selvittämistä ennen kuin asiassa voidaan tehdä päätös tai antaa ratkaisu. Pelastuslaissa on säädetty pelastustoimen palvelutason valvonnan tiedonsaantioikeuksista siten, että aluehallintovirastoilla on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada maksutta alueen pelastustoimelta tarpeellisia tietoja ja selvityksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että aluehallintovirastot eivät pääsääntöisesti pyydä pelastuslaitoksilta tietoja tai selvityksiä pelastustoimen palvelutasosta, vaan selvitys- ja tietopyynnöt osoitetaan alueen pelastustoimelle, jonka tulee pyydetyt tiedot myös toimittaa. Pelastuslaitos ei voi toimittaa tietoja alueen pelastustoimen puolesta.

Pelastustoimen palvelutasoa koskevissa valvonta-asioissa aluehallintovirastot voivat velvoittaa alueen pelastustoimea saattamaan pelastustoimen palvelut pelastuslaissa säädetylle tasolle, mikäli niissä on huomattavia epäkohtia. Mikäli aluehallintoviraston asettamaa määräystä ei ole noudatettu, aluehallintovirasto voi asettaa määräyksensä tehosteeksi uhkasakon. Oleellista pelastustoimen palvelutasoa koskevissa asioissa on se, että aluehallintovirastot valvovat palveluiden järjestämisestä vastaavia alueen pelastustoimia (kuntia), ei palveluiden tuottamisesta huolehtivia pelastuslaitoksia.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Johtaja Ilkka Horelli

 

Avin asiasanat: pelastustoimi Blogien asiasanat: pelastus valvonta Kieli: suomi

Parrakas mies nojaa ulkona pimeässä seinään ja pitää kättä otsallaan.

Päihteiden käytön lisääntyminen julkisilla paikoilla saattaa aiheuttaa kuntalaisissa monenlaisia tunteita kuten pelkoa, turvattomuutta, välinpitämättömyyttä ja jopa inhoa. Tutkimusten mukaan erityisesti lapset ja nuoret kokevat usein turvattomaksi sellaiset paikat, joissa on päihteitä käyttäviä henkilöitä, päihtyneitä tai sekavasti tai häiritsevästi käyttäytyviä ihmisiä. 

Yli miljoona suomalaista pelkää päihtyneitä, haittoja koetaan sekä taajamassa että maaseudulla

Kohtaatko kadulla tai kotiympäristössä päihtyneitä tai sekavasti käyttäytyviä ihmisiä? Vuonna 2016 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen on pelännyt päihtyneitä ihmisiä julkisilla paikoilla. Päihtyneiden pelkääminen julkisissa tiloissa on meillä paljon yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Haittoja koetaan sekä taajamassa että maaseudulla.  

Pääkaupunkiseudulla päihtyneiden henkilöiden käyttäytyminen heikentää turvallisuuden tunnetta, ja monet ihmiset välttävät liikkumista ulkona erityisesti ilta-aikaan. Lapin matkailukeskuksissa muun muassa päihteiden ongelmakäyttö aiheuttaa haasteita niin turvallisuuspalveluille kuin kuntien hyvinvointiturvallisuudelle.

Lapin hyvinvointiohjelman ja turvallisuussuunnitelman toimeenpanosuunnitelma 2020–2025 laadittiin aluehallintoviraston ja Lapin liiton hyvinvointityöryhmien toimesta laajalla asiantuntijaverkostoyhteistyöllä. Hyvinvointi ja turvallisuus liittyvät läheisesti yhteen ja kuntalaisten turvallisuuden tunne on merkittävä elinvoimaisen kunnan perusedellytys. 

Lapin turvallisuus- ja hyvinvointiverkostojen yhteistyön tavoitteiden selkeyttäminen ja toimenpiteiden suunnittelu toteutettiin Arjen turvallisuus tiekartta- aktivoiva osallisuus syrjäytymisen ehkäisyssä -hankkeessa 2020–2021. Arjen turvallisuus koostuu perinteisistä turvallisuuspalveluista, kuten poliisi, pelastus, ensihoito, tulli, rajavartiosta ja puolustusvoimat sekä hyvinvointiturvallisuudesta. Kuntien hyvinvointiturvallisuutta ylläpidetään ja vahvistetaan ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä ja palveluissa. Perhe, lähiyhteisö, sosiaalitoimi, koulu, terveyspalvelut ja järjestöt ovat keskeisessä roolissa arjen turvallisuuden varmistamisessa. Paikallisten hyvinvointi- ja turvallisuusilmiöiden ja niiden haasteiden ratkaiseminen edellyttää yhteistyötä eri toimijoiden välillä unohtamatta yritystoiminnan turvallisuutta. (Lapin arjen turvallisuuden tiekartta 2021.)

Yhteisölliset menetelmät turvallisuuden edistäjänä

Kuntalaiset toivovat ratkaisuksi päihteiden käytöstä aiheutuviin ongelmiin usein lisää vartiointia ja valvontaa. Pääkaupunkiseudun päihdetilannekyselyssä asukkaat ehdottivat turvallisuuden lisäämiseksi valvonnan lisäksi muun muassa lisää valaistusta ja ruiskujen keräysastioita puistoihin. Lisäksi toivottiin jalkautuvaa työtä ja poliisin valvontaa asuinalueilla sekä erilaista ennalta-ehkäisevää verkostotyötä päihteiden käytön juurisyihin puuttumiseksi.

Näiden toimien lisäksi meillä tulisi olla tarjolla riittävästi matalan kynnyksen palveluita riittävillä aukioloajoilla, myös iltaisin viikonloppuisin. Suurimmissa kaupungeissa näitä palveluita tulisi olla sijoitettuna tasaisesti ympäri kaupunkia, jolloin mahdolliset lieveilmiöt eivät kasautuisi yhdelle alueelle. Päihteitä käyttäville tulisi tarjota vastikkeellista ja mielekästä työtoimintaa, jolloin tarve omaisuusrikoksiin vähenee.

Tällä hetkellä kaikissa suuremmissakaan kunnissa ei ole välttämättä ole paikkoja, joissa päihtyneet ihmiset voisivat viettää aikaa. Tämä lisää ihmisen oleskelua julkisissa tiloissa, kuten esimerkiksi ostoskeskuksissa.

Ympäristötyön avulla lisätään turvallisuutta ja päihteitä käyttävien ihmisten osallisuutta

Ympäristötyön (käytetään myös termiä naapurustotyö) tavoitteena on vähentää päihteiden käytöstä aiheutuvia lieveilmiöitä kaupunkitilassa, asuinalueella ja esimerkiksi päihdepalveluiden ja asumisyksiköiden lähistöllä.

Ympäristötyötä suunnitellaan ja tehdään yhteistyössä päihteitä käyttävien ja päihdeongelmasta toipuneiden ihmisten kanssa vahvistaen heidän hyvinvointiansa ja osallisuutta yhteiskuntaan.  Ympäristötyöntekijät jalkautuvat säännöllisesti ja suunnitelmallisesti ympäristöön, kortteleihin ja kaduille, puistoihin ja esimerkiksi päiväkotien ja koulujen lähistöille.  Ympäristöstä siivotaan esimerkiksi käyttövälineitä ja muita roskia. Työn tarkoitus ei kuitenkaan ole pelkästään roskien kerääminen, vaan tavoitteena on olla näkyvillä ja saatavilla, vastata naapureiden kysymyksiin ja puuttua järjestyshäiriöihin mahdollisuuksien mukaan ja ohjata päihteitä käyttäviä ihmisiä muita huomioivaan käyttäytymiseen.

Kaupunki kuuluu kaikille -toimintamalli

Lapset saattavat kokea turvattomuutta paikoissa, joissa on päihteitä käyttäviä tai sekavasti käyttäytyviä ihmisiä. Kaupunki kuuluu kaikille -toimintamallin tavoite on lisätä lasten ymmärrystä päihteiden ongelmakäyttöön liittyvistä ilmiöistä kaupunkitilassa. Mallin avulla voidaan vähentää ennakkoluuloja ja pelkoja sekä lisätä lasten turvallisuuden tunnetta, vahvistaa lapsen omaa toimijuutta ja turva- ja tunnetaitoja.

Lisäksi on tärkeää muistaa, että vaikka päihteiden käyttö julkisessa tilassa saattaa aiheuttaa turvattomuutta, suurin osa ihmisistä käyttäytyy kuitenkin asiallisesti ja monet ongelmatilanteet ovat vältettävissä ystävällisellä asenteella. Kohtaamiset eivät kuitenkaan aina suju miellyttävästi, ja sen vuoksi tarvitsemme vartioinnin ja valvonnan rinnalle myös muita hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviä menetelmiä.

Liian monen lapsen joulutunnelma kärsii aikuisen humalan vuoksi. Perinteinen Anna lapselle raitis joulu -kampanja järjestetään tänä vuonna 24. kerran. Kampanja muistuttaa kaikkia aikuisia päihteettömän läsnäolon tärkeydestä. Iloinen yhdessä olo turvallisen aikuisen seurassa on paras lahja lapselle. Annetaan tänäkin vuonna lapsille raitis rauhallinen joulu!

Kirjoittajat:
Ylitarkastaja Sanna Ylitalo, Lapin aluehallintovirasto
Asiantuntija Inari Viskari, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lähteet:

Avin asiasanat: turvallisuus päihdetyö päihteet Blogien asiasanat: turvallisuus ja varautuminen sosiaali- ja terveyspalvelut Kieli: suomi

Korona-aikana koiranpentujen kysyntä ylitti kotimaisen tarjonnan ja tuontipentujen määrä lisääntyi, ja samalla myös laiton kauppa kasvoi.

Vaikka koiranpentujen hankkiminen ulkomailta laillisesti on ostajan vastuulla, myös valvonnalla pyritään tukemaan vastuullista toimintaa entistä tehokkaammin. Olemme saaneet Suomeen uusia säännöksiä tuontiin sekä uuden toimivaltaisen valvontaviranomaisen. 

Eläintautilain muutoksen myötä myös Tullilla on rinnakkainen toimivalta rajalla tarkastaa ja laatia hallintopäätöksiä, antaa sanktioita sekä aloittaa rikosprosessi, jos lakia on rikottu. Tämä tarkoittaa, että Tulli on aloittanut sisärajaliikenteessä lemmikkitarkastukset.

Tuoreen kansallisen eläintautilain nojalla on myös säädetty, ettei Suomeen enää saa tuoda kaupallisesti alle 15 viikkoisia rokottamattomia koiranpentuja.

Koirien salakuljettamisesta ja laittoman pennun ostamisesta voi seurata jopa vankeusrangaistuksia

Ruotsin tulli ilmoitti tiedotteessaan helmikuussa 2021 havainnoistaan koirasalakuljetuksen lisääntymisestä korona-aikana ja rikollisten kiinnostuksen kasvamisesta alaan. Tiedotteessa todetaan, että jopa ostajia voidaan epäillä rikoksista ja he voivat myös saada vankeusrangaistuksen ostosta. 

HBL uutisoi 14.6.2021 Import av hundra valpar ger fängelse i Danmark (hbl.fi) Tanskassa annetusta koirasalakuljettajan vankeustuomiosta. Tapauksessa oli kyse yli sadasta ranskan bulldoggipennusta, jotka salakuljetettiin Tanskaan Puolasta. Yksi tekijöistä sai 6 kk vankeutta ja sakkorangaistuksia määrättiin tekijöille 100 000 – 330 000 Tanskan kruunua. Tuonnit eivät mm. täyttäneet kaupallisen tuonnin ehtoja. 

Salakuljetusvalvonnan keskittäminen rajalle toisi mahdollisuuden tarkoituksenmukaisempaan sanktiointiin myös meillä Suomessa. Tulli tarvitsee toki lisää resursseja tehokkaaseen lemmikkivalvontaan. 

Väärennetyt asiakirjat ovat arkipäivää koirakaupoissa ja tuovat mukanaan terveysriskin

Aluehallintovirasto valvoo koiratuontia mm. kansallisen eläintautilain ja eläinsuojelulain nojalla. Korona-aikaan on tullut alleviivatuksi, miten eläintaudit ovat riski ihmisen terveydelle. 

Rabiesmaista ei tulisi tuoda riskikoiria eikä kissoja. Jos se on aivan välttämätöntä, ainakin tulee varmistua, että lemmikillä on rabiesrokotuksen antamat rabiesvasta-aineet suojaavalla tasolla ennen Suomeen tuontia. Riskieläimellä tarkoitan tässä eläimiä, joilla on mahdollisuus olla kontaktissa rabiekselle alttiiden villieläinten kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi rabiesriskimaassa vapaasti liikkuvat kulkukoirat ja -kissat.

Tuontiasiakirjojen väärennökset vaikeuttavat tautiriskiarvion tekemistä ja aiheuttavat samalla terveysuhan, joka voi olla kohtalokas myös ihmisille. Tuontiasiakirjojen väärentäminen on yleinen ilmiö eläinten salakuljetuksessa.

HBL uutisoi 15.6.2021 Yhdysvaltojen asettamasta väliaikaisesta koirien tuontikiellosta rabiesriskimaista. CDC teki päätöksen sen jälkeen, kun virasto huomasi, että maahan tuotujen koirien määrä on kasvanut jyrkästi väärennettyjen todistusten nojalla, jotka osoittavat, että eläimet oli rokotettu raivotautia vastaan.

Toinen päätöksen taustalla oleva tekijä on tiettävästi se, että koronaviruspandemia on saanut useat maat perumaan monien koirien rokotukset, kuten raivotautirokotukset.

Terveystodistukset tuontiin ja vientiin laaditaan uudessa TRACES-NT järjestelmässä, joka mahdollistaa tautien jäljitettävyyden

Uusi komission ylläpitämä TRACES-NT (New tecnology) -alusta tuli virallisesti käyttöön 6.11.2021. Järjestelmä mahdollistaa entistä paremman eläimen jäljitettävyyden. Terveystodistusten on oltava laadittuna siellä 48 h ennen tuontia tai vientiä, jos koiria tuodaan kaupallisesti. Tuonti on kaupallinen, jos tuonnin tarkoituksena on lemmikin myynti tai omistajuuden siirto

Kaupallisen tuojan on hankittava tunnukset TRACES-NT-järjestelmään ja haettava eläintenpitäjärekisteristä pitopaikkatunnus. Sen jälkeen kaupallisen tuojan on laadittava järjestelmään oma tili, jonne pitopaikkatunnus syötetään. Tämän jälkeen on anottava virkaeläinlääkäriltä uuteen TRACES-NT-järjestelmään käyttöoikeus. Kun käyttöoikeus on myönnetty, laatii eläimentuoja terveystodistuksen ensimmäisen osan, johon syötetään eläinkuljetuksen oleelliset tiedot. Vasta kaiken tämän jälkeen tulee tuojan olla yhteydessä kunnaneläinlääkäriin terveystodistuksen laatimiseksi. 

Malttia tarvitaan, koiran hankinnan impulsiivisuus aiheuttaa myös eläinsuojeluongelmia terveysongelmien ohella

Pentutehtaasta hankitulla koiralla on tutkimusten mukaan enemmän aggressiivisuutta ja arkuutta ihmisiä kohtaan kuin ihmisten kanssa läheisessä kanssakäymisessä olleilla kotikasvatuspennuilla. Pentutehtaassa loppuun ajetut emot eivät jaksa hoitaa pentujaan ja heikosti sosiaalistetut ovat stressiherkkiä.

Korona-aikaan hankituista pennuista halutaan nyt eroon, uutisoidaan jo Britanniasta ja Saksasta. Lähitöihin palaavat omistajat haluavatkin nyt luopua koiristaan ja niitä toimitetaan löytöeläintaloihin. 

Harkitsematta tehty koiranpennun ostopäätös näkyy eläinsuojelutapausten kasvuna. Eläinlääkärikulut, koiran eroahdistus ja koulutuksen tarve tulee osalle yllätyksenä. 

Lopuksi vielä muistutus vastuullisen ostamisen kolmesta kohdasta, jotka tulee selvittää heti.

  1. Jos ostat tuontipentua, kysy TRACES-todistusta.
  2. Jos pennun kerrotaan olevan kotimainen, pyydä päästä tutustumaan pentuun ja kasvatusolosuhteisiin ainakin kahdesti esimerkiksi kahden viikon välein. Varmistu, että emo hoivaa pentujaan ja tutustu kasvattajaan. Tiedustele, kuinka saat jatkossakin ohjeita pennun kasvatuksessa.
  3. Pyydä saada maksaa tilille, älä suostu käteiskauppaan.

Mikäli yllä olevat eivät onnistu, peräänny kaupasta ja ilmoita epäilyksistä viranomaisille.

Laillisten pentujen tarjontaa on vähän suhteessa laittomiin ja toki hinnat ovat usein halvemmat. Hinnasta ei kuitenkaan aina voi päätellä laittomuutta. Laiton koira voi olla hyvinkin kallis. Tuontipaperitkin saattavat olla ainakin näennäisesti kunnossa, mutta kasvatus- tai kuljetusolosuhteet voivat olla todella kurjat. Vaikka siis kyse ei olisi salakuljetuksesta, on usein kyse eläinsuojelulain vastaisesta tuonnista. Lähes poikkeuksetta salakuljetettujen pentujen myynnissä on kyse harmaasta kaupasta, jossa ei makseta veroja. 

Lue lisää myös blogista 29.10.2020
Laiton koiratuonti rehottaa – hintana eläinten kärsimys ja tautiriskit

Sari Haikka
läänineläinlääkäri
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avin asiasanat: eläinsuojelu eläinten ostaminen eläintaudit eläinten myyminen eläimet Blogien asiasanat: eläimet valvonta Kieli: suomi

Nainen istuu nojatuolissa ja lukee e-kirjaa mobiililaitteella.

Aluehallintovirastojen Kirjastovuosi 2020 -julkaisussa kerrottiin e-aineistojen kysynnän lisääntyneen sekä kirjastoissa että suoratoistopalveluissa koronapandemian alkuaikana. Kirjastojen e-aineistojen tarjonnan kasvattamiselle on monia esteitä, eivätkä kirjastot voi kilpailla suoratoistopalvelujen kanssa. Mutta onko kyse kilpailusta ensinkään?

Suomi lukee -tutkimuksen mukaan lähes joka kolmas suomalainen koki, että korona-aika lisäsi lukemista. Tutkimuksen mukaan ääni- ja sähkökirjojen kaupallisia lukuaikapalveluita käyttäneiden osuus kasvoi kahdessa vuodessa kuudesta 17 prosenttiin. Lukuaikapalvelujen käyttö kasvaa nopeasti myös niiden joukossa, jotka eivät osta painettuja kirjoja eli uudet lukijat ovat löytäneet kirjallisuuden pariin. Koronakriisi on lisännyt erityisesti 20–29-vuotiaiden lukemista.

E-aineisto on kirjaston kannalta ollut ongelmallinen formaatti useista syistä. Läheskään kaikkea painettuna julkaistavaa aineistoa ei julkaista e-muotoisena. Kaikkea julkaistua aineistoa ei saada heti e-aineistona kirjastojakeluun. Osaa julkaistuista e-kirjoista ei saada lainkaan jakeluun kirjastoon. Aikuisten aineistoista saadaan kirjastojakeluun noin 80 prosenttia e-kirjoina julkaistuista teoksista. Lisäksi e-aineistojen hinnoittelu- ja lainausmallit ovat hyvin moninaiset, joten usein budjetin rajat tulevat vastaan.

Kirjastot lisäsivät koronavuonna huomattavasti e-aineistotarjontaa, mutta niiden lainaus ei kasvanut samassa suhteessa. Toki e-aineistojen kysyntä ja tarjonta vaihtelivat kuntakohtaisesti. Osa asiakkaista koki palvelut vaikeasti käytettäviksi, kokoelman liian suppeaksi ja varausjonot pitkiksi.

Kirjastolain (1492/2016) mukaan kirjaston tehtävänä on mm. edistää lukemista ja kirjallisuutta. Lisäksi lain tavoitteena on edistää lukemiskulttuuria. Tätä ajatellen suoratoistopalvelujen tuottamat uudet lukijat ovat hyvä asia, eikä ollenkaan vastakkainen kirjaston tavoitteelle, joten lukuaikapalvelut eivät ole varsinaisesti kirjaston kilpailija. 

Voisiko kirjasto olla jollain tavalla hyödyksi lukuaikapalvelua käyttävälle? Jos on tutustunut kaupallisiin tuotteisiin, on voinut todeta, että niiden haku- ja suositteluominaisuudet ovat hyvin suppeat. Voisiko kirjasto rikastaa osaltaan tätä puolta ja siten edistää lukemista? Voisiko kirjasto tuottaa jatkuvaa uutuusdataa hankinnoistaan, jotta lukija saa vinkkejä uutuuksista? Miten kirjaston verkkosivuilta löytyisi helposti kirjoja eri aiheista? Juuri aihehaku on ainakin osassa suoratoistopalveluja olematon. Vinkki ”näin löydät uusimmat julkaisut aiheesta ’ruotsalaiset dekkarit’ ”? Mistä löytää lainausdataa, mitä muut lukevat? Ja miten suoratoistopalvelun käyttäjä löytää tiensä kirjaston verkkosivuille?

Aluehallintovirastojen Kirjastovuosi 2020 -julkaisussa todetaan, että kirjastojen tarjoamia e-aineistoja on markkinoitava koko ajan, ei ainoastaan poikkeustilanteissa. Tähän voisi jatkaa, että kirjastojen tarjoamia lukemispalveluja tulisi markkinoida koko ajan, laaja-alaisesti.


Kirjastotoimen ylitarkastaja
Satu Ihanamäki
Lapin AVI

Avin asiasanat: kirjasto kirjastopalvelut Blogien asiasanat: kirjasto korona Kieli: suomi

Joka vuosi aiheutuu tapaturmia, jotka johtuvat työvälineistä, joiden lakisääteinen tarkastus on laiminlyöty. Näiden tapaturmien inhimillinen hinta voi olla korvaamaton ja taloudellisen laskun maksajaksi joutuu usein työnantaja.

Vuoden 2009 alkuun saakka oli täysin hyväksyttyä, että työnantajan päteväksi katsoma henkilö huolehti työpaikan nostolaitteiden määräaikaistarkastuksista. Turun Sanomat kirjoitti 23.7.2008 otsikolla: "Lähes puolet nostimista jätetään tarkastamatta". Työsuojeluviranomainenkin oli ilmiöstä tietoinen ja se johti lopulta säädösmuutokseen.

Tietyt työvälineet täytyy tarkastaa määräajoin

Valtioneuvoston asetus 403/2008, tuttavallisesti ”käyttöasetus” määritteli ensimmäistä kertaa, että tietyt nostintyypit täytyy tarkastaa määräajoin joko asiantuntijayhteisön tai hyväksytyn asiantuntijan toimesta. Alkuun tämä aiheutti markkinoille tyhjiön, sillä tarkastettavaa oli runsaasti, mutta nostolaitteiden tarkastajia ei niinkään.  

Saman olemme havainneet nytkin, kun käyttöasetuksen uudistuttua tarkastusten piiriin tulivat betonipumppuautot, tuulivoimaloiden huoltohissit ja hyllystöhissit, joissa on kuljettaja mukana.

Henkilökohtaisesti seuraan tuulivoimaloiden huoltohissien ja niiden tarkastajien määrän kehitystä erityisellä mielenkiinnolla. Suomeen vaikuttaa nousevan joka vuosi edellistä vuotta enemmän tuulivoimaloita ja niiden korkeudetkin tuntuvat olevan kasvamaan päin.

Tarkastamaton työväline on riski

Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet valvovat nyt määräaikaistarkastettavien työvälineiden tarkastusten toteutumista kohdennetusti. Jo nyt voi sanoa, että tekemällämme työllä on todella merkitystä. Nykyään tarkastamattomia laitteita on kokonaisuuteen nähden paljon vähemmän. Samalla voi kuitenkin todeta, että puutteet tuppaavat kasaantumaan. Jos työväline on tarkastamatta vaikkapa useamman vuoden, hyvin todennäköisesti havaitsen tarkastuksella siinä teknisiä puutteita, vaikka en nostintarkastaja olekaan.

Tällöin minun velvollisuuteni on viranomaisen edustajana puuttua tilanteeseen ja auttaa työnantajaa saattamaan asiat kuntoon. Auttamisella tarkoitan niin neuvontaa, kuin sitä meille annetun toimivallan käyttöä. Valvonnan yksi tarkoitus on edesauttaa työnantajaa pitämään työntekijöiden työympäristö turvallisena. Työkykyinen työntekijä on yrityksellekin kaikista näkökulmista paras vaihtoehto.

Onko teidän työpaikan työvälineet tarkastettu?

Työpaikat eivät aina tunnista, millaisen riskin tarkastamaton työväline aiheuttaa. Mitä jos kulunut nostoketju pettää? Entä jos siltanosturin rata ei ole linjassa ja aiheuttaa taakan putoamisen sillan menetettyä vakautensa? Tällaisilla tapahtumilla on arvaamattomia seurauksia. Niistä voi koitua pahimmillaan vakava vahingoittuminen, joka johtaa työkyvyn menetykseen tai jopa kuolemaan. Näitä sattuu onneksi hyvin harvoin. Kuitenkin jokaista vakavaa tapahtumaa kohti on yhden laskentatavan mukaan sattunut noin sata läheltä piti -tapausta.

Missä kohtaa tuota läheltä piti -laskuria sinun työpaikallasi ollaan? Jos työvälineessä on tekninen vika, tämä tapa laskea ei välttämättä pidäkään paikkaansa, koska sattuma astuu kuvioon. Vika voi muuttua rikkoutumiseksi, jolloin useimmiten harmittomalta tuntuva nykäys noston aikana voi muuttua minun kannaltani työtapaturmatutkinnaksi. Hetkittäin se on paljon nähneelle työsuojelutarkastajallekin hiljentymisen paikka.

Tomi Lappalainen
Työsuojelutarkastaja

Lue lisää: Työnantaja laiminlöi autonostimien määräaikaistarkastukset usean vuoden ajan – toimitusjohtaja ja yhtiö tuomittiin sakkoihin

Artikkelikuva: Tyne & Wear Archives & Museums

Blogien asiasanat: työsuojelu Kieli: suomi

Denna bloggtext publicerades första gången i samband med fackförbundet JHL:s landsomfattande strejk i november 2018. Texten är igen aktuell i och med JHL:s strejk vid alla Arkeas enheter i Åbo.

Är det rätt att fackförbunden protesterar mot regeringens politik fast det leder till att skol- och dagisbarnen blir utan mat? Så gick debatten i samband med JHL:s politiska strejk för några veckor sedan. Men frågan är fel ställd. Den borde egentligen lyda: är det rätt att barnen blir utan mat för att personalen strejkar?

I medierna framställdes det som en självklarhet och ett ofrånkomligt faktum att bespisningen inom skolan och småbarnspedagogiken uteblir om kökspersonalen strejkar. Men kommuner och andra utbildningsanordnare bryter mot lagen om de inte varje arbetsdag erbjuder barnen en ”fullvärdig måltid” i skolorna respektive ”hälsosam och lämplig kost som fyller barnets näringsbehov” i daghemmen. Vad det i praktiken innebär är inte helt entydigt, men att begära att vårdnadshavarna själva packar med lunch till barnen är helt klart inte ett alternativ. Utbildningsanordnaren kan heller inte åberopa något slags force majeure – för att man ska kunna tumma på skyldigheten att servera mat i skolor och daghem krävs att statsrådet har utlyst undantagsförhållanden och utfärdat en förordning om att 109 § i beredskapslagen tas i bruk. Det kan ske till exempel i en krigssituation, vid en pandemi, vid en synnerligen allvarlig storolycka eller i någon annan situation av motsvarande magnitud.

När det råder en så kallad ”störningssituation i normalförhållanden” är utgångspunkten att allt ska fungera så normalt som möjligt, och lagen måste följas till punkt och pricka. Det är därför alla myndigheter är skyldiga att ha en beredskapsplan, som borde ge svar på hur man hanterar de praktiska problem som brister i personal och infrastruktur kan orsaka förutom i undantagsförhållanden också i andra störningssituationer. Det kan hända att man behöver sköta bespisningen på något avvikande sätt, eventuellt också så att maten inte är varm, men man kan inte helt låta bli att erbjuda en måltid. Förutom att lagen kräver att måltider serveras är den dagliga lunchen mycket viktig för de barn som inte får tillräckligt med mat hemma.

Varför gick det då så att många kommuner, stora som små, valde att bryta mot lagen? Delvis beror det säkerligen på bristande kunskaper om vilka skyldigheter kommunerna har i störningssituationer. Men delvis kan det också handla om att den beredskapsplanering som görs ofta tar sikte på så stora och allvarliga hot att man glömmer de mer vardagliga störningarna. En strejk är inte på långt när lika förödande som en pandemi, men den orsakar liknande konkreta problem i form av personalbrist. Med god planering borde man alltså ha kunnat ordna bespisningen i någon form, särskilt eftersom strejken var utlyst på förhand.

Under den tid jag själv har varit involverad i beredskapsfrågor har jag märkt hur de utmaningar som bildningssektorn står inför i en störningssituation gradvis har konkretiserats, och från att man i vissa kommuner och framförallt inom andra sektorer tidigare har utgått ifrån att skolor och daghem stängs när infrastrukturen fallerar råder det i dag enighet om att bildningssektorn bär upp en stor del av samhället och därför måste hållas i gång även om det kan vara svårt. Fokus har därför också alltmer flyttats mot hanteringen av de konkreta utmaningar som störningarna orsakar så att verksamheten kan fortsätta så normalt som möjligt. Vi får hoppas att den utvecklingen fortsätter så att alla är bättre förberedda nästa gång.

Kontakt: jurist Thomas Sundell, [email protected]

Blogien asiasanat: opetus turvallisuus ja varautuminen Kieli: ruotsi

Ska jag vara helt ärligt så visste jag nog inte riktigt vad jobbet jag sökte gick ut på, jobbet som överinspektör för bildningsväsendet, alltså. Jo, jag hade en vag uppfattning, jag visste att Regionförvaltningsverket fortbildade lärare och att klagomål och omprövningsbegäran skickas till den myndigheten. Men ungefär där tog det slut. Under mina första trevande månader på jobbet läste jag grundstudier i offentlig förvaltning vilket samtidigt var en bra introduktion i jobbet. Nu, efter sex år på jobbet, börjar jag själv ha en bild av vad uppdraget är, men det är fortfarande svårt att förklara kortfattat. I mitt tidigare jobb med elevhandledning i åk 7-9 och i gymnasiet var det alltid lika svårt att presentera administrativa yrken så att det för en tonåring skulle vara begripligt – utan att förenkla jobbet till att vara enbart ”pappersvändare” – och det har inte blivit lättare att klä min arbetsbild i ord.

Mitt jobb går mycket ut på att reda ut vad som står i lagar och styrdokument om skolan. Det handlar om att paketera infon så att de som arbetar inom bildningsväsendet ska kunna omvandla facktermer till verksamhet. En del av arbetet är också att ge feedback på lagförslag och strategidokument eller delta i olika regionala eller nationella nätverk där olika infallsvinklar av skolarbetet diskuteras.

Det som ändå blivit allt tydligare är att det i mitt uppdrag ingår att trygga barnets rättigheter - även om målgruppen är de som arbetar inom skolväsendet. Ifall det gäller en reform eller ett förnyat arbetssätt representerar vi ofta eleven. I våra utlåtanden för vi fram våra synpunkter på ifall elevens rättigheter tryggas. Bibehålls barnets rätt till stödundervisning? Förverkligas rätten till elevhandledning? Är undervisningen på riktigt avgiftsfri? För oss på svenska enheten för bildningsväsendet handlar det i tillägg ofta om att garantera jämlik tillgång och jämlik kvalitet på svenska.

Just nu pågår veckan för barnets rättigheter. FN:s barnkonvention har gällt som lag i Finland sedan år 1991. Skolans styrdokument är naturligtvis i linje med barnkonventionen och verksamheten i sig bygger på rätten till undervisning. Årets tema för veckan för barnets rättigheter är barnets rätt till gott bemötande. Hur kan då jag som enskild tjänsteman måna om detta? Jo, det kan jag genom att fortbilda lärare ge verktyg för det direkta arbetet, men jag kan också genom min feedback på styrdokument till exempel lyfta fram vilka enskilda arbetsmoment hos skolpersonalen som tar bort tid från arbetet med elever. Jag kan genom att medverka till en hållbar vardag för barnfamiljer på en strukturell nivå bidra till att de som finns runt barnen har resurser att bemöta barn och unga med respekt och en positiv attityd. Och så kan jag förstås genom att skriva den här texten påminna om att barnen och de unga har rätt till ett gott bemötande. Och jag är övertygad om att då vi bemöter våra barn och unga på ett gott sätt så blir vi i framtiden också bemötta på samma sätt. Därför uppmanar jag nu dig som läser att fundera över vad som kännetecknar ett gott bemötande. Hur vill du själv bli bemött? Och, sist men inte minst, hur bemöter du barn och unga?

Mer om Veckan för barnets rättigheter hittar du på Kommunikationsnätverket för barnets rättigheters webbplats.

Kontakt: överinspektör Malin Eriksson, [email protected]

Blogien asiasanat: opetus Kieli: ruotsi

Resultaten av skolhälsoenkäten som genomfördes förra våren visar en positiv utveckling: Rökning och berusningsdrickande bland unga har minskat. Men hur ser resultaten ut om vi gräver lite djupare och granskar resultaten mer regionalt?

Resultaten från Norra Finland (Norra Österbotten, Kajanaland och Lappland)

Enligt resultaten som publicerades i september har ungdomar i Norra Finland, dvs. elever i årskurserna 8–9, minskat användningen av rusmedel. Också andelen nyktra har ökat något sedan enkäten 2019. Användningen av tobaksprodukter, tobak och snus, har minskat, vilket till en del torde förklaras av problem med tillgången. När den svenska gränsen är stängd har tillgången till snus i gatuhandeln varit dålig och priset högt.

Antalet nyktra unga har ökat redan i flera år och även i Norra Finland är 60–70 procent av eleverna i årskurs 8–9 nyktra. Hälften av eleverna i årskurs 8–9 har inte provat tobaksprodukter.

Vad gäller gymnasieklasserna 1–2 har utvecklingen i Norra Finland till största delen varit bättre. Visserligen har det i Kajanaland skett en liten ökning i att prova cannabis, berusningsdrickande och användning av tobaksprodukter.  Över 50 procent av gymnasieeleverna har inte provat någon tobaksprodukt.

Men vad händer med flickor i yrkeshögskolan?

Berusningsdrickande, cannabistestande och användning av snus har ökat i hela regionen för flickor som studerar i yrkesläroanstalter. Av flickorna använder 7–10 procent snus varje dag, vilket är en betydande andel. Det vore bra att fundera närmare på denna utveckling, för inom ett par år kan dessa unga redan hålla på att bli mödrar och vara villiga att sluta använda snus. Men har vi kunskap om avvänjning från starka snusprodukter på rådgivningarna? Det är viktigt att redan nu börja diskutera hur användning av starka nikotinprodukter påverkar fostret och hur vi hittar rätt behandling och hjälp för att sluta använda snus.

Den minskade användningen av rusmedel har sannolikt också påverkats av corona. Under coronatiden har ungdomarna varit isolerade i sina hem och det sociala umgänget har begränsats till skol- och studievärlden. Ofta är ungas testande och användning av rusmedel starkt förknippade med socialt tryck och gruppverksamhet. När kontakterna är få är också grupptrycket att börja använda nikotinprodukter och andra rusmedel betydligt mindre. 

Redan nu har man fått höra att ungdomarna har samlats i stora grupper efter att coronabegränsningarna slopats och att användningen av alkohol och tobaksprodukter har ökat. Nu är det dags att agera och föra rusmedel på tal med barn och unga, både hemma och i andra uppfostringsmiljöer.

I den finländska kulturen har rusmedel spelat en stor roll både i glädje och sorg. Är det dags för en ny kultur? De unga behöver stöd och alternativ till ett rusmedelsfritt liv för att den goda utvecklingen ska kunna fortsätta. Och att vi kunde glädja oss och sörja med ord och handlingar utan rusmedel. Skulle det äntligen vara så att användning av rusmedel inte skulle vara en obligatorisk rit för att bli vuxen?

Skribenterna:

Saija Himanka
regional koordinator
EHYT rf

Raija Fors
överinspektör
basservice, rättsskydd och tillstånd
Regionförvaltningsverket i Norra Finland

Blogien asiasanat: opetus sosiaali- ja terveyspalvelut Kieli: ruotsi

Viime keväänä tehdyn kouluterveyskyselyn tulokset kertovat positiivisesta kehityksestä: Nuorten tupakanpoltto ja humalajuominen ovat vähentyneet. Mutta miltä tulokset näyttävät, jos sukellamme hiukan syvemmälle, ja tarkastelemme tuloksia tarkemmin alueellisesti?

Pohjois-Suomen (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) tulokset

Syyskuussa julkaistujen tulosten mukaan Pohjois-Suomen nuoret eli 8.–9. luokkalaiset ovat vähentäneet päihteidenkäyttöä. Myös raittiiden määrä on kasvanut hiukan sitten vuoden 2019 kyselyn. Tupakkatuotteiden, tupakan ja nuuskan, käyttö on vähentynyt, mikä selittynee osalta niiden saatavuusongelmilla. Ruotsin rajan ollessa kiinni nuuskan saatavuus on ollut katukaupassa heikkoa ja hinta korkealla.

Raittiiden nuorten määrä on kasvanut jo vuosia ja Pohjois-Suomenkin alueella 8.–9. luokkalaisista nuorista raittiita on 60–70 prosenttia. Puolet kasi- ja ysiluokkalaisista ei ole kokeillut tupakkatuotteita.

Lukion 1.–2. luokkien osalta kehitys Pohjois-Suomessa on ollut pääosin parempaan suuntaan. Tosin Kainuussa on ollut vähäistä kasvua kannabiskokeiluissa, humalajuomisessa ja tupakkatuotteiden käytössä.  Lukiolaisista yli 50 prosenttia ei ole kokeillut mitään tupakkatuotetta.

Mutta mitä onkaan tapahtunut ammattikoulussa opiskeleville tytöille?

Humalajuominen, kannabiskokeilut ja nuuskan käyttö on lisääntynyt koko alueella ammattioppilaitoksessa opiskelevien tyttöjen osalta. Nuuskaa käyttää päivittäin jo 7–10 prosenttia tytöistä, mikä on jo merkittävä määrä. Kehitystä olisi hyvä pohtia tarkemmin, sillä joidenkin vuosien päästä nämä nuoret voivat olla jo tulossa äideiksi ja heillä saattaa olla halu luopua nuuskan käytöstä. Mutta löytyykö meiltä osaamista vahvoista nuuskatuotteita vierottamiseen neuvoloissa? Jo nyt olisi tärkeää aloittaa keskustelu siitä, miten vahvojen nikotiinituotteiden käyttö vaikuttaa sikiöön ja kuinka löydämme oikean hoidon ja avun nuuskan käytön lopettamiselle.

Päihteiden käytön vähenemiseen on todennäköisesti vaikuttanut myös korona. Korona-aikana nuoret ovat olleet eristettyinä koteihinsa ja sosiaalinen kanssakäyminen on rajoittunut koulu- ja opiskelumaailmaan. Usein nuorten päihdekokeiluihin ja päihteidenkäyttöön liittyy vahvasti sosiaalinen paine ja ryhmässä toimiminen. Kun kontaktit ovat vähäisiä, myös ryhmänpaine aloittaa nikotiinituotteiden ja muiden päihteiden käyttö on huomattavasti vähäisempää.

Jo nyt kuuluu kentältä, että koronarajoituksista luopumisen jälkeen nuoret ovat kokoontuneet isoissa joukoissa ja myös alkoholin ja tupakkatuotteiden käyttö on lisääntynyt. Nyt on hyvä aika toimia ja ottaa päihteet puheeksi lasten ja nuorten kanssa sekä kotona että muissa kasvatusympäristöistä.

Suomalaisessa kulttuurissa päihteet ovat olleet isossa roolissa niin iloissa kuin suruissa. Olisiko nyt aika uudelle kulttuurille? Nuoret tarvitsevat tukea ja vaihtoehtoja päihteettömään elämään, jotta hyvä kehitys voisi jatkua. Että osaisimme iloita ja surra sanoilla ja teoilla ilman päihteitä. Olisiko vihdoin niin että päihteiden käyttö ei olisi pakollinen riitti aikuisuuteen?

Kirjoittajat:

Saija Himanka
aluekoordinaattori
EHYT ry

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]

Avin asiasanat: päihdepalvelut päihdetyö pohjois-suomen aluehallintovirasto ehkäisevä päihdetyö päihderiippuvuus pohjois-suomi Blogien asiasanat: opetus sosiaali- ja terveyspalvelut Kieli: suomi

Neljän henkilön kädet yhdessä osoittamassa solidaarisuutta, tekstinä "resilienssi ja kriisinkestävyys".

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet julkaisivat syyskuussa selvityksen Kirjastovuosi 2020 – Koronasta kohti uutta normaalia [pdf]. Julkaisu tarkastelee Suomen yleisten kirjastojen koronavuotta 2020 ja tarjoaa tulevaisuuden näkökulmia kirjastojen valmiussuunnitteluun ja kriiseihin varautumiseen.  

Julkaisemme selvitykseen pohjautuvan blogitekstien sarjan, jossa käsitellään esiin nousseita aiheita. Tässä kirjoituksessa pohditaan, miten kirjastot voivat olla yksilön kriisinkestävyyden tukena henkilökohtaisen resilienssin näkökulmasta. Näihin näkökulmiin pureuduttiin myös Aluehallintovirastojen kirjastotoimen 11.10.2021 järjestämässä koulutustilaisuudessa Varautuminen ja henkinen kriisinkestävyys, joka antoi paljon eväitä kansalaisten kriisinkestävyyden tukemiseen. 

Miten kirjastot voivat vahvistaa yksilöiden resilienssiä? 

Resilienssi on yksilön, organisaation tai muun tahon muutosjoustavuutta ja -kyvykkyyttä. Yksilöiden ominaisuutena resilienssiä kuvaillaan usein kykynä ponnahtaa takaisin vastoinkäymisen jälkeen. Resilienssi koostuu monesta tekijästä: osaltaan perustana ovat lapsuudet turvalliset kiintymyssuhteet, osaltaan yksilön ominaisuudet kuten optimismi, luovat ongelmanratkaisutaidot, itsemyötätunto ja kasvun asenne. Resilienssiä voi myös oppia. 

Kirjasto voi vahvistaa kansalaisten resilienssiä monella tavalla. Lukemisen edistämisellä ja aineistojen tarjoamisella on keskeinen merkitys, sillä tutkimusten mukaan kaunokirjallisuus mm. lisää empatiaa ja auttaa sanallistamaan tunteita. Digi- ja tiedonhakutaitojen opettaminen lisää yksilöiden pystyvyyden kokemusta. Kirjaston tuttu henkilökunta tukee osaltaan lapsen turvallisuuden tunnetta silloin, kun resilienssin perustuksia rakennetaan.  
 
Kuuluminen kirjastoyhteisöön -vaikka passiivisestikin - lisää luottamusta yhteiskunnan toimintaan, sillä onhan kirjasto harvoja ilmaisia turvallisia tiloja, jossa kukaan ei odota mitään. 

Kirjastot kansalaisten henkisen kriisinkestävyyden voimavarana 

Resilienssi liittyy läheisesti henkiseen kriisinkestävyyteen, joka on kykyä kestää kriisitilanteen paineet ja selviytyä niistä tilanteen jälkeen. Henkinen kriisinkestävyys on osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.  Henkiselle kriisinkestävyydelle - kuten muillekin toiminnoille - keskeistä on se, että pohjaa sille rakennetaan normaalioloissa.  

Henkisen kriisinkestävyyden perustana on tunne osallisuudesta, yhteiskuntaan kuulumisesta ja elämän merkityksellisyydestä. Näitä kaikkia kirjasto voi tukea perustoiminnallaan. Kirjasto palveluna on tarkoitettu kaikille. Sen käyttöä ei rajata iän tai muun ominaisuuden perusteella, eikä sen käyttö vaadi erillisiä perusteluja tai tarvearviota. Kirjasto tarjoaa tiloja erilaisille tavoille kohdata ihmisiä ja olla vuorovaikutuksessa. Kirjastosta saa tietoja ja taitoja, joiden avulla yhteiskunnassa toimiminen helpottuu. 

Poikkeusoloissa sitoutuminen yhteiskuntaan saa uusia merkityksiä. Halu toimia yhteiseksi hyväksi esimerkiksi noudattamalla viranomaisten määräyksiä on osa henkistä kriisinkestävyyttä. 

Henkinen kriisinkestävyys on kuitenkin kuin fyysinen kunto: ei riitä, että on onnistunut jumppaamaan itsensä haluamaansa kuntoon, vaan kunnon ylläpitämiseksi on tehtävä aktiivisesti töitä. Tämä tarkoittaa sitä, että henkistä kuntoa ja kestävyyttä on pidettävä yllä myös poikkeusoloissa. 

Viimeistään korona-aikana kirkastui, mikä merkitys kirjaston tilalla, aineistolla ja henkilökunnalla on henkisessä kriisinkestävyydessä. Pelkkä perustarpeiden turvaus ei hyvinvoinnin kannalta riitä pitkälle, kirjastoa ja kulttuuripalveluita tarvitaan elämysten tarjoamiseen ja luomiseen.

Kirjastotoimen ylitarkastajat, Virpi Launonen (Itä-Suomi) ja Jonna Toukonen (Länsi- ja Sisä-Suomi)

Avin asiasanat: kirjasto kirjastotoimi Blogien asiasanat: kirjasto turvallisuus ja varautuminen Kieli: suomi