Yksityisen terveydenhuollon luvat

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajalla täytyy olla lupa palvelujen tuottamiseen. Palvelujen tuottajalla tarkoitetaan esimerkiksi yhtiömuotoista yritystä (Oy, Ky, Ay), osuuskuntaa, säätiötä tai yhdistystä. Palvelujen tuottamisen voi aloittaa vasta sitten, kun lupa toimintaan on myönnetty. Luvaton toiminta on rangaistavaa.  

Jos sen sijaan tarjoat terveyden- ja sairaanhoidon palveluja terveydenhuollon itsenäisenä ammatinharjoittajana tai niin sanottuna toiminimiyrittäjänä yksityisen elinkeinonharjoittajan Y-tunnuksella, tee luvan hakemisen sijaan ilmoitus toiminnastasi aluehallintovirastoon ennen toiminnan aloittamista.

Ilmoitus toiminnasta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai toiminimiyrittäjänä

Lupien käsittelyajat

Luvan käsittely kestää normaalisti kaksi kuukautta.

Tällä hetkellä Etelä-Suomen aluehallintoviraston käsittely on ruuhkautunut. Jos haet lupaa yritystoiminnan aloittamiseen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta, kestää lupahakemuksen käsittely noin neljä kuukautta. Toiminnan muutosta koskevat lupahakemukset pystymme käsittelemään nopeammin.

Myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa lupakäsittely on ruuhkautunut. 

Tietoa luvasta

Muun muassa seuraavien palvelujen tarjoaminen edellyttää luvan hakemista: 

  • laboratoriotoiminta 
  • radiologinen toiminta
  • muut terveydentilan tai sairauden toteamiseksi tai hoidon määrittelemiseksi tehtävät tutkimukset ja toimenpiteet  
  • työterveyshuolto 
  • kotisairaanhoito 
  • lääkäri- ja hammaslääkäripalvelut 
  • sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja kätilön palvelut 
  • lähihoitajan antamat palvelut 
  • koulutetun hierojan antama hieronta 
  • ensihoitopalvelut 
  • suuhygienistin vastaanottotoiminta 
  • erikoishammasteknikon vastaanottotoiminta 
  • ravitsemusterapia 
  • puheterapia 
  • toimintaterapia 
  • jalkaterapia 
  • psykoterapia 
  • fysioterapia 
  • kiropraktikon toiminta 
  • naprapaatin toiminta 
  • osteopaatin toiminta 
  • psykologin toiminta 
  • optikon toiminta.  

On myös olemassa palveluja, joita voivat antaa sekä terveydenhuollon pohjakoulutuksen käyneet henkilöt että johonkin muuhun alaan kouluttautuneet henkilöt, kun he ovat käyneet kyseessä olevan erityisosaamiseen liittyvän koulutuksen. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi musiikkiterapia, seksuaaliterapia, ratsastusterapia, akupunktio ja neuropsykiatrinen valmennus. Näitä palveluja ei sellaisenaan merkitä terveydenhuollon lupaan palvelualaksi, vaan palveluala merkitään aina henkilön peruskoulutuksen mukaisesti. Esimerkiksi jos sairaanhoitaja antaa seksuaaliterapiaa, palvelualaksi merkitään “sairaanhoitajan vastaanottotoiminta”, joka sisältää seksuaaliterapian.   

Yritykseltäsi edellytetään yksityisen terveydenhuollon lupaa myös silloin, jos yrityksesi tuottaa terveydenhuollon palveluja julkisen toimijan kanssa tehdyn ostopalvelusopimuksen tai muun vastaavan järjestelyn perusteella. 

Terveyden- ja sairaanhoidon palveluja voivat tarjota vain terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka on rekisteröity terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteri Terhikkiin.

Jos yrityksesi tarjoaa terveydenhuollon palveluja pelkästään etäyhteyden välityksellä, hae toimintaan terveydenhuollon lupa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta. 

Terveydenhuollon palveluilla tarkoitetaan sellaisia palveluja, jotka tuotetaan suoraan väestölle, kuuluvat koululääketieteen piiriin ja perustuvat yleisesti hyväksyttyyn ja kokemusperäiseen lääketieteelliseen tietoon. Seuraavien palvelujen tarjoaminen ei edellytä lupaa:  

  • henkilöstövuokraus 
  • ns. vaihtoehtolääkinnän palvelut 
  • työnohjaus 
  • erilaiset valmennukset tai koulutustoiminta. 

Voit tehdä yrityksesi terveydenhuollon lupahakemuksen Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontaviraston Valviran ylläpitämässä sähköisessä asioinnissa. Kirjaudu sähköiseen asiointiin Suomi.fi-tunnistuksella tai -valtuudella. Kirjautumisen ohjeistus löytyy Valviran sivuilta. Jos haet lupaa yksityisen elinkeinonharjoittajan y-tunnukselle, valitse sähköisessä asioinnissa y-tunnus ja siihen liitetty valtuus.

Kirjautumisen ohjeistus Valviran sivuilla

Jos yrityksesi toimii yhden aluehallintoviraston alueella, yrityksesi hakemus käsitellään sen alueen aluehallintovirastossa. Jos yrityksesi toimii kahden tai useamman aluehallintoviraston alueella, hakemuksesi käsitellään Valvirassa.    

Sähköinen asiointipalvelu ohjaa hakemuksesi automaattisesti oikeaan aluehallintovirastoon tai Valviraan käsiteltäväksi. Löydät linkin sähköiseen asiointipalveluun tämän sivun alaosasta.

Lupahakemuksen keskimääräinen käsittelyaika aluehallintovirastossa on kaksi kuukautta, joten sinun kannattaa jättää yrityksesi lupahakemus ajoissa. Hakemuksen käsittelyn nopeus riippuu myös siitä, kuinka hyvin olet hakemuksen täyttänyt ja oletko liittänyt hakemukseen kaikki tarvittavat asiakirjat.  

Yrityksesi hakemuksen käsittelyä nopeuttaa se, että teet hakemuksen sähköisesti. Päätösmaksut sähköisessä asiointijärjestelmässä vireille pannuista hakemuksista ovat edullisempia kuin paperilla toimitetuista hakemuksista. 

Tällä hetkellä Etelä-Suomen aluehallintoviraston käsittely on ruuhkautunut. Jos haet lupaa yritystoiminnan aloittamiseen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta, kestää lupahakemuksen käsittely noin kuusi kuukautta. Toiminnan muutosta koskevat lupahakemukset pystymme käsittelemään nopeammin.

Aluehallintoviraston myöntämä yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva uusi lupa enintään viidessä toimipaikassa maksaa 1 440 euroa, jos hakemus on pantu vireille sähköisessä asiointijärjestelmässä. Jos toimipaikkoja on enemmän kuin viisi, peritään kultakin alkavalta viideltä toimipaikalta 600 euroa. Vastaavat päätösmaksut hakemuksista, joita ei ole tehty sähköisessä asiointipalvelussa, ovat 1 730 euroa ja 720 euroa.

Lupapäätös sairaalaa tai kuntoutuslaitosta varten maksaa 4 200 euroa ja muuta ympärivuorokautista toimintaa varten enintään viidessä toimipaikassa 2 400 euroa, jos hakemus on pantu vireille sähköisessä asiointijärjestelmässä. Vastaavat päätösmaksut hakemuksista, joita ei ole tehty sähköisessä asiointipalvelussa, ovat 5 000 euroa ja 2 900 euroa.

Lisäksi luvasta peritään vuosittain 200 euron suuruinen vuosimaksu.   

Muutoslupien hinnat ovat 290–1 150 euroa. Päätösmaksut sähköisessä asiointijärjestelmässä vireille pannuista muutoshakemuksista ovat edullisempia kuin muutoshakemuksista, joita ei ole tehty sähköisessä asiointipalvelussa.

Aluehallintoviraston maksut perustuvat valtioneuvoston asetukseen aluehallintovirastojen maksuista. Voit vaatia oikaisua maksuun aluehallintovirastolta kuuden kuukauden kuluessa maksun määräämisestä. Valviran perimät maksut terveydenhuollon luvista poikkeavat aluehallintovirastojen perimistä maksuista. Valviran maksut perustuvat Sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston maksullisista suoritteista.

Lue lisää palveluhinnastostamme

Perimme päätöksestä maksun myös siinä tapauksessa, että joudumme tekemään yrityksesi hakemukseen kielteisen päätöksen.  

Teemme kielteisiä päätöksiä harvoin. Teemme kielteisen päätöksen, jos terveydenhuollon luvan saamisen edellytykset eivät täyty tai jos et hakijana toimita ajoissa tarvittavia asiakirjoja, joiden perusteella voimme arvioida lupaedellytyksiä.

Näin lupaa haetaan

Varmista, että yritykselläsi on seuraavat asiat kunnossa tai ainakin mietittynä ennen kuin haet yrityksellesi terveydenhuollon lupaa:  

  • patentti- ja rekisterihallituksen myöntämä Y-tunnus 
  • tieto rekisteröitymisestä ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin 
  • vakuutus potilasvahinkolain mukaisen vastuun varalle 
  • suomi.fi-tunnistus tai -valtuudet yrityksen sähköistä asiointia varten    
  • yrityksen terveydenhuollon palveluista vastaava johtaja
  • potilasasiamies
  • tilojen tarkastus, jos yrityksesi toimii omissa tiloissa tai vuokratiloissa
  • jos yrityksesi toimii toisen terveydenhuollon yrityksen tiloissa, selvitys yrityksesi oikeudesta käyttää heidän tilojaan ja laitteitaan (esim. vuokrasopimus). 

Lue lisää yrityksen terveydenhuollon palveluista vastaavasta johtajasta

Lue lisää potilasasiamiehestä

Lue lisää tilojen tarkastuksesta

Sinun kannattaa tehdä yrityksesi lupahakemus sähköisen asioinnin kautta. Sähköisesti tehty hakemus nopeuttaa lupahakemuksen käsittelyä. Sähköisen hakemuksen teko edellyttää suomi.fi-tunnistautumista tai -valtuuksia. 

Jos hakemuksen toimittaminen sähköisesti ei onnistu, voit tehdä hakemuksen myös lomakkeilla. Voit lähettää ne aluehallintoviraston kirjaamoon joko sähköpostin liitteinä tai postitse. Löydät linkin kirjaamoidemme yhteystietoihin tämän sivun lopusta.

Lupahakemuksessa kysytään perustietoja yrityksestäsi ja suunnittelemastasi terveydenhuollon toiminnasta, joita ovat: 

  • yrityksen toimitusjohtajan tiedot 
  • terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajat tiedot 
  • potilasasiamiehen tiedot 
  • yrityksesi toimipaikat
  • palvelut, joita yrityksessäsi aiotaan tarjota
  • henkilökunnan määrä 
  • potilasrekisterinpito. 

Hakiessasi uutta lupaa sinun täytyy toimittaa yrityksesi lupahakemuksen liitteeksi seuraavat asiakirjat:

  • kaupparekisteriote
  • selvitys terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajan työkokemuksesta 
  • potilas- ja asiakasrekisterinpito ja rekisterinpidon keskeiset periaatteet -lomake     
  • aloitusilmoitus.

Hakiessasi uutta lupaa tai luvanmuutosta liitä tarvittaessa lupahakemukseen seuraavat asiakirjat: 

  • tarkastuskertomus tilojen tarkastuksesta, jos yrityksesi toimii omissa tiloissa tai vuokratiloissa 
  • selvitys oikeudesta käyttää toisen terveydenhuollon palveluntuottajan tiloja, jos yrityksesi toimii toisen tiloissa esim. vuokrasopimuksella.
  • omavalvontasuunnitelma, jos yritykselläsi on useampi kuin yksi toimipaikka tai yritys tarjoaa kotisairaanhoitoa tai palveluja ikäihmisille 
  • lääkehoitosuunnitelma, jos yrityksesi toteuttaa lääkehoitoa (pois lukien reseptien kirjoittaminen) 
  • Säteilyturvakeskuksen (STUK) myöntämä turvallisuuslupa, jos olet perustamassa lääkäriaseman/hammaslääkäriaseman, jossa tarjotaan kuvantamisen palveluja 
  • jäljennökset työterveyshuollon ammattilaisten ja asiantuntijoiden täydennyskoulutuksista, jos yrityksesi tarjoaa työterveyshuoltolain mukaisia palveluja  
  • rikosrekisteriote alaikäisten kanssa työskenteleviltä.

Myös liitteet kannattaa toimittaa sähköisen asioinnin kautta.

Lue lisää kaupparekisteriotteesta

Lue lisää terveydenhuollon palveluista vastaavasta johtajasta

Lue lisää potilas- ja asiakasrekisterinpidosta

Lue lisää omavalvontasuunnitelmasta

Lue lisää lääkehoitosuunnitelmasta

Lue lisää tarkastuskertomuksesta

Lue lisää rikosrekisteriotteesta

Aluehallintovirasto tekee yrityksesi hakemuksesta päätöksen ja rekisteröi yrityksesi tiedot valtakunnalliseen yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajien rekisteriin eli Valveriin. 

Valtakunnallinen yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajien rekisteri Valveri

Lisätietoja rekisteristä ja tietosuojasta saat meiltä aluehallintovirastosta.

Jos yrityksesi toiminnassa tapahtuu olennaisia muutoksia, sinun täytyy tehdä niistä luvanmuutoshakemus tai ilmoitus aluehallintovirastoon.  

Hae luvan muutosta esimerkiksi, jos  

  • yritys aloittaa terveydenhuollon palvelujen tarjoamisen uudessa toimipaikassa  
  • yritys muuttaa uusiin tiloihin 
  • yrityksen toimitiloissa tehdään olennaisia muutoksia 
  • yritys aloittaa uusien terveydenhuollon palvelujen tarjoamisen 
  • yrityksen terveydenhuollon palveluista vastaava johtaja vaihtuu. 

Yrityksesi ei saa aloittaa toimintaa uudessa toimipaikassa ennen muutosluvan myöntämistä. 

Tee seuraavista yrityksesi toimintaan liittyvistä asioista ilmoitus aluehallintovirastoon:  

  • yrityksen perustietojen muutokset 
  • toimintakuntien lisäys 
  • toimipaikan nimen muutos 
  • potilasasiamiehen vaihtuminen 
  • toimipaikan tai koko yrityksen toiminnan lopetus. 

Terveydenhuollon luvan muutoshakemus ja ilmoitus kannattaa tehdä sähköisesti yrityksen suomi.fi-tunnistuksella tai -valtuuksilla.

Muutospäätökset ovat maksullisia ja maksavat muutoksen mukaan 290–960 euroa. Ilmoitukset ovat maksuttomia. Maksuttomia ilmoituksia ovat potilasasiamiehen vaihtuminen, palvelun tuottajan tai toimipaikan nimenvaihdos, toimipaikan lopetusilmoitus tai koko toiminnan lopetus. Aluehallintoviraston perimät maksuista on säädetty valtioneuvoston asetuksessa aluehallintovirastojen maksuista.

Jos lupahakemuksen tai ilmoituksen teko sähköisesti ei onnistu, käytä suomi.fi-sivuilta löytyvää lomaketta. Löydät linkit lomakkeisiin tältä sivulta ja sivulta Lomakkeet

Täytä lomake sähköisesti tai tulostettuna ja lähetä se oman alueesi aluehallintoviraston kirjaamoon joko sähköpostitse tai postitse. Jos et löydä oikeaa lomaketta tai sen lähettäminen ei onnistu, pyydä lomake kirjaamosta.

Kirjaamopalvelut

Yrityksen toiminnasta täytyy raportoida

Sinun on toimitettava vuosittain toimintakertomus yrityksesi terveydenhuollon toiminnasta lupaviranomaiselle eli aluehallintovirastoon tai Valviralle. 

Yrityksesi toimintakertomuksesta tarkistamme, että yrityksesi toiminta on myönnetyn luvan mukaista. Toimintakertomusten avulla tarkistamme myös Valveri-rekisterin tietojen oikeellisuutta ja ajantasaisuutta. 

Yrityksesi tietoja päivittyy Valveri-rekisteristä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämään SOTE-organisaatiorekisteriin. SOTE-organisaatiorekisteriin päivittyvien tietojen ajantasaisuus on tärkeää esimerkiksi Kanta-palvelujen (sähköinen lääkemääräys, potilastiedon arkisto) toimivuuden kannalta.

Toimintakertomuksessa sinun on ilmoitettava yrityksesi terveyden- ja sairaanhoidon palveluja koskevat toimintatiedot sekä henkilökunnan, toimitilojen ja toiminnan muutokset.  

Sinun täytyy toimittaa toimintakertomus yrityksesi 

  • jokaisesta toiminnassa olevasta toimipaikasta tai sairaankuljetuksen asemapaikasta erikseen 
  • toimipaikoista tai asemapaikoista, joissa toiminta on loppunut edellisen vuoden aikana 
  • toimipaikoista tai asemapaikoista, joissa toiminta on ilmoitettu keskeytyneeksi riippumatta keskeytyspäivämäärästä.  

Vuoden 2022 toimintakertomustietojen yhteydessä sinun tulee ilmoittaa erillisellä lomakkeella yrityksesi toimipaikkoja koskevat potilasrekisteritiedot. Lomake potilasrekisteritietojen antamiseen löytyy lomakkeet-sivulta terveyspalvelut-otsikon alta.  

Mahdolliset toimintaa tai toimitiloja koskevat muutokset eivät kuitenkaan päivity automaattisesti toimintakertomuksen kautta Valveri-rekisteriin, vaan niistä sinun on tehtävä erillinen luvan muutoshakemus tai ilmoitus.

Lähetämme vuoden alussa yrityksellesi sähköpostiviestin edellisen vuoden toimintakertomuksen toimittamisesta.  

Voit toimittaa toimintakertomuksen sähköisesti asiointipalvelussa. Kirjaudu sähköiseen asiointiin Suomi.fi-tunnistuksella tai -valtuutuksilla.

Sähköinen asiointipalvelu Valveri

Sähköinen toimintakertomuslomake on esitäytetty yrityksesi ja toimipaikkojenne perustietojen osalta. 

Kirjatessasi toimintakertomukseen yrityksesi tilastoja valitse asiointipalvelussa kohta Työsuhteessa oleva henkilökunta. Toimi näin, vaikka yrityksessäsi toimisi vain yksi henkilö.

Toimintakertomuksen jättämistä varten tarvitset: 

  • pankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai varmennekortin, jolla kirjaudut Suomi.fi-palveluun 
  • yrityksesi Y-tunnuksen 
  • asiakas- ja henkilökuntatiedot edelliseltä vuodelta toimipaikoittain. 

Jos toimintakertomuksen toimittaminen sähköisesti ei onnistu, voit käyttää lomaketta. Löydät oikean lomakkeen sivulta Lomakkeet, kohdasta Terveyspalvelut. 

Täytä lomake sähköisesti tai tulostettuna ja lähetä se oman alueesi aluehallintoviraston kirjaamoon joko sähköpostitse tai postitse. Jos et löydä oikeaa lomaketta tai sen lähettäminen ei onnistu, pyydä lomake kirjaamosta.

Kirjaamopalvelut

Lakilinkit