Alkoholin vähittäismyyntilupa

Yli 2,8 % alkoholijuomien vähittäismyynti on luvanvarainen elinkeino.

Hae lupa siitä aluehallintovirastosta, jonka toimialueella anniskelupaikkasi sijaitsee. Löydät lomakkeet tämän sivun alareunasta. Alkoholiasioiden sähköinen asiointijärjestelmä otetaan käyttöön vuonna 2021.

Tietoa luvasta

Myönnämme luvan täysi-ikäiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka täyttää alkoholilaissa säädetyt luvan saamisen edellytykset. Hakija ei saa esimerkiksi olla konkurssissa ja hänen pitää pystyä suoriutumaan taloudellisista velvoitteistaan. Muun muassa verovelat voivat estää luvan saamisen.

Pyydämme tarvittaessa lausuntoja muilta viranomaisilta, kuten poliisilta ja verohallinnolta. Voimme pyytää myös hakijalta itseltään lisäselvityksiä.

Myönnämme luvan alkoholilain 13 §:n edellyttämän kokonaisharkinnan perusteella.

Voimme myöntää perusteilla olevalle osakeyhtiölle, avoimelle yhtiölle, kommandiittiyhtiölle, osuuskunnalle tai yhdistykselle anniskeluluvan vasta sen jälkeen, kun se on rekisteröity. Voit kuitenkin lähettää hakemuksesi meille jo siinä vaiheessa, kun olet saanut Y-tunnuksen.

Alkoholijuomien vähittäismyynti on sallittua vain sisätiloissa. 
Enintään 5,5 % alkoholijuomien vähittäismyyntiluvan voit saada

  • elintarvikemyymälään
  • myymäläautoon tai -veneeseen
  • anniskelupaikkaan
  • alkoholijuomien valmistuspaikkaan.

Voit saada vähittäismyyntiluvan myös enintään 13 % alkoholia sisältävän tilaviinin tai enintään 12 % alkoholia sisältävän käsityöläisoluen valmistuspaikkaan.

Elintarvikemyymälä

Voit saada elintarvikemyymälän vähittäismyyntiluvan enintään 5,5 % alkoholijuomien myymiseen rakennuksen sisätiloissa. Myymälässäsi pitää olla monipuolinen valikoima päivittäin tarvittavia elintarvikkeita. Alkoholijuomien myynti ei saa olla selvästi muiden elintarvikkeiden myyntiä suurempaa. Tärkeintä on, että alkoholijuomien myynti on osa, mutta ei pääasiallinen osa, päivittäistavarakaupan asiakaspalvelua.

Myymäläauto ja -vene

Voit saada enintään 5,5 % alkoholijuomien vähittäismyyntiluvan myymäläautoon tai -veneeseen, joka kulkee aluehallintoviraston vahvistamalla säännöllisellä reitillä. Myymäläautossa tai -veneessä pitää olla monipuolinen valikoima päivittäin tarvittavia elintarvikkeita.

Anniskelupaikka

Anniskelupaikasta voit myydä mukaan otettavaksi enintään 5,5 % alkoholijuomia. Tämä vaatii erillisen luvan. Juomien pitää olla samoja, joita tarjoillaan ravintolassa.

Alkoholijuomien valmistuspaikka

Voit saada enintään 5,5 % alkoholijuomien vähittäismyyntiluvan niiden valmistuspaikan yhteyteen. Luvanhaltijana saat myydä valmistuspaikan yhteydessä sijaitsevassa sisätilassa itse valmistamiasi ja muita alkoholijuomia. Vähittäismyyntilupa, joka myönnetään valmistuspaikan yhteyteen, ei edellytä elintarvikevalikoimaa.

Täytäthän lupahakemuksen huolellisesti ja toimitat pyydetyt liitteet, niin lupahakemuksesi käsittely on sujuvampaa. Kun olemme saaneet riittävät tiedot, lupahakemuksen ohjeellinen käsittelyaika on noin yksi kuukausi. 

Voimme pyytää sinulta lisäselvityksiä tai täydentämään hakemustasi.

Pyydämme hakemukseesi tarvittaessa lausuntoja muilta viranomaisilta, kuten poliisilta ja verottajalta.

Tapauskohtaisesti voimme myös varata toimipaikan lähiympäristölle mahdollisuuden ottaa kantaa vireillä olevaan hakemukseen.

Tilaviini on enintään 13 % alkoholijuomaa, joka on valmistettu käymisen avulla marjoista, hedelmistä ja muista kasvinosista, mutta ei rypäleistä ja viljatuotteista.

Tilaviinin valmistusta koskevat muun muassa seuraavat rajoitukset: 

  • Tilaviini pitää valmistaa muista alkoholijuomien valmistajista riippumattomassa valmistuspaikassa.
  • Valmistuspaikan täytyy toimia maatalouden harjoittamisen yhteydessä ja fyysisesti erillään muista alkoholijuomien valmistuspaikoista.
  • Valmistuspaikassa ei saa tuottaa alkoholijuomia lisenssillä.
  • Kalenterivuoden aikana alkoholijuomia saa tuottaa enintään 100 000 litraa.

Käsityöläisolut on enintään 12 % alkoholijuomaa, joka on valmistettu viljatuotteista. Valmistukseen saa käyttää muiden kasvien jyviä, sokeria, humalaa ja muita käymiseen osallistuvia kasvinosia ja mausteita. 

Käsityöläisoluen valmistusta koskevat muun muassa seuraavat rajoitukset:

  • Käsityöläisolut pitää valmistaa panimossa, joka on muista alkoholijuomien valmistajista riippumaton.
  • Panimon pitää toimia fyysisesti erillään muista alkoholijuomien valmistajista.
  • Panimossa ei saa tuottaa alkoholijuomia lisenssillä.
  • Kalenterivuoden aikana alkoholijuomia saa tuottaa enintään 500 000 litraa.

Nämä rajoitukset koskevat myös sahdin valmistusta.

Lupien käsittelymaksumme ovat:

  • alkoholijuomien vähittäismyyntilupa 450 euroa
  • alkoholijuomien vähittäismyyntilupa 225 euroa, jos
    a) luvanhakijalla on jo aikaisemmin myönnetty, voimassa oleva alkoholijuomien vähittäismyyntilupa tai anniskelulupa
    b) luvanhakija hakee samaan aikaan sekä alkoholijuomien anniskelu- että vähittäismyyntilupaa
    tai
    c) luvanhakija hakee samaan aikaan useampaa alkoholin vähittäismyyntilupaa (tällöin yhdestä vähittäismyyntiluvasta peritään maksu täysimääräisenä ja muista vähittäismyyntiluvista alennettu maksu)
  • muu vähittäismyyntiä koskeva lupa 225 euroa
  • anniskelu- ja vähittäismyyntiluvan muutosta koskeva päätös 160 euroa
  • alkoholiyhtiön myymälän sijaintipaikan hyväksyminen 410 euroa
  • luovutuspaikan hyväksyminen 410 euroa
  • alkoholiyhtiön alkoholimyymäläauton vai -veneen reitin vahvistaminen 410 euroa.

Jos peruutat hakemuksesi ennen kuin se on käsitelty loppuun, käsittelymaksu on tehtyä työmäärää vastaava osuus hinnaston mukaisesta lupamaksusta.

Käsittelymaksut ovat kiinteitä ja sitovia. Ne ovat ulosottokelpoisia ilman eri päätöstä tai tuomiota. Käsittelymaksun laskuttaa Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus.

Perimme vuosittain valvontamaksun jokaiselta alkoholin vähittäismyymälältä.

Valvontamaksumme ovat:

  • vähittäismyynnin valvonnan vuosimaksu jokaiselta myyntipaikalta 200 euroa
  • alkoholiyhtiöltä perittävä vuotuinen valvontamaksu jokaiselta myymälältä 380 euroa.

Laskutamme vähittäismyynnin valvontamaksut kalenterivuosittain viimeistään 30.4., kun lupa on ollut voimassa 1.4. alkaen. Ensimmäiseltä kalenterivuodelta emme peri maksua.

Kun sinulla on anniskelu- tai vähittäismyyntilupa, tai olet hakemassa lupaa, sinun pitää laatia toimipaikkakohtainen omavalvontasuunnitelma. Omavalvontasuunnitelma auttaa sinua ja henkilökuntaasi alkoholin myyntiä koskevan lainsäädännön noudattamisessa.

Omavalvontasuunnitelmassa kuvataan

  • millaisia haittoja alkoholi voi toimipaikassa aiheuttaa
  • millaiset toimintatavat toimipaikassa on
  • miten riskienhallinnassa havaitut puutteet korjataan.

Lisätietoja omavalvonnasta ja omavalvontasuunnitelman tekemisestä

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Luvanhaltijana vastaat siitä, että työvuorossa on riittävästi henkilökuntaa. He eivät saa olla alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena.

Vähittäismyyntipaikassa pitää olla paikalla vastaava hoitaja, joka on täyttänyt 18 vuotta. Luvanhaltijana sinun täytyy järjestää myynnin valvonta siten, että vastaava hoitaja voi tehokkaasti valvoa myyntiä ja tarvittaessa puuttua siihen. 16 vuotta täyttänyt henkilö saa myydä alkoholijuomia vain täysi-ikäisen vastaavan hoitajan valvonnassa.

Voit myydä yli 2,8 % alkoholijuomia vähittäismyyntipaikassasi kello 9.00–21.00. 

  • Jos myymäläsi suljetaan ja sinne ei oteta uusia asiakkaita kello 21.00 jälkeen, et riko myyntiaikasäännöstä, vaikka myymälässä olevat asiakkaat tekevät alkoholiostoksensa loppuun sulkemisajan jälkeen.
  • Jos myymäläsi on auki iltayhdeksää myöhempään, et lähtökohtaisesti saa myydä alkoholijuomia kello 21.00 jälkeen.
    • Jos olet varmistunut siitä, että asiakas on ottanut alkoholijuomat haltuunsa ennen myyntiajan päättymistä, voit myydä ne asiakkaalle. Esimerkiksi jo kassajonoon samanaikaisesti ennen klo 21 tulleille asiakkaille saadaan myydä alkoholijuomat siitä riippumatta, kuinka kauan edellä olleiden asiakkaiden palvelu jonossa kestää.
  • Säännösten noudattaminen on helpompaa, jos suljet alkoholijuomaosastot ja kylmäkaapit. Ilmoita asiakkaillesi alkoholinmyyntiajoista selkeästi.

Alle 18-vuotiaalle ei saa myydä juomia, jotka sisältävät yli 1,2 % alkoholia. Alle 20-vuotiaalle ei saa myydä juomia, jotka sisältävät alkoholia enemmän kuin 22 %.

Henkilölle, jonka päihtymys on selvästi havaittavissa, ei saa myydä alkoholijuomia.

Jos on syytä epäillä, että alkoholijuomia ostava henkilö välittää ne selvästi päihtyneelle tai alle 18-vuotiaalle henkilölle, niitä ei saa myydä hänelle.

Alkoholin nauttiminen vähittäismyyntipaikassa tai sen välittömässä läheisyydessä on kielletty. Luvanhaltijan ja henkilökunnan velvollisuus on valvoa, että kieltoa noudatetaan. Luvanhaltijan pitää tarvittaessa merkitä alue, jolla alkoholijuomia ei saa nauttia. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi sisä- tai ulkotiloissa olevat pöydät.

Saat myydä alkoholijuomia vain valmiiksi täytetyissä, suljetuissa pakkauksissa.

Saat myydä vähittäismyyntipaikassasi vain niitä alkoholijuomia, joiden myymiseen sinulle on myönnetty lupa. Sinun täytyy hankkia ne myymäläsi lupanumerolla alkoholijuomien valmistajalta tai tukkumyyjältä.

Jos sinulla on useita vähittäismyyntipaikkoja, sinun on hankittava jokaiseen paikkaan alkoholijuomat omilla lupanumeroillaan.

Voit myös tuoda maahan alkoholijuomat, jotka myyt omassa vähittäismyyntipaikassasi. Ennen kuin aloitat maahantuonnin, sinun täytyy tehdä Valviralle ilmoitus, että toimit alkoholijuomien maahantuojana.

Et voi antaa alkoholijuomista paljousalennuksia. Kahta tai useampaa alkoholipakkausta ei saa tarjota alennettuun yhteishintaan. Yksittäin ostettu alkoholijuoma ei saa olla kalliimpi kuin mitä sen hinta on samankokoisena monipakkauksessa.

Saat ilmoittaa alle kaksi kuukautta voimassa olevista alkoholijuomien tarjoushinnoista ainoastaan vähittäismyyntipaikan sisätiloissa. Lyhytkestoisista tarjoushinnoista ei myöskään saa ilmoittaa esimerkiksi lehdissä tai verkkojulkaisuissa. 

Alkoholin markkinointi

Vähittäismyyntiluvan haltijana voit ottaa vastaan tilauksia ja maksuja verkkokaupassasi myös alkoholijuomista. Saat luovuttaa asiakkaan tilaamat alkoholijuomat vain vähittäismyyntipaikassasi sisätiloissa kello 9.00–21.00. 

Ennen kuin aloitat tilaus- ja noutotoiminnan, sinun täytyy tehdä siitä ilmoitus meille aluehallintovirastoon.

Et voi. Luvanhaltijana et voi itse toimittaa alkoholijuomia asiakkaallesi kotiin etkä antaa niitä lähetin, esimerkiksi taksin, kuljetettavaksi. Alkoholijuomat pitää luovuttaa asiakkaalle myyntipaikassa.

Voit käyttää alkoholijuomien vähittäismyynnissä itsepalvelukassaa. Sen käyttö edellyttää, että varmistat nuorelta näyttävän asiakkaan iän. Sinun pitää myös varmistua siitä, ettei asiakas ole selvästi päihtynyt tai osta juomia välittääkseen niitä alaikäiselle tai päihtyneelle.

Ilmoita toiminnan muutoksesta aluehallintovirastoon ennen itsepalvelukassojen käyttöönottoa. Hyväksymme aluehallintovirastossa tapauskohtaisesti itsepalvelukassojen myyntijärjestelyt ja määräämme niitä koskevat lupaehdot.

Luvanhaltijana sinun pitää ilmoittaa meille aluehallintovirastoon, jos toimintasi muuttuu. 

Jos luvanhaltijayhtiön omistussuhteissa tapahtuu muutoksia tai määräämisvalta yhtiön hallinnossa muuttuu, pitää muutoksista ilmoittaa meille kahden viikon kuluessa.

Kun toiminnassasi tapahtuu oleellisia muutoksia, ilmoita niistä aluehallintovirastoon ennen muutosten voimaantuloa. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa otat käyttöön itsepalvelukassan tai verkkokaupan. 

Sinun on tehtävä ilmoitus myös silloin, jos luovutat liiketoimintasi toiselle yhtiölle tai yksityiselle liikkeenharjoittajalle tai y-tunnuksesi muuttuu. Tällöin liiketoimintasi jatkajan pitää hakea uusi vähittäismyyntilupa. Uusi yrittäjä ei saa myydä alkoholijuomia ennen kuin hänelle on myönnetty liikkeeseen uusi lupa.

Jos lopetat alkoholijuomien vähittäismyynnin, ilmoita siitä meille kahden viikon kuluessa.

Tarvitset luvan, jos myyt yli 2,8 painoprosenttia alkoholia sisältäviä kiinteitä alkoholivalmisteita, jotka on tarkoitettu nautittavaksi sellaisenaan tai jotka voidaan saada juotavaksi erottamalla niistä ainesosia tai lisäämällä niihin nestettä. Näiden tuotteiden myynnissä pitää noudattaa muutenkin samoja sääntöjä kuin alkoholijuomien myynnissä.

Voit myydä alkoholijuomien vähittäismyyntiluvalla enintään 5,5 painoprosenttia alkoholia sisältäviä alkoholivalmisteita, kuten esimerkiksi suklaamakeisia tai jäätelöitä. Voit lukea lisää alkoholivalmisteista Valviran sivuilta.

Lue lisää alkoholivalmisteista Valviran sivuilta

Kun sinulla on alkoholijuomien vähittäismyyntilupa, sinulla on velvollisuus toimittaa määräajoin meille ne ilmoitukset ja tiedot, jotka

  • koskevat myyntiäsi ja muuta toimintaasi
  • ovat tarpeellisia valvonnan ja toimintasi riskienarvioinnin kannalta.

Sinun on ilmoitettava meille kerran vuodessa, paljonko alkoholijuomien ja elintarvikkeiden myyntisi arvo on. Tämä ilmoitus sinun täytyy tehdä lupakohtaisesti. Jokaisen luvanhaltijan pitää toimittaa tiedot meille aluehallintovirastoon tammikuun loppuun mennessä.

Voit täyttää ja palauttaa ilmoituslomakkeen sähköisesti. Tiedot tallentuvat alkoholielinkeinorekisteriin. Linkki sähköiseen lomakkeeseen löytyy tämän sivun lopusta. Jos sinulla ei ole ollut ilmoituskaudella myyntiä, täytyy sinun siitä huolimatta tehdä yllä mainitut ilmoitukset määräajassa.

On koko alan kannalta tärkeää, että saamme tiedot. Niiden avulla voidaan seurata alan kehitystä sekä ehkäistä harmaata taloutta ja talousrikollisuutta.

Alkolla on yksinoikeus yli 5,5 % alkoholia sisältävien juomien vähittäismyyntiin. Alkon lisäksi tilaviinejä ja käsityöläisoluita saavat myydä ne, joille on myönnetty lupa valmistaa ja myydä niitä valmistuspaikan yhteydessä.

Hyväksymme Alkon vähittäismyyntipaikan hakemuksesta. Jos sen sijainnista aiheutuu kohtuutonta haittaa asuinympäristölle, sitä ei hyväksytä.

Alkosta ostettuja alkoholijuomia on mahdollista noutaa myös muualta kuin Alkon myymälöistä. Tällaisella toimipaikalla pitää olla Alkon kanssa tehty luovutuspaikkasopimus. Luovutuspaikkaan voi toimittaa vain ostajan sinne tilaamia alkoholijuomia. Toimitetut alkoholijuomat saa luovuttaa vain niiden ostajalle tai tämän valtuuttamalle henkilölle. 

Alko saa myydä alkoholijuomia myymäläautossa ja -veneessä, jonka reitin aluehallintovirasto on vahvistanut.

Alko saa järjestää huutokaupan, jossa myydään alkoholijuomia.

Alko voi toimia myös alkoholijuomien tukkumyyjänä. Alko saa lähettää alkoholijuomia luvanhaltijoille ja muille elinkeinonharjoittajille, jotka ovat ne ostaneet.

Valvomme aluehallintovirastossa alkoholijuomien vähittäismyyntiä. Valvira ohjaa lupa- ja valvontatyötämme. Tavoitteenamme on yhdenmukainen toiminta koko maassa. Valvontatoimintaa kehitetään valtakunnallisen valvontaohjelman avulla.

Lue valvonnasta lisää sivuiltamme

Lakilinkit