Blogikirjoitukset

Turvallisuutta koronan katveessa

Julkaisupäivä 19.5.2020 8.00 Blogit

Kuvituskuva: tietokonepeli ja huppupäinen hahmo pelikortti kädessään

Kun Lounais-Suomen alueellinen oppimisyhteisöjen turvallisuusverkoston toimikunta kokoontui toukokuun alussa, käytimme ensimmäisen tunnin koronaterveisiin. Moni nosti positiiviseksi opiksi etäopetuksen ansiosta huikeasti kasvaneen digivalmiuden. Luonnollisesti esille nousivat myös tuolloin tuloillaan olleet koulujen ja oppilaitosten lähiopetuksen järjestämisen haasteet. Erityisen hankaliksi nähtiin koulukuljetusten ja käsityön opetuksen järjestelyt.

Mutta sen verran nopeasti tilanteet muuttuvat, että tuo toukokuun alussa keskusteltu on tänään jo historiaa. Nyt uutta lähiarkea eletään – ja pian nähdään, miten lopulta onnistuttiin. Parin päivän kokemuksen jälkeen eräs opettaja totesi, että hänen opettajanroolinsa on muuttunut käsienpesun ja turvavälien vahtijaksi.

Aluehallintovirastot ovat opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta keränneet kevään mittaan viikoittaisilla kyselyillä kunnilta tietoa opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Kyselyt jatkuvat kevätlukukauden ajan eli tietoa uudesta arjestakin tulee kerättyä. Tietoa kyselyn tuloksista julkaistaan AVIn ja OKM:n nettisivuilla viikoittain. 

Lounais-Suomen AVIssa on valmistumisvaiheessa uusi opas päihde- ja pelikasvatuksesta. Työ perustuu Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa toteutettuihin päihdekasvatuskyselyihin. Se on tarkoitettu kaikille kouluasteille alakouluista aina lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin asti oppilaitoskohtaisten omien suunnitelmien pohjaksi. Tarkoitus olisi, että opas hyväksyttäisiin alueelliseksi toimintaohjeeksi Lounais-Suomessa sekä sosiaali- ja terveystoimialan että sivistystoimialan johtajien verkostoissa. Tavoitteena on myös yhtenäistää oppilaitosten päihdekasvatustyötä.

Kokouksessa esiteltiin myös opetustoimen ja varhaiskasvatuksen valmiussuunnitelman runko. Kyseessä on malliasiakirja, jota on valmisteltu Pohjanmaiden maakuntien turvallisuusverkostossa. Mallisuunnitelma on ajateltu avuksi tilanteissa, joissa opetustoimen valmiussuunnitelmaa ei ole tai se on vaatimaton. Malliasiakirjan saa käyttöönsä halutessaan esimerkiksi minun kauttani. Korona on muuttanut tilannetta sikäli, että pandemian opetuksia ei malliasiakirjaa valmisteltaessa osattu suunnitella. Tämäkin on hyvä muistutus, että valmiussuunnitelmia tulee säännöllisesti tarkastella ja muuttaa niitä aina, kun tilannekuva todellisuudesta muuttuu.

Mikko Helasvuo
opetustoimen ylitarkastaja

korona opetus opetus ja kasvatus suomi