Blogikirjoitukset

Rauhan puolesta

Julkaisupäivä 28.2.2022 10.15 Blogit

Keltainen auringonkukka (Ukrainan kansalliskukka) sinistä taustaa vasten.

Viime torstaina saimme herätä järkyttäviin uutisiin: Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Uhittelun merkkejä oli toki ollut ilmassa pitkään, mutta koko maailma uskoi ja toivoi diplomatian voittavan. Mediat ympäri maailmaa raportoivat tilanteesta hetki hetkeltä ja asiantuntijat antoivat arvioitaan eri näkökulmista. Samaan aikaan sosiaalinen media sai sini-keltaisen värin, kun ihmiset osoittivat tukeaan Ukrainalle. 

Tilanne herättää vahvoja tunteita ja reaktioita kaikissa. Jokainen meistä pohtii, miten voimme tukea rauhaa, kun aseet puhuvat. Yhtenä keskeisenä tekijänä on demokratian ja osallisuuden vahvistaminen ja vuoropuhelun tukeminen. Demokratia vaatii aktiivisia toimia säilyäkseen. 

Kirjastoilla on merkittävä rooli demokratian edistämistyössä niin monilukutaitokasvattajana, tiedon tarjoajana kuin kaikille avoimena ja puolueettomana tilana. Kirjastojen roolia yhteiskunnallisen vuoropuhelun edistäjänä on haluttu tukea erilaisilla hankkeilla, joista tuorein on avien viime vuonna myöntämä ”demokratiamiljoona”, joka oli eduskunnan päättämä tuki demokratian vahvistamiselle.

Erityisesti kriisiaikoihin liittyy propaganda eli totuutta vääristelevä tai osittaista totuutta kertova viestintä. Vahva monilukutaito auttaa meitä luovimaan tietotulvassa ja tunnistamaan vaikuttamisyritykset, propagandan ja valeuutiset. Kirjastoissa työskentelee ammattilaisia, jotka auttavat kaikkia lukutaidon ja lukemisen edistämisessä. He ohjaavat tiedonhankinnan ja tiedon arvioinnin saloihin, vinkkaavat ja välittävät tietoa lukutaitoon liittyvästä toiminnasta.

Mutta mikä on kaikkein tärkeintä rauhan säilymiselle? Se, että pystymme suhtautumaan empaattisesti kanssaeläjiin ja ymmärtämään, että erilaisuus ei ole uhka vaan se on vahvuus. Tutkimuksissa on todettu lukemisen kehittävän hermoverkkoa, joka poikkeaa välittömien aistien tuottamista hermoverkoista. Tämän hermoverkon kautta lukeminen vaikuttaa muun muassa tunteisiimme. Erityisesti kaunokirjallisuuden lukeminen lisää empatiaamme, koska lukiessamme joudumme samaistumaan erilaisiin ihmisiin ja pääsemme tutustumaan erilaisiin kulttuureihin.

Rakenna rauhaa! Käy kirjastossa! Lue!

Virpi Launonen
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Itä-Suomen AVI

kirjasto kirjasto suomi